3/24 – Esittelyssä strap-on -dildot

Jatketaan leluilla, joilla tyydytetään miestä. Siis meidän tapauksessamme. Näitähän voivat käyttää myös mm. naisparit ja muut, jotka haluavat syystä tai toisesta panna kumppaniaan muulla(kin) kuin omalla peniksellään. Eli kyseessä on siis ns. vyödildot eli strap-onit, jotka puetaan päälle ja kädet ovat samalla vapaana tekemään muita juttuja.

Huom! Merkinnässä on linkkejä eri nettikauppoihin, mutta linkit eivät ole affiliate-linkkejä eli klikkaukset eivät tuota mitään tuloja minulle. Linkit on siis laitettu vain auttamaan niitä, jotka mahdollisesti ovat kiinnostuneet samanlaisen hankkimaan.

No, meillä on siis kaksi strap-on -dildoa ja molempia käytetään ihan vain siihen, että minä panen niillä miestä peppuun ja välillä saatan sitä ennen kehottaa ottamaan dildon suihin. ;) Muista käyttötarkoituksista ei ole kokemuksia siis jaettavaksi. Osalle miehistä peppujutut on ehdoton ei, mutta on myös paljon miehiä, jotka haaveilevat siitä, että heidän kumppaninsa panisi strap-onilla peppuun. Osalle voi tuntua kiusalliselta lähteä peggingiä harrastamaan, mutta suosittelen kuitenkin kokeilemaan rohkeasti, jos siihen kiinnostusta löytyy.

Toinen meillä olevista välineistä on ostettu vuosia sitten muistaakseni LoveHoneysta (ei näkynyt samaa tuotetta valikoimassa enää enkä edes muista merkkiä) ja toinen taas on saatu blogiyhteistyön kautta Libido.fi:stä (ks. tarkemmin merkintä Fetish Fantasy Silicone Strap-on). Sitten on myös ollut joskus joku halpa vibrallinen, jonka heitin pois, koska oli näistä huonoin ja materiaaliltaan epäilyttävin. Värit ovat näissä vähän… noh, värikkäät, mutta ei sillä nyt niin suurta merkitystä sitten.

Yleisesti molemmista näistä sträpeistä voi sanoa sen, että remmien säätely ja muu on vähän ärsyttävää ja dildo saisi pysyä paremmin asennossaan, mutta kyllähän näillä mukavia kiihkeitä leikkejä saa toteutettua. Pinkki toimii hieman paremmin meillä. Jos oman strap-onin hankkiminen kiinnostaa, katso valikoimaa eri kaupoissa (esimerkiksi Sinfulissa, LoveHoneyssa, Kaalimadossa tai Sexshop.fi:ssä). Ja jos olet löytänyt jonkun oikeasti hyvän strap-onin, kerro kommenteissa!

Strap-on -dildon käyttämisestä yleisesti olen kirjoitellut mm. täällä, jossa aiheesta voi siis lukea lisää. Perinteisten strap-onien lisäksi on olemassa erilaisia remmittömiä tupladildoja, esimerkiksi Fun Factoryn Sharevibe (jonka hinta on kyllä aika suolainen eli noin 100e monissa verkkokaupoissa), mutta sellaisesta ei ole itselläni kokemuksia.

Testattavana Fetish Fantasyn edullinen strap-on

Viime vuonna kirjoittelin pari kertaa sträppärileikeistä ja kyseiset merkinnät (tämä ja tämä) ovat keränneet monia lukijoita. Olen saanut sähköpostitse toiveita, että aiheesta kirjoitettaisiin lisää ja tekemäni gallupinkin tulos kertoo, että lukijoistamme löytyy paljon strap-on -leikeistä kiihottuvia henkilöitä. Siispä iloksenne kerron, että verkkokauppa Libido.fi lähetti meille testaukseen* Fetish Fantasyn silikonisen strap-onin.

Fetish Fantasyn sträppi on suht edullinen tuote (40e), joten siltä osin se sopii oikein hyvin niillekin pareille, jotka haluavat kokeilla, olisiko sträppärileikit meille sopiva juttu vai ei. Dildo on silikonia, joka on turvallinen materiaali seksileluissa ja jota siis kehottaisin suosimaan. Dildo ei myöskään ole kovinkaan paksu (halkaisija on suurimmillaan reilut 3 cm), joten tämän käyttäminen ei vaadi suurta kokemusta peppuleikkeihin. Mutta onko tämä kuitenkaan lopulta sellainen tuote, jota lämpimästi suosittelisin?

