Oletko harrastanut ryhmäseksiä tai haaveiletko siitä? Millainen kokoonpano olisi paras – kaksi naista ja yksi mies vai kaksi miestä ja yksi nainen vai joku aivan muu? Vastaa muutaman minuutin kyselyyn!
Vastaajia pyydettiin kyselyssä kertomaan, mitä mieltä he ovat esitetyistä (anaaliseksiin liittyvistä) väitteistä, joita oli yhteensä 13 kpl. Kuten aiemmin on jo todettu, tähän kyselyyn eivät juuri vastailleet muuta kuin ne, joiden seksielämään anaaliseksi kuuluu, joten koko väestössä vastaukset olisivat tietenkin erilaisia.Ja tämän ei mikään tieteellinen tutkimus tarkoitus ole ollakaan. :)
”Saan nautintoa anaaliseksistä vastaanottavana”
Tästä vain harvat vastaajat olivat jonkin verran tai täysin eri mieltä (alle 6%) ja lähes puolet vastaajista oli väitteestä täysin samaa mieltä. 25%:lla ei ollut kokemusta asiasta (tai jättivät muuten vain vastaamatta kohtaan, jolloin lomake valitsi automaattisesti ”ei kokemusta asiasta” -valinnan). Miesvastaajista näitä ”ei kokemusta” -vastauksia löytyi useammin, mikä on toki yhtenevää sen suhteen, millaisia anaaliseksin muotoja harrastetaan eli että useammin mies on antavana osapuolena. Sukupuolten välillä ei muuten ollut juurikaan eroa.
^ Anaaliseksi vastaanottavana osapuolena on useimmille nautinnollista. Sukupuolten välillä ei juurikaan ollut eroa, kuten seuraavista taulukoista voi huomata.
”Minusta on kiihottavaa hyväillä kumppanini peräaukkoa”
Suurin osa oli tästäkin väittämästä samaa mieltä – kaikista vastaajista vain alle 10% ilmoitti olevansa jonkin verran tai täysin eri mieltä. Näissä vastauksissa sukupuolten välillä on kuitenkin selvästi eroa.
Naisvastaajissa on enemmän heitä, joiden mielestä kumppanin peräaukon hyväily ei ole kiihottavaa (lähes 30% naisvastaajista). Tämä selittänee osaltaan sitä, miksi naisvastaajat ovat harvemmin harrastaneet kumppanin peräaukon hyväilemistä (ks. anaaliseksimuodot, joita vastaajat harrastaneet).
^ Miesvastaajien näkemystä siitä, onko kumppanin peräaukon hyväileminen kiihottavaa^ Naisvastaajien näkemystä siitä, onko kumppanin peräaukon hyväileminen kiihottavaa
”Anaaliseksi on kiihottavampaa mielikuvissa kuin oikeassa elämässä”
Tämän väitteen kohdalla hajontaa oli enemmän. Äänet jakautuivat noin puoliksi eli noin puolet pitää anaaliseksiä kiihottavampana mielikuvissa kuin se on ollut oikeassa tilanteessa. Väitteen kanssa ”täysin eri mieltä” oli lähinnä miesvastaajia.
^ Kaikkien vastaajien vastaukset väitteeseen ”anaaliseksi on kiihottavampaa mielikuvissa kuin oikeassa elämässä”.
Seuraavista taulukoista näet miesten ja naisten vastaukset eroteltuina.
”Anaaliseksi on mielestäni ällöttävää”
Tästä vain harva oli samaa mieltä; suurin osa oli täysin eri mieltä eli heistä anaaliseksi ei ole lainkaan ällöttävää. Sukupuolten välillä ei eroa ollut.
^ Anaaliseksiä ei pidetty ällöttävänä kummankaan sukupuolen näkökulmasta – vain noin 6% vastaajista oli samaa mieltä siitä, että anaaliseksi on ällöttävää.
”Harrastan anaaliseksiä lähinnä kumppanini toiveiden vuoksi”
Tämänkään väitteen kohdalla vain harva vastaaja oli samaa mieltä eli suurin osa harrastaa peppujuttuja omasta halustaan (eikä vain kumppanin toiveiden vuoksi). Sukupuolten välillä ei mainittavaa eroa ollut.
^ Anaaliseksiä ei harrasteta (vain) kumppanin toiveiden vuoksi.
