Itsetyydytys ei ole vain sinkuille

Itsetyydytyksen ja kumppanin kanssa harrastetun seksin määrä ovat minulla yhteydessä toisiinsa, mutta ei negatiivisella tavalla. Silloin kun seksihalut ovat suuret, harrastan seksiä paljon kumppanini kanssa sekä joskus myös jonkin verran yksinäni. Itsetyydytys sitä paitsi tuntuu lisäävän halukkuutta harrastaa seksiä kumppanin kanssa (niin kuin seksi kyllä muutenkin johonkin pisteeseen asti: mitä useammin sitä harrastaa, sitä enemmän sitä huomaa haluavansa). Silloin kun haluni ovat olleet pienet, kuten vauvavuotena, ei runkkauskaan mielessä ole käynyt, vaikka siitä saattaisikin saada potkua halukkuuden määrään. Jotkut ajattelevat, että kumppanin yksinään harrastama seksi on jotenkin itseltä pois, mutta näin lienee vain harvoissa tapauksissa (tai sellaisissa suhteissa, joissa on mahdollisesti jotain ongelmia muutenkin seksin suhteen). Useimmiten runkkauksella taidetaan kuitenkin vain paikata halukkuuden määrän ja ajankohdan eroja. Mieheni on varmasti tyydyttänyt itseään monen monta kertaa sellaisina päivinä, kun olen itse nukahtanut välittömästi sen jälkeen, kun lapset on saatu unille. Tai muuten vain, jos itse en ole ollut juuri silloin millään muotoa halukas. Meistä molemmat ovat myös katselleet pornoa yksinään ja esimerkiksi fantasioineet jostain sellaisesta, mitä tosielämässä emme ole ainakaan vielä toteuttaneet.

Itsetyydytys parisuhteessa (ja siihen mahdollisesti liittyvä pornon katseleminen) tuntuvat olevan kestoaihe seksiin liittyvillä keskustelupalstoilla. Toiset eivät tykkää ajatuksesta, että kumppani harrastaisi itsetyydytystä – toisille taas asia on täysin ok ja sitä kertovat harrastavansa itsekin. Osa hyväksyy pornon masturboinnin kiihokkeena, osa ei. Asiasta toki sopii keskustella parisuhteessa, mutta keneltäkään ei silti itsetyydytystä pysty kieltämään, vaikka se kuinka itseä ahdistaisi. Miksi edes omalta rakkaaltaan haluaisi kieltää jotain sellaista, mistä ei mitään haittaa ole, vaan pikemminkin vain hyötyä? Seksuaalisesti tyytyväisenä elämä tuntuu paljon paremmalta. Jos kumppani lähtee mieluummin vessaan runkkaamaan kuin tulee kanssasi harrastamaan seksiä, tilanne on toki eri ja silloin syistä tulisi keskustella (ja ratkaisua etsiä yhdessä).

Tämä seuraava gallup-tulos on kuvakaappaus kyselystä, joka on ollut vuonna 2008 julkaisemassani artikkelissa ”Pornon katselu parisuhteessa”. Galluppiin voit vieläkin käydä jättämässä äänesi kyseisessä artikkelissa ja samalla lukea artikkeliin jätettyjä kommentteja. Näin melkein 10v myöhemmin olen itse edelleen samaa mieltä: kyllä saa katsoa, katselenhan itsekin. Miksi se minulta olisi pois? Tai tällä hetkellä voisin kommentoida: Kyllä – katselisin pornoa varmaan itsekin, jos joskus olisi aikaa (!) ja halua harrastaa itsetyydytystä. Nyt se vähäinen mahdollinen vapaa-aika tulee käytettyä vain kumppanin kanssa harrastettaviin juttuihin, sillä niitä hetkiä on ollut aivan liian vähän. Enkä siis itse katso pornoa muuten vain, vaan silloin kun haluan kiihottua.

