Seksin äänet

Minulla on eräs pieni ongelma seksiä harrastaessa. Erityisesti orgasmien hetkellä. Nimittäin äänet.

”Taisi kuulua naapuriin asti”, naureskeli mies taas yhtenä iltana panemisen päätteeksi. Valitettavasti se ei ollut vitsi, vaan kontrollini oli hävinnyt taas kerran orgasmin hetkellä kokonaan ja olin huutanut aivan liian äänekkäästi. Hups. Onneksi asumme rivitalon päädyssä ja makkarimme ei ole naapurin seinää vasten, mutta en silti pistäisi päätäni pantiksi siitä, etteikö jotain voisi sinnekin asti kuulua…

Pieni lapsemme onneksi nukkuu sikeästi omassa huoneessaan eikä ole koskaan touhuihimme kai herännyt, mutta mitä sitten, kun hän on isompi? Olenhan jo aiemminkin pohtinut, mistä sitä seksiaikaa löytää sitten, kun lapsi on vanhempi eikä häntä haluta tietenkään tällaisille äänille altistaa tarkoituksella.

No, kyllähän minä toki voin olla hiljempaa. Olemmehan me panneet esimerkiksi sukulaisten luona kyläillessäkin. Mutta jos kontrolloin ääntäni, se vaikuttaa nautintooni. On vaikeaa rentoutua, kun orgasmin ei vain voi antaa tulla sellaisella voimalla kuin se tulee. Nämä ääntelyt kun tulevat minulla ihan luonnostaan – välillä voimakkaammin ja välillä vähemmän voimakkaasti. Ei siis vain huohotusta ja pientä voihkintaa, vaan öömh.. välillä ihan huutoakin. Mieheni ääntelyt ovat paaljon pienempää.

Mites teillä? Onko seksi äänekästä puuhaa?

15 kommenttia artikkeliin ”Seksin äänet

  1. Nimetön 10.12.15 / 14:59

    Kyllä kuuluu ja kauas. Kerran naapuri oli kysynyt silloiselta poikaystävältäni röökiparvekkeella, että ”Teillä tais olla emännän kanssa riitaa eilen, kun semmoinen huuto kuului?” :D Juu, ei ollut riitaa se meteli.. Olen aina ollut äänekäs sängyssä, en voi sille mitään. Se tulee jostais syvältä sisimmästä.

    • oceansoul 10.12.15 / 17:55

      Voi ei. :D

      Joo. Joku hiljainen voisi ajatella näitä jopa feikkaamiseksi, mutta ei se sitä ole.

  2. Puumis 10.12.15 / 15:19

    Sama täällä, volyymiä sitä enemmän, mitä mojovampi orgasmi… Harmi kun miehet on vähemmän äänekkäitä (tai ainakin ne, joiden kanssa on itse humputellut)!

    • oceansoul 10.12.15 / 17:54

      Se nyt enää puuttuiskin, jos mies huutais samalla tavalla… ;D Mulle riittää siis kyllä ihan pienemmätkin nautinnon äänet. Kunhan ei nyt ihan täysin äänetön ole! Siitä tulisi vähän semmoinen olo, että hei tuntuukos susta yhtään miltään. :D

