Kun nainen panee miestä peppuun

* Seksivälinekyselyn mukaan moni miehistä olisi kiinnostunut kokeilemaan strap-onia ja kaksi henkilöä toivoi aiheesta erikseen kirjoitusta. Olen kirjoittanut jo aiemmin lyhyesti aiheesta ja tällöinkin moni kertoi gallupissa pitävänsä sträppärileikkejä kiihottavana ajatuksena. Miksi sitten tällaisia leluja löytyy melko harvoilta henkilöiltä? *

Anaalileikit jakavat ihmisiä: toiset eivät voisi kuvitellakaan niitä harrastavansa ja toiset taas pitävät niitä oikein nautinnollisina (ja osa taas jotain tältä väliltä). Minusta erilaiset peppujutut ovat olleet aina lähinnä kiihottavia ja nautinnollisia kokemuksia. Aivan suhteen aluksi ne olivat lähinnä sormilla hyväilyä – minä hyväilin miestäni ja hän minua – mutta pian mukaan tulivat lelut (anaalitapit ja vastaavat) sekä lopulta anaaliyhdyntä minuun peniksellä. Myöhemmin päätimme ostaa lisäksi strap-on -dildon, sillä lantiolle kiinnitettävä tekopenis tuntui molemmista kiinnostavalta ajatukselta. Leikeissämme on välillä alistavia elementtejä, minkä vuoksi sträppärin käyttäminen tuntui soveltuvan puuhiimme täydellisesti. Mies nauttii aidosti, kun häntä pannaan peppuun (ns. pegging), mutta sitä käyttämällä on myös helppoa vahvistaa minun vallantunnettani. Peppupanojen lisäksi miestä voi käskeä esimerkiksi antamaan suihinoton tekopenikselle jne. Painotan kuitenkin, että strap-onin käyttämisen ei tarvitse olla alistavaa, jos siitä ei sellaista halua.

Mutta miksi strap-on eikä vain tavallinen dildo? Nautintoa saa toki toiselle tuotettua irrallisillakin leluilla, mutta syy on tietenkin selvä: tässä kädet ovat vapaina ja sträppärin käyttäminen nyt vain on kiihottavampaa molemmille osapuolille. Pannessaan voi kokeilla monia erilaisia asentoja, aivan kuten normiyhdyntöjäkin harrastaessa.

Perinteisen strap-onin käyttäminen ei sinänsä tuo fyysistä nautintoa sille, jonka päälle dildo on puettu. Meillä on kyllä yksi sellainen strap-on, jossa dildossa on mukana vibra ja siinä värinä tuntuu myös omaan alapäähän kivasti, vaikkakaan ei oikein riittävän voimakkaasti orgasmin saavuttamiseksi. Perinteisten vyödildojen lisäksi onkin olemassa remmittömiä tupladildoja, esimerkiksi Sharevibe, mutta sellaista en ole itse kokeillut. Tällöin dildon toinen osa on naisen sisällä ja toinen taas työnnetään kumppanin sisään, jolloin molemmat voivat saada suurta nautintoa. Toki on olemassa myös monenlaisia muunlaisiakin välineitä, esimerkiksi suupalloja, joissa toisella puolella on dildo.

Meillä on kaksi strap-onia; tässä niistä toinen. Koska kirjoituksen tarkoitus ei ole esitellä kehoani, housut ovat tällä kertaa jalassa.
Meillä on kaksi strap-onia; tässä niistä ensimmäiseksi hankittu. Koska blogin tarkoitus ei ole esitellä minun kehoani / tuottaa kuvallista runkkumateriaalia, housut ovat jalassa.