Fetish Fantasy Silicone Strap-on (Ps. pakkauksessa tulee myös silmälaput)
Fetish Fantasy Silicone Strap-on (Ps. pakkauksessa tulee myös silmälaput)

Yleensä kerron miehelleni etukäteen uusista seksileluista, mutta tällä kertaa päätin järjestää hänelle pienen yllätyksen enkä ollut lelua aiemmin siis näyttänyt. Kun mies oli käymässä vessassa, kaivoin aiemmin pestyn sträppärin kaapista ja puin sen päälleni. Remmisäädöt oli helppoa tehdä ja strap-onin sai nopeasti paikoilleen. Laatikosta vielä liukkaripurkki valmiiksi käden ulottuville & olin valmis tyydyttämään miestäni kiihottavalla tavalla.

Meillä on strap-on -leikkejä (ja muitakin peppuleikkejä) harrasteltu paljon aiemminkin, joten erilaisia dildoja ja tappeja on tullut peppuun useampia työnneltyä. Tämän dildon kohdalla mies ei ollut aivan vakuuttunut sen antamasta tuntemuksesta. Eihän se kuulemma tietenkään pahalta tuntunut, mutta toisenlainen muotoilu olisi kuulemma ollut parempi. Tokihan tällä silti saatiin nautinnollinen seksisessio aikaiseksi eli asiansa tämäkin ajoi ihan hyvin. Mies ei muuten myöskään tykännyt dildon violetista väristä, joka nyt esimerkiksi itselleni on lähinnä sivuseikka.

Tässä kohtaa on kuitenkin mainittava, että oikein hyvää tässä tuotteessa on se, että dildo on irrotettava eli tilalle olisi ehkä mahdollista vaihtaa toisenlainenkin sauva (jos näihin valjaisiin sopivia dildoja sitten jostain löytää – dildolle oleva reikä kun ei kovin iso ole ja päässä täytyy tietysti olla jonkinlainen kanta, jotta se paikallaan pysyisi). Irrotettavuuden ansiosta tätä dildoa voi käyttää myös yksinään anaalitappina tai dildona, jos sträppileikit eivät tunnukaan omilta tai kumppani ei ole lähettyvillä.

Omasta näkökulmastani tämä strap-on on suhteellisen hyvä. Dildo tuntui erikseen peppuuni kokeiltuna ookoolta, mutta jotkut muut tapit ovat minullekin nautinnollisempia tuntemuksia tuoneet. Valjaat olivat tässä paremmat ja fiksummin kiinnitettävät kuin eräässä toisessa strap-onissamme. Olen itse melko hoikka (S), joten säätövaraa riitti, mutta kovinkaan isokokoiselle en näitä uskaltaisi lähteä suosittelemaan, koska vyötärön ympäri menevä kiinnitysremmi on melko lyhyt.

Jalkojen ympäri menevissä remmeissä riittää reilusti säätövaraa, mutta vyötärön ympäri menevä vyö on melko lyhyt. Hieman huonosti suunniteltu siis.
Jalkojen ympäri menevissä remmeissä riittää reilusti säätövaraa, mutta vyötärön ympäri menevä vyö on melko lyhyt (molemmille puolille jäi minulla vain vähän ylimääräistä pituutta). Hieman huonosti suunniteltu siis…

Lyhyesti siis:
+ Hinta ok. Sopii oikein hyvin niille, jotka haluavat kokeilla sträppärileikkien maailmaa ennen kuin ehkä tilaavat jonkin kalliin tuotteen. (Jos jo joku perussträppi löytyy, tästä ei todennäköisesti mitään uutta iloa saa.)
+ Dildo laadukkaan oloinen. Materiaali silikonia.
+ Dildon paksuus sopii hyvin aloittelijoillekin.
+ Dildo irrotettava/vaihdettava (voi käyttää myös tavallisena anaalitappina/dildona).
+ Valjaat on helppo kiinnittää, mutta…
– … lantion ympäri menevä kiinnitysremmi ei ole kovin pitkä. Jos olet M-kokoa isompi, älä tilaa!
– Meillä tämä ei ollut mieheni (tai minun) suosikkidildo, mutta tämä on tietenkin mielipideasia.