  3. Nimetön 10.12.15 / 18:51

    Mulla äänekkyys ei ole kyllä nautinnon mitta todellakaan, enkä ajattele, että toisellakaan olisi niin. Voi olla todella hyvä ja voimakas orgasmi ilman ääntä, tai äänen kera. Se on tietysti ikävää, jos joutuu tarkoituksella olemaan hipihiljaa -tosin, mua sekin on kiihottanut suuresti, joskus naitu esim. oven ollessa auki ja kavereiden jutellessa viereisessä huoneessa, enkä usko et kukaan huomasi ;) Piti tosin varoa kamalasti hengästymistä ja olla ihan hiljaa ja varovasti. Toki tuollainen ois ikävää, jos joutuisi aina hissuttelemaan, mut satunnaisena vaihteluna oli tosi tuhmaa ja kiihottavaa -ja orgasmi oli myös hyvä, vaikka pitikin varoa hengästymistä. Toki kaikkein eniten nautin, kun on täydellinen oma rauha. En mä tosin kerrostaloasunnossa ääniä patoa -jos joku häiriintyy, niin sittenpähän häiriintyy, saa sitä seksiä harrastaa. Mulla ääntä lähtee eniten ejakuloidessani, mut senkin VOISIN kyllä estää, jos haluaisin, siinä tulee vaan sellanen villi olo, et on mukava antaa äänen tulla. Orgasmeissa riippuu tosi paljon. ”Leijuntaorgasmissa”, mikä on yks ihaninmpia, fiilis on niin herkkä ja ihana, että pidätän lähestulkoon hengitystä ettei se häviä ja olen ihan liikkumatta ja hiljaa. Yleensä sit kun alkaa liikkua/puhua, leijuntafiilis häviää ja todellisuudentunne palautuu, mut sitä ennen tuntuu aivan kuin olisi jossain aineissa/tripillä.
    Muuten orkkujen aikana pääsee ääntä vaihtelevasti -en ite aina tiedosta tai muista äänenvoimakkuutta. Harvoin suoraa huutoa kuitenkaan; luulen et sellanen huutaminen vois jopa häiritä itse orgasmia :D Yhden naisen kanssa olen ollut, ja hän huutaa aina tosi kovaa ”orgasmissa”, en ole niinkään varma onko se aito, näyttää kaikin puolin ihan feikatulta, muutaman sekunnin nainen vaan huutaa ja katsoo samalla silmiin, sit nousee sängystä kuin mitään ei olis tapahtunut.. en mä ainakaan pysty hetkeen nousemaan ylös, vaan orkun jälkeen pitää antaa hengityksen ja sykkeen tasaantua. Tai no, riippuu orgasmista, klittaorkut on mulla sellasia, et voi jatkaa muita puuhia heti tai kiihottamista. Sekin ihmetyttää, kun tämä kyseinen nainen vain huutaa, mut mitään, siis ei MITÄÄN, tunnu alakerrassa; ei edes silloin ku mul oli hänen vaginassaan 4 sormea. Mulla ainakin orkussa vagina sykkii voimakkaasti ja tahdottomasti, joskus rytmikkäästi, joskus epärytmisesti ja joskus vaan puristuu yhtenä voimakkaana puristuksena. Mut hällä en tuntenut sykäystäkään, joten siitäkin epäilen, että feikkaa, ”orkku” alkaa muutenkin niin yhtäkkiä. Vai oletteko te saaneet joskus orgasmin, jossa vagina ei syki? Mul kyllä leijuntafiiliksessä ei välttämättä vagina syki -en oikeastaan tiedä, koska multa häviää tunto lähes koko kehosta silloin, oman kehon rajat häviää ja vääristyy ja todellisuus vääristyy ja ”sulautuu” muutenkin. Siinä en tunne sykkimistä; mies sanonut et joskus siinä sykkii, joskus ei, eli kai orgasmin saaminen ilman sykettä on mahdollista. Häiritsee, kun tykkään tuosta naisesta muuten kovin, mut inhoan feikkaamista ja haluaisin tietää, feikkaako hän! Suoraan en ole kehdannut kysyä.. Itse en ole koskaan feikannut :) Vaan jos en joskus saa, sanon sen suoraan.
    SF Kukkanen

    • oceansoul 12.12.15 / 21:05

      Niin, toiset ovat hiljaisempia tai äänekkäämpiä kuin toiset (ja se vaihtelee) – eihän se mitään suoraan nautinnon määrästä itsessään kerro. Minäkään en aina tiedä/muista, olenko ollut kovin äänekäs, joten osittain miehen sanojen varassa tässä asiassa. Ehkä pitäisi joskus videokuvata… kun vain valokuvia ollaan lähinnä otettu. :D

      • Nimetön 13.12.15 / 23:52

        Tuo on kyllä totta! Ite oon monesti ollut sitä mieltä, et aika hiljainenhan mä olin, mut mies on toista mieltä :D Ja sekin, että mikä on äänekäs ja mikä ei, miten sekin määritellään. Ite myönnän silloin olleeni äänekäs, kun mies lypsää viimeiset pisarat ejakulaatiota ja olen siinä kivun ja nautinnon rajamailla, ejakuloidessa kyllä ääntä pääsee ja annankin päästä, siinä tulee sellainen villi olo. Mua ei haittaa, kuuleeko naapurit vai ei, eipä ole kukaan vielä onneksi valittanut… vielä :D Jos valittaa, niin en siltikään antaisi sen häiritä seksielämäämme, vaan ääntä saa kuulua jos on kuuluakseen.
        SF Kukkanen

  4. manna 10.12.15 / 22:47

    Kyllä nautinnon äänten pitää kuulua, jos siltä tuntuu. En tiedä kuinka naapurit kuulevat omat huutoni, mutta varmaan kuulevat… mutta en anna sen häiritä, koska haluan tosiaan nauttia täysillä.

    • oceansoul 12.12.15 / 20:59

      Onneksi meillä on ihan mukavat seinänaapurit, että jospa he eivät ainakaan mitään valituksia alkaisi tehdä, vaikka jotain kuulisivatkin.. :D

  5. JV / mies 11.12.15 / 11:04

    Koen äänen käytön seksissä ja orgasmissa on yhdeksi elementiksi, jolla saa seksiin vaihtelua siinä missä muillakin seksin yhteydessä vaihtelevasti tapahtuvilla variaatioilla, kuten vaikka eri asennoilla.

