Tätä kaipaan juuri nyt

Kaipaan seksiä, joka sisältää monipuolisia juttuja (ja tällä hetkellä kaipaan erityisesti voimakkaita otteita). Kiireen, liian suureksi kasvaneen univelan ja kaiken muun keskellä ainoat seksikerrat ovat olleet täynnä yllätyksetöntä vaniljaa. Eli on menty pikaisesti kaavalla: suutelua, toisen hyväilyä käsin, suihinottoa ja mahdollisesti yhdyntää. Ei seksileluja, ei pientä satuttamista, ei mitään ”erikoisempaa”. Monien seksielämä on toki sellaista aina ja se voi olla heille hyvää seksielämää, mutta meidän kohdalla ei oikein.

Toki jotain pienen pieniä kiihottavia lisäelementtejä on aina välillä ollut. Esimerkiksi yhdellä kerralla mies laittoi kätensä kaulalleni hieman ennen orgasmia yms. ja tällainenkin pieni juttu on superkiihottavaa oikeassa mielentilassa. (Enkä nyt siis puhu mistään oikeasta kuristamisesta, vaan sellaisesta, että kädellä hieman puristetaan kaulaa.)

Pitäisi saada lapset hoitoon ja ottaa kunnolla aikaa joku kerta seksin harrastamiselle… Viimeksi mahdollisuus taisi mennä jonkin riidan selvittämiseen (huoh).

Seksitoiveeni ovat kyllä vähän vaihtelevia. Joskus on pitkän aikaa sellaista, että kaipaan itse pientä kipua ja alistamista – joskus taas tekee mieli pukea sträppi ja panna sillä miestä – joskus taas ei tee mieli harrastaa kuin ihan niitä tavallisimpia juttuja pitkän kaavan mukaan. Miehenikin kaipaa monipuolisesti asioita, mutta hänelle tuntuu minua useammin kelpaavan ”ihan mikä vaan” eli jos esimerkiksi ehdottaisin peppujuttuja, hän niistä tuskin kieltäytyy. Itse kun saatan toisena päivänä kaivata yhtä juttua ja seuraavalla kerralla taas se ei välttämättä oikein kiinnostakaan.

Millaista seksiä sinä haluat juuri nyt? Pilluun, peppuun, suuhun vai jotenkin muulla tavoin?

4 kommenttia artikkeliin ”Tätä kaipaan juuri nyt

  1. Nimetön 10.03.18 / 17:38

    Monipuolista ja vaihtelevaa seksiä haluan tällä hetkellä. Puolison kanssa on turvallista jakaa fantasioita puolin ja toisin. Avoimen keskustelun myötä olemmekin ottaneet uusia juttuja mukaan. Tykkään tällä hetkellä enemmän siitä, että saan naisen tulemaan, sen nautinnon ja kiiman näkeminen ja kokeminen on tärkeämpää kuin oma huippu. Tänään aamulla pantiin, hän sai ja itse en tullut, diili oli kuitenkin ihan huippua. Tykkään naida pilluun, antaa suuhoitoa, suukottaa ja nuolla peppua, tulla kontrolloiduksi hengityksen osalta naamalle istumalla, tulla pannuksi perseeseen sträpillä, hyväillä vaatteet päällä kiihkeäksi ja keskeyttää kiusoitellen. Ajattelen seksiä hurjan paljon ja nautin suunnattomasti puolison kanssa.

    • oceansoul 10.03.18 / 19:04

      Ihanaa kuulla!

      Jonkin verran tuntuu olevan niitä miehiä, joille vain se oma orgasmi on päämäärä ja naisen tyydyttämiseen ei jakseta syventyä, mutta sitten ovat he, joille se aidon nautinnon tuottaminen ja toisen kiiman näkeminen on tärkeässä osassa. Miehenikin usein kertoo haluavansa tehdä nimenomaan minulle jotain nautinnollista (erityisesti suuseksin keinoin), ettei pelkästään itselleen halua tehtävän. Siis jos vaikka olen ehdottanut voivani ottaa suihin, mutta en ehkä jaksa, että mulle mitään tehdään (usein siinä tapauksessa silti käy niin, että kun pääsen alkuun ja näen toisen nautinnon, sitä kiihottuukin siten, että eihän sitä malta pysyä poissa omalta jalkovälialueelta…).

  2. Nimetön 11.03.18 / 08:20

    Sopivassa vaiheessa pieni kipu lisää kiihottumista entisestään mahtavasti. Kun on tarpeeksi jo kiihottunut itse saan lisää vauhtia siitä, että nainen puree rintakehästä nännien alueelta ja suoraan nännejäkin. Naisen ollessa tarpeeksi kiihottunut sopivaa kipua saa puristamalla ja venyttämällä nännejä sopivasti. Myös hiuksista vetäminen toimii. Onko tuossa kaulalta puristamisessa enemmän se juttu siinä, että näin tekemällä nainen kokee orgasmin voimakkaampana alistamisen vai hengityksen kontrolloinnin vuoksi?

    • oceansoul 11.03.18 / 13:46

      Joo, omakin mies pitää esim. siitä, että nännejä kevyesti purraan. Mun nännejä ei imetyksen vuoksi saa nyt pahemmin hyväillä, kun en kaipaa maidon herumista kesken seksin, mutta raskausaikana sain jopa orgasmeja pelkällä rintojen hyväilyllä (!) https://housuitta.com/2016/04/04/uudenlaisia-orgasmikokemuksia-osa-1-nanniorgasmi/ .

      Omasta puolestani sanon tuosta kaulan puristamisesta, että alistamisen kokemuksen sekä kai senkin vuoksi, että painon tunteminen kaulalla aiheuttaa kiihottuneessa mielentilassa mukavia tuntemuksia. Vähän niin kuin vaikka korvan suukottelu tuntuu ihanalta seksin yhteydessä. :D

      Ja hiusten vetäminen, sekin on tosiaan oikein toimivaa oikeassa tilanteessa!

Kerrohan sinäkin ajatuksesi! (Sähköpostiosoite ei ole pakollinen.)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.