Suurin osa oli jonkin verran tai täysin eri mieltä eli eivät pelkää haittoja, mutta noin 17% oli jonkin verran tai täysin samaa mieltä eli pelkäsi anaaliseksin mahdollisesti aiheuttavan joitain haittoja.
Naisissa oli enemmän heitä, jotka pelkäsivät anaaliseksin aiheuttavan terveyshaittoja eli olivat jonkin verran tai täysin samaa mieltä väitteen kanssa (30%), kun miesvastaajista siten vastanneita oli noin 13%. Väitteessä ei eritelty, että pelkääkö haittoja aiheutuvan itselle vai kumppanille, mutta on oletettavaa, että naisvastaajat pelkäsivät haittojen kohdistuvan itseensä.
^ Osa pelkää anaaliseksin aiheuttavan terveyshaittoja, selvästi suurempi osa oli heistä naisia.
”Anaaliseksi on meillä osa alistusleikkejä”
Suurin osa oli tämän väitteen kanssa eri mieltä. Naisissa oli enemmän heitä, jotka olivat samaa mieltä.
^ Useimmille anaaliseksi ei ole osa alistusleikkejä, vaan kuuluu seksiin muuten vain. Sukupuolten välillä oli vastauksissa hieman eroavaisuutta eli kyselyyn vastanneet naiset yhdistivät peppuseksin useammin alistusleikkeihin.
Seuraavaksi erikseen taulukot naisten ja miesten osalta.
”Kumppanini ei halua harrastaa anaaliseksiä niin paljon kuin minä toivoisin”
Tämän väitteen kohdalla on sukupuolten välillä selvä ero: miesvastaajat olivat useammin väitteen kanssa samaa mieltä eli he kokivat, että kumppani ei halua harrastaa anaaliseksiä niin paljon kuin itse toivoisi.
^ Jos katsoo kaikkia vastaajia, kaikkia vastausvaihtoehtoja on valittu melko tasaisesti^ Naisvastaajista vain harva (n. 15%) oli sitä mieltä, että kumppani ei halua harrastaa anaaliseksiä niin paljon kuin itse toivoisi. Yli 65% oli väitteestä jonkin verran tai täysin eri mieltä.^ Miesvastaajista yli puolet on jonkin verran tai täysin samaa mieltä siitä, että kumppani ei halua harrastaa anaaliseksiä niin paljon kuin itse toivoisi.
”En kehtaa kertoa kumppanilleni, että harrastan anaaliseksiä itsetyydytyksessä”
Tästä väitteestä noin 40% oli jonkin verran tai täysin eri mieltä eli suurin osa voi kertoa kumppanilleen harrastavansa anaaliseksiä itsetyydytyksessä. Vastauksissa oli hieman eroa sukupuolten välillä.
^ Vastaajista suurin osa kehtaa kertoa kumppanillensa harrastavansa anaalijuttuja runkatessa, mutta toisaalta noin kolmasosa on väitteen kanssa samaa mieltä eli ei kehtaa kertoa.
Seuraavaksi erikseen taulukot naisten ja miesten osalta.
”Voisin harrastaa anaaliseksiä ns. yhden illan jutuissa”
Tämän väitteen kohdalla oli selvä ero sukupuolten välillä: useimmat miehet voisivat, naiset eivät.
^ Jos katsotaan kaikkia vastaajia, suurin osa vastasi olevansa samaa mieltä eli anaaliseksiä voisi harrastaa myös yhden illan jutuissa. ^ … mutta kun katsotaan vain naisvastaajia, yli 70% on vastannut olevansa väitteen kanssa eri mieltä eli ei harrastaisi anaaliseksiä yhden illan jutuissa. Miesvastaajissa heitä on vain vähän, kuten seuraavasta taulukosta näkyy.
”Katson mielelläni pornoa, jossa harrastetaan anaaliseksiä”
Tästä väitteestä suurin osa oli samaa mieltä, sekä naisista että miehistä. Vain noin 14% oli eri mieltä eli ei katso mielellään anaalipornoa; naisissa heitä oli hieman enemmän.
^ Kaikkien vastaajien näkemys siitä, katsovatko he mielellään pornoa, jossa harrastetaan anaaliseksiä. Suurin osa katsoo mielellään.^ Miesvastaajista noin 10% oli väitteen kanssa eri mieltä. Naisvastaajista (seuraava kuva) noin 26% oli eri mieltä.
