Kysely: Mitä nimeä käytät sukupuolielimistä?

Tästähän olen kirjoittanut ennenkin, mutta erään henkilön kanssa käydyn viestittelyn perusteella (ehdotuksesta) päätin tehdä tästä oikein kyselynkin, jotta mielipiteensä voi kertoa ilman muuta kommentointia.

Eli mitä sanaa käytät, kun puhut a) naisen alapäästä ja b) miehen alapäästä? Eli mitä nimitystä käyttäisit tai käytät, jos kirjoittaisit vaikkapa tällaiseen blogiin kommentin tai artikkelin (joka ei siis mitään sen virallisempaa tekstiä olisi)? Luulen, että naisten ja miesten vastaukset poikkeavat hieman toisistaan, joten siksi tämä on toteutettu nyt kunnollisena kyselynä eikä vain lyhyenä galluppina.

Kysely on nyt suljettu – tulokset julkaistu täällä.

***

Naisen alapään nimitys on itselleni aina vähän ongelma. Nimiä löytyy monia, mutta mikään ei silti tunnu omasta mielestäni hyvältä. Useimmiten käytän pillua, jos asiaa ei kiertämällä tule ilmaistua. Pimppa kuuluu sanastooni yleensä silloin, jos puhun lapselle asiasta, mutta aikuisten keskuudessa se siis tuntuu vähän liian lapselliselta (pimppi on hieman soveltuvampi). Vittu on ikävä sana, sitä en käytä kuin enintään kiroillessa. Römpsä, tussu ja tuhero ymv. ovat omasta mielestäni vain kamalia nimityksiä. :D Emätin ja vagina ovat sinänsä ok tietynlaisiin teksteihin, mutta ne eivät tarkoita ulkoisia elimiä. Eli jos haluan puhua koko alapäästä, ei niitä voi oikein edes käyttää. Vulva-sanaa käytän vain harvoin (joka siis tarkoittaa naisen ulkoisia sukupuolielimiä).

Miehen jalkovälissä olevan elimen nimitys on minulle paljon helpompi kysymys! Penis on yleisesti ottaen oikein hyvä neutraali nimitys. Joissakin tilanteissa saatan käyttää esimerkiksi kullia tai kalua (eikä ne tunnu mitenkään epäsopivilta niin kuin monet naisten alapäätä vastaavat nimet). Pippeliä tulee käytettyä lasten kanssa puhuessa. Ja kivekset ovat sitten vain kivekset.

No entä sitten takapuoli? Mitä nimitystä siitä mieluiten käytät? Peppu-sanaa käytän itse eniten kaikissa tilanteissa, ihan hyvä neutraali nimitys mielestäni.

Keskustelkaa kommenteissa, tuloksia kyselystä julkaistaan joskus tulevaisuudessa!

Eroottinen tarina: Mieheni reviiri (vieraskirjoitus)

Tämän novellin on lähettänyt meille nimimerkillä ’Impi Sukkamieli’ kirjoittava henkilö, joka on jo aiemmin lähettänyt tarinat Tuli ja Aaria Afroditelle. Hänen kirjoituksiinsa voit tutustua myös blogissa Minusta on moninaiseksi tai englanniksi blogissa From a dirt road to dignity.

***

Hiljaisuudesta se kaikki taas alkoi ja siitä se jatkui. Oman orgasmini viimeisen sykkeen vielä tuntuessa sisälläni käännyin hitaasti  miestäni kohden ja annoin katseeni lipua hänen kasvoillaan, kehossaan, hänen olemuksessaan. Hän istui rennosti vuodesohvan keskellä, jalat hieman harallaan, tukka saunanpuhtaana pörrönä takkatulen hiipuvassa valossa. Sytytin kynttilöitä, yhden pitkän ja yhden lämpötuikun, jonka asetin puupölkyn päälle valoa antamaan. Varjot lepattelivat tummilla seinillä ja tanssivat omaa ännetöntä koreografiaansa. Ne leikkivät ihoillamme, lämpöä hohkaavilla ihoillamme, ja saivat kehomme elämään tavalla, joka oli hieman epätodellista, mutta kuitenkin niin aitoa.

Suutelin hänen huuliaan ensin hellästi ja kokeilevasti ja kun sain myöntävän vastauksen, muuttui se vaativaksi ja ahnaaksi. Kieleni työntyi hänen kieltänsä vasten, taivutellen sitä sivulta toiselle, kietoutuen sen ympärille, leikkien ja kiusaten. Hamusin hänen hieman piikikästä leukaansa, huulillani karhea pistely ja sitten siirtyen yhä alemmas hänen kaulalleen. Se sai osakseen ensin lempeyttä, mutta sitten, aivan varoittamatta hampaani saivat otteen hänen niskastaan ja purin ja imin ihoa niin kuin teinityttö. Mieheni äännähti nautinnosta, sillä hän tiesi mihin tämä johtaisi. Imulla oli samankaltainen vaikutus kuin tyhjiöpumpulla: kun imin kaulaa, penis paisui. Purin niin kauan kunnes hämäryydessäkin näin punaisen merkin hänen niskassaan: minun reviirini merkkipaalu hänen nahkassaan. Nyt hän oli minulle omistettu, hänen kehonsa minun vallassani. Minun, minun, minun.