Tähän blogiin saapuu aina välillä ihmisiä, jotka pohtivat ”miten saada kumppani suostumaan asiaan x”. Monet eivät edes uskalla ehdottaa joitain oudompia asioita kumppanillensa, koska pelkäävät, miten toinen reagoi ehdotukseen. Olen itse – kuten myös mieheni – melko avaramielinen kaikkeen seksiin liittyvälle, joten meillä ollaan rohkeasti ehdotettu asioita ihan suoraan eikä toisen reaktioita tarvitse pelätä. Voi olla, että ihan kaikki asiat eivät ehkä itseä kiihota suuresti, mutta jo pelkästään se, että toinen haluaa jotakin ja uskoo saavansa siitä nautintoa, on usein riittävä syy ainakin kokeilla. Varsinkin jos kyse on toiminnasta, joka ei sinänsä omaan kehoon kohdistu (esim. jos mies pyytäisi naistaan panemaan strap-onilla tai vaikka piiskaamaan, mutta nainen ei haluaisi), en välttämättä ymmärrä täydellistä kieltäytymistä. Pakottaa ei tietenkään voi, jos asia on toisen mielestä jostain syystä täysin vastenmielistä. Seksileikistä tuskin edes tulisi kovinkaan nautinnollista, jos molemmat eivät siinä ole omasta tahdostaan täysillä mukana.

Aika voi tietenkin auttaa. Ensireaktio voi olla suuri hämmästys, jos strap-on -panemista ei ole koskaan tullut itse ajateltuakaan ja siksi siitä helposti kieltäytyy. Kun asiaa kuitenkin tarkemmin ajattelee ja ehkä lukee toistenkin kokemuksia aiheesta, saattaa mieli muuttua. Toisilla elää myös vahvana ajatus siitä, ettei muka heteromies voi nauttia peppujutuista, vaikka sehän on tietenkin täysin väärä oletus. Kaikki (miehet ja naiset) eivät tietenkään nauti siitä, että anaaliin jotain työnnetään, mutta sillä ei ole mitään tekemistä seksuaalisen suuntautumisen kanssa.

Kerro omia kokemuksiasi sträppäreistä!

(* Strap-on-dildot ovat toki soveltuvia myös esimerkiksi naisten väliseen seksiin, mutta koska oma kumppanini on mies, niin merkintä nyt vain siis tästä näkökulmasta.)

Lue myös: testattavana Fetish Fantasyn edullinen strap-on

30 kommenttia artikkeliin ”Kun nainen panee miestä peppuun

  1. Manna 07.07.15 / 21:24

    Sträppäri on ollut käytössä ”nainen panee miestä, ei alistavassa” -seksissä sekä myös itse asiassa mies on käyttänyt sellaista sitä myös pannakseen naista, kun ei oma kulli ole enää jaksanut ;)
    Naisena olen huomannut kuinka raskasta se paneminen on oudostaan, ihan eri lihaksia tarvii siihen liikkeeseen.
    Mutta oikein kivaa on ollut.

  2. Naiselle isoa? 08.07.15 / 10:44

    Ei ole meillä kokeiltu strap onia mutta pieniä dildoja on molempien peppuun työnnelty. Se riittää.

    Mitäs naiset tykkäisitte sellaisesta ontosta ISOSTA dildosta jonka sisään mies laittaa oman kullinsa eli strap on miehen käyttöön. On kiinnostanut sellainen ostaa jo pidemmän aikaa ja sillä siis yllättää nainen joku ilta.
    Tätä joku suositteli jollain foorumilla http://www.lovehoney.co.uk/product.cfm?p=20807

    • oceansoul 08.07.15 / 13:33

      Ostapa ihmeessä ja kerro sitten kokemuksia täällä! Itselläni ei ole mitään fantasioita ylisuurista peniksistä/leluista, mutta kun fistauskin hyvältä tuntuu, niin miksipä ei voisi olla ihastuttava kokemus… 8)

    • Nimetön 09.07.15 / 12:54

      Kokeilin yhden naisen kanssa todella isoa onttoa sträppiä missä oli oma kulli sisällä.
      Ensi reaktio oli vähän pelottava, mutta kokeilun jälkeen pyysi sitä vähintään kerran kuussa.
      Ei tosin kokeiltu sitä peppuun, siihen se oli liian iso.

    • Nimetön 30.01.18 / 18:29

      Minäpä kokeilin tuollaista joustavaa jatkokappaletta…
      Vaimo oli kyllä aikaekstaasissa ja kyllä se itsellekin jonkin verran tuntui sen kumin läpi.
      Voin suositella :)

  3. Nimetön 09.07.15 / 13:04

    Edellin tyttökaveri tykkäsi panna minua straponilla. Se oli todella kiihottavaa ja nautin siitä todella paljon.
    Nykyinen ei ole ajatukselle lämmennyt vaikka tykkää myös itse peppuun panemisesta. Saa välillä monet orkut juuri siitä… Ajattelin lopettaa hetkeksi hänen peppuun panemisen ? Jos se saisi mielen muuttumaan. . .