    Täydellisessä rentoutumisen ja nautinnon tilassa, jos ei tarvitse välittää ympäristöstä on varmasti suurimmalle osalle luonnollista päästää ääniä nautinnon ja etenkin sen huipennuksen eli orgasmin hetkellä. Äänen voimakkuus on varmasti yksilöllistä ja kiihottavaa hiljaisena tai kovan kunhan se on aitoa. Minua ainakin kiihottaa suunnattomasti, kun kuulen puolisoni nauttivan seksistä äänekkäästi, onhan silloin oma suorituksenikin ollut onnistunut ja parhaimmillaan siitä syntyykin sen seurauksena kaksiääninen orkkukuoro ;-)

    Lapsiperheissä harvemmin kuitenkaan on mahdollista antaa palaa täyttä kurkkua, varsinkin kun teinit usen valvoo aikuisia pidempään. Silloin on nautittava äänettömästi. Olen kuitenkin tosisinaan kokenut jopa rajumpia orgasmeja silloin kun, se tapahtuu rauhallisesti ja orgasmin kohdallakaan ei kiihdytetä tahtia vaan annetaan sen tulla hitaasti. Kun siinä sitten joutuu pidättämään hengitystä ja äänien tuloa, kanavoituu se voimakkaammaksi tunteeksi alapäässä. Seurauksen orgasmi, joka vie voimat ja lähes tajunkin.

    Mutta kuten sanottu, nautin suunnattomasti myös siitä, että orgasmi tulee molemmista päistä estoitta. Se on vapauttava ja taivaallinen tunne varsinkin kun se tulee molemmilla yhtä aikaa. Toisaalta piinaavan ihana hidas ja raju äänetön orgasmi on myös aivan mahtava tunne.

    Vaihtelu virkistää tässäkin :-)

    • Nimetön 14.12.15 / 00:03

      Äänissä juurikin se, että kunhan se on aitoa :) Nimittäin parin feikkaaja-naisen kanssa olen ollut, jotka selkeästi feikkaavat, mutta esittävät tosi kovaa orgasmia hirveällä huudolla, se on vain kiusallista kun näkee kaikin puolin kyseessä olevan vain esitys toisen mieliksi. Aidot äänet on kyllä kiihottavia. Mut yhtä kiihottavaa on musta hiljaisesti nauttiva kumppani, kun näkee että nautinto on aitoa. Mulle aitous itsessään on se juttu, on toinen sitten äänekäs tai hiljainen :)

      Mites masturboidessa? Pääseekö teiltä silloinkin ääntä? Ite oon masturboidessa aika hiljainen. Joskus kyllä kokeilin puhua itekseni, sanoin ääneen fiiliksiä miltä tuntuu, yllättävää kyllä se kiihotti lisää, oli helpompi eläytyä siihen et kumppani olis siinä.. Mut masturbointiorkut ylipäänsä ei mulla oo yleensä niin hyviä kuin kumppanin kanssa. joskus harvoin masturboidessakin tulee superpitkä ja voimakas orgasmi tai useita :) Mut useammin kumppanin kanssa, kiihottuu korkeampiin sfääreihin.

      Videointi on ihan kivaa, mut itellä ainakin se tietoisuus kamerasta häiritsi vähän, onnistuin kyllä vapautumaan sen verran kameran alla, että sain orgasmin, mutta ei se ollut voimakkaimmasta päästä. Hauska oli kyllä nähdä itsensä videolta; mä sain mielestäni ”salaa” ja koetin olla ihan liikkumatta ja hiljaa; arvelin ettei mies eikä kamera huomannut orgasmiani. Hehheh, katsottuani videon tajusin, miks mies aina huomaa orgasmini vaikka yrittäisin peittää :D Silmät liikkui silmäluomien alla ja värisi, tärisin hieman vaikka luulin estäneeni senkin hyvin, hengitys kohoili eri lailla kuin orkkua ennen, ilme muuttui vaikka koetin olla ilmeettömänä :D Ei siitä voinut erehtyä, jos mut tuntee hyvin. ja sit vielä se, et usein mulla alkaa sieraimet väristä orgasmissa xD Käykö muilla noin?
      Mä kun olin luullut, et voin saada salaa jos miehellä ei ole mitään sisälläni, kun silloin se ei tunne orkkua. Vaan joopajoo, a) pillun sykkimisen näkee b) ilmeet, hengitys, sierainten värinä, silmien liikkeet, kehon tärinä. Oon mä silti joskus onnistunut saamaan salaaa, lähinnä ajatuksen voimalla silloin, kun mies nukkuu :D Mua jostain syystä kiihottaa tosi paljon saada toiselta/muilta salaa, esim. julkisella paikalla (oon saanu mm. bussissa, porealtaassa jne.). Mut en sitten tiedä, onko se niin salaa kuin luulen.. Ja toki tosi kiihottavaa saada myös niin, että vapautuu täysin eikä tarvii yrittääkään salailla :) molempi parempi.

      • Nimetön 14.12.15 / 00:03

        Tämä siis SF Kukkanen, unohdin laittaa.

  6. Pp 26.12.15 / 13:21

    Nykyinen naiseni voihkii melko äänekkäästi mutta onneksi on oma talo. :-P
    Opiskelijana asuin kimppakämpässä, silloin täytyi olla hiljakseen panojen kanssa. Vaikka eiköhän se kaikille ollut selvää silti, mitä ovien takana tapahtui.

  7. Tuuli Tervaskanto 15.09.16 / 20:26

    Mitä sitä häpeilemään kovaa ja korkealta natinaa läiskettä ja huutoa

Kerrohan sinäkin ajatuksesi! (Sähköpostiosoite ei ole pakollinen.)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s