Tätä mieltä Housuitta-blogin lukijat ovat siitä, saako kumppani katsoa pornoa harrastaessaan itsetyydytystä

.
Naisten itsetyydytykseen liittyvät artikkelit ovat olleet tämän blogin suosituimpia alkuajoista lähtien. Olen kannustanut naisia harrastamaan itsetyydytystä, sillä tutkimusten mukaan se  mm. parantaa mahdollisuuksia saada orgasmeja ja ylläpitää alapään kuntoa. Eihän runkkaamista pakko ole kenenkään naisen tai miehen harrastaa, jos siihen ei halua ole. Mutta siitä ei kannata pidättäytyä vain siksi, että elää parisuhteessa ja odottaa sopivaa seksihetkeä kumppanin kanssa. Jos toinen ei jaksa tai ei ole paikalla, voi aivan hyvin heittäytyä fantasioihinsa ja hyväillä itseään haluamillaan tavoilla. Leluilla tai ilman. Itsetyydytystä voi myös harrastaa toisen nähden.

Parisuhteessa olevat: kuinka usein runkkaatte ja miksi ja miten? Ja te jotka jostain syystä ette tykkää ajatuksesta, että kumppani runkkaisi – miksi niin?

Etäohjattava perhosvibra (Realov Lydia I)

Parisuhteen seksielämän lisäpiristäjäksi ja mausteeksi omaan kivaan – vai sittenkin vibra, joka jää ensimmäisten kokeilujen jälkeen pölyttymään seksilelulaatikon pohjalle?

Lelulaatikko.com on uusi seksileluja myyvä verkkokauppa, joka halusi kesällä lähettää testattavakseni* Realovin älypuhelimella ohjattavan perhosvibraattorin. Omasta lelulaatikostani on löytynyt vuosia perinteinen päälle puettava perhosvibraattori, mutta siitä en ole tykkäillyt, vaan se on jäänyt käyttämättömäksi. Tämä kuitenkin oli siis aivan erilainen tuote, joten totta kai mielelläni lähdin sitä testailemaan. Onhan kyseessä kuitenkin laadukas tuote, joka on valmistettu silikonista ja joka on vedenkestävä sekä antaa monenlaisia mahdollisuuksia seksileikkeihin jättäessään kädet vapaiksi. Paristojenkaan vaihtamista ei tarvitse miettiä, sillä lelussa on akku, joka ladataan usb-kaapelilla.

Realov Lydia I (Smart Butterfly Vibe)
Realov Lydia I (Smart Butterfly Vibe)

Fantasioissani mietin jo etukäteen, miten perhoseen kuuluva sauvaosuus asetettaisiin sisälleni ja ulkopuolelle jäävän perhosen pää/tuntosarvet ihanasti hyväilisivät klitoristani vieden minua kohti orgasmia. Mies voisi kiusoitella minua viemällä minua välillä orgasmin reunalle ja sitten taas hiljentää värinää tai muuttaa sitä muulla tavoin toisenlaiseksi. Ehkä jopa tätä voisi uskaltaa kokeilla julkisilla paikoilla… miten tuhmaa olisikaan, kun pikkuhousujeni sisällä värähtelisi lelu miehen valintojen perusteella. Näin älypuhelinaikakaudella (ja varsinkin nyt pokemon go -villityksen aikana) kännykkää selaileva henkilö ei aiheuttaisi mitään huomiota. ;) Toisin olisi jonkun muun kaukosäätimen kanssa.

Siispä mies latasi puhelimeensa sovelluksen tämän käyttöä varten ja minä puhdistin lelun käyttövalmiiksi, sillä olin sen jo aiemmin päivällä ladannut. Lelu sisään pienen liukkarimäärän kera ja… Ensimmäinen pieni häiritsevä tekijä. Lelun muotoilu ei ole täysin optimaalinen omaan anatomiaani. Sauvaosuus toki menee nätisti sisälle ja perhosen tuntosarvet saa jotenkuten aseteltua klitoriksen päälle, mutta ei kuitenkaan täydellisesti. Lelu ei myöskään pysy sisälläni paikallaan ilman alushousuja monissakaan asennoissa, vaan tippuu paikaltaan pois, vaikka alapääni lihakset eivät raskaudesta huolimatta ole mielestäni liian heikossa kunnossa. Tämähän ei ole ongelma, sillä lelun mukana tulee juuri tämän vuoksi pitsivaljaat (paitsi hetken niitä pyöriteltyäni heitin ne huoneen nurkkaan ja laitoin päälleni perusalkkarit). Lopulta siis olimme kuitenkin testausvalmiit. Painoin lelun napista päälle ja valitsin itse käsin ensimmäisen värinän alkamaan. Valmiita värinäohjelmia on useita erilaisia ja ne ovat ihan miellyttäviä. Tämän lelun kanssa ei siis ole pakollista omistaa Android/iOS-puhelinta, mutta kännykkäsovellus antaa lisäiloa.