Ääneti laskeuduin alasti polvilleni valkoisen, pehmeän karvamaton päälle ja aloin hyväillä hänen paisunutta penistään boksereiden läpi. Se tuntui kovalta ja kiehtovalta. Silittelin sormillani sen vartta ja kiersin kutitellen sormenpäitäni terskan päätä, kiertävää liikettä tehden. Puristelin penistä housujen läpi kovemmin ja tunsin sen lämmön kankaankin lävitse. Kumarruin eteenpäin, painoin huuleni boksereiden kangasta vasten ja puhalsin hitaasti kuumaa ilmaa suoraan sen läpi. Penis reagoi nykäisevällä liikkeellä ja tiesin, että se odotti jo lisää.

Kiusoitellen sivelin hänen sisäreisiään ja raotin alushousujen kuminauhaa. Äkkiarvaamatta pujotin sormeni niiden sisäpuolelle ja kahmaisin hänen kovana sykkivän kalunsa käteeni, ottaen kunnon otteen sen varresta. Tiesin, että mitä kovemmin puristin, sen suurempi oli hänen nautintonsa. Kun mieheni yritti riisua boksereitaan pois, räpsäisin hänen sormensa napakasti loitommalle ja jatkoin härnäävää, kevyttä siveltelyä rangaistuksena hänen oma-aloitteisuudestaan. Tunsin miten siittimen päästä alkoi valua eritettä ja hieroin sitä peniksen ympärille. Lopulta riisuin hänen bokserinsa kokonaan pois ja näin koko ihanuuden silmieni edessä: mieheni kovana seisovan kalun aivan kasvojeni edessä.

Levitin päättäväisesti hänen haarojaan ja tunkeuduin hänen polviensa väliin. Auki jalat, auki! Mitään sanomatta puristin rintani yhteen ja työnsin mieheni kalun niiden väliin ja aloin liikuttamaan sitä ylös ja alas rintojeni välissä, joihin olin hieronut kosteusvoidetta saunasta tultuamme. Näin hänen pinkeän terskan nousevan ylös rintojeni välistä ja katoavan taas niiden uumeniin. Lisää kirkasta nestettä, lisää liukuvaa liikettä, lisää nautinnon ääniä.

Yhtä arvaamatta kuin olin alkanutkin, lopetin peniksen hankaamisen rintojeni välissä ja aloin taas hivelemään sitä ärsyttävän kevyesti ja hitaasti. Tiesin kuinka mieheni olisi halunnut minun ottavan kalunsa käteeni, puristavan kovaa kuin tennismailaa ja viemään sen sitten syvälle nieluuni. Sitä nautintoa en kuitenkaan suonut  hänelle, en vielä, sillä halusin itse päättää miten ja milloin hän tulisi. Ei vielä, rakkaani, sinun on kestettävä pidempään, sillä minä en aikonut antaa armon käydä oikeudesta. Minä en ollut vielä valmis armoon.

Katselin tarkasti miten esinahka liukui ylös ja alas, kun otin peniksen käteeni. Hitaasti hyväilin sitä ja näin, miten täydellinen liike se oli, kun nahka paljasti millimetri kerrallaan paljaan terskanpään. Tapahtuma näytti niin täydelliseltä; nahka vetäytyi sulavasti alaspäin, vedettyäni sen ensin ylös, terskan yli. Tuijotin lumoutuneena liikettä, kätteni työtä ja miten penis siihen reagoi. Veri pakkautui siihen nykäys nykäisyltä ja lopulta se oli niin paisunut, että ajattelin sen halkeavan.

Vedin mieheni sohvalta seisovaan asentoon, itse polvistuen uudelleen hänen eteensä. Otin kalun kunnolla käteeni ja hyväilin ja hieroin sitä vaativin sormin. Lipaisin sen vartta, kastelin sen syljelläni saaden siitä luistavan ja märän. Toisella kädelläni otin sen juuresta kiinni ja toisella aloin puristella ja sivellä hänen kiveksiään. Raotin kosteita huuliani hieman ja työnsin hänen peniksensä suuhuni, samalla painaen huuliani yhteen. Paine mieheni elimessä tuntui voimistuvan ja jatkoin aaltoilevaa liikettä, joka alkoi ensin toisella kädellä kiveksistä, jatkui puristuksella peniksen varresta, jatkoi matkaansa ylöspäin kohoavalla liikkeellä ja päätyi märkien huulieni väliin.

