Jos joskus mietitte, pitäisikö kokeilla Doc Johnsonin Hot Cinnamon -liukuvoidetta, kannattaa suosiolla uskoa tuohon ”tulinen”-määritelmään. Tuo tahna nimittäin polttelee vähän samaan tyyliin kuin jos olisi syönyt chiliä paljain käsin ennen seksihommia. Varmasti joku tykkää siitäkin, mutta itse jouduin jättämään hommat kesken tuota kokeiltuani.
Sen sijaan saman putiikin au naturel -liukkari on todella hyvää tavaraa: sen verran jäykkää ettei se valu, riittoisaa ja suht edullistakin. Öljypohjaisena sitä ei voi käyttää kondomin kanssa, mutta muuten suosittelen lämpimästi.
Tämä artikkeli on ensimmäinen osa seksivälineitä esittelevistä teksteistäni. Esittelen vain leluja, joita olen itse kokeillut, joten toivon mukaan lukijat osaavat kertoa lisää erilaisista leluista. (Lue muita blogin juttuja seksileluista.)
ANAALILEIKKEIHIN
Olen ollut aina melko avoin peppujutuille. Emme kuitenkaan viitsineet kumppanini kanssa noin vain siirtyä suoraan sormilla hyväilystä anaaliyhdyntään, vaan käytimme ensin erilaisia leluja. Niinpä – kun varsinainen anaaliyhdyntä tapahtui – en tuntenut minkäänlaista kipua, vaan nautin alusta loppuun. Tietenkin käytämme leluja nykyisinkin – ja kuten kaikki varmasti tietävät, näitä voivat käyttää niin naiset kuin miehetkin.
Pumpattava anustappi vibralla
Oma suosikkini peppuleluistamme on Fanny Hills Anal Pleasure, joka on siis pumpattava anustappi vibralla. Ainut huono puoli tässä on se, että käytetty materiaali sisältää LoveHoneyn nettisivujen mukaan ftalaatteja. Käytän kuitenkin aina kondomia peppulelujen kanssa, joten toivottavasti se myrkyt pitää loitolla.
Värinä on lelussa miellyttävä, ja tappiin voi pumpata yllättävänkin paljon lisää kokoa. Jotain voi ehkä kertoa se, että olen tätä käyttäessäni ollut lähellä ”peppuorgasmia” (vaikka mitään muuta ei siis kosketeltu). :) edit: Olen nykyisin saanut tällä jopa orgasmin.
Lelu ei ole pumppaamattomanakaan ihan pienin, joten aivan aloittelijoille suosittelen aluksi sormia tai pienempää lelua. Tämänkin voi ottaa kuitenkin pian leikkeihin, jos rentoutuminen vain on kunnossa. Kun lelun on saanut sisäänsä, sen voi pumpata haluamansa kokoiseksi (saaden näin mukavan täyttävän tunteen) ja nautiskella lelun värinästä.
Tätä lelua myydään monissa kaupoissa ja hinnat vaihtelevat: esim. LoveHoney myy nykyisin tuotetta hintaan £19.99; Kaalimato & Lempilelu n. 28e. Myös tällainen anaalihelmien tapainen malli on olemassa. Jos värinä ei ole tarpeellinen ominaisuus, niin pelkän pumpattavan tapin saa esim. LoveHoneysta alle kymmenellä punnalla.
EDIT: Lue myös uusi merkintä testaamastani Anal Pusher -anustapista, joka on mielenkiintoinen seksiväline peppuleikkeihin.
Pienen pieni anaalitappi
Monille tuttu Diamond Analplug (tai millä nimellä sitten kulkeekin) on aloittelijoille täydellisesti sopiva, sillä paksuutta on suurimmillaan vain kolmisen senttiä.
Peppuleikkien edetessä tappi vain saattaa alkaa tuntumaan ehkä liiankin pieneltä ja tylsältä, mutta aivan aloittelijoille väline voi olla ihan ok hankinta. Näin nykyhetkessä katsottuna kuitenkin: en ostaisi itse.
Lisää mielenkiintoa leikkeihin saa kuitenkin sillä, että kokeilee anaalitapin käyttöä yhdynnän aikana. Tämä tappi saattaa kuitenkin olla siihen hieman huono, sillä se voi helposti luisua pois pepusta superpienen kokonsa takia… Nimim. kokemusta.