Paketissa tulee muuten mukana myös silmälaput. Ehkä olisi pitänyt pistää ne miehen silmien päälle, niin hänen ei olisi tarvinnut häiriintyä dildon väristä. ;)

Ps. Libido.fi:ssä näyttää tällä hetkellä olevan tarjous, että uudet asiakkaat saavat tilauksen mukana jonkin pienen ilmaisen seksilelun. Toimituskulut ovat tilauksen koosta riippumatta 4,95e (ja yli 60e:n tilaukset ilman toimituskuluja). Jos seksileluja tilailee, kannattaa erityisesti peppulelujen kohdalla tilata aina myös liukuvoidetta.

*Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä mainitun verkkokaupan kanssa, mutta rahallista palkkiota en tästä ole saanut eikä linkkien klikkaaminen tuo minulle yhtään senttiä rahaa. Mielipiteet ovat omiani.

Kun nainen panee miestä peppuun

* Seksivälinekyselyn mukaan moni miehistä olisi kiinnostunut kokeilemaan strap-onia ja kaksi henkilöä toivoi aiheesta erikseen kirjoitusta. Olen kirjoittanut jo aiemmin lyhyesti aiheesta ja tällöinkin moni kertoi gallupissa pitävänsä sträppärileikkejä kiihottavana ajatuksena. Miksi sitten tällaisia leluja löytyy melko harvoilta henkilöiltä? *

Anaalileikit jakavat ihmisiä: toiset eivät voisi kuvitellakaan niitä harrastavansa ja toiset taas pitävät niitä oikein nautinnollisina (ja osa taas jotain tältä väliltä). Minusta erilaiset peppujutut ovat olleet aina lähinnä kiihottavia ja nautinnollisia kokemuksia. Aivan suhteen aluksi ne olivat lähinnä sormilla hyväilyä – minä hyväilin miestäni ja hän minua – mutta pian mukaan tulivat lelut (anaalitapit ja vastaavat) sekä lopulta anaaliyhdyntä minuun peniksellä. Myöhemmin päätimme ostaa lisäksi strap-on -dildon, sillä lantiolle kiinnitettävä tekopenis tuntui molemmista kiinnostavalta ajatukselta. Leikeissämme on välillä alistavia elementtejä, minkä vuoksi sträppärin käyttäminen tuntui soveltuvan puuhiimme täydellisesti. Mies nauttii aidosti, kun häntä pannaan peppuun (ns. pegging), mutta sitä käyttämällä on myös helppoa vahvistaa minun vallantunnettani. Peppupanojen lisäksi miestä voi käskeä esimerkiksi antamaan suihinoton tekopenikselle jne. Painotan kuitenkin, että strap-onin käyttämisen ei tarvitse olla alistavaa, jos siitä ei sellaista halua.

Mutta miksi strap-on eikä vain tavallinen dildo? Nautintoa saa toki toiselle tuotettua irrallisillakin leluilla, mutta syy on tietenkin selvä: tässä kädet ovat vapaina ja sträppärin käyttäminen nyt vain on kiihottavampaa molemmille osapuolille. Pannessaan voi kokeilla monia erilaisia asentoja, aivan kuten normiyhdyntöjäkin harrastaessa.

Perinteisen strap-onin käyttäminen ei sinänsä tuo fyysistä nautintoa sille, jonka päälle dildo on puettu. Meillä on kyllä yksi sellainen strap-on, jossa dildossa on mukana vibra ja siinä värinä tuntuu myös omaan alapäähän kivasti, vaikkakaan ei oikein riittävän voimakkaasti orgasmin saavuttamiseksi. Perinteisten vyödildojen lisäksi onkin olemassa remmittömiä tupladildoja, esimerkiksi Sharevibe, mutta sellaista en ole itse kokeillut. Tällöin dildon toinen osa on naisen sisällä ja toinen taas työnnetään kumppanin sisään, jolloin molemmat voivat saada suurta nautintoa. Toki on olemassa myös monenlaisia muunlaisiakin välineitä, esimerkiksi suupalloja, joissa toisella puolella on dildo.

Meillä on kaksi strap-onia; tässä niistä toinen. Koska kirjoituksen tarkoitus ei ole esitellä kehoani, housut ovat tällä kertaa jalassa.
Meillä on kaksi strap-onia; tässä niistä ensimmäiseksi hankittu. Koska blogin tarkoitus ei ole esitellä minun kehoani / tuottaa kuvallista runkkumateriaalia, housut ovat jalassa.