    • oceansoul 10.07.15 / 09:46

      Miksi ei ole lämmennyt ajatukselle (onko kertonut syytä)? Hieman harmillistahan se on, että itse pyytää ja nauttii peppupanoista, mutta ei voi samaa sitten toiselle kuitenkaan tarjota. :|

  4. tiuku 09.07.15 / 22:56

    ”…remmittömiä tupladildoja, esimerkiksi Sharevibe, mutta sellaista en ole itse kokeillut. Tällöin dildon toinen osa on naisen sisällä ja toinen taas työnnetään kumppanin sisään”

    Kannattaa muistaa hygienia näitä ’osa naisen ja osa miehen sisällä’ -leluja käyttäessä, sillä mahdollinen suolistoperäisten ruumiinnesteiden valuminen epähuomiossa pitkin lelua osoitteesta toiseen voi pahimmillaan aikaan saada pahankin emätin- ja/tai virtsatietulehduksen.

    • oceansoul 10.07.15 / 09:40

      Joissakin asennoissa tuo voisi tosiaan olla mahdollista.
      Peppujutuissa pitääkin hygieniajuttuihin kiinnittää aina huomiota (eikä missään nimessä esim. matkia pornoleffakohtauksia, joissa siirrytään pepusta suoraan emättimeen jne.)

  5. Husse 13.07.15 / 13:30

    Ah ja voih !
    Kumpa löytäisikin itselleen jonkun mukavan naisen joka tykkäisi aina ”välillä” käydä antamassa kunnon strappi / dildo kuritusta mun anaalille !

  6. Herkku 23.09.15 / 23:27

    Elän noin vuoden ikäisessä suhteessa.alusta asti oli selvää, että seksi on molemmille tärkeä.Ensin käytiin naisen aluksessa.se ei räjäyttäny taivaita, mut tuntu ihan hyvältä ainakin minusta,myöhemmin kuulin sen sattuvan.se jäi pois,kunnes sain sanottua että voisin kans haluta pyllyn täytettä.aika pian ilmaantui ensimmäinen srapon, kolme eri kokoista dildoa mukanaan.suurin oli varmaan eu standardin yläpäässä ja pienin peukalon paksuinen.sitä isompaa yleensä sain ja tiesin saaneeni.myöhemmin ilmaantui 20cm pitkä ja 5cm paksu.Ajattelin ettei ikinä mahdu minuun tuo.ekakerran ei mennytkään, pari viikkoa kului ja uusi yritys.se orgastinen tunne kun ymmärtää, että nyt se menee tyven myöten.mahtava lisä jo ennestään hyvään seksielämään.

  7. hakaneula 07.07.16 / 05:52

    pitkän harkinnan jälkeen rohkaisin mieleni ja tilasin strap onin, laitoin sen seksilelukaappiimme ja odotin. eräänä yönä rouva sen löysi ja tuloksena oli elämäni peppupanot, ensimmäistä kertaa saavana osapuolena! seksielämä ja parisuhde parani, puhumme kaikesta seksiin liittyvästä avoimemmin kuin ennen. puolisosta löytyi piilossa oleva domina joka viimeksi eilen tilasi seksikaupasta jotain ja tuskin mistään normaalin seksin osastolta. odotan innolla mitä tuleman pitää… :)

  8. seksistä pitävä 22.01.17 / 10:08

    Itse ehdotin tyttöystävälle strapon lelun hankkimista ja hän suastui joten tilasin netistä funfactory sharen, kun tekopenis saapui postissa niin tyttöystävä aluksi hämmästeli sen kokoa mutta lähes tulkoon heti hän otti sen käyttöönsä ja pani minua kiimaisena. Oli hyvä ostos ja paransi seksi elämää, nykyään kyseinen sträpäri on käytössä lähes joka yhdynnän aikana elikkä molemmat osapuolet pääsevät antamaan; )