”Anaaliyhdyntä on paras anaaliseksin muoto”
Tämä väite jakoi hieman ihmisiä. Suurin osa (yli puolet) kaikista vastaajista oli väitteen kanssa samaa mieltä eli piti anaaliyhdyntää parhaimpana anaaliseksin muotona.
^ Kaikkien vastaajien kohdalla hieman yli puolet oli samaa mieltä siitä, että anaaliyhdyntä on anaaliseksin paras muoto.^ Naisvastaajista noin 44% oli samaa mieltä siitä, että anaaliyhdyntä on paras anaaliseksin muoto.Miehillä vastaava luku oli noin 60%, kuten seuraavasta kuvasta näkyy.
”Minulla on anaaliseksitoiveita, joita en uskalla kertoa kumppanilleni.”
37% oli samaa mieltä väitteen kanssa ja noin puolet eri mieltä. Suurin osa siis uskaltaa kertoa anaaliseksiin liittyvät toiveensa kumppanille.
Naisista vain 20% on samaa mieltä eli että heillä olisi sellaisia toiveita, joita eivät uskalla kertoa. Miehissä siten vastanneita on hieman yli 40%.
^ Kaikkien vastaajien näkemys väitteeseen ”minulla on anaaliseksitoiveita, joita en uskalla kertoa kumppanilleni”.^ Naisvastaajien prosenttiluvut ovat hieman erilaiset kuin miesten (alla).
—
Yllättikö jokin tulos? Keskustele kommenteissa! Entä olisiko esimerkiksi ollut jokin asia anaaliseksiin liittyen, mitä olisit halunnut tietää, mutta sitä ei tässä kyselyssä selvitetty?
Vastaajien taustatiedot käytiin läpi omassa merkinnässään ja sanalliset avovastaukset löytyvät omasta merkinnästään. Tämän merkinnän julkaiseminen on valitettavasti muista kiireistä johtuen myöhästynyt pahasti. Viimeinen osio, joka kertoo vastaajien näkemyksiä anaaliseksiin liittyvistä asioista, löytyy täältä.
Tästä merkinnästä löydät siis tulokset siitä, millaista anaaliseksiä vastaajat ovat harrastaneetja millaista he kuvittelevat voivansa tulevaisuudessa harrastaa.
Yhteenvetona voi todeta, että vastaukset olivat yleisesti ottaen sellaisia kuin olisi voinut olettaakin. Jos vastaajajoukko olisi ollut laajempi, tulokset eivät tietenkään olisi näin ”anaaliseksimyönteisiä”. Vaikka anaaliseksi on nykypäivänä yleistä, tässä vastaajajoukossa sitä harrastavia on oletettavasti enemmän kuin ihmisissä keskimäärin. ;)
Yleisin kokeiltu anaaliseksin muoto on peräaukon hyväily sormilla – sekä oman että kumppanin. Tämä oli oletettavaa, koska se ei vaadi mitään erityisempää. Myös anaaliyhdyntää on kokeillut selvästi suurin osa (n. 80%) tähän kyselyyn vastanneista. Tässä kyselyssä ei valitettavasti tullut kysyttyä tarkemmin sitä, kuinka usein mitäkin tiettyä anaaliseksin muotoa harrastaa (yleisesti anaaliseksin harrastamisen tiheydestä voi lukea taustatiedoista). Vastaukset kertovat siis siitä, mitä ihmiset ovat ainakin joskus kokeilleet ja toinen osio sitä, mitä he ajattelisivat voivansa tulevaisuudessakin harrastaa.
Yllättävää ei varmastikaan ole se, että kyselyn mukaan miehillä on useammin kokemusta olla peppuseksissä antavana osapuolena kuin vastaanottavana. Useimmat miehet kuitenkin ovat harrastaneet itsetyydytyksessä itseensä kohdistuvaa peppuseksiä, vaikka kumppanin kanssa harrastaessa peppuseksikokemukset ovat useammin kumppaniin suuntautuvia kuin itseen. Naisista sen sijaan useampi on vastaanottanut peräaukon hyväilyä kumppaniltaan kuin että olisi itse hyväillyt itsetyydytyksessä. Tähän selitystä saa hieman kyselyn viimeisestä osiosta, jonka tuloksia julkaistaan omana merkintänään myöhemmin, mutta yleisesti ottaen siis miehet pitävät peppuseksiä kiihottavampana kuin naiset.
