Seksilelut ovat nykyisin hyvin yleisiä ja todennäköisesti tämän blogin lukijoista jokainen on kokeillut jotakin välinettä. Seksilelujahan on hyvin paljon erilaisia, joten niissä riittäisi kokeiltavaa pitkäksi aikaa. Itse olen käyttänyt monia erilaisia seksileluja ja niistä löytyy yhteenvetomaiset merkinnät täältä. Tässä merkinnässä ei kuitenkaan ole vielä haastetta seksilelujen kokeilemiseen, vaan pelkkä kehotus keskustella aiheesta kumppanin kanssa.
Olen törmännyt ihmiseen, jolle pelkästään liukuvoiteen käyttäminen tuntuu kiusalliselta, vaikka sen luulisi kuuluvan jokaisen kodin vakiovarusteisiin. On toki naisia, joilla ei ole ikinä mitään ongelmia kostua niin paljon, että liukuvoiteelle olisi tarvetta ja jos esimerkiksi anaaliseksiäkään ei koskaan harrasteta, mutta mainitsemassani tapauksessa ei edes ollut siitä kyse, etteikö tarvetta olisi ollut. Tämä tuntuu käsittämättömältä, joten toivoisin ihmisten suhtautuvan erilaisiin seksiin liittyviin asioihin paljon avoimemmin/positiivisemmin.
Haaste 7: Käy kumppanisi kanssa keskustelua erilaisista seksivälineistä. Jos sinulla ei ole kumppania, voit miettiä itse, mitä kaikkia leluja olet kokeillut ja mitä haluaisit kokeilla. Onko jokin kokeilemasi lelu ollut sellainen, ettet halua enää koskaan kokeilla sitä?
Selailkaa jonkin seksileluja myyvän liikkeen sivuston kategorioita, jos tuntuu vaikealta miettiä, minkälaisia kaikkia leluja on olemassa. Ylipäätään ihan kaikkia ei varmasti tule ajatelleeksi, vaikka seksilelut olisivat tuttu juttu. (Myös Seksuaaliset mieltymykset -lomakkeessa on omat osionsa seksileluista, mutta keskustelua voi käydä ihan vapaamuotoisesti.)
Ehkä päädytte tilaamaan itsellenne joululahjoiksi jotkin uudet lelut..? ;)
Yksi kommentti artikkeliin ”7/24 – Keskustelu seksileluista”