Erilaisia orgasmeja

Nuppu kirjoittaa blogissaan peppuseksin iloista. Hän kertoo olleensa ”niitä ihmisiä, jotka kauhistelivat koko peppuseksi-ajatusta”. (Näitähän ihmisiä riittää, kuten jo voi muutamasta tämänkin blogin kommenteista huomata…) Kuitenkin Nuppu oli hiljalleen alkanut innostua peppuleikeistä ja kertoo, että nykyisin heidän suhteessaan harrastetaan välillä yhdyntöjä jopa enemmän peppuun kuin vaginaan.

Asia, johon kiinnitin huomioni, oli kuitenkin peppuorgasmiin liittyvä asia. Nuppu kirjoittaa, että ”Sinä viikonloppuna sain myös ensimmäisen orgasmin peppuseksissä. Olin hyvin hämmentynyt siitä, sillä en lähes koskaan saa vaginaorgasmia, mutta peppuseksissä sain noin vain!”. Tämä kertoo hyvin siitä, että ihan oikeasti naisetkin voivat näistä leikeistä nauttia. Se, miksi sitten tähän kohtaan kiinnitin huomiota, liittyy omiin kokemuksiini.

Klitorisorgasmin saaminen ei ole ollut koskaan minulle ongelmallista; sen sijaan emätinorgasmeja olen oppinut saamaan vasta viimeisen puolen vuoden aikana (ja vieläkin ne ovat harvassa). Hämmentävintä on ollut se, että jo ennen kuin aloin saada emätinorgasmeja, olin saanut orgasmin pelkillä peppuleikeillä. En kylläkään anaaliyhdynnällä, vaan erästä pepputappia käyttämällä (täälläkin esitelty Fanny Hills Anal Pleasure).

Millä tavoilla sinä onnistut saamaan orgasmin?

Kuten olen todennut jo joissakin aiemmissa jutuissa, orgasmi on oikeastaan opittava juttu. Älkää siis lannistuko, vaikka sitä ei vielä millään tavalla olisikaan tullut! Vielä vuosi sitten kirjoittelin itse siitä, että yhdynnässä (jos en klitorista hyväile samalla) jään aina todella lähelle orgasmia, mutta en koskaan pääse loppuun. Nyt tilanne on siis muuttunut; useampi vuosi siihen meni, mutta onneksi mihinkään ei ole ollut kiire.

Meille muuten lähetettiin palautetta, että emme kerro tarpeeksi epäonnistumisista ja muista sellaisista (”voisitte kirjoittaa vähän huonommistakin puolista. Oikeastaan sama juttu koskee monia merkintöjänne… kaikki on kivaa ja kun näitä ohjeita noudattaa, niin nautinto on luvassa!” – sandout). Aiheeseen palataan todennäköisesti vielä myöhemmin ihan erikseen, mutta… Vaikka en aina sitä erikseen mainitsekaan, niin on ihan selvää, että kaikki eivät voi nauttia kaikesta. Vaikka kirjoitankin, että nautin peppuseksistä, voi hyvin olla, että sinä et tule siitä koskaan nauttimaan (vaikka tekisit ”ohjeiden mukaan”). Sanoisin kuitenkin, että lähes kaikkea kannattaa edes kokeilla. ;) Ja mitä epäonnistumisiin tulee, toki niitä on minullekin tapahtunut. Ne eivät kuitenkaan ole jääneet mieleeni kummittelemaan, vaan olen ajatellut, että mitäpä sitten! Jos tänne nyt eksyy vaikkapa nuoria poikia, joilla penis ei ole noussut kriittisellä hetkellä, niin muistakaa se, että ette ole ainoita.

Ps. Tässä muuten hyvä artikkeli naisen orgasmista.

kirjoittanut: oceansoul

8 kommenttia artikkeliin ”Erilaisia orgasmeja

  1. annel 21.06.10 / 21:34

    Mihin se ees perustuu, että nainen voi anaalin kautta saada orgasmeja? Miehen vielä jotenkin ymmärtää, kun sieltä eturauhasta saa hyväiltyä, mutta entä naisella? Itsekin olen joskus anaaliseksissä saanut orgasmin. (Tai samalla kyllä klittaa hyväiltiin, mutta orgasmi silti tuntui erilaiselta.)

    • oceansoul 21.06.10 / 23:15

      Noo, onhan se peräaukon seutu täynnä hermopäätteitä (eli on erogeeninen alue siinä missä sukupuolielimetkin).

  2. asd 23.06.10 / 18:00

    Miten voi oppia pilluorgasmin?

    • oceansoul 23.06.10 / 20:04

      Hyvä kysymys, mutta vastausta on vaikea antaa. :) Ihmiset on niin erilaisia, että se mikä toimii mulla, ei välttämättä toimi sulla. Ja fyysisistäkin syistä voi johtua, ettei onnistu välttämättä koskaan.