Tuotetta myydään useissa nettiseksikaupoissa noin kymmenen euron hintaan. (edit: No, ei näytetä enää myyvän.)
Melko tavallinen anaalivibra
Pienen pettymyksen anaalileluista on tuottanut jelly anaalisauva, joka on jotenkin melko mitäänsanomaton. Aloittelijoille lelu on ohuutensa vuoksi helppo; se liukuu helposti sisään ja on mukavan pehmeää materiaalia. Portaaton vibra värisee ihan kivasti, mutta itse en ainakaan tätä lelua pahemmin voi suositella. Jellykin on materiaalina hieman epäturvallinen, joten muut materiaalit olisi parempi valinta! Itse käytän jelly-sauvoja vain kondomien kanssa.
Itse ostin lelun joskus huvikseni halvalla poistomyynnistä, mutta muuten tästä lelusta pyydetään noin viidentoista euron hintaa (esimerkiksi Pikkutuhmassa). Itse tosiaan käyttäisin rahat johonkin muuhun, mutta tämä on tietenkin vain minun mielipiteeni.
MUITA ANAALILELUJA
Lasiset sauvat ovat mukavia anaalileikeissäkin. Kannattaa katsella IntimateGadgetsin valikoimaa, sillä lasisia leluja on jonkin verran & ne ovat edullisia! Onpa kyseisessä kiinakaupassa myynnissä myös metallisia leluja vähän kinkympiin touhuihin. ;) Myös LoveHoneyn valikoima lasisten lelujen osalta on hyvä ja laadukas. edit: Tulipa tilattua LH:sta yksi iso lasinen anaalitappi, siitä juttua tarkemmin myöhemmin… edit2: Ostaisinko lasidildon -merkinnässä kuva.
Anaalihelmiä en ole vielä ostanut, mutta niiden ostaminen on ollut suunnitelmissa. Esimerkiksi LoveHoneyn valikoima on hyvä niiden osalta. Myös kiinalaisessa IntimateGadgetissa myydään halvalla muutamia anaalihelmiä, esim. tämä(huomaa, että toimitusaika on pitkä ko. kaupassa!).
Miehille myydään Aneros- ja Nexus-leluja eturauhasen kiihottamista varten. Hinnaltaan ne ovat melko kalliita (esim. Aneros Maximus 69e HotLipsissä ja Nexus Excel Kaalimadossa 85e) , mutta halpisversioita saa aiemmin mainitusta kiinalaisesta nettikaupasta puoli-ilmaiseksi.
Lopuksi vielä pieni muistilista anaalileikkejä aloitteleville:
– Aloita pienistä leluista (tai sormilla hyväilystä) JA KÄYTÄ LIUKASTETTA mieluummin liikaa kuin liian vähän. Itselleni on riittänyt tavalliset liukuvoiteet (Klick, Aqua Glide,..), mutta seksikaupoissa myydään myös nimenomaan anaaliseksiin suunniteltuja liukuvoiteita (esim. Aqua Glide Anal).
– Ei väkisin. Jos lelu (tai penis) ei mene nätisti sisään, niin lisää kiihottamista ja rentoutumista.
– Hygienia: Pese lelut jokaisen leikin jälkeen ja mieluiten myös ennen leikkeihin ryhtymistä. Tavallinen saippuakin käy useimmiten, mutta itse olen suosinut juuri lelujen puhdistamiseen tarkoitettuja desinfioivia puhdistusaineita.
Seksileluja voi löytää nyt kodinkoneosastoillakin – ainakin jos sattuu asumaan esim. Britanniassa tai Saksassa.
”Philips tarjoaa leluja pariskunnille – uutuutena ”sensual massager” -hierontatuote. — Tavoiteltuihin asiakkaisiin kuuluvat erityisesti pariskunnat ja esimerkiksi ihmiset, jotka ovat harkinneet kyseisten tuotteiden hankintaa, mutta eivät halua ostoksille seksikauppaan.” (Tekniikka&Talous)
On hienoa, että seksileluja voi löytää muualtakin kuin seksikaupoista; kaikki kun eivät uskalla niiden ovista sisään astua. Nykyisin toki netti on täynnä seksivälineitä myyviä kauppoja, joista tuotteet saa huomaamattomasti pakattuna kotiovelle, joten tämä tuskin on enää suuri ongelma.