Jatkoin samaa liikerataa, välillä voimakkaammin ja välillä kevyemmin, vaihdellen nopeutta. Sitten aloin työntämään penistä syvemmälle suuhuni, niin pitkälle kohti kurkkua kuin pystyin. Huulillani vastustin sen liikettä niin, että se joutui työntymään puristavien huulieni läpi. Jatkoin liikettä kunnes tunsin, että hän oli jo lähellä laukeamispistettä. Sitten vedin kalun pois suustani ja aloin taas nuoleskelemaan sen vartta koko pituudelta ärsyttävän hitaasti. Nuolin kiveksiä, nuolin penistä alhaalta ylöspäin ja nuolin terskaa pyörittäen kieltäni sen ympärillä. Ja aina, kun tunsin laukeamisen olevan lähellä lopetin kaiken ja annoin peniksen levätä.

Lopulta työnsin peniksen voimallisesti suuhuni ja aloin imeä sitä tarmokkaasti kitalakeani vasten samalla, kun liukas kieleni paineli sitä toiselta puolelta. Työnsin penistä nopeammin ja nopeammin aina syvemmälle nieluuni. Yhä kiihtyvällä nopeudella, samalla kiveksiä puristaen ja hyväillen. Tunsin kuinka lähellä mieheni oli ja nyt annoin hänelle luvan tulla. Tunsin voimakkaan nykäisevän liikkeen, kun penis jäykistyi äärimmilleen ja alkoi sitten purkautua suuhuni. Se purskahteli kielelleni nykäysten tahdissa. Minä nielin hetken lämmintä siemennestettä ja vedin sitten peniksen ulos suustani ja annoin lopun nesteen valua poskilleni ja leualleni. Halusin sen sotkevan kasvoni, halusin peittyä lämpimään eritteeseen. Halusin, että mieheni merkkaisi minut omakseen, piirtäisi hänen reviirinsä merkkipaalun kasvoilleni. Hänen, hänen, hänen.

Kun lopulta vedin hellästi hänen kalunsa suustani, nuolin hänen peniksensä puhtaaksi kaikesta siitä nesteestä, jota oli valunut sen vartta pitkin. Se oli minun tapani osoittaa, kuinka häntä palvoin ja rakastin. Joka tippa oli minulle kallisarvoinen lahja, jonka antajaa kunnioitin yli kaiken.

Impi Sukkamieli

Sähköistä seksiä (eli millainen on Violet Wand)

Toinen uusi ostos oli siis sähkölelu: Shock Therapy – Violet Wand Electro-Sex Starter Kit, jota Kaalimato myi aiemmin outletissa -70% eli hintaa jäi alle 40e, kun normaalisti hinta on siis toista sataa. Tämä on siis ostettu itse eli ei ole mikään kaupallinen yhteistyö. Välinettä löytyy vielä joistakin toisista kaupoista, esimerkiksi sexshop.fi:stä ja redlight.fi:stä, mutta myöhemmin asiasta kiinnostuvat joutunevat etsimään korvaavaa tuotetta esim. ulkomailta. Sähkölelut olivat itselleni kokonaan uusi alue ja mietin pitkään, millaisen lelun ostaisin. Lopulta päädyin tähän lähinnä sen vuoksi, että siihen törmäsin outletissä edullisesti (tuskin olisi enää myöhemmin tullut tilaisuutta niin halvalla saada!) ja ajattelin, että jos tämä ei ole oma juttu, voihan sitä aina myöhemmin kokeilla myös toisenlaista (tens) sähköstimulaatiovälinettä.

Mutta mistä siis on kyse Violet Wandissa? Tätä verkkovirtaan liitettävää sähköseksilelua ei pidetä ihossa kiinni, vaan siihen kiinnitettävää lasikärkeä = elektrodia (pakkauksessa on neljä erilaista) pidetään pienen matkan päässä ihosta ja tällöin tulee siis ”nipistäviä” tuntemuksia iholle. Lasikärki muuttuu violetiksi silloin, kun laitteen voimakkuus on säädetty tarpeeksi isolle. Varren päässä on säätöpyörä, josta voimakkuutta voi säätää helposti portaattomasti.

