Tantraa ja tuorekelmua

Yle esittää parhaillaan uusintana norjalaissarjaa Kimppakivaa. Kahdeksanosaisen kokonaisuuden eka jakso meni jo viime perjantaina, mutta seitsemän puolituntista on vielä tulossa. Itsekin satuin ohjelman pariin kanavasurffailun tuloksena, joten ohjelman alku meni ohi silmien.

Eihän se nyt täysin ainutlaatuista ole, että televisiosta tulee seksiä käsittelevä ohjelma, mutta julkisen palvelun Yle on ollut varsin kitsas aiheen käsittelyssä. Tämä on kummallista siksikin, että hyvän seksin tiedetään olevan jopa kansanterveyden kannalta olennainen asia. Jotain salamyhkäistä aiheeseen tuntuu edelleen liittyvän, sillä ohjelma on sijoitettu puolenyön tietämille!

Sarjassa kaksi parikymppistä kaunista tyttöä sekä yksi komea poika seikkailevat seksin ihmeellisessä maailmassa. Ensimmäisen jakson nimeksi oli annettu Hyvä sängyssä. Miten niin sängyssä, tuli mieleen ihmetellä – sänkyhän on nukkumista varten. Ainakin omat parhaat elämykseni ovat kaikkialta muualta kuin makuuhuoneesta. Ehkä kuulun vähemmistöön? Mielestäni seksille olisi hyvä löytää aikaa muulloinkin kuin petiin iltaisin puolikuolleena kaaduttaessa; päivät ensin hötkyillään jopa maksullisten elämysten perässä, vaikka seksi tarjoaisi ilmaista ja terveellistä nautintoa.

Eka jaksossa nuoret tutustuivat sukuelinten hyväilytekniikoihin sekä tantraseksiin. Kukin heistä kävi puhuttamassa eri asiantuntijaa ja lopuksi opettivat toinen toisiaan. Ohjelman vahvuus on asiallisuus sekä esiintyjien luonnollinen ja rento suhtautuminen seksiin. Ei tässä oikeastaan mitään uusia innovaatioita ollut tarjolla, mutta joskus on hyvä kerrata tärkeitä asioita tiiviissä muodossa. Hyvästä seksistä ei koskaan puhuta tarpeeksi.

Tantraseksin avulla nuoret, pelkästään siirtelemällä energiavirtoja, joko saavuttivat kokokehon aivo-orgasmin tai sitten eivät. Itse en ole oikein päässyt tantran sisälle, vaikka olen ollut kuvaamassa ensimmäistä suomalaista tantra-videota Tantran Salaisuudet. Ehkä minulla ei ole ollut tarpeeksi aikaa tai uskoa asiaan. Orgasmi  ilman erektiota ja fyysistä kosketusta onnistuu kyllä ilman tantraakin…

Ohjelman heikkous oli alastomuuden pelko. Vaatteet pysyivät tiukasti nuorten sankareiden päällä ja hyväilyn kohteeksi joutui – banaani! Asiat jätettiin myös hieman kesken. Kun suuseksin suojana neuvottiin käyttämään tuorekelmua, niin olisi ollut mukava nähdä, miten se käytännössä hoidetaan. Pariskunta kiihkonsa keskellä marssimassa keittiöön repimään siistiä liuskaa tuorekelmurullasta? Vai olisiko fiksumpaa kehittää uusi iskurepliikki: lähdetkö tutustumaan tuorekelmukokoelmaani!

***

Kimppakivaa toinen jakso TV2 juhannusaattona 22.6. kello 22:45. Ohjelmaa ei voi katsoa Areenasta eikä sitä esitetä pikauusintana.

kirjoittanut: villiq

Yksi kommentti artikkeliin ”Tantraa ja tuorekelmua

  1. TN 27.12.12 / 08:16

    Ohjelma (josta on muuten menossa 2. tuotantokausi, luulisi asioiden olevan kerralla käsitelty?) löytyy parhaiten katsottavaksi Norjan TV3:n kotisivulta http://p3.no/trekant/sesong-1/
    Google-hakusana ”trekant”

Kerrohan sinäkin ajatuksesi! (Sähköpostiosoite ei ole pakollinen.)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.