”Tuotteiden hintahaitari on 70-150 euroa.”
Sanoisinko, että melko hintavaa. 70e:lla saa useammankin vibraattorilla varustetun dildon seksikaupasta… Mutta tietenkään kokeilematta ei voi sanoa, vaikka tämä Philipsin lelu olisikin hintansa arvoinen. ;)
Suomessakin Citymarket mainosti hiljattain myyvänsä liukuvoiteen lisäksi orgasmivoidetta ja Play touch -vibraattoreita. Dildoja hyllyiltä ei kuitenkaan (ainakaan vielä) löydy. Apteekeistakin on saanut liukuvoiteiden lisäksi jo jonkin aikaa geishakuulia lantionpohjalihasten harjoittamiseen, mutta eipä sieltäkään juuri muuta löydy – toisin kuin naapurimaassamme Ruotsissa.
Philipsinkään lelusta ei välttämättä ensimmäisenä tule mieleen seksilelu. Ruokakauppojen hyllyille seksilelut ilmeisesti kelpaavat, kunhan ne eivät vain muistuta liikaa penistä / muuta seksiin liittyvää (ja kunhan niiden nimet eivät ole liian rivoja)? Ja vielä parempi jos niitä mainostetaan pariskunnille – masturboimiseen yllyttävät lelut olisivat jo ehkä liikaa.
Tällä kertaa en aio kirjoittaa pitkää artikkelia, koska aiheena on vain liukasteet. Tämä siksi, että hihattoman mainittua rypsiöljy eräässä artikkelissa, ovat ihmiset hakeneet tähän liittyviä sanoja. Siksi pieni kirjoitus asiaan liittyen.
Itselläni ei ole minkäänlaista kokemusta rypsiöljyn tai esimerkiksi kosteusvoiteen käytöstä liukasteena. Mutta sen huomauttaisin, että kondomit eivät pahemmin pidä niistä (öljyt haurastuttavat lateksia), eikä välttämättä kaikkien iho/limakalvotkaan. Siksi siis ainakin yhdynnässä kehottaisin ennemmin käyttämään oikeaa liukuvoidetta. Myöskään seksilelujen kanssa ei tule käyttää öljypohjaisia tuotteita.
Milloin sitten yleensäkin käyttää liukuvoidetta? Monesti naisen limakalvot ovat riittävän kosteat esileikkien jälkeen, mutta jos näin ei ole, kannattaa toki kokeilla, jos liukuvoiteen kanssa tuntuisi paremmalta. Itseni kohdalla ainakin on joskus satunnaisesti niin, etten vain kiihotu tältä osin tarpeeksi, jolloin liukuvoide on ihan hyvä juttu. Toinen tilanne, anaaliseksi, on sellainen, jossa liukuvoide on lähes pakollinen. Kolmas ”syy” voi olla ihan vain sekin, että halutaan vain enemmän liukkautta, vaikka sellaiseen ei välttämättä olisikaan tarvetta.
Joku voi nyt heti pelästyä, ettei uskalla kävellä seksikauppaan ostamaan liukuvoidetta. Noh, heille kerrottakoon, että normaaleista isoista ruokakaupoistakin niitä löytää (ja ei, kukaan ei kiinnitä huomiota, jos sellaisen menet ostamaan) sekä apteekeista. Ja tietenkin nettikaupat ovat pelastus monille niin liukuvoiteen kuin monen muunkin seksiin liittyvän asian kohdalla. Liukuvoiteiden hinnat vaihtelevat niin suuresti, että niistä on melkeinpä turha sanoa mitään, mutta viidellä eurolla saa jo pienempiä tuubeja, joten yhteen sellaiseen satsaaminen ei varmastikaan ketään kaada konkurssiin. ;)
Itse olen ollut ihan tyytyväinen RFSU:n Klick-liukuvoiteeseen, kun ei suuremmin ole tullut tarvittua, mutta kenties lukijoistamme joku osaa muitakin liukuvoiteita suositella + muutakin niistä kirjoitella. Joten… sana on (ainakin melkein) vapaa.