Violet Wand Electro-Sex Starter Kit

Ensimmäistä kertaa aloittaessani laitteen testaamisen, minua hieman jännitti. Olisiko sähköiskutuntemukset miellyttävän tuntuisia vai kenties niin ikävän tuntuisia, että tämä lelu soveltuisi vain bdsm-leikkeihin kivun tuottamistarkoituksessa? Ensimmäinen kampamainen lasipää sauvaan paikoilleen, johto seinään ja laite päälle melkeinpä pienimmällä voimakkuudella. Mihin uskaltaisin koskea… vien laitteen reiden päälle ja tuntemus on aika pieni, lähinnä kutitteleva. Käytettäessä kuulee rätisevää ääntä, kun sähkövirta osuu iholle. Lisään voimakkuutta. Laite pitää melko voimakasta ääntä ja tuo huoneeseen jännän otsonin hajun. Voimakkaammat sähköimpulssit tekevät pistelevää/nipistävää tunnetta iholleni, mutta ei liian ikävää kuitenkaan. Kampamainen pää antaa isoimmallakin teholla suhteellisen kevyttä sähköstimulaatiota, joten kokeilen myös toisia. Pieni kaareva pyöreäpäinen antaa voimakkaimpia tuntemuksia. Kokeilen lelua tietenkin myös intiimialueille sekä varovasti myös nänneille, joissa sähkövirta tuntuu tietenkin kiusoittelevammalta. Laitteen käyttö on ihan hauskaa, tuntemukset ovat kivoja, mutta en suuremmin kiihottunut. Mietin, missä tilanteessa tätä testaisin kumppanin kanssa. Osana alistamista esim. rangaistuksena vai kenties muuten vain erilaisten tuntemuksien tuottamiseksi iholle… Totean, että aluksi ehkä vain uusien erilaisten aistimusten antamiseksi, vaikka suurella teholla sähköimpulssit ovatkin pienesti kivuliaita. On tietenkin ihmisestä riippuvaa, kuinka voimakkaalta ne tuntuvat.

Tarkempaa kuvaa lasikärjistä. Kampamainen pää antaa kevyimpiä tuntemuksia, koska sähkö jakautuu useampiin piikkeihin. Pitkä kaareva pää antaa voimakkaimman stimulaation.
Lasipää muuttuu violetiksi silloin, kun sähkövirta voimistuu.

Jos jonkinlaista sähkölelua etsii uudenlaisten – ehkä pienesti satuttavien – tuntemuksien saavuttamiseksi makuuhuoneessa, tämä on hyvä väline aloittelijallekin. Sähköimpulssien voimakkuutta on mahdollisuutta säätää portaattomasti kevyestä voimakkaampaan ja erilaisilla lasikärjillä saa hieman erilaisia tuntemuksia aikaiseksi – joko pientä nipistelyä tai sitten intensiivisempää. (Se onkin sitten aivan ihmisestä kiinni, onko kyseisenlainen stimulaatio seksuaalisesti virittävää vai ei.) Suositus on, että sähkölelua käytetään vain vyötärön alapuolella, mutta järkeä käyttäen voi toki muuallekin.

Miinuksena on todettava, että laitteen ääni on melko (ärsyttävän) voimakas ja käytössä tulee tietynlaista hajua (otsoni, minkä turvallisuus mietitytti, mutta ei pitäisi olla huolta siitä*). Tätä ei tietenkään verkkokauppojen kuvauksissa kerrota enkä itse tutustunut aiheeseen niin tarkasti ennen tilauksen tekemistä. Ja koska laite toimii vain verkkovirralla, pistorasian on oltava myös aina tarpeeksi lähellä, mutta onneksi tämä ei meidän tapauksessa ole mikään ongelma.

Normaalihinnalla tämä on melko kallis laite, jos pelkällä kokeilumielellä on liikkeellä, mutta halpoja sähköleluja ei oikein löydykään. (Tai löytyyhän niitä toki halpojakin, jos suoraan Kiinasta itse tilaisi, mutta en välttämättä suosittele niiden kaikkien turvallisuuteen luottamaan…) Tämä vaikuttaisi näiden ensimmäisten käyttökokeiluiden perusteella suht laadukkaalta välineeltä, joten toivon mukaan on pitkäikäinen.

Mainittakoon vielä, että lasiset kärjet muuttuvat siis violetiksi, kun laite on säädetty riittävän voimakkaalle, ja tämä on siis pimeässä huoneessa hienon näköistä! Pakkauksen mukana tulee kuitenkin myös silmälaput, jos kumppanin silmät haluaa peittää ja antaa hänen keskittyä vain sähköimpulssien aiheuttamiin tuntemuksiin…

Näin yhteenvetona jälkikäteen, ostaisinko tämän lelun vai jonkinlaisen muun lihasstimulaatiolaitteen (TENS/EMS-keskusyksikön), johon voisi siis liittää erilaisia sähköseksivälineitä? Esimerkiksi siis mystim tai e-stim. Luulenpa, että olisi miellyttävämpää käyttää äänetöntä laitetta, johon saisi kiinni tavallisten lappuelektrodien lisäksi esim. (nänni)nipistimet, anaalitapin tai muita leluja, jolloin voisi saada monenlaisia erilaisia sähköseksikokemuksia. Sellaisten välineiden avulla voisi mahdollisesti myös saada jopa orgasmin, kun taas tämän avulla voi lähinnä saada kiihottumista aikaan. Violet Wand on kyllä kiva kinky väline violetin värisillä lasipäillä ja joillekin laitteen ääni on tietenkin osa sen viehättävyyttä. Eiköhän tätä tule meilläkin siis myöhemmin käytettyä satunnaisesti bdsm-seksiä harrastaessa, vaikka tästä ei nyt mitään uutta lempilelua tullut. Eikä lelu tietenkään siis vaadi varsinaista bdsm-mieltymystä, vaan sitä voi käyttää muutenkin ”vaniljaseksin” osana uusien aistimusten saavuttamiseksi.

