13/24 – Halun syttyminen

Tämä on vuoden 2022 joulukalenteriin kuuluva postaus.

***

Viime vuonna useammassa mediassa taisi olla juttua halun eri muodoista: reaktiivisesta ja spontaanisesta. Spontaanilla halulla viitataan helposti syttyvään haluun (ei tarvitse varsinaisesti olla kiihottavia tekijöitä ympärillä), kun taas responsiivinen halu on tilanteen – tunnelman ym. – johdosta syntyvää.

Myönnettäköön, että olen itse nykyisin useasti vailla spontaania halua. Iltaisin, kun lapset on vihdoin saatu nukkumaan, on usein jo itsekin melko väsynyt ja monet seksiin liittymättömät asiat pyörivät mielessä. Kello käy eikä pitkään rakasteluun oikein olisi edes aikaa, joten tuntuu helpommalta päätyä siihen ratkaisuun, että mitäpä jos vain nukutaankin (eikä edes lähde miettimään seksijuttuja). Kuitenkin jos saisi rentouduttua ja antaa eroottisten ajatusten liukua hitaasti päähän kiusoittelevien kosketusten myötä, voisi voimakas seksuaalinen halu syttyä lopulta melko nopeastikin. Vaikka aktiivista halua ei siis sänkyyn mennessä olisikaan, se on mahdollista herättää oikeanlaisella tyylillä. Tämä on ehkä välillä miehelleni hieman vaikeaa ymmärtää – hän kun ei tarvitse niin kovasti syttymiseen. :)

Seksissä usein pätee se, että mitä enemmän sitä harrastaa, sitä enemmän sitä tekee mieli, kun muistissa pyörii siitä saavutetut nautinnon hetket. Siksi välillä olisi hyvä hieman ”pakottaa” itseään seksiin, jos tuntuu siltä, että seksiä on kovin harvoin. Yleensä kun seksin lopputuloksena huomaa, että olipa ihanaa, vaikka aluksi olisikin tuntunut siltä, että ei varsinaisesti koe seksille nyt tarvetta.

Miten sinulla – onko halusi yleensä spontaania vai enemmänkin reaktiivista?

Photo by Engin Akyurt on Pexels.com

12/24 – U-piste

Tämä on vuoden 2022 joulukalenteriin kuuluva postaus.

***

Kaikkihan taitavat tietää G-pisteen eli alueen emättimen etuseinämässä, jonka sopiva painelu on useimmille nautinnollista ja osalle jopa orgasmiin asti vievää. Klitoriksen hyväily nyt lienee kaikille perusjuttua, mutta entäpä ns. U-pisteen hyväily? Kyseessä on siis naisen virtsaputken aukon ympäröivä alue.

Itse olen vähän ehkä vältellyt tämän alueen hyväilyä, koska pelkään virtsaputken lähelle koskettelun aiheuttavan suuremman riskin virtsatieinfektiolle. Mutta satunnaisesti olen silti saanut hyväilyä, jossa on keskitytty nimenomaan sen alueen hyväilyyn ja valmiiksi kiihottuneena se on ollut todella miellyttävää, kun kyseistä kohtaa on kevyesti paineltu ja muuten hivelty. Orgasmiinkin asti joskus yllättäen pääsin siten ilman klitorishyväilyä.

No tämänhän pisteen lisäksi löytyy vielä ”A-piste”, joka on siis syvällä emättimen etuseinämässä (lähellä kohdunsuuta) oleva alue. Siitä en ole itselleni kuitenkaan mitään ihmeempää nautintoa saanut aikaiseksi. Lisäksi kohdunsuun aluetta välillä näkee kutsuttavan C-pisteeksi ja joillekin myös se voi tuottaa oikeanlaisella tyydytyksellä upeita tuntemuksia.

Onko sinulle U-piste tai nämä muut pisteet tuttuja nautinnon lähteitä?

Photo by Pixabay on Pexels.com

11/24 – Magic Wand

Tämä on vuoden 2022 joulukalenteriin kuuluva postaus.

***

Lelulaatikostani löytyy kymmeniä leluja, mutta tätä kyseistä hieromasauvaa ei ole koskaan tullut hankittua. Yksi syy on toki hinta eli en usko, että yli 100e sijoituksella saisin niin ihmeellisen upeaa nautintoa. Minulla ei ole ollut orgasmivaikeuksia ja saan helposti orgasmeja melkein millä vaan vibralla tai “imevillä” klitoriskiihottimilla, joten mitä uutta tämä antaisi minulle? Liian voimakas vibra ei edes tunnu klitoriksellani mukavalta.

