Minkälaisia seksifantasioita minulla on?

Julkaisin juuri lukijoille kyselyn seksifantasioista, joten on kai reilua kertoa myös jotain omistani. En ehkä paljasta kovin yksityiskohtaisesti kaikkia seksuaalista mielihyvää tuottavia ajatuksiani, mutta pieniä kurkistuksia siis pääni sisään.

Omissa seksifantasioissani harrastan seksiä yleisimmin vain oman mieheni kanssa – ja usein sellaisilla tavoilla, miten olemme oikeastikin tehneet. Yllättävääkö? Ei kai. Seksielämäni on hyvää (vaikka ajasta sekä jaksamisesta välillä onkin näin lapsiperheessä puutetta, kuten joskus olen kirjoitellut) ja harrastamme seksiä monipuolisesti, sillä kumpikaan ei olisi tyytyväinen ”vain pimeässä peiton alla perusyhdyntöjä” -touhuun. Monet seksijutut ovat aluksi olleet meidän molempien päässämme fantasioiden muodossa (esim. sträppärileikit) ja ne on sittemmin siirretty todellisuuteen. Ja toki niitä asioita edelleenkin fantasioissa esiintyy. Tällaiset jo koettuihin tilanteisiin pohjautuvat fantasiat saattavat toki olla todellisuutta rajumpia. Saatan esimerkiksi fantasioida yli-isoista anaalileluista. Vaikka anaaliseksi ja -lelut siis kuuluvat seksielämäämme, yli-isot lelut eivät.

Tämän lisäksi on toki fantasioita, jotka eivät pohjaudu millään tavalla oikeasti koettuihin tilanteisiin – vielä. Nämä liittyvät lähinnä kolmannen osapuolen mukana oloon, mikä on meille molemmille mahdollinen ajatus, mutta ei vain olla kuitenkaan toistaiseksi toteutettu. En fantasioi yleensä kenestäkään tutusta henkilöstä, vaan ryhmäseksifantasioissa olevat osapuolet ovat vain joitain tuntemattomia. Olen fantasioinut esimerkiksi seksistä naisen kanssa ja seksistä kahden miehen kanssa. Olen fantasioinut siitä, että joku katselisi meitä, kun harrastamme seksiä julkisella paikalla…

Monilla on paljon seksifantasioita, joita ei haluaisi koskaan oikeasti toteuttaa. Itselläni ei oikein ole sellaisia yhtä lukuunottamatta (nöyryyttämiseen liittyvä), vaikka toki jotkin pienet yksityiskohdat esimerkiksi turvaseksin vuoksi ovat sellaisia.

Fantasioiden avulla voi helposti lisätä kiihottumisen tilaa. Usein ne ovat vain omassa päässäni, mutta välillä kerromme niitä toisillemmekin, sillä se on kiihottavaa. Jos sinulla on fantasia, jonka kovasti haluaisit toteuttaa kumppanisi kanssa, kannatan tietenkin siitä kertomista. Jos taas olet se, jolle fantasioista kerrotaan, suhtaudu kunnioittavasti. Kaikkeen ei tarvitse tietenkään suostua, mutta kauhistelemaankaan ei pitäisi ryhtyä. (Lue myös: Fantasioiden jakaminen & ”Häpeän fantasioitani”.)

Jos et vielä ole vastannut seksifantasiakyselyyn, tee se anonyymisti täällä! Ja kommenttejakin tähän merkintään saa tietenkin jättää.

Kerrohan sinäkin ajatuksesi! (Sähköpostiosoite ei ole pakollinen.)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.