Violet Wandia voi tietenkin käyttää masturboidessa, mutta enemmän sopiva siis se on parien yhteisiin leikkeihin. Koska tätä lelua ei työnnellä sisälle (tai ylipäätään ihoa ei sillä kosketella), se sopii tarvittaessa myös useamman ihmisen käyttöön. Lasikärjet on helppoa puhdistaa saippuavedellä, mutta itse sauvaa ei tietenkään sovi veteen kastaa.

HUOM. Älä käytä tätä (tai muutakaan sähköseksilelua), jos sinulla on esim. sydämentahdistin tai sinulla on rytmihäiriöitä, epilepsia tai jos olet raskaana tai sinulla on kuparikierukka.

Violet Wandin saa säilytettyä hyvin omassa paketissaan

(*) ”A violet wand does not produce UV light though they produce a very small, almost unable to be measured, amount of UV as part of a full-spectrum light at the point of spark.  But it is so little, that it can not be measured except with highly sensitive scientific equipment and is of no concern.

A violet wand produces some ozone which breaks down rapidly, and the amount produced is under OSHA safety guidelines.  You should not however, run a violet wand for hours at a time in a small (less than 10×10) space without ventilation.” (violetwands.com / violet wand safety)

Pillun pumppausta (ja lisäksi sähköseksiä)

Muistatteko kirjoitukseni muutaman kuukauden takaa? Kerroin tehneeni ostoksia seksivälineliikkeessä, koska minun oli jo hetken aikaa tehnyt mieli kokeilla jotain uutta. En paljastanut vielä tuolloin ostoksiani ja sen jälkeen merkintä näistä uusista leluista on jäänyt rästiin vähän liian pitkäksi aikaa. Mutta nyt siis vihdoin sain itseäni niskasta kiinni asian suhteen ja päätin kertoa teille kahdesta uudesta mielenkiintoisesta lelukokemuksesta! Kinkynautti arvaili tekemäni tilauksen sisältöä em. merkinnän kommenttiboksissa seuraavasti: ”Mikään sauva tai päristin se ei siis ole, sillä niissä ei ole mitään uutta. (…) Olet kuitenkin päätynyt ostamaan jonkinlaisen alapääpumpun tai levittimen?” Ja kappas vain, alapääpumppu oli yksi oikea arvaus! Kymmenen pistettä sinne siis. ;) Toinen lelu sen sijaan liittyy sähköseksiin (electro-sex) ja siitä olen tehnyt kokonaan oman merkinnän. Mainittakoon vielä tässä kohtaa, että nämä kaksi postausta eivät ole kaupallisessa yhteistyössä tehty, vaan lelut on ostettu aivan itse. Linkit kauppoihin olen laittanut helpottamaan lukijoita sitä ajatellen, jos joku kiinnostuu samanlaisen lelun hankkimaan.

Erilaisista pumpuista olen kirjoitellut blogissa aiemminkin, viimeksi tässä ”joulukalenterissa”. Nännipumput (joilla voi toki klitoristakin pumppailla) on minulta jo aiemmin löytynyt, mutta vaginapumppua en ole omistanut ja siitä ei ole siis kokemuksia ollut jaettavaksi. Olen hieman arkaillut koko alapään pumppausta, koska ensinnäkin todella turvonneeksi pumpattu alapää ei ole mielestäni kiihottavalta näyttänyt joissakin näkemissäni pornoleffoissa. Tietenkään ihan niin hurjasti ei tarvitse pumpata kuin mitä niissä on tehty, mutta en myöskään ole ollut aivan vakuuttunut siitä, antaako kyseisen välineen käyttö seksiin mitään merkittävää lisänautintoa. Olen kuitenkin vuosien aikana lukenut useampien ihmisten kokemuksia siitä, miten ihanalta pumppaus tuntuu ja miten hyvältä seksi on sen jälkeen tuntunut, joten lopulta mielenkiinto asiaa kohtaan voitti. Päädyin siis siihen, että onhan asiaa nyt itsekin vihdoin kokeiltava, koska eihän siitä ainakaan mitään haittaa olisi (mitä nyt enintään muutaman kympin rahallinen menetys, jos lelu jää lopulta käyttämättömänä laatikon pohjalle)! Parhaimmassa tapauksessa löytäisi vain uuden ihanan lisän seksielämään.