Mies testaili välineen kännykkäsovellusta, jota hän kuvaili aika kehnoksi. Sovelluksella saa toki monenlaisia värinöitä aikaiseksi joko sormella piirtämällä tai esimerkiksi ääntä käyttämällä, mutta loppujen lopuksi tuntui hassulta pitää kännykkää makuuhuoneessa seksileikeissä mukana. Sen sijaan julkiselle paikalle tämä toiminto voisi sopia paremmin (värinä-ääni on suhteellisen hiljainen), mutta valitettavasti me emme ole ehtineet tällaista testata. Silloin mies voisi hyvillä mielin keskittyä vain laitteen värinöiden tuottamiseen, kun tarkoitus ei edes olisi häntä fyysisesti kiihottaa.

Summa summarum: tämä saattaa olla riskiostos. Jos vibra on kooltaan anatomiallesi täydellinen, saat laadukkaan ja monia mahdollisuuksia tarjoavan lelun. Toisessa ääripäässä lelu taas on lähinnä melko hintava hutiostos. Omassa tapauksessani lelu toimii ihan hauskana esileikkinä, mutta ei anna niin suuria nautintoja, että sillä orgasmiin asti pääsisi (värinä ei tunnu klitorikseen tarpeeksi voimakkaasti ja sauvaosuus ei anna sisälleni g-pisteen alueelle oikeanlaista stimulaatiota). Kännykkäsovelluksen käyttäminen laitteen ohjaamiseen sopii tietynlaisiin leikkeihin, mutta makuuhuoneessa rakastellessa se oli jotenkin lähinnä häiritsevää, sillä mies ei ehkä olisi halunnut käyttää niin paljon huomiota sovelluksen käyttämiseen. En tätä lelua vielä kuitenkaan ole valmis unohtamaan kaapin perimmäiseen nurkkaan, vaan jossain kohtaa (ehkäpä sitten joskus raskauden jälkeen, heh) täytynee ainakin kokeilla ulkona kävellessä. :P

realov-lydia-2
Sisään asetettavan osuuden pituus on noin 7 cm ja halkaisija noin 2,5 cm. Sisään asetettavan osuuden kohdalta matkaa perhosen päähän on noin 3 cm (tämä olisi minun kehoani ajatellen saanut olla pidempi, jotta värinä olisi osunut voimakkaammin klitorikselle).

Seksin ei mielestäni ole tarkoitus olla tylsää ja vakavaa, vaan esimerkiksi seksileluilla on hyvä mahdollisuus hakea uudenlaista piristystä parisuhdeseksiin. Siksi minäkin mielelläni testailen uusia leluja! Kaikki välineet eivät ehkä ole antaneet upeanlaista nautintoa itsessään, mutta lelujen testaaminen yhdessä on hauskaa puuhaa ja se myös antaa seksifantasioihin uusia ideoita. Ja minusta on ihanaa, että Lelulaatikko.comissa on muistuteltu myös siitä, että seksilelut sopivat myös ”vanhemmalle väelle” – ei siis vain nuorille aikuisille! Jos siis mielesi kaipaisi jotain uutta ja hauskaa syksyn pimeneviin iltoihin, niin siitä vain seksivälineliikkeiden valikoimia selailemaan. Tämä(kin) lelu on sopiva sekä itsetyydytykseen että parisuhdeseksiin. Joskus oikeanlaisten lelujen löytäminen on valitettavasti haasteellista eikä tällaisten arvostelujen/testailuraporttien lukeminen aina auta asiassa, sillä ihmiset ovat kehoiltaan erilaisia. Tämän perhosen lisätietoja voit lueskella täältä.

*Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä mainitun verkkokaupan kanssa, mutta rahallista palkkiota en tästä ole saanut eikä linkkien klikkaaminen tuo minulle yhtään senttiä rahaa. Mielipiteet ovat omiani.

Lapsen itsetyydytys

Aihetta on toivottu blogiin tulleessa palautteessa, joten kirjoitan jokusen ajatuksen ylös:

Lapset aloittavat itsetyydytyskokeilut hyvin eri-ikäisinä, mutta keskimäärin ensimmäiset kokeilut sijoittunevat murrosiän alkuun. Olisi tärkeää, että lapset saisivat totuudenmukaista tietoa masturboinnista, jotta seksuaalinen kasvu pääsisi alusta asti oikeille raiteille. Tiedon jakaminen on onneksi internetin aikoina helpottunut, mutta välillä informaatiotulvasta voi olla vaikea erotella jyvät akanoista.

Mitä sitten tehdä, kun oma kullannuppu tulee Siihen Ikään?

Todennäköisesti Se Ikä on paljon aikaisemmin kuin vanhemmat toivoisivat, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä ohjata nuorta oikeellisen tiedon lähteille. Esimerkiksi itsetyydytys.org sisältää samassa paketissa tietoa, vinkkejä ja materiaalia sooloseksiin liittyen. Sivun voi vaikka jättää huolimattomasti näkyviin ja toivoa, että jälkikasvu innostuu sitä selailemaan.

Kävelin paikalle kun lapseni masturboi, mitä nyt?

Vastaus riippuu lapsen iästä. Jos hän on erityisen nuori (alle 10-vuotias), voi lyhyt juttutuokio asiasta olla paikallaan. Kerro asiallisesti, että lapsi ei ole tehnyt mitään väärää, mutta hänen ei sovi harrastaa puuhiaan muiden nähden. Lupaa, että lapsi voi jatkaa tekemisiään omissa oloissaan, mutta säästä hänet kukka ja mehiläinen -tarinoilta. Niiden aika on myöhemmin.

Mikäli kyse on vähänkään vanhemmasta lapsesta, pyydä anteeksi tunkeiluasi ja hanki hänen huoneeseensa lukollinen ovi.

Voiko lapsen itsetyydytys mennä liiallisuuksiin?

Kohtuullisella määrällä itsetyydytystä ei ole haittavaikutuksia, mutta useita positiivisia puolia. Omaan kehoon tutustuminen on tärkeä ensiaskel seksuaalisuuden kehittymiselle ja välttämätön perusta vanhemman iän seksielämälle. Itsetyydytys tuo lisäksi fyysistä nautintoa, lievittää stressiä ja särkyjä, antaa turvallisuuden tunnetta muuttuvissa tilanteissa ja parantaa yöunen laatua. Yleisimmät liiallisen itsetyydytyksen aiheuttamat vaivat ovat hiertymiä ja ihoärsytystä, jotka menevät ohi nopeasti eivätkä aiheuta pysyviä haittoja. Olisi kuitenkin hyvä, jos lapsi oppisi alusta asti hyväilemään itseään useilla eri tavoilla, jotta keho oppisi vastaamaan monenlaisiin ärsykkeisiin.

Mikäli lapsen itsetyydytys ei vie kaikkea vapaa-aikaa, siitä ei tarvitse olla huolissaan.

Milloin ja miten kertoa lapselle seksistä ja sen seurauksista?

Seksuaalivalistus on varmasti yksi vaikeimmista asioista, joita vanhemmat kohtaavat lastensa kasvaessa. Jotkut vanhemmat ovat ratkaisseet asian siten, että harjoittelevat seksistä kertomista lapselleen siitä lähtien, kun he ovat vielä vauvaiässä. Tällöin lapsi kasvaa tarpeellinen tieto käytettävissään ja ymmärtää sitä vähä vähältä tullessaan vanhemmaksi. Vanhempien vastuulla on kertoa asioista sellaisella tavalla, että lapsi ymmärtää mistä on kyse.