Tähän blogiin saapuu aina välillä ihmisiä, jotka pohtivat ”miten saada kumppani suostumaan asiaan x”. Monet eivät edes uskalla ehdottaa joitain oudompia asioita kumppanillensa, koska pelkäävät, miten toinen reagoi ehdotukseen. Olen itse – kuten myös mieheni – melko avaramielinen kaikkeen seksiin liittyvälle, joten meillä ollaan rohkeasti ehdotettu asioita ihan suoraan eikä toisen reaktioita tarvitse pelätä. Voi olla, että ihan kaikki asiat eivät ehkä itseä kiihota suuresti, mutta jo pelkästään se, että toinen haluaa jotakin ja uskoo saavansa siitä nautintoa, on usein riittävä syy ainakin kokeilla. Varsinkin jos kyse on toiminnasta, joka ei sinänsä omaan kehoon kohdistu (esim. jos mies pyytäisi naistaan panemaan strap-onilla tai vaikka piiskaamaan, mutta nainen ei haluaisi), en välttämättä ymmärrä täydellistä kieltäytymistä. Pakottaa ei tietenkään voi, jos asia on toisen mielestä jostain syystä täysin vastenmielistä. Seksileikistä tuskin edes tulisi kovinkaan nautinnollista, jos molemmat eivät siinä ole omasta tahdostaan täysillä mukana.

Aika voi tietenkin auttaa. Ensireaktio voi olla suuri hämmästys, jos strap-on -panemista ei ole koskaan tullut itse ajateltuakaan ja siksi siitä helposti kieltäytyy. Kun asiaa kuitenkin tarkemmin ajattelee ja ehkä lukee toistenkin kokemuksia aiheesta, saattaa mieli muuttua. Toisilla elää myös vahvana ajatus siitä, ettei muka heteromies voi nauttia peppujutuista, vaikka sehän on tietenkin täysin väärä oletus. Kaikki (miehet ja naiset) eivät tietenkään nauti siitä, että anaaliin jotain työnnetään, mutta sillä ei ole mitään tekemistä seksuaalisen suuntautumisen kanssa.

Kerro omia kokemuksiasi sträppäreistä!

(* Strap-on-dildot ovat toki soveltuvia myös esimerkiksi naisten väliseen seksiin, mutta koska oma kumppanini on mies, niin merkintä nyt vain siis tästä näkökulmasta.)

Lue myös: testattavana Fetish Fantasyn edullinen strap-on

Nainenkin voi yhtyä mieheen

Olen pannut miestäni strap-on -dildolla sekä suuhun että perseeseen. En muista, kumpi sitä varsinaisesti ensin ehdotti, sillä ensimmäisestä kerrasta on jo niin kauan aikaa, mutta molemmista se kiihottavaa on. Tuhmaa ja hieman alistavaa.

Monilla miehillä saattaa elää vahvana ajatus, että naisen perseeseen pitäisi päästä panemaan, mutta omaan anaaliin ei saa koskea, sillä sehän on ihan homomaista. Enhän minä voi kiihottua siitä, että peppuani hyväiltäisiin tai että nainen jopa työntyisi minuun tekopeniksellä!

Niin, eihän siitä tarvitse nauttia. Ei kenenkään miehen tai naisen, ei kummassakaan roolissa.

Hölmöä silti, että kaikki miehet eivät edes tule ajatelleeksi anaaliseksiä siitä näkökulmasta, että oma perse olisi tyydytyksen kohteena, vaikka omaa naistansa mielellään peppuun panisivatkin. Eikä taida kaikki naisetkaan ajatella, että he voisivat ehdottaa anaaliseksissä roolien vaihtoa.

Tai sitten ajatus kiinnostaisi, mutta kyseisiä haluja hävetään (ilman syytä). Kumppanille ei ehdoteta asiaa, sillä reaktiota ehkä pelätään.

Vaikka omassa tapauksessani näihin leikkeihin sisältyykin hieman alistamisen elementtejä, sellaista sen ei tarvitse olla. Strap-onilla paneminen voi olla ihanaa lempeää seksiä siinä missä normaalikin yhdyntä.

* Onko sana strap-on aivan outo? Wikipedia auttaa!

Jostain syystä wp.com ei näytä aina tätä kyselyä. o_O Voit katsoa sen myös täältä.

PS. Katso muita blogissa olleita galluppeja tältä sivulta.

edit: LUE MYÖS: Kun nainen panee miestä peppuun