Siispä suunta kohti verkkokauppaa, tässä tapauksessa ostopaikkana oli Lovehoney, jonne muuten usein tulee uutiskirjeen mukana alennuskoodeja. Tilasin pienen selailun jälkeen Doc Johnsonin Pussy Pumpin (Lovehoneyssa 29,95e ja esim. Sinful.fi:ssä 32,9e), koska se oli tietojen mukaan melko pieni kooltaan ja se oli saanut paljon positiivista palautetta. Jotkuthan ovat varoitelleet siitä, että osassa vaginapumpuista kuppi on niin iso/pitkä, ettei sitä saa aseteltua alapäätä vasten kunnolla eli alipainetta ei ole saanut aikaiseksi. Hieman riskillä täytyy siis mennä, kun tällaista seksilelua ostaa, koska on vaikeaa tietää, mikä sopii omaan kehoon ja mikä ei.

Doc Johnsonin Pussy Pump

Niin, mitä tällaisesta pillupumpusta sitten vielä yleisellä tasolla kertoisi. Tarkoituksenahan on lisätä alapään tuntoherkkyyttä, koska kun verenkierto lisääntyy ja alapää turpoaa voimakkaasti, seksi voi tuntua molemmista osapuolista entistäkin mukavammalta. Eikä pelkästään se seksi pumppauksen jälkeen tunnu hyvältä, vaan jo se pumppaamisen aiheuttama alipaine tuntuu monien mielestä alapäässä mukavan kiihottavalta.

Käyttäminen on aivan yksinkertaista: hieman liukkaria kannattaa laittaa ja sen jälkeen imukuppi asetetaan alapäätä vasten tiukasti. Sitten pumpataan pumppuosalla alipaineen muodostamiseksi kuppiin, jolloin alipaine venyttää pillua miellyttävästi… Halutessaan pumppuosan letkuineen voi irrottaa leikin aikana (kun on ensin pumpannut riittävästi) ja sen jälkeen voi siis jättää pelkän kupin paikoilleen tekemään tehtäviään. Sitten kun tuntuu siltä, että nyt riittää, painetaan vain venttiiliä ja paine tasaantuu nopeasti.

Noh… heti aluksi tuli omalla kohdallani vastaan se ilmeisesti monet muutkin kohdannut ongelma: miten saan kupin aseteltua alapäähäni siten, että reunat ottavat kiinni ihoon tiiviisti. Karvoja ei ollut tiellä eikä kuppi vaikuttanut liian isolta, mutta asettelin ensin sitä jotenkin huonoihin kohtiin. Meni pieni hetki, että sain kupin aseteltua oikeaan kohtaan eli sellaiseen, ettei ilmaa päässyt sisään jostain kupin reunojen alta. Makuuasennossa tämä tuntui olevan vaikeampaa kuin istuessa. Kun kupin sai kohdilleen, jo parilla-kolmella pumpun painalluksella alapäässä oli jo voimakas alipaineen aiheuttama tunne. Toki pumppasin vielä lisääkin eli niin paljon kuin oli mahdollista, mutta en uskaltanut kovin pitkään pitää lelua paikoillaan, jotta alapää ei turpoaisi lopulta liikaa. Tuntemus siis oli mielestäni miellyttävän kiihottava ja sitä olisi voinut sen puolesta jatkaa pitkäänkin… Tässä blogissa en alastonkuviani esittele, joten valitettavasti jää nyt vain lukijoiden mielikuvituksen varaan, millaiselta alapää näyttää pumppauksen jäljiltä. Vaikka en kovin pitkään pitänyt itse lelua paikoillaan, olihan paikat selvästi turvonneet ja kun kokeilin sormilla emätintäni, tuntuihan se hyvällä tavalla hieman erilaiselta, täyteläiseltä. Ja tosiaan jo se pelkkä pumpun käyttö sai minut kiihottuneeksi ja alapääni niin märäksi, että ei kyllä pitkään tarvinnut hyväilyä sen jälkeen räjähtävän orgasmin saamiseksi…

Seksivälinevalikoimia selaillessani törmäsin myös vibralliseen pillupumppuun (esim. tämä sinful.fi:ssä, tämä lovehoneyssa tai tämä kaalimadossa) ja luulenpa, että sellaisella voisi saada upeita tuntemuksia. Siitä inspiroituneena kokeilin niin, että laitoin vibran värisemään voimakkaasti kupin päälle, jolloin värinä tuntui jonkin verran koko alapäässä. Se lisäsi nautintoa, joten jos värinä olisi ollut kupin alla sopivassa kohdassa klitoriksen päällä, orgasmi olisi tullut varmasti nopeasti ja voimakkaasti… tässä tapauksessa luovutin melko pian, otin kupin pois ja laitoin vibran suoraan turvonnutta klitorista hyväilemään.