      Mutta kun on tarpeeksi kiihottunut, voi vaikkapa sormella/dildolla tunnustelemalla etsiä, minkä kohdan hyväileminen emättimessä tuntuu parhaimmalla. Emättimen etuseinämässä oleva alue eli ns. g-piste on yleensä sellainen. Aluksi orgasmin tuloa voi auttaa klitorista hieromalla, mutta sen voi jättää pois esimerkiksi niin, että aluksi lopettaa klitoriksen hyväilyn juuri ennen orgasmia (siinä saattaa kyllä käydä niin, että jää sitten kokonaan saamatta); seuraavalla kerralla taas hieman aiemmin jne. Jos sitten jossain kohtaa oppii saamaan vaginaorgasmin sormilla tai leluilla, niin se onnistunee yhdynnässäkin, kun osaa etsiä sopivan asennon ja oppii rentoutumaan kunnolla jne. (Toki oikea penis tuntuu paremmalta kuin mikään lelu, joten tietysti voi niinkin olla, että miehen kanssa yhdynnässä orgasmi tuleekin helpommin kuin noin. ;p)

      Itse saan helpoiten emätinorgasmin silloin, kun olen jo ennen yhdyntään ryhtymistä saanut (klitoris)orgasmin – paikat on silloin herkemmät. Ja lähetyssaarnaaja – joskin hieman muunneltuna – on osoittautunut tähän parhaimmaksi asennoksi (huom. näin ei varmasti ole kaikilla). Yhdynnän kestolla toki myös merkitystä, mutta tää nyt ei tarkoita, että mitään puolen tunnin yhdyntöjä tarvitsisi.

      Rentoutuminen on syytä muistaa, eikä kannata liikaa yrittää… Ainakin jos itse alan oikein yrittämällä yrittämään, niin ei siitä mtn tule.
      Ilmeisesti myös lantionpohjalihakset kannattaa treenata hyvään kuntoon, niin se saattaa helpottaa orgasmin saantia.

      .. ja saattaahan käydä myös niin, että emätinorgasmi joskus ihan vahingossakin tulee. Monet naiset esimerkiksi vasta keski-iässä siinä onnistuu.

      • oceansoul 17.01.11 / 18:19

        Tässäpä Heusalan kirjoittama artikkeli siitä, miten orgasmin voi kenties opetella itsetyydytysharjoitusten avulla ja kerrotaan ”CAT-asennosta”, joka voi auttaa yhdyntäorgasmin saamisessa.

        Primaarisen orgasmihäiriön hoitoon kuuluvat jutun mukaan mm. sukupuolielinten anatomian & oman kehon tutkiskelu, päivittäiset lantiopohjalihasten harjoittelut, seksifantasioiden käyttö, itsetyydytysharjoitukset ja hieromasauvan käyttö.
        Sekundaarisen orgasmittomuuden hoidossa selvitetään, ettei millään lääkkeillä ole osuutta asiaan, selvitetään parisuhdejutut ja esimerkiksi seksitapoja voidaan pyrkiä muuttamaan.

        Positiivista on se, että:
        ”Naisen orgasmiongelmaa pystytään tutkimusten mukaan hoitamaan erittäin hyvinkin tuloksin. Joseph LoPiccolon mukaan 95 prosenttia aikaisemmin orgasmittomista naisista kykeni saavuttamaan orgasmin masturbointiharjoitusten jälkeen. 85 prosenttia heistä sai orgasmin myös kumppanin suorittamalla stimulaatiolla ja 40 prosenttia naisista onnistui saamaan orgasmin yhdynnässäkin.”

  3. Kipukoukku 26.06.10 / 14:35

    Jaa, vaikea kommentoida, kun meillä täällä saadaan orgasmeja ihan miten vaan. Anaaliorgasmistakin on tullut Kreivittären lempihuvi, hän ei nimittäin halua lopettaa seksiä ennen kuin saa sen loppuhuipennuksen.

  4. S. Tana 11.04.15 / 09:54

    Jonkinlainen saavutus orgasmin tuottamisen saralla hiljattain, että vaimo alkoi itkeä sen voimakkuudesta. Ensin pelästyin, että jotenkin huomaamattani satutin, mutta itkuisena vastauksena, että ”se tuntui niin hyvälle” (=kieli+G-vibra+anaalisauva). Siihen sitten päälle ” perinteiseen tapaan (sillä erotuksella, että kummallakin jotkain pyllyssä 😄).
    Eturauhaskiihotin (itselläni Aneroksen Helix), tekee orgasmille sen mitä turbo autolle. Suosittelen.

    • oceansoul 12.04.15 / 20:13

      :)

Kerrohan sinäkin ajatuksesi! (Sähköpostiosoite ei ole pakollinen.)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s