Age play – mitä se on?

Age play on jotain, mihin valtavirrassa ei kertakaikkiaan vain törmää. Siinä missä joku 50 Shades tuo edes hippusen S/M-juttuja suurenkin yleisön tietouteen, age playta en ole nähnyt käsiteltävän missään, lukuunottamatta satunnaisia naureskeluja vaippoja käyttäville pervoille.

Aloitetaan kuitenkin siitä, mitä age play ei ole. Se ei ole pedofiliaa, insestiä, vastuuttomuutta eikä puskassa kyttääviä namusetiä.

Age play voi olla montaa eri asiaa, mutta jokaisen muodon perustana on täysivaltaisten, vapaaehtoisten aikuisten välinen suhde. Lapsia tai oikeita sukulaisuussuhteita siihen ei kuulu.

Tässä kohtaa listaisin tavallisesti erilaisia ilmentymiä, mutta otan vaihtelun vuoksi hieman henkilökohtaisemman lähestymistavan.

Minä olen Isi.

Ei, minulla ei ole lapsia, biologisia tai adoptoituja. Minulla on pikkuinen, joka on täysivaltainen, rokotettu aikuinen. Pikkuiseni opiskelee korkeakoulussa ja käy töissä. Hän asuu omassa asunnossaan ja maksaa veroja siinä missä minäkin.

Silloin, kun siltä tuntuu, suhteemme roolit ovat huolenpitoa antava Isi ja pieni, haavoittuvainen tyttö. Nimet hämäävät siinä mielessä, ettei niillä ole mitään kytköksiä sukulaisuuksiin. Isi vain oli parhaiten omaa rooliani kuvaava termi, koska kaiken maailman huolenpitäjät olisivat olleet epäkäytännöllisiä sekä tekstissä että puheessa.

Pikkuiseni taipumukset voivat tulla esiin vaikka niin, että hän haluaa pakoon aikuisten maailmaa Isin syliin. Paikkaan, jossa saa olla pieni ja haavoittuvainen, eikä tarvitse kantaa huolta ulkomaailman velvollisuuksista tai siitä, miten huomennakin on mentävä töihin. Toisinaan hän hukuttautuu värityskirjojen maailmaan Isin lukiessa lehteä nojatuolissa.

Koska olen Isinä irstas ja kiero mies, lempipuuhiani ovat naida pikkuista perseeseen ja opettaa imemään kyrpää samalla tavalla kuin isot tytöt. Pikkuinen kiihottuu kovasti nöyryytyksestä, joten joskus pissaan hänen päälleen suihkun lattialla tai laitan esittelemään peppuaan lähietäisyydeltä.

Olenko sitten sairas pervo? Varmaankin, mutta minua ei kiinnosta.
Onko tällainen haitallista? Ei sen enempää kuin muukaan seksuaalisuuden toteuttaminen.
Miksei kukaan ajattele lapsia? Bitch please, aivot käteen. En ole vielä läheskään niin seniili, että sekoittaisin itseäni pidemmän aikuisen naisen ja alaikäisen skidin toisiinsa.

Minulla ja pikkuisella on niin kivaa, ettei kumpikaan ehdi miettimään mitä muu maailma ajattelee.

Ansiomitaleja pedofiileille

Väitän, että aika moni pedofiili ansaitsisi kunniamerkin. Ennen kuin nakkelette kiviä tai juotte kuravelliä, kannattaa lukaista vähän edemmäs.

Pedofilia on määritelmän mukaan seksuaalisen mielenkiinnon kohdistumista esimurrosikäisiin lapsiin, vaikka usein termiä käytetäänkin (väärin) lapsiin sekaantumisesta. Tämä on toki vain muotoseikka, mutta tärkeä tuon alkuperäisen väitteen kannalta.

On kahdenlaisia pedofiilejä, niitä, jotka toteuttavat mielihaluaan, ja niitä, jotka pitävät sen kurissa jopa kymmenien vuosien ajan. Vain ensin mainitut päätyvät otsikoihin, ja sitä myötä koko pedofiili-termi on kansan suussa alkanut tarkoittaa halujaan toteuttavia pedofiilejä. Minun käyttämänäni se tarkoittaa kaikkia lapsista seksuaalisesti kiinnostuneita.

Sen sijaan ne, jotka kurinalaisesti pitävät ”väärät” halunsa aisoissa, jäävät täysin pimentoon. Heidän on vaikea löytää ammattiapua, vertaistuesta puhumattakaan, ja suurimman osan asiasta joutuu käsittelemään oman päänsä sisällä.  Ja silti jotkut selviävät jopa kymmeniä vuosia astumatta lain väärälle puolelle. Se jos mikä on hatunnoston arvoinen suoritus.

Ai että mitäkö sitten pitäisi oikeasti tehdä?

Sen sijaan, että pedofiilit ajettaisiin maan alle syyttelyjen ja stigmatisoinnin keinoin, parempi ratkaisu olisi tarjota tukea, terapiaa ja vaikka vain luotettavia kuuntelijoita, joiden kanssa mielihalujaan voisi pohtia ja avata. Mielihaluilleen ei voi mitään, eikä niiden perusteella voi ihmistä tuomita. Tärkeää on se, miten laittomuuksiin ohjaavia mielihalujaan toteuttaa tai ei toteuta, ja siihen jokaisella tarvitsevalla pitäisi olla oikeus saada apua.

Lapsiin kohdistuva seksuaalisuus on vaikea kysymys, mutta silti lapsen etu on asetettava ensisijaiseksi. Rangaistukset lapsen hyväksikäytöstä tulee säilyttää, mutta niiden rinnalla hoitomuotoja ja tukea kaidalla polulla pysymiseen tulisi kehittää. Harva asia on yhtä musertava kuin seksuaalinen halu, jota ei voi toteuttaa vahingoittamatta muita ihmisiä heidän tahtomattaan.

Tämän kirjoituksen inspiraationa on ollut Dan Savage, joka kirjoitti aiheesta ensimmäisen kerran noin vuosi sitten.  Savagea enemmän lukeneet löytänevät muitakin yhtymäkohtia blogin ja Savage Loven välillä.

kirjoittanut: hihaton

Olenko normaali?

”Tiededokumentti: Olenko normaali?

3/4: Seksi. Psykologi Tanya Byron tutkailee tänään sukupuolikäyttäytymisen ulottuvuuksia. Onko 5 000 partneria normaali määrä ja ovatko seksin alaikärajat kohdallaan?”

Kyseisen ohjelman voi vielä 11 päivän ajan katsoa YLE Areenasta.

Ohjelmassa haastatellaan mm. cottagingiä ja doggingia harrastavaa miestä sekä pohditaan lasten kauneuskilpailuita ja pedofiliaa.

Byron lopettaa dokumenttinsa sanomalla: ”Vaikuttaa siltä, että samalla kun olemme oppineet enemmän seksuaalisuudestamme, olemme menettäneet kykymme määritellä, missä menee raja epätavallisen ja ei-hyväksyttävän välillä. Tarvitsemme rohkeutta ja itseluottamusta osataksemme arvioida muiden seksuaalisia valintoja. Kaikki mistä emme pidä, ei välttämättä ole epänormaalia, paitsi jos asiaan liittyy lasten hyväksikäyttöä.”

Mitä mieltä lukijamme ovat? Missä menee raja siinä, mikä on ”normaalia” sukupuolikäyttäytymistä ja mikä ei? Mitä mieltä olet aiheista (dogging, lasten kauneuskilpailut,..), joita dokumentissa käsitellään?

kirjoittanut: oceansoul