Väitän, että aika moni pedofiili ansaitsisi kunniamerkin. Ennen kuin nakkelette kiviä tai juotte kuravelliä, kannattaa lukaista vähän edemmäs.
Pedofilia on määritelmän mukaan seksuaalisen mielenkiinnon kohdistumista esimurrosikäisiin lapsiin, vaikka usein termiä käytetäänkin (väärin) lapsiin sekaantumisesta. Tämä on toki vain muotoseikka, mutta tärkeä tuon alkuperäisen väitteen kannalta.
On kahdenlaisia pedofiilejä, niitä, jotka toteuttavat mielihaluaan, ja niitä, jotka pitävät sen kurissa jopa kymmenien vuosien ajan. Vain ensin mainitut päätyvät otsikoihin, ja sitä myötä koko pedofiili-termi on kansan suussa alkanut tarkoittaa halujaan toteuttavia pedofiilejä. Minun käyttämänäni se tarkoittaa kaikkia lapsista seksuaalisesti kiinnostuneita.
Sen sijaan ne, jotka kurinalaisesti pitävät ”väärät” halunsa aisoissa, jäävät täysin pimentoon. Heidän on vaikea löytää ammattiapua, vertaistuesta puhumattakaan, ja suurimman osan asiasta joutuu käsittelemään oman päänsä sisällä. Ja silti jotkut selviävät jopa kymmeniä vuosia astumatta lain väärälle puolelle. Se jos mikä on hatunnoston arvoinen suoritus.
Ai että mitäkö sitten pitäisi oikeasti tehdä?
Sen sijaan, että pedofiilit ajettaisiin maan alle syyttelyjen ja stigmatisoinnin keinoin, parempi ratkaisu olisi tarjota tukea, terapiaa ja vaikka vain luotettavia kuuntelijoita, joiden kanssa mielihalujaan voisi pohtia ja avata. Mielihaluilleen ei voi mitään, eikä niiden perusteella voi ihmistä tuomita. Tärkeää on se, miten laittomuuksiin ohjaavia mielihalujaan toteuttaa tai ei toteuta, ja siihen jokaisella tarvitsevalla pitäisi olla oikeus saada apua.
Lapsiin kohdistuva seksuaalisuus on vaikea kysymys, mutta silti lapsen etu on asetettava ensisijaiseksi. Rangaistukset lapsen hyväksikäytöstä tulee säilyttää, mutta niiden rinnalla hoitomuotoja ja tukea kaidalla polulla pysymiseen tulisi kehittää. Harva asia on yhtä musertava kuin seksuaalinen halu, jota ei voi toteuttaa vahingoittamatta muita ihmisiä heidän tahtomattaan.
Tämän kirjoituksen inspiraationa on ollut Dan Savage, joka kirjoitti aiheesta ensimmäisen kerran noin vuosi sitten. Savagea enemmän lukeneet löytänevät muitakin yhtymäkohtia blogin ja Savage Loven välillä.
kirjoittanut: hihaton
Housuitta 
Aihe aiheuttaa kiihkoa. Moni on kuullut ehdotukset, että pedofiilit tulisi kastronoida. Todellisuus on, että ihminen jo luonnollisessa tilassaan pyrkii olemaan seksuaalinen olento, emmekä pysty juurikaan vaikuttamaan siihen. Pedofilia on seksuaalinen kieroutuma, jossa seksuaalisuus kohdistuu väärin. Jos keskittyisimme leimaamisen sijaan tarjoamaan henkilöille seksuaalista hoitoa ja terapiaa, me pystyisimme oikeasti auttamaan ongelmaa. Sama pätee raiskauksissa jne. muissa. Tämänkaltaista seksuaalista kieroutumaa ei valitettavasti vielä tunneta psykiatrista hoitoa vaativana sairautena. Ihmisten kiihko aiheeseen on kohtuutonta, vaikka kyseessä ovat toki vakavat rikokset joita ei tule vähätellä.
Näin.
Aihe on mielenkiintoinen ja .. toki mieliä kuohuttava.
Puhtaasti biologian kautta ajateltuna, pedofiliaksi nimeämämme toiminta on useimmilla lajeilla aivan normaalia ja on myöa aiemmin ollut sitä ihmisilläkin. Tällä siis tarkoita nimenomaan teini – esiteini-ikäisiin kohdistuvaa mielenkiintoa siis termillisesti Hebefiliaa tai efebofiliaa. Sukua pyrkii jokainen laji jatkamaan heti kun se on biologisesti mahdollista. Tässä mielessä lain määräys suojaiästä on luonnon vastainen, joskin ihmisen nykyisten moraalikäsityksien mukainen. Moraalikäsitykset tosin vaihtelevat aikakausien mukaan ja Suomessakin ns. ”naimaikä” nousi 17 vuoteen vasta 1900 luvulla ollen sitä ennen 12 vuotta… maailmalla tämä ikäraja on osassa maista vieläkin varsin alhaalla.
