Nereidi kirjoitteli blogissaan naisen orgasmista monipuolisesti, mikä innosti myös minut aiheesta taas kirjoittelemaan. Tässäkin blogissa orgasmia on käsitelty jo esimerkiksi wanhassa merkinnässä ”Orgasmin taikaa”, mutta ei kai orgasmeista voi puhua koskaan liikaa. ;) Varsinkin kun monet naiset miettivät ja etsivät syitä sille, että miksi en saa lainkaan orgasmeja, vaikka kuinka yritän. Ja toisaalta monet klitorisorgasmeja saavat yrittävät tavoitella kovasti myös emätinorgasmeja, koska toivovat siten tuntevansa jotain vieläkin voimakkaampaa. Tästä aiheesta kirjoittelikin OnnellinenN, joka on oppinut vasta nykyisessä suhteessaan saamaan emättimen/g-pisteen kautta orgasmeja & on huomannut niiden olevan jotenkin syvempiä ja kokonaisvaltaisempia.
Minulla ei ole ollut vaikeuksia klitorisorgasmin saamisessa. Opin sen jo teini-iässä masturboinnin avulla, joten taito oli ensijännityksien jälkeen helppoa siirtää myös kumppanin kanssa tapahtuviin sekstailuihin. Melko pian mieskin oppi tuottamaan minulle orgasmeja erityisesti suuseksin avulla. Vaikka takana on nyt jo suht pitkä suhde, emätinorgasmeja olen saanut vain joitakin kertoja. Yleensä jään yhdynnässä pienen matkan päähän orgasmista (ja lopulta huipun saavuttaa siis vain hyväilemällä samalla klitorista). Lisäksi olen muutamia kertoja saanut orgasmin peppuleikeissä. OnnellinenN kuvaili saavansa myös nänniorgasmeja, mutta omat nännini eivät kyllä sellaista nautintoa minulle tuo.
Häiritseekö minua sitten, että orgasmini ovat harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta klitoriksen hyväilyn ansiota? Kaipaanko emätinorgasmeja? No, varsinaisesti en. Kyllähän se joskus hieman turhauttaa, että yhdynnässä on niiiin lähellä, mutta siihen se yleensä sitten jää. Toisaalta jos siinä kohtaa hieman klitorista koskettelee, orgasmi tulee helpolla ja voimakkaasti, joten mielihyvä on täysin riittävää. (Silti välillä yritämme ihan yrittämisen vuoksi saada minulle orgasmeja emättimen kautta, mutta ei siitä mitään pakkomiellettä ole.)
Paljon paljon ikävämpää olisikin se, että orgasmeja ei saisi lainkaan. Tämähän ei ole kovinkaan harvinaista naisten kohdalla, mutta en usko, että kovinkaan usein kyse olisi fyysisistä syistä. Usein ongelma löytynee pään sisältä.
Anna & Ellit -sivuston artikkelissa käsitellään asioita, jotka yhdistävät naisia, jotka saavat lähes aina orgasmin. Näitä asioita jutun mukaan ovat:
”1. He masturboivat säännöllisesti
2. He ovat terveen itsekkäitä
3. He uskaltavat puhua seksistä
4. Emätinorgasmi ei ole heille päähänpinttymä
5. Heillä on hyvä itsetunto ja ihmissuhdetaidot
6. He ymmärtävät esileikin arvon
7. He vaalivat eroottisuuttaan”
Vaikka listan kaikki asiat toteutuisivat omalla kohdalla, ei orgasmi tietenkään välttämättä ole taattu. Mutta lista auttaa miettimään keinoja orgasmin saavuttamiseen.
* Harrasta itsetyydytystä rauhassa ja avoimin mielin. Kun opit ensin itse ne keinot, jotka tuottavat parhaiten mielihyvää, on niitä helpompi toteuttaa kumppaninkin kanssa.
* Älä yritä saada orgasmia pakkomielteisesti.
* Ole avoin. Uskalla nauttia ja kertoa toiveistasi kumppanille.
* Muista esileikki!
* Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia saamaan orgasmeja.
* Hieromasauvat tuottavat tyydytyksen yleensä kättä helpommin. Osta siis seksilelu klitoriksen kiihottamista ja/tai g-pisteen tyydyttämistä varten. (Esimerkiksi Kirsikka O kertoo blogissaan saaneensa ensimmäisen emätinorgasminsa juuri dildon avulla.)
EDIT 5.6.15: Lue myös blogissa julkaistu vieraskirjoitus ”Ajatuksen voimaa – orgasmien monipuolisuudesta”.
Mä lisäisin tuohon anna&ellit juttuun pari kohtaa
8. heille sexi ei ole ”suoritus” vaan jopa nauttivat siitä !
9. he pystyvät rentoutumaan ollessaan alasti !
(eivät esim mieti että onko tukka hyvin tai muuta tilanteesen kuulumatonta)
Valitettavan monet naiset sortuu miettimään kaikenlaista tilanteeseen kuulumatonta kun pitäis ryhtyä sexiin kuten että miltä näyttävät, onko hiukset hyvin, tai jotain muuta mikä ei kuulu kyseiseen tilanteeseen ! Ja nää on ihan naisten suusta kuultuja asioita ja itse koettuja.
Miehet on toki suoraviivaisempia tässäkin otetaan esimerkiksi tilanne missä mies tulee kotiin ja rouva on sängyllä alasti ja sanoo miehelleen et tule panemaan/nuolemaan mua niin suurin osa miehistä on alle minuutin rouvan päällä kun taas sama tilanne toisinpäin aikaansaa yleensä hirveän tappelun !!
Omien kokemusteni ja mitä olen aiheesta naisten kanssa jutellut niin monilla naisilla orgasmi vaikeudet johtuu asennoitumisesta sexiin ja myöskin kommunikointi vaikeuksista oman kumppanin kanssa kun sexistä puhuminen koetaan häpeälliseksi / vaikeaksi ?
Ja varmaan on monia muitakin juttuja mitkä tähän liittyy mutta nää oli mun kokemuksia ja havaintoja vuosien varrelta
Joo, tuon rentoutumisen alasti ollessa voi toki ajatella liittyvän tuohon itsetunto-kohtaan. Monet naiset tuntuvat tosiaan miettivän liikaa sitä, että miltä se oma vartalo näyttääkään…
Mä luulen, että seksistä puhuminen (siis vaikka salaisista seksitoiveista kertominen kumppanille) on monille ihmisille vaikeaa. Oli sukupuoli sitten kumpi vaan. Pelätään kumppanin reaktiota jne.
Jep niinhän se liittyykin mutta jostain syystä monilla naisilla itsetunto, itseluottamus ja itsevarmuus tuntuu olevan jotenkin tilanne/rooli riippuvainen ?? esim sama nainen voi olla työssään itsevarma ja luottaa itseensä mutta kotona puolisonsa edessä riisuuntuessaan muuttuu epävarmaksi ja araksi joka häpeilee omaa alastomuuttaan / vartaloaan ?
Edellä mainittu on koettu ex-ex kumppanin kanssa joka tosiaan oli vaatteet päällä suht itsevarma ja luotti kykyihinsä esim töissä (oliko töissä sitten ”rooli” päällä en tiedä??) mutta kun ”piti” riisua mun edessä niin muuttui araksi & epävarmaksi ja hermostuneeksi ?
Lopulta selvisi että ”syynä” oli autokolari josta hänelle oli tullut arpia joiden takia hän ei uskonut että kukaan mies voisi pitää häntä viehättävä & kauniina naisena ?
Sitten kun hän lopulta pitkän ”taistelun” jälkeen uskoi ja ymmärsi että todellakin pidän häntä kauniina ja viehättävä naisena arvistaan huolimatta ! (Hitto miten kaunis onkaan !!) Sen jälkeen hän uskalsi rentoutua ja Nauttia sexsistä kunnolla ja omien sanojensa mukaan hän rupesi nauttimaan ensimmäistä kertaa elämässään sexsistä ja rupesi saamaan orkkuja !!
