Lempiseksileluni

Uhkailin tässä hiljattain Nannan kommenttiboksissa kirjoittavani itsekin lempiseksilelu(i)stani.

Lelulaatikostani löytyy monenlaisia leluja ja niitä on ehkä hieman vaikeaa vertailla toisiinsa. Tässä kuitenkin muutama suosikki:

1. Pumpattava anaalitappi, jossa on myös vibra (suomalaisissa kaupoissa tappi kulkee nimellä Fanny Hill’s Anal Pleasure). Peppuorgasmien tuoja ja muutenkin mukava väline. ;) Tappi on ollut esittelyssä myös Anaalileluja-artikkelissa. Materiaali ei paras mahdollinen, mutta käytän lelua kortsun kanssa.

2. Lasinen anaalitappi. Olen lähiaikoina innostunut lasisista seksileluista, sillä ne on helppo pitää puhtaana & ovat todella kestäviä. Lisäksi ne ovat mielestäni nätimpiä kuin esimerkiksi monet muut materiaalit. Lasi voi kuulostaa epämiellyttävältä materiaalilta seksileluihin, mutta sitä ne eivät kuitenkaan ole. Lelun voi halutessaan lämmittää lämpimän veden alla ennen leikkejä… tai vaikka kylmentää.. ;) Vibraahan tässä ei ole, mutta miksipä kaikissa tarvitsikaan olla. Oma tappini on LoveHoneysta, jota suosittelen muillekin, sillä valikoima on lasisten lelujen osalta hyvä.

3. Vanhin (ja melkeinpä halvin, hah) seksileluni, mutta yhä uskollisesti palveleva pinkki vibrallinen dildoni. En kovin usein välitä työnnellä hieromasauvoja sisääni – siihen tarkoitukseen oikea penis on paaaljon parempi – mutta klitoriksen kiihottamisessa ne ovat mukavia (en jostain syystä ole kovinkaan innostunut perhosista tai muista vastaavanlaisista klitoriskiihottimista)! Tässä vibrassa on mukava värinä, jonka voimakkuutta voi säätää portaattomasti.

Toki mukavia leluja on muitakin, mutta nämä ovat tällä hetkellä eniten käytössä – varsinkin itsetyydytystä harrastaessa…

Heitän haasteen myös blogin muille kirjoittajille ja lukijoille; kerro omat suosikkilelusi!

Lue myös muita blogin kirjoituksia seksileluihin liittyen.

kirjoittanut: oceansoul

Seksileluja osa 2: vibrat ym.

Edit 1/2016: Tämä on wanha merkintä. Seuraile blogia, uusi tulossa jossain kohtaa. :)

Tämä on siis toinen artikkeli testaamistani seksileluista. (Osan 1 eli anaalileluista kertovan artikkelin löydät täältä. BDSM-leikkeihin sopivia leluja on esitelty täällä. )

SAUVAT JA MUUT KIIHOTTIMET

Vasemmalla perhonen; varmasti monille tuttu klitoriskiihotin. Ostin tämän ihan vain huvikseni, sillä halusin tietää, miksi tämä tuntuu olevan niin suosittu klitoriskiihotin.

Jotenkin en saanut tätä istumaan vartalooni täydellisesti, mutta toki välineen värinä asiansa mallikkaasti hoitaa. Värinä on miellyttävä, eikä kovin äänekäs. Mitäpä muuta siitä sitten sanoisi… onhan se kiva, että voi kädet vapaana olla! Mutta kunpa lelu vain pysyisi paremmin paikoillaan klitoriksen päällä. ;) Lelu on uusimpia ostoksia, joten ehkä myöhemmin löytyy jotain muutakin sanottavaa.

Perhosia on monenlaisia (omani LoveHoneysta, tämä malli n. 17€). Tässä kuitenkin linkki muutaman seksikaupan sivuille: Venus Butterfly HotLipsissä 19,95€ ja My Secret Butterfly HotLipsissä 29,95€; Mini Butterfly Keltaisessa Ruusussa 24,95€ –  Sincityssä 29,95€.

Ps. Lue erilliset artikkelit etäohjattavan perhosvibran (Realov Lydia) ja Kaalimato G3 -hieromasauvan testauksesta.

Oikeastaan perinteisiä hieromasauvoja löytyy itseltäni vain pari kappaletta. Ensimmäinen seksileluni – ja yhä edelleen täysissä voimissaan (samat paristotkin vielä näin kolmen vuoden jälkeen :p) – oleva jellysauva portaattomalla vibralla. Värinä on melko hiljainen ja muutenkin olen tykännyt tästä, vaikka aika pieni onkin – maksoinkin siitä vain alle 10 euroa! Vastaavanlaisia löytyy jokaisesta seksikaupasta, joten en viitsi linkitellä sen enempää. Materiaalina jelly ei ole turvallisinta, joten päälle pistän yleensä kortsun.

Täytyy kyllä sanoa, että väri ei nyt välttämättä ole miellyttävin ja sisällä olevat kimalteet ovat kaiken huippu, mutta.. :) Ja ehkä en vain osannut, mutta paristokotelon ”kansi” oli todella vaikea saada kohdalleen. Aluksi jo ehdin luulemaan, että lelu olisi rikkinäinen, mutta ei sentään. Tästä ei siis tuota koko päätyä irroteta, vaan pelkästään tuo punainen osa, jolla värinän voimakkuuttakin sitten säädetään.