Olempa myöskin pohtinut monesti sitäkin, että kumpi ihan aikuisten oikeasti on vahingollisempaa psykologisesti: Itse seksuaalinen teko lasta kohtaan vai se jumalaton hössötys jossa lapselle tehdään HYVIN SELVÄKSI että nyt on tapahtunut jotain hirveää ja vahingollista josta lapsen täytyy parantua ja selviytyä. Tämä on tullut mieleeni senkin kautta, kun on tiedossa että pedofilejä on ollut maailman sivu.. ja ennenaikaankin on hyvin tasapainoisia ihmisiä kasvanyt.. silloin kun asioista ei hössötetty.. Uskompa, että lapsella on kyky selviytyä tälläisestä ihan itsekin, ilman hössötyksiä ja psykologeja.. muuten kuin vahtimassa lasta JOS käy niin, että asia alkaa kiristämään kehitystä liiaksi.
Mutta nämähän ei tietenkään poista itse teon vahongollisuutta, se on selvä.
Olen kirjoittajan kanssa hyvin samaa mieltä siitä, ettei tuomiolijalla saavuteta minkäänlaista edistystätässä asiassa. Pedofilian, efebofilian ja hebefilian ympäriltä pitää karsia se inhorealistinen tabu pois ja alkaa keskustelemaan asioista pikkuhiljaa järkevästi. Se on kuitenkin, ymmärretävästi, varsin vaikeaa koska aihe ja tekojen kohteet on niin tunteita herättävä itse kullekin perheelliselle.
Jonkinlainen pedofiilifoorumi olisikin hyvä olla olemasssa. Sellainen jossa ko. henkilöt voisivat avoimesti kertoa (vaikka sitten nimettöminä) tuntemuksistaan ja ruotia omaa käytöstään asian suhteen. Kenties joku psykologi kommentaattorina esittämässä ”oikeita” kysymyksiä oikeissa kohdissa. Kenties tälläinen foorumi, oli se sitten missä muodossa tahansa, säästäisi ainakin muutaman lapsen vuositasolla kokemasta hyväksikäyttöä.
Ja Lopuksi:
Olen itsekin perheen isä, 1 poika, 2 tyttöä. Ja ihan yhtä huolissani olen heidän turvallisuudestaan kuin kuka tahansa vanhempi.
Ylle kirjoitettu ei siis ole mikään puolustuspuhe pedofilialle. Se on asioiden pohdintaa toisesta näkökulmasta ja mahdollisuuksien hakemista jotta pedofiliaan taipuvaiset ehkä joskus saisivat keinon saada apua ENNEN tekojaan.
Lobikselle haluan sanoa sen verran, että lapsi ei parane aikuisen hyväksikäytöstä yhtään sen paremmin silloin kun ympärillä ei hössötetä asiasta, koska silloin kukaan ei tiedä ja lapsi pitää kaiken sisällään ja kärsii yksin. Muilta osin olen samaa mieltä kuin itse kirjoittaja ja muut kommentoijat. Asiasta pitäisi puhua enemmän sen oikeilla nimillä ilman houruamista.
Tarkoitinkin tätä nykyistä tapaa hoitaa asiaa.. en sitä että pitäisi jättää kokonaan hoitamatta.
Nykyinen tapahan on se, että lapsen ”kimpussa” on poliisi, psykologit, koulun puolesta joku… ja myös mahdollisesti kaverit joko kysellen, udellen ja voivotellen… tai hiljaisesti hyläten tämän lapsen, jota eivät osaa käsitellä.
Lisäksi lapsi lukee tästä omasta tapauksestaan mahdollisesti jopa lehdistä… tälläinen hössötys saattaa hyvinkin vahvistaa lapselle sitä kuvaa, että hän on nyt vialinen ja jollain tavalla epäkelpo.. Ja sehän ei ole tarkoitus.
Mielestäni olisi lapsen etu salata kaikki mahdollinen tälläisitä tapauksista julkisuudelta, ja samalla antaa lapselle mahdollisuus tulla itse esiin asian kanssa jos se painaa liikaa. Mutta ei pakottaa lasta puhumaan kipeästä aiheesta. Ja sellainen on ollut nykyinen käytäntö. Tukea ja huolenpitoa ympäristö täyteen ja korvia jotka kuuntelevat kun lapsi on valmis ja halukas puhumaan asiasta. mutta ei ennen,eikä pakottamalla.