Housuitta testaa: Vibrator Massager -hieromalaite

Seksikauppa pinky.fi lähetti testattavaksemme kekseliäästi nimetyn Vibrator Massager -hieromalaitteen, jota myyntitekstin mukaan ”kaikki naiset rakastavat”. Niinpä niin, kylläpä kyllä, sanoin itselleni ja lähdin todistamaan väitteitä liioitelluiksi.

Koitin kerätä testiryhmäksi naispuolisia henkilöitä, kun kerran sellaisten tätä luvattiin rakastavan. Tehtävä osoittautui kuitenkin yllättävän hankalaksi, sillä useimmat eivät kiinnittäneet tarjoukseeni mitään huomiota. Toiset vain kiersivät minut kauempas laitteen nähdessään, mutta nihkeimmät kehtasivat huutaa poliisia ja vaatia minua poistumaan leikkipuistosta. Jouduin siis aloittamaan testin kokeilemalla laitetta itseeni.

Ensivaikutelma on suunnilleen sitä, mitä hintaluokka antaa olettaakin: laite on kohtalaisen laadukkaan oloinen, muttei läheskään yhtä viimeisen päälle kuin esimerkiksi Lelon high-end -tuotteet. Vettä VM ei kestä ollenkaan, vaan tuuletusaukoista paistaa suojaamatonta elektroniikkaa. Nopeuksia on kaksi ja laite toimii ladattavalla akulla. Yhdellä latauksella luvataan käyttöaikaa noin tunti.

VM ja laturi
Pakkauksessa on mukana itse laite, laturi ja kuvasta puuttuva ohjelappunen

Minä tietenkin varomattomana menin täräyttämään laitteen käyntiin, vaikka kissa sattui loikoilemaan samassa huoneessa. Varsinaiseen testiin pääsin vasta irrotettuani panikoivan nelijalkaisen verhoista, joihin se kiipesi VM:n jyrinää karkuun. Pahin meteli helpotti, kun hieromapäälle antoi hieman painetta, eli ilmeisesti jossain kohtaa liitoksia on hieman klappia. Ei tämä nyt kuitenkaan liian äänekäs käytössä ole ollut, mutta mutta…

Omaan kivaan olen aiemmin käyttänyt mm. We Wibe -vibraa, jonka muuttuvat taajuudet ja voimakkuudet tuovat todella mukavaa vaihtelua pelkkään käsityöhön. VM:ssa ei tällaisia hienouksia ole, vaan laitteen valttina on ennemminkin teho. Koska olen varsin pehmeän kosketuksen ystävä, VM ei saanut minusta irti riemunkiljahduksia, varsinkaan kun melutaso yltyy kevyellä paineella turhan kovaksi. Minulle tästä ei uutta runkkauslelua tule, mutta sinnikkäästi jatkoin etsintöjä kohderyhmään kuuluvien koehenkilöiden löytämiseksi.

Lopulta tiukka yrittäminen tuotti tulosta ja sain testeihin mukaan muitakin innokkaita. Yleisvaikutelmani oli varsin positiivinen, eikä testiryhmälläkään selkeästi ollut valittamista. Annanpa siis puheenvuoron heille:

”Oikein toimiva kapistus. En ole ennen vastaavaa testaillut, mutta tämä oli oikein mukava uusi tuttavuus. Yleensä en orgasmia saa, mutta tällä lelulla tulla tärskäytin. Kelpaa!” -Nainen, 23

(ko. henkilö sai testin jälkeen oman kappaleensa syntymäpäivälahjaksi, toim. huom.)

”Lelu ei näyttänyt ulkonäöltään sellaiselta, jollaiseen tarttuisin heti ensimmäisenä kaupan hyllyllä. Se oli yllättävän isokokoinen ja tylsähkön näköinen. Heti aluksi se yllätti kovalla äänellään. En ole koskaan ennen käyttänyt seksileluja, jotka ääntäisivät noin kovaa. En käyttänyt laitetta itse itseeni tai muihin, vaan olin käytön kohteena. Värinän voimakkuus oli miellyttävä ja jopa sen voimakkaampi värinä yllätti miellyttävyydellään ja antoi minulle orgasmin aivan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Lelua pystyi käyttämään minuun aika pitkään ja sai paikkani melko turraksi. Tämä ei silti haitannut nautintoa millään tavalla vaan päinvastoin. Kaiken kaikkiaan nautin lelusta suunnattoman paljon ja alun ”en tarttuisi tähän kaupan hyllyllä” -asenteen jälkeen totean, että tämä olisi ehdottomasti potentiaalinen hankinta omaankin käyttöön.” -Nainen, 22

…ja vielä yksi, joka on minulle jo vuosia kertonut, ettei saa orgasmia minkäänlaisella vibralla:

”Miinuksia tylsästä ulkonäöstä, kovasta metelistä ja vain kahdesta eri voimakkuudesta. Plussaa ladattavuudesta ja langattomuudesta, akun kestosta, tehosta ja toimivuudesta. Olen yleensä hyvin nirso orgasmieni suhteen ja laukean vain yhdellä tietyllä tavalla, mutta hetken harjoittelun jälkeen onnistuin poikkeuksellisesti laukeamaan pelkästään VM:llä. En varsinaisesti rakastunut itseeni käytettynä, mutta siinä mielessä kylläkin, mitä tällä näytti testiryhmän kahdelle muulle naiselle saavan aikaan.” -Nainen, 24

Kyllä näillä jo minun pääni käännetään, vaikka olinkin alkuun skeptinen. Kaikki koehenkilöt olivat enemmän tai vähemmän yllättyneitä VM:n suorituskyvystä, ja säästäähän se vaivaa itseltäkin. Vaikka tärinä hieman ottaakin käsille pitkissä sessioissa, ongelma on huomattavasti lievempi kuin ilman apuvälineitä hankitut väsymiset. Kyllä tästä voisi helposti pyydetyn hinnan maksaa, varsinkin kun Pinkystä saa toimituskulut ilmaiseksi heittämällä ostoskoriin tämän ja jotain pientä kivaa viidellä eurolla.

Kaiken kaikkiaan uskallan suositella Vibrator Massager -lelua ainakin ensimmäiseksi wandiksi sellaisesta kiinnostuneelle. Riittävä teho, langattomuus, miellyttävä materiaali ja suhteellisen edullinen hinta tekevät VM:sta houkuttelevan lisän useimpien leluvalikoimaan. Epäilen, että kaikkien wandien äitinä Hitachi on tehokkaampi, mutta toisaalta sen käyttöä rajoittaa verkkovirran saatavuus ja johdon pituus. VM:n huonoja puolia ovat lähinnä äänekkyys ja minun kohdallani myös erilaisten värinämoodien puute, mutta muuten en laitteesta moitteen sijaa löydä.

Arvosana: 4,5/5

Mainittakoon vielä, että emme saa rahaa tai muuta palkkiota linkkien klikkauksista tai arvostelun kirjoittamisesta. Testiin lähetetty lelu on arvion ainoa materiaalinen hyöty kirjoittajalle.

5 kommenttia artikkeliin ”Housuitta testaa: Vibrator Massager -hieromalaite

  1. Ruhtinatar 22.03.16 / 10:49

    Mites tuo hygieniapuoli? Onnistuuko pesu ihan vedellä, kun kerran elektroniikkaa on ihan näkyvillä? Miten toimitte hygienian suhteen, kun samaa laitetta kokeili useampi nainen?
    Minua kiinnostaisi kovasti miehen kokemus tästä lelusta. Olisiko mahdollista saada lukea sellainen? Oma mieheni tykkää kovasti, kun värisevällä lelulla hyväillään terskaa ja sen reunoja. Liiankin nopeasti hän saa orgasmin tällä menetelmällä.

    • hihaton 22.03.16 / 11:04

      Hygienia hoituu vesi- ja saippuapesulla, kunhan on varovainen ettei upota koko laitosta veteen. Nuo ilma-aukot näkyvät virtakytkimen oikealla puolella, niiden yläpuolelta pesemällä pärjää.

      En tiedä, näytänkö sitten liikaa naiselta, mutta kyllä minun kokemukseni tuossa keskivaiheilla tekstiä on. Olisikohan aika vaihtaa profiilikuvaa…

    • oceansoul 22.03.16 / 12:35

      Hih. Pitäisi varmaan olla jossain selkeät esittelyt, niin ei tule epäselvyyksiä kirjoittajien sukupuolesta tms. :D

      Hygieniasta tuli mieleen, että kai tuonkin päälle voi kortsun tarvittaessa laittaa?
      Ja sitten lisäksihän on sellaisia desinfioivia suihkeita olemassa, joilla voi myös pyyhkiä. (Toki silti vesipesukin kannattaa.)

      • Ruhtinatar 22.03.16 / 13:37

        Sori sekaannus! Etsinkin blogista kirjoittajien esittelyä, mutta en löytänyt. Luin tekstin vielä uudelleen, mutta en vieläkään tajunnut tekstistä, että kirjoittaja onkin mies. Taitaa olla kuitenkin vika ruudun tällä puolella.

        • oceansoul 22.03.16 / 14:12

          Juu eihän sitä tuossa suoraan sanota, kun vain puhutaan naispuolisten testailijoiden etsimisestä. :P Täytynee tehdä lyhyet esittelyt vaikka sivupalkkiin! (Pistäks hihaton mulle haluamasi kuvauksen itsestäsi.)

Kerrohan sinäkin ajatuksesi! (Sähköpostiosoite ei ole pakollinen.)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.