Pumppailun jälkeen turvotus ei tietenkään poistu välittömästi, joten ainakaan mitään kireitä housuja ei tee mieli heti sen jälkeen päällensä laittaa. Onneksi useimmiten seksitouhuja tulee meillä harrastettua ilta-aikaan. Turvotus on toki ihmisestä riippuvaa sekä tietenkin siitä, kuinka kauan pumppausta on harrastanut ja kuinka voimakkaasti. Jotkut kertovat pitäneensä tunninkin pumppaussessioita, ei siis toki yhtäjaksoisesti niin kauaa, vaan välissä on paine tasattu ja on ehkä harrastettu hyväilyjä, kunnes on taas pumppailuja jatkettu. Itse pidin alipaineista kuppia vain muutamia minuutteja kerrallaan, sen jälkeen vähän taukoa (lue: tarkistusta siitä, millaiselta alapää tuntuu) ja sitten pumppausta uusiksi. Silläkin sai jo näkyviä tuloksia, kuten edellä mainitsin.

Tämä lelu sopii hyvin sekä itsetyydytykseen että kumppanin kanssa leikkimiseen. Jos pumppailua ei itsessään pidä kiihottavana esileikkinä, voi tietenkin pumppailla itsekseen ensin, jolloin on sopivan märän turvonneen kiihottunut kumppanin saapuessa. ;) Aluksi minusta itsestäni tuntui, että ei tämä ehkä sovi oikein meidän yhteisiin leikkeihin, koska tuntui hassulta ajatus siitä, miten mies asettelisi pinkkiä kuppia pilluni päälle ja katsoisi, miten se pumppauksen seurauksena täyttää kupin… mutta miksi seksi/esileikki ei vain voisi olla välillä hauskaa eroottista leikkiä! Lopputuloksena kuitenkin sitten kiihkeää yhdyntää ja muita seksin muotoja.

Vaginapumppu löytyi tällaisesta paketista

Kerrohan sinäkin kokemuksiasi tällaisen pumpun käyttämisestä. :)

PS. Seuraavasta postauksesta pääset lukemaan toisesta tilaamastani seksilelusta eli Violet Wandista! Tilasin kyllä tämän pumpun kanssa samalla myös yhdet uudet nänninipistimet & yhden penisrenkaan, mutta niistä ei mitään sen ihmeempää kerrottavaa ole (sellaisia on tullut omistettua jo aiemminkin).

Eroottinen tarina: Tuli (vieraskirjoitus)

Tämän novellin on lähettänyt meille nimimerkillä ’Impi Sukkamieli’ kirjoittava henkilö, joka on jo aiemmin lähettänyt tarinan Aaria Afroditelle. Hänen kirjoituksiinsa voit tutustua myös blogissa Minusta on moninaiseksi tai englanniksi blogissa From a dirt road to dignity.

***

TULI

Me tuijotimme tuleen sanomatta sanaakaan. Sen rätinä ja puiden hienoinen sihinä, kun kosteus haihtui niistä oli ainoa ääni, joka kuului hiljaisessa, hämärässä kesäyössä. Ei tarvittu sanoja, oli vain tuli, joka lämmitti meidän saunanpuhtaita ihojamme. Me istuimme lähekkäin vuodesohvalla, toinen toisemme kainalossa. Lattialla paksu, valkoinen karvamatto, joka tuntui pehmeältä paljaiden varpaidemme alla. Ei ollut kiire minnekään, vain me kaksi ja hiljainen, hämyinen ilta.

Saunarakennuksen ikivanhat hirsiseinät huokuivat tummina äänettömiä tarinoitaan, mutta me tiesimme, ettei meidän tarvinnut sanoa mitään. Läheisyys, lämpö ja turvallisuus kommunikoi välillä me kaiken, mitä pitikin. Toisen ihmisen tuttuus oli rauhoittavaa, mutta välillämme oli kuitenkin hienoinen jännite, joka odotti oikeaa hetkeä iskeäkseen kipinää. Rauhassa, viipyillen se syttyi mieheni siirtäessä kätensä reiteni päälle lepäämään — ele, joka sai ihoni värähtämään automaattisesti. Paljaat reiteni kylpytakin alla avautuivat hieman kuin taikaiskusta merkkinä mielenliikkeistäni: käsi oli tervetullut, sen kosketus kaivattu ja janottu.

Varovasti, kuin varkain alkoi mieheni sivellä sormenpäillään jalkojani. Sääriä, pohkeita, sisäreisiä… Kun sormet hapuilivat varovaisesti alavatsaa, avasin halukkaasti kylpytakkini nyörin, antaen takkini valahtaa lattialle ja paljastin samalla alastoman vartaloni. Se hehkui takkatulen liekkien lämmöstä, vaikka mieheni kosketus saikin haituvaiset ihokarvani nousemaan pystyyn.

