Seksiä kuukautisten aikaan

Näin taukoviikon takia tuli mieleeni tästä aiheesta kirjoitella, sillä monilla tuntuu olevan aiheeseen liittyen kysyttävää…

Erilaisilla palstoilla olen nähnyt usein kysymyksiä esimerkiksi siitä, voiko kuukautisten aikana tulla raskaaksi. Vastaus on tietystikin kyllä, vaikka se harvinaisempaa onkin. (Tämä siis sillä oletuksella, ettei käytä mitään hormonaalista ehkäisyä. Esimerkiksi näin e-pillereitä käyttäessä teho säilyy myös koko taukoviikon ajan, kunhan vain tosiaan muistaa, että taukoviikko on sen 7 päivää eikä yhtään enempää.)

Toinen kysymys, joka näyttäisi ihmisiä mietityttävän, on tulehdukset. Vaan eipä niitä sen enempää kannata pelätä kuin muutenkaan, koska riski on vain vähän suurempi. Ja sitten tietysti yleisesti mietitään sitä, että ollako vai eikö olla kuukautisten aikaan yhdynnässä… Siihen ei voi antaa tietenkään mitään yksiselitteistä vastausta, koska jokainen toimikoon omien ja kumppaninsa halujen mukaan. Mitään varsinaista estettä seksiin ja yhdyntään kuukautisten aikana ole. Jos veritahrat petivaatteissa pelottavat, niin kannattaa kokeilla suihkussa ollessa. Lisäksi luin juuri joskus ”soft tamponeista”, joita voi käyttää yhdynnänkin yhteydessä. Omaa kokemusta niiden käytöstä ei kyllä ole.

Keskustelujen perusteella monet pidättäytyvät yhdynnästä tai jopa kokonaan seksistä menkkojen aikana. Liekö syy sitten siinä, että verta pidetään ällöttävänä vai jossain ihan muussa? Omalla kohdallani vuoto kestää pillereiden ansiosta noin 5 päivää (yh, ennen niiden käyttöä 7-8 päivää), että sinänsä sen ehkä juuri ja juuri kestäisi olla ilman. Vaan välillä juuri menkkojen aikaan tuntuu haluttavan enemmän kuin normaalisti, joten miksipä sitä sitten selibaatissa eläisi. Muutamana ensimmäisenä päivänä kyllä, kun vuoto on melko runsasta, niin yhdyntä ei pahemmin jaksa innostaa. Sen sijaan muuta seksiä (suulla tai käsillä) tulee harrasteltua joskus niin, että tamponi on käytössä. Viimeisinä päivinä sitä sitten yhdyntöjäkin tulee taas harrasteltua esimerkiksi suihkussa ollessa tai joku suoja alla.

Ennen naisia pidettiin kuukautisten aikaan saastaisina ja epäiltiin, että tällaisen naisen koskeminen saattaisi johtaa jopa kuolemaan. Pohjaa tälle uskomukselle löytyi Raamatusta, mutta tietenkin nykytiedon valossa koko juttu on täyttä sontaa. Mutta harrastatko sinä siltikään seksiä kuukautisten aikana? Onko joku jopa kokeillut noita soft tamponeita?

kirjoittanut: oceansoul

9 kommenttia artikkeliin ”Seksiä kuukautisten aikaan

  1. Eve 08.06.08 / 15:58

    Yksi testattu ja todistetusti toimiva konsti on levittää ns. ”leikkialusta” eli tarkoitukseen nimetty pyyhe lakanoiden päälle. Kannattaa valita isohko ja imukykyinen rantapyyhe, jottei tarvitse kummankaan osapuolen valtavasti pelätä liikkumista. Säästää lakanapyykiltä!

  2. hihaton 08.06.08 / 17:25

    Ensimmäisinä, kovempina vuotopäivinä jätetään mieluummin väliin, mutta niiden jälkeen ei ole niin tarkkaa. Ällöyskysymys on jokaisen henkilökohtainen mieltymys, toinen inhoaa ja toinen ei välitä. Veritahroilta voi suojautua pyyhkeellä tai vaikka lateksilakanoilla, ettei sotku mene lakanasta läpi ja potentiaalisesti pilaa petarin päällystä.

    Ehkäisystä pitää tosiaankin huolehtia myös kuukautisten aikana, ja kumi suojaa miehen elimiä sotkulta jossain määrin, mikäli ajatus verestä omassa vehkeessä on epämiellyttävä.

  3. Itkupilli 10.06.08 / 02:25

    No musta tuntuu, että mä haluun seksiä eniten just ennen kuukautisia ja niiden aikana. Pyyhe on ihan toimiva juttu täällä meilläkin. Ja usein oon huomannu, että jotenkin seksin ajaksi se veren tulo tyrehtyy.

  4. minun 18.06.08 / 13:26

    Saako noita softiksia suomesta?

  5. tessa... 30.12.08 / 18:47

    saa niitä suomesta vaikka mistä nettikaupasta! esim pupujussi.com ja on niitä muitaki. googlettaa vaan soft tamponi ni joha löytyy

  6. oceansoul 31.12.08 / 21:35

    Millaisia ne on Tessa ollut? Jos siis olet käyttänyt.

    Ei sillä, että itseäni kauheasti kiinnostaisi sellaisen kanssa panna.. :D Mut niin.

Vastaa käyttäjälle oceansoul Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.