Olen parhaillani kuuntelemassa Tommi Paalasen esitystä Sexpo-säätiön julkaisemista, seksuaalikasvatuksen tueksi tarkoitetuista sarjakuvista. Ne löytyvät täältä. Sarjakuvilla pyritään herättämään ajatuksia ja keskustelua niistä aiheista, jotka ns. virallinen seksuaalikasvatus jättää vähemmälle tai jopa kokonaan huomiotta. Aiheita on haettu nuorten kysymyksistä Sexpon nettipalvelussa ja niitä on toteutettu yhteistyössä kohderyhmään kuuluvien ihmisten kanssa.
Sarjakuvat ovat minun silmääni paitsi mielenkiintoisia ja niissä on otettu kattavasti huomioon erilaisia mieltymyksiä, etnisyyksiä, seksuaalisia suuntauksia ja jopa turvallisuusnäkökulmia. Suosittelen lukemaan ja erityisesti ottamaan käyttöön, jos kotona on sen ikäisiä lapsia että näistä aiheista puhuminen on ajankohtaista!
Tämän lisäksi seminaarissa professori J. Tuomas Harviainen kertoo meille BDSM-harrastuksesta hoitokeinona, mutta tämä luento on vielä kesken. Ensimmäisinä löydöksinä raportoin, että kinkyjuttuja harrastavilla ei ole yhtään enempää mielenterveysongelmia kuin verrokkiväestössä, mutta esimerkiksi dominoivat miehet ovat selkeästi useammin tasa-arvon kannattajia kuin ympäröivä valtaväestö.
Harmi, että tällaisia seminaareja järjestetään kovin vähän.