Kehoni väreili hänen kosketuksestaan, sen pinta heräsi eloon ja tahtoi lisää. Lisää kosketusta, jolla olisi oma suunta ja tarkoitus. Mieheni kyllä tiesi, mitä halusin ja jatkoi sentti sentiltä tutkimusmatkaansa kehollani, hitaasti ja viivytellen. Varovasti hänen sormensa siirtyivät pehmeille rinnoilleni, koskettaen jo kovettuneita ja herkistyneitä nännejäni. Inahdin nautinnosta, kun hänen karheat sormenpäät alkoivat kiertämään kehää rintojeni päällä, ympyrän yhä pienentyessä ja pienentyessä päätyessä lopulta sen keskelle. Hän liikutti sormiaan varovaisesti, mutta määrätietoisesti, ympyrä toisensa jälkeen, kehä kehän perään aina päätyen sen keskikohtaan. Ja joka kerta pieni äännähdys pakeni huuliltani.

Kieli, kostea kieli hamusi rintaani sivellen sen pintaan märkiä kuvioita. Samaan aikaan mieheni sormet hapuilivat kohti alavatsaani ja yhä alemmas sen pehmyttä pintaa. Ne sivelivät kevyesti minun häpykumpuani, kuin linnunsulka ne hivelivät herkkää, samettista ihoa. Hengitykseni muuttui hiljalleen raskaammaksi, inahteluni voimakkaammiksi ja kun hänen sormensa varovasti avasivat häpyhuulet, ääneni kumpusi voimakkaana sisältäni.

Mieheni tunsi, että olin kostea ja lämmin, mutta halusi märkyyteni valuvan pitkin reisiäni. Hän istui minun taakseni sohvalle niin, että olin hänen jalkojensa välissä ja nojasin selkääni häntä vasten. Hitaasti sormi liukui sisääni ja alkoi kulkea ylös ja alas kosteassa häpyvaossani. Hänen toinen kätensä avasi päättäväisesti reiteni ja siirtyi sitten kiusaamaan rintaa, aina samaa kiertävää liikettä piirtäen, samalla kun toinen käsi hyväili minun häpyäni.

Tunsin, miten minun sisälläni alkoi sykkiä ja kosteus muuttua märkyydeksi. Sormen oli helppo liukua sisääni ja taas ulos, sivellen ja painellen hellästi klitorista. Sormen liike pysähtyi aina hetkeksi jatkuen taas samalla hitaalla rytmillä ja kehoni alkoi kohoilla sen tahdissa. Selkäni kaareutui hieman, vatsa kohoili kiihkeän hengitykseni mukaisesti. Hieroin itseäni mieheni sormea vasten, pakottaen hänet painamaan minua voimakkaammin ja voimakkaammin. Sormi liukui hitaasti sisään ja ulos, sisään ja ulos, varmana siitä mikä saisi minut voihkimaan nautinnosta.

Tunsin kuinka sisälläni alkoi kuplia ja kuinka väreilevät aallot voimistuivat lantiossani. Selkäni taipui yhä kaarevammaksi ja lantioni nousi ylemmäksi ja ylemmäksi. Värähdys, toinen ja kolmas. Yhä voimakkaampina ne tulivat enkä enää kyennyt pidättämään itseäni, pysäyttämään hyökyä sisälläni. Tunsin kuinka lähellä olin ja kun mieheni nopeutti sormiensa liikettä, työntäen samanaikaisesti sormen sisääni hivellen toisella kädellä klitoristani, tunsin orgasmin ensimmäisen värähdyksen. Se voimistui ja voimistui ja lopulta, kun se saavutti huippunsa huusin nautinnosta.

Märkyyteni valui pitkin häpyhuuliani ja sisäreisiäni ja kiilteli kosteana takkatulen valossa. Mieheni siveli ja levitti kosteaa nestettä kevyesti iholleni. Nojasin raukeana häntä vasten, kun hän kutitteli hiuksiani ja puristi minut tiukasti syliinsä. Olin täysin turvassa, olin mieheni käsivarsien ympäröimänä.

Takkatuli oli hiipunut, jo hiillokseksi kääntyen ja hehkui punaisena ja kuumana, niin kuin ihoni ja sisimpäni. Ei ollut kiire mihinkään, vain me kaksi ja kesäilta, joka oli tummunut ikkunaruudun takana. Sisällä takkahuoneessa oli lämmintä ja rauhallista. Ei tarvittu sanoja, oli vain hohkaava hiillos ja pimenevä ilta. Kunnes sitten: hetken päästä kesäillan hiljaisuudessa minussa nousi voimistuva, syttyvä halu tyydyttää seuraavaksi mieheni, saaden hänenkin sisimpänsä tulisiin liekkeihin.

Impi Sukkamieli