Miesvastaajien vastauksissa oli useampia sellaisia anaaliseksin muotoja, joita he eivät olleet vielä kokeilleet, mutta ajattelivat, että se voi sisältyä tulevaisuudessa seksielämään. Esimerkiksi peggingistä vastaanottavana oli kokemusta vastaushetkellä vain 14%:lla miehistä, mutta sitä ajatteli puolet vastaajista voivansa harrastaa. Myös mm. rimming vastaanottavana sekä anaalifistaus molemmissa rooleissa kuuluivat sellaisiin, joita oli harvempi harrastanut, mutta voisi ajatella harrastavansa. Naisista yli 90% vastasi, että kumppani voi työntää peräaukkooni seksileluja, kun kokemusta siitä oli vain noin 2/3:lla. Naisvastaajista myös lähes 80% ajattelee voivansa olla vastaanottavana rimmingissä, kun siitä kokemusta oli vain puolella.
Monenlaista anaaliseksiä
Kyselyyn oli listattuna useita erilaisia anaaliseksin muotoja (sekä vastaanottavan että antajan näkökulmista), joista vastaajia pyydettiin valitsemaan ne, joista heillä on kokemusta.
Jos katsotaan kaikkia vastaajia, yleisin anaaliseksin muoto on sekä kumppanin että oman peräaukon hyväily omilla sormilla. Miesten vastauksissa yleisintä oli kumppanin peräaukon hyväily sormilla ja toiseksi yleisintä oli anaaliyhdyntä antavana. Vastaavasti naisten vastauksissa yleisintä oli, että ”seksikumppani on hyväillyt peräaukkoani” ja toiseksi yleisintä oli anaaliyhdyntä vastaanottavana.
MIEHET
Miehistä 71% on hyväillyt omaa peräaukkoaan sormillaan (vs. 59% miehistä vastasi, että ”kumppani on hyväillyt minun peräaukkoani sormillaan”). Miehistä 66% on käyttänyt seksileluja oman anaalinsa hyväilyyn itsetyydytyksessä ja noin 45% kertoo, että ”kumppani on työntänyt minun peräaukkooni seksileluja”. Miehistä 58% kertoo työntäneensä kumppaninsa peräaukkoon seksileluja ja 83% kertoo hyväilleensä kumppaninsa peräaukkoa sormillaan.
Miesvastaajista 57% kertoo harrastaneensa rimmingiä niin, että itse on nuollut kumppanin peräaukkoa. Vain n. 31% kertoo olleensa rimmingissä vastaanottavana.
Noin 14% miehistä on ollut strap-on -panossa vastaanottavana ja 15% anaaliyhdynnässä vastaanottavana. Anaalifistausta oli harrastanut muutama vastaaja: vastaanottavana 3% ja antavana 5%.
^ Kaikkien miesvastaajien anaaliseksikokemukset.
Hetero- ja bi-miesten välillä oli joitakin eroja, kuten seuraavista taulukoista voi huomata. Biseksuaaleista miehistä 76% kertoo, että ”kumppani on työntänyt peräaukkooni seksileluja”, kun heteromiehillä luku on 34%. Heteromiehistä vain 10%:lla oli kokemusta peggingistä vastaanottavana, kun taas bimiehistä kokemusta oli melkein 30%:lla.
^ Anaaliseksikokemukset, heteroksi itsensä määrittelevät miesvastaajat
^ Biseksuaaliksi itsensä määrittelevien (21 vastaajaa) miesten anaaliseksikokemukset. Homoseksuaaliksi itsensä määritteleviä oli 3 kappaletta ja heillä kokemukset monista anaaliseksimuodoista oli 100%, joten taulukkoa ei laitettu erikseen.
NAISET
Naisvastaajia kyselyssä oli huomattavasti vähemmän kuten taustatieto-osiossa jo kerrottiin, mutta tulokset edustavat silti todennäköisesti melko hyvin Housuitta-blogin lukijoita. Naisvastaajista anaaliyhdyntää vastaanottavana on kokeillut 82% ja noin 85% on vastaanottanut peräaukon hyväilyä sormilla kumppaninsa toteuttamana. Omaa peräaukkoaan sormillaan kertoo n. 68% naisista hyväilleensä. Naisvastaajista