    • Jukka 22.07.17 / 02:16

      No aluksi sormella tyttöystäväni koitti takamustani,niin se tuntui ihan ok… sitten halusi jo koitttaa enemmän ja kohta isommallla sträpärillä mennä loppuun asti, tuntui todella hyvälle kun hetkem kipuun tottui, ei halunnut liikaa satuttaa, mutta siihne tottuu hyvin!!! Parasta on ajatella nautinnon kautta :)) Nykyään saa koska vaan, mutta muuten hänellä toinen mies myös sit’ä tavallista varten… ihan ok , kunhan me vain silleen… :)

  9. Nimetön 31.07.17 / 13:30

    Miehet jotka eivät edes Naisensa aloitteesta ja pyynnöstä suostu edes kokeilemaan Naisensa naitavana oloa, ottamaan sträppiä peppuunsa, eivät yksinkertaisesti tiedä, että mitä ihanaa menettävätkään :)

  10. Rubbersoul 05.08.17 / 22:10

    Hankittiin Bend Over Boyfriend Strap-On kesän aikana.

    https://www.hotlips.fi/tuote/bend-over-boyfriend-strap-on/3006009697/

    Se on ollut ahkerassa käytössä siitä saakka. Rouva kehui sitä parhaaksi seksilelu hankinnaksi. Olen saanut sitä peppuun muutaman kerran ja joka kerta nauttinut yhä enemmän. Aiemmin kokeiltiin ”normaalia” strapon dildoa, mutta ne eivät tuntuneet kummastakaan kovin hyviltä. Rouva saa tällä orkun tosi helposti ja nai itselleen 2-3 orkkua joka käyttökerralla. Varmaan haluaisi enemmänkin, mutta siinä hommassa on kunto koetuksella :) Itse en ainakaan vielä ole saanut varsinaista orkkua aktin aikana, mutta tosi nautittavalta se tuntuu ja kullista valuu kiimanestettä tosi paljon.

    Sellaisen pieni lisä tehtiin strappiin, että laitettiin vanha harnesvyö Rouvan lanteille ja siihen remmi joka pitää dildon toisen pään Rouvan sisällä, ettei tarvi turhaa energia ja huomiota käyttää sen sisällä pysymiseen.

  11. juu kivaa on 07.08.17 / 12:30

    Ihanaa että tästä aiheesta on edes jossain suoraa puhetta eli kirjoitusta. Miksi se on niin noloa myöntää miehille, kuinka mukavaa onkaan sinne omaan aukkoon täytettä saada. Ja niin, miksi liian monet naiset ujostelevat eivätkä uskalla panoroolia ottaa. Ymmärrän kyllä, miten monet naiset haluavat olla ”alistettuina”, jopa pelkästään ”lahnoja” sängyssä, mutta kyllä vaihtelevuus virkistää.

    Muistan jsokus lukeneeni täällä (?!) tai muualla sellaisesta anustapista, joka olisi kuin putki eli sen avulla saisi laitettua suoleen nestettä. Minkäköhän niminen sellainen on?

  12. Nimetön 08.11.17 / 20:28

    Minä olen koittanut saada rakasta vaimoani innostumaan strap onista tai edes laittamaan hellästi anustapin minulle mutta asia on niin nounou. Toista ei voi pakottaa ja suoraan sanottuna asia turhauttaa minua.

  13. matti 01.10.18 / 12:00

    Olen 180cm 72kg pienet kädet ja ohuet voimattomat käsivarret, hauiksen ympärys n. 24cm, löytyykö naista, joka alistaisi ja panisi strap onilla, vastustelisin, mutta nainen vahvempana pakottaa tahtoonsa, ei näkö-koko-rotu-ikä-tai muita rajoituksia.

  14. Mies 16.03.19 / 01:11

    Minä saan välillä nauttia siitä kun avopuolisoni nai minua strapilla..nautimme molemmat sessioista. Välillä olen sidottuna etten voi naista estää ottamasta minua miten haluaa..

  15. aku 03.02.22 / 07:50

    Haluaisin nainen panisi strap-on dildolla 20-59v peppuuni olen 56v mies haluisin kokea 08

Vastaa käyttäjälle hakaneula Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.