Tämä artikkelisarja on jo edennyt kolmanteen osaansa, eli on aika sukeltaa sadomasokismin maailmaan. Mainittakoon heti alkuun, että sadomasokismi poistettiin THL:n tautiluokituksista niinkin myöhään kuin 2011, samaan aikaan transvestismin (jota ei sovi sekoittaa transsukupuolisuuteen) kanssa. Maailma kehittyy, vaikkakin hitaasti.

Sadomasokismilla on nimikkeenä jossain määrin negatiivinen kaiku, mutta pohjimmiltaan kyseessä ei ole sen kummemmasta kuin kivusta ja sen tuottamisesta pitäminen. Sadistinen osapuoli saa tyydytystä tuottaessaan kipua masokistiselle osapuolelle, joka puolestaan saa kivusta kicksejä tavalla tai toisella. Jälleen kerran kaiken keskiössä on suostumus, enkä ainakaan tunne yhtään (BDSM-) sadistia joka haluaisi satuttaa ei-suostuvaista ihmistä.

Masokismikin on terminä usein väärinkäytetty, ikään kuin se tarkoittaisi kaiken mahdollisen kivun olevan ihmiselle nautinnollista. Tästä ei kuitenkaan ole kysymys, vaan kivun laatu ja tilanne ratkaisevat: oma subini pelkää hammaslääkärissä käyntiä ja siitä aiheutuvaa kipua, mutta karkaa subspaceen huomattavasti pienemmällä kivulla oikeissa olosuhteissa. Subspacesta lisää myöhemmin.

Masokismi ei myöskään tarkoita sitä, etteikö kipu tuntuisi kivulta ja epämiellyttävältä. Se neula, piiska tai vaikka avokämmen sattuu kyllä, mutta sopivasti annosteltuna siihen voi upota ja jollain tavalla nauttia tilanteesta. Oma näkemykseni kivun nautinnollisuudesta perustuu endorfiineihin. Keho nimittäin reagoi kipuun mielihyvähormonien nimellä tunnetuilla välittäjäaineilla eli endorfiineilla. Vapautuvat endorfiinit vähentävät kipukokemusta, ja niiden vaikutus laimenee hitaammin kuin kipu, jolloin kehon endorfiinitaso on korkeammalla kuin kiputila edellyttäisi. Tämä voi olla ainakin yksi selitys sille, miksi kipusession jälkeinen mielentila on tyyni, euforinen ja rentoutunut.

Sadismille on vähemmän helposti löydettäviä fysiologisia selityksiä, mutta todennäköisesti taustalla ovat ainakin vallan tunne, lupa tehdä ”kiellettyjä” asioita, aggression purkaminen ja nautinto kumppanin nautinnosta. Lisäksi sadismi avaa uusia ovia olla luova ja käyttää omaa mielikuvitusta aivan uusilla tavoilla.

Tavallisin sadomasokistinen sessio lienee impact play, eli lyöminen joko paljain käsin tai kepeilllä, ruoskilla ja muilla välineillä. Lyöminen aloitetaan kevyesti ja intensiteettiä lisätään vähitellen, jotta keho ehtii reagoida kipuun. Hiljalleen kasvavaan kipuun on helpompi uppoutua ja totutella, kun taas äkillinen kova kipu laukaisee kehon puolustusmekanismit eikä miellyttävää tunnetta pääse syntymään. Varsinkin uusien kumppanien kanssa kommunikaatio on avainasemassa, jotta kipua tuottava osapuoli pysyy kärryillä siitä missä mennään. Kokemuksen ja tutustumisen myötä on helpompi ja helpompi lukea toisen reaktioita, jolloin puhettakin tarvitaan vähemmän.

Muita kivuntuottotapoja voivat olla esimerkiksi neulat, polttavat aineet (chili, inkivääri), erilaiset nipistimet, paineen aiheuttaminen köysillä, veitset, kuuma vaha, jää, sidontaotteet, hankalaan asentoon kahliminen ja noin miljoona muuta. Jälleen kerran vain mielikuvitus on rajana. Näistä lisää tulevissa artikkeleissa.

Mutta niin, se subspace. Sillä tarkoitetaan tilaa, jossa kipu (tai jokin muu intensiivinen tunne) valtaa mielen ja, kuten subini asian ilmaisee, saa pään lyömään tyhjää ja keskittymään vain siihen mitä on meneillään. Siihen liittyvät tyypillisesti euforia, leijumisen tunne, ajatusten vaimeneminen ja ajantajun katoaminen. Reaktiot ovat hyvin yksilökohtaisia, ja esimerkiksi itse olen ilman näkyvää syytä revennyt kahdeksi minuutiksi nauramaan tajutessani, että enempää kipua ei ole tulossa. Subspace ei liity pelkästään kipuun, vaan sen voi aiheuttaa melkein mikä tahansa BDSM-aktiviteetti: alistaminen, nöyryyttäminen, ihan mikä subin mieltymyksiin sopii.

Subspacea seuraa usein sub drop, joka on kuin eräänlainen krapula suuren nautinnon jälkeen. Sub dropin tyypillisiä oireita ovat alakuloisuus, jaksamattomuus, ahdistuneisuus ja synkät ajatukset, mutta ne menevät ohi yleensä päivässä tai parissa. Sub drop on erityisen vaikea hallita sellaisessa suhteessa, jossa kumppani joutuu lähtemään pian session jälkeen kotiinsa tai muuten kauemmas, eikä voi olla toiselle fyysisesti läsnä.

Subspacelle on myös vastakappale, topspace, jota kuvailisin vallan tunteesta juopumiseksi. Ainakaan itselläni se ei ole yhtä voimakas tila kuin subspace, koska dominoivana/sadistina on koko ajan pidettävä tolkku päässä ja seurattava tilannetta vaarallisten asioiden varalta. Toisaalta joissain tilanteissa topspace koostuu lähinnä täydellisestä keskittymisestä, omalla kohdallani esimerkiksi julkisesti neuloja käsitellessä. Uppoudun tekemiseeni niin, etten tajua ajankulua, ympärillä pyöriviä ihmisiä tai mitään muutakaan kumppanini reaktioiden ja neulojen laittamisen ulkopuolelta.

Vastaavasti top drop on myös olemassa, mutta se vaikuttaa kevyemmältä tilalta kuin sub drop. Arvelisin syynä olevan ainakin osaksi tuon kontrollin säilyttämisen, eli kun topspaceen ei pääse uppoamaan yhtä kokonaisvaltaisesti, myös ”paluu arkeen” on vähemmän rankka.

Ensi kerralla BDSM-artikkelisarjassa: kivun tuottamisen välineet, tavat ja perussäännöt, eli kipusession alkeet sekä jälkihoito.