Toinen lähestymistapa on jättää oma itsensä pois kuviosta ja varmistaa muilla keinoin, että lapsi saa tarvittavan tiedon ennen seksisuhteiden aloittamista. Kirjat, nettisivut ja lehdet tarjoavat kaikki oikeaa tietoa, kunhan sitä malttaa hieman metsästää ja tarjoilla jälkikasvulle huomaamattomasti. Kondomien huolimaton heitteillejättö voi myös herättää mielenkiintoa, mutta niiden kanssa kannattaa itse pysyä pois kuvasta. Kukaan ei halua ajatella vanhempiaan käyttäessään ehkäisyvälineitä.

Tämä kaikki sitten sillä varauksella, että kirjoittajalla ei ole minkäänlaista koulutusta aiheeseen tai omaa jälkikasvua. Olisi mielenkiintoista kuulla kommentteja niiltä, joilla on omia lapsia.

Lue lisää blogin kirjoituksia itsetyydytyksestä.

kirjoittanut: hihaton

Naisten itsetyydytys

Naisten kohdalla itsetyydytys tuntuu vielä nykyisinkin olevan harvempaa kuin miesten kohdalla. Silti sitä voisi suositella jokaiselle naiselle: masturboimalla oppii tuntemaan oman kehonsa – sen, mistä nauttii eniten ja miten keho reagoi muutenkin erilaisiin ärsykkeisiin. Ja mikä monille olisi helpottava tieto, sen avulla useimmat naisista saavat orgasmin. Ja mitä enemmän masturbointia harrastaa, sitä helpompi orgasmi on saada myös yhdynnässä, sillä orgasmi on opittava asia.

Erilaisten tutkimusten tulokset vaihtelevat hieman, mutta esimerkiksi itsetyydytys.orgin kyselyn mukaan ”noin 95% miehistä ja noin 60% naisista kertoi masturboivansa joskus”. Myös tiheys vaihtelee, sillä kyselyn mukaan miehet masturboivat usein monia kertoja viikossa, kun taas monille naisille tuntuu riittävän hyvin muutama kerta kuussa.

Ennen masturbointi olikin enemmän ”miesten juttu”, mutta nykyisin, kun masturboinnista puhutaan enemmän normaalina ja suositeltavana seksuaalisuuden muotona, on myös naisten itsetyydytys kasvanut suuresti. Silti varsinkin naisten keskuudessa saattaa kuulla, kuinka se olisi häpeällistä – ja jopa monien olen kuullut sanovan, ettei se tunnu mitenkään ihmeellisen hyvältä / ei ole mitenkään kovin kiinnostavaa.

Miehille itsetyydytys tuntuukin olevan luontevampaa (helpompaa), mutta koska kyse ei kuitenkaan ole mistään kovin erikoisesta taidosta, luulisi naistenkin oppivan tyydytyksen salat – vaikka sitten harjoittelemalla ahkerasti. Itsetyydytysvinkkejä olenkin antanut jo aiemmassa artikkelissani: Itsetyydytysvinkkejä naisille.

”Jokaisen naisen tulisikin ainakin muutaman kerran kuukaudessa ottaa omaa aikaa ja rauhaa ja harrastaa itsetyydytystä.” totesi Kari Heusala eräässä Helmen artikkelissa. Kenties niin – ainakin kannattaa kokeilla.

Vaan miten on tämän blogin naispuolisten lukijoiden kohdalla? Miten suhtaudut itsetyydytykseen? Kuinka usein sitä tulee harrastettua? Oliko vaikeaa ”opetella” harrastamaan itsetyydytystä?

Ja miehet, millaisia ajatuksia naisten itsetyydytys herättää? (Häiritseekö esimerkiksi jotakuta oman naisen masturbointi? Tai mikä kenties toivottavasti yleisempää, kiihottaisiko sitä katsella vaikkapa salaa?) Suhtaudutko jotenkin muuten erilaisemmin naisten itsetyydytykseen kuin miesten?

>> Lue myös muita blogin kirjoituksia itsetyydytyksestä!

kirjoittanut: oceansoul