Verkkovirralla toimiva laite tuntuu lisäksi epäkäytännölliseltä ja ylipäätään koko Magic Wand on melko iso järkäle, jonka käyttäminen tuskin on kovin ergonomista. Se ei myöskään ole vedenkestävä eli puhdistamista ei voisi tehdä helposti veden alla pesemällä… Äänikin on ilmeisesti melko voimakas.

Voisihan se olla joihinkin leikkeihin ihan hauska juttu, mutta enpä siis usko, että sitä lähtisin koskaan tilaamaan omaan lelukaappiin. Mutta oletko sinä kanssani eri mieltä?

Onko sinulla kokemuksia Europe Magic Wandista? Tai muista vastaavanlaisista sauvoista?

Kuvituskuvassa ei Magic Wandia ole. :)

Photo by Anna Shvets on Pexels.com

10/24 – Itsetyydytyskysely!

Tämä on vuoden 2022 joulukalenteriin kuuluva postaus.

***

Nykyisin itsetyydytys ei onneksi ole enää hävettävä tai salailtava asia – tai ainakaan sen ei pitäisi olla, mutta tokihan on edelleen ihmisiä, jotka eivät esimerkiksi tykkää siitä ajatuksesta, että oma kumppani harrastaisi itsekseen masturbointia. Ja harva kai kehtaisi kertoa panneensa eilen fleshlightia, mutta jonkun henkilön kanssa panemisesta voisi kyllä kertoa. Tässä blogissa itsetyydytyksen ”ilosanomaa” on julistettu jo alusta alkaen jakamalla mm. itsetyydytysvinkkejä. Monille (erityisesti naisille) orgasmin saavuttaminen itsetyydytyksellä on helpompaa kuin kumppanin kanssa ja kun orgasmin on oppinut saamaan ensin itsekseen, on sen jälkeen helpompi kertoa myös toiselle hyvistä tyydytystavoista.

Harrastan nykyisin melko vähän itsetyydytystä, koska minulla on yleensä aina kumppani saatavilla seksihaluja tyydyttämään, mutta välillä kuitenkin saattaa tehdä mieli harrastaa pikaisesti ihan omassa rauhassa. Tai välillä on esimerkiksi tehnyt mieli hyväillä itseä, jotta voisin lähettää siitä videon seksikaverilleni. :)

Itsetyydytyksen ohessa usein muistelen tapahtuneita seksitilanteita. Sitä, miltä tuntui toisen kanssa seksin harrastaminen, miten vaikka kosketin miehen karvattomaksi ajeltua alapäätä ja otin kiimatipoista kostean peniksen suuhuni.

Pitkästä aikaa blogissa julkaistaan nyt pidempi kysely, aiheena siis runkkaaminen. Kiitokset jo etukäteen vastaajille! Jos alla oleva lomake ei toimi oikein, voit käydä vastaamassa tätä linkkiä klikkaamalla.

9/24 – Erikoisin paikka, missä olet seksiä harrastanut?

Tämä on vuoden 2022 joulukalenteriin kuuluva postaus.

***

Monenlaisissa paikoissa on tullut itse seksiä harrasteltua, mutta ”oudoin” paikkani olisi ehkä vanha hautausmaa. Kiihkeässä mielentilassa ja hieman päihtyneenä keskellä yötä teki kovasti mieli harrastaa seksiä erään fwb:n kanssa eikä kotimatkan varrella kävellessä osunut muuta sopivaa paikkaa siinä kohtaa kaupunkia. Päädyimme siis erään pusikon suojaan vanhalla hautausmaalla ja mies sai minulta mukavan suihinoton loppuun asti. Kukaan ei onneksi keskellä yötä eksynyt samaan paikkaan, koska kyseessä oli keskikesän yö eli valoisaa oli.

Mikä on oudoin tai muuten mieleesi jäänyt paikka, jossa olet seksiä harrastanut?

Photo by Pavel Danilyuk on Pexels.com

Suomalaisille sauna ei liene yhtään erikoinen paikka harrastaa seksiä, mutta olkoon se silti kuvituskuvana. ;)