Naisen orgasmi on ihmeellinen ja naisena olen sen kanssa usein jännän äärellä.
Minä saan orgasmeja helposti ja monta. Alla, päällä, kosketettaessa, hyväiltäessä, yhdynnyssä… monenlaisia ja monen tuntuisia. Tähän tarvitaan sopiva henkilö ja koska en ole parisuhteessa (vaikka toki haluaisin) ja olen oppinut katsomaan kenen kanssa kannattaa jakaa nautinto. Kyse on kuitenkin viime kädessä jakamisesta. Sinä olet minun kanssa, sinun kanssa minä tule kerta toisensa jälkeen ja se on jotain suurta ja kaunista.
Tulemiseen liittyy myös nesteet ja olen usein miettinyt miten nesteen määrää voisi oppia hallitsemaan. Tästä ei löydy oppaita tai keskusteluja. Kuten ei myöskään siitä mitä tehdä, kun on nauttinut tunteja ihanasta märästä seksistä.
Kukaan ei kerro, että oikein märän session jälkeen kannattaa tehdä. Heikottaminen on ihan normaalia. Tarvitset nesteytystä tai voit seuraavana päivä kärsiä hirveästä päänsärystä. Huimaaminen voi johtua yksinkertaisesti energiatason laskusta, ei pelkästään siitä ihanasta kumppanista. Sinulle voidaan joutua tarjoilemaan nestettä sänkyyn. Hyvä päästä pissalla seksin jälkeen. Voit tuntea olevasi kuin pumpulissa ja kaikki tuntuu niin ihanalle.Kiinnyt todella nopeasti ihmiseen jonka kanssa on hyvää seksiä, joten kannattaa valita tarkasti ja monesta miehestä ei ole jakamaan sinun nautintoasi.
Orgasmiherkkyys voi muuten aiheuttaa myös kateutta vastapuolessa. Minun ei tarvitse laskea ja jos tarvitsee on jotain vialla. Joko sen takia, että määrä on laskettavissa tai siksi että niitä pitää laskea. Vastapuolen ei tee mieli – seksi olisi ihan kivaa, mutta ei huvita pestä pyykkiä. Lämmin neste myös häiritsee – on melkein tulemassa, mutta sitten sinä tulet…
Suurin syy siihen, että haluaisi oppia hallitsemaan orgasmeja liittyy käytännöllisyyteen. En haluaisi pestä pyykkiä tai maata märässä sängyssä. Suihkussa on käytännöllistä, mutta epämukavaa. Minulle riittää ihan myös muutaman minuutin jutut. Orgasmeja on niin monenlaisia ja monen tuntuisia.
Olen kokeillut lantionpohjan lihasten treenaamista nesteiden hillitsemiseksi, mutta muutuin vain entistä herkemmäksi. Suuteleminen tai kosketus voi jo riittää. Siis oikeanlainen kosketus. Rintoja hyväilemällä onnistuu ja välillä tulee pelkästä ajatuksesta olo, että taas mennään. Ajatella miten joku voi tuntua niin hyvälle ja ihanalle, että hänen lähellään ja hänen kosketuksesta minä soin. Osaan myös itse, mutta pidän jakamisesta.
Miksi sitten kirjoitan tai valitan. On vaikea tavata miestä, jonka kanssa voi jakaa nautinnon. Tarvitaan mies, joka nauttii naisen nautinnosta ja jaksaa. Miestä, jolle sotku ei ole paha asia. Joka antaa tilaa ja joka nauttii siitä välillä kastuu. Kulttuurissa, jossa orgasmista puhutaan kuin ihmeenä voisi muistaa, että meitä on monenlaisia, on niitä joille se on ihme ja niitä joille on ihme jos saa vain kaksi kertaa. Kummassakin on puolensa. Toisesta puhutaan ja toisesta taas ei.
Kiitos mielenkiintoisesta kommentistasi! :)
Tosiaan – on henkilöitä, jotka saavat orgasmeja (jopa kiusallisen) helposti.