Minulla on myös toinen perinteinen vibrallinen sauva. H2O:n sauva, mutta sitä en nyt jaksa esitellä tässä, sillä siitä ei ole mitään ihmeellisempää sanottavaa. Hyvä vibra, mutta senkään materiaali ei ole turvallista silikonia.

Klassikkosauva LadyFinger – itselläni valkoisena – on ihan ookoo tuote. Minä sain kyseisen sauvan ilmaiseksi Seksipankista tilauksen yhteydessä; montaa euroa en tästä itse maksaisikaan. Useat kaupat tätä myyvätkin melko halpaan hintaan: mm. Makkari.fi 5,95€ ja Kaalimato 6,9€.

En tiedä, onko kotelon sisälle päässyt kosteutta joskus (vai mikä on vialla), mutta oma sauvani pitää nykyään niin kamalaa ääntä väristessään, ettei sitä kyllä tee mieli käyttää. Eipä silti haittaa; ei alun perinkään suosikikseni noussut. Kuitenkin pienen kokonsa ansiosta sauvan voi sujauttaa vaikka käsilaukkunsa pohjalle… ;)

En muista, mistä tämä lelu on (oikealla oleva kuva), mutta kyseessähän on siis G-piste -sauva. Vibrassa on vain yksi teho, joka on aika voimakas. Itse ainakin kaipaisin portaatonta säätöä. Muutenkaan en tästä lelusta tykkäile, joten on jäänyt lähes käyttämättä. Hyväilen g-pistettäni mieluummin vaikka sormella. ;) Kaupoissa myydään monenlaisia erilaisia g-piste -sauvoja, joten jos joku on löytänyt jonkun oikeasti hyvän, niin voipi kommenteissa kertoa.

Vasemmalla on jälleen kerran ilmaiseksi (kaupan päälle) saamani kiihotin. Tuotetta – ”Powerful Pocket Vibrator” – myydään LoveHoneyssa noin 5,5€:n hintaan. En ole tätä juurikaan (vielä?) käyttänyt, mutta tuskinpa tällaista itse ostaisin. Voimakkuuden säätöä kaipailisin ja muutenkaan lelu ei mitenkään kovin miellyttävä ole.

Kommenteissa voit nyt kertoa niistä hieromasauvoista, klitoriskiihottimista, yms., joihin itse olet tutustunut! Varmasti monen aikuisenkin paketista saattaa jouluna löytyä jokin lelu… ;) Hyvää joulua kaikille blogin lukijoille!

kirjoittanut: oceansoul

Pian Cittaristakin seksileluja!

Tänään suunnilleen kaikki lehdet ovat uutisoineet Citymarketin päätöksestä tuoda kauppojensa hyllyille RFSU:n hieromasauvan, hierontaöljyjä ja kiihotusrenkaan. Jos joku on uutiselta välttynyt, tässäpä yksi linkki.

Itsehän kirjoitin jo aiemmassa merkinnässä siitä, kuinka lelujen tuominen ruokakauppaan on ihan myönteinen asia. Joillekin on voinut ollut liian suuri kynnys astua seksivälineliikkeisiin, joten nyt he saattavat uskaltautua nappaamaan viikonlopun ruokaostosten sekaan huomiota herättämättömän hieromasauvapakkauksen. (Toisaalta – eiköhän nettikaupat nykyään pelasta ujoimmatkin ihmiset, mutta toki kynnys voi silti olla matalampi nyt.) Toisin kuin monissa seksiliikkeiden paketeissa, näissä päällä ei ole alastoman naisen kuvaa tai muuta vastaavaa.

Siksi onkin jotenkin huvittavaa, kuinka ihmiset valittavat foorumeilla sitä, että lapset saattavat joutua näkemään aikuisten juttuja liian aikaisin. Jos nyt lasta sattuisi joku välineistä kiinnostamaan, aikuinen voi varmasti selittää lapsen ikään sopivalla tavalla, että kyseessä on aikuisille suunnattu hieromalaite (ei siinä intiimialueista tarvitse mitään puhua). Tuskinpa asia enää lasta sen jälkeen kiinnostaa. Vai miten nämä aikuiset käyttäytyvät, jos lapsi kiinnittää huomionsa kortsuihin tai liukuvoiteisiin?

Toinen keskusteluissa esille tullut asia on ollut miesten lelujen puuttuminen. Tästähän oli jo puhetta silloin, kun Ruotsissa apteekit toivat hyllyillensä seksileluja. Tämä onkin mielestäni hölmöä: kyllä niitä laadukkaita tekopillujakin löytyy. Mutta nehän nyt tietysti olisivat jo liian rivoja kaupan hyllylle… ;o

Kolmas näkökanta on ollut leivän vieminen pikkuliikkeiltä. Tätä kuitenkin suuresti epäilen, jos/kun valikoima vain noissa muutamassa RFSU:n tuotteessa pysyy. Ainakin itse kaipaan paljon laajempaa valikoimaa. Ehkä tyyliin ensimmäisen hieromasauvani olisin seksikaupan sijaan saattanut ostaa citymarketista, jos silloin olisi näin ollut, mutta siihen se sitten olisi jäänytkin.

Miten on, voisitko sinä kuvitella ostavasi hieromasauvan tai vaikka hierontaöljyjä Citymarketissa asioidessasi? Mitä mieltä olet yleisesti asiasta?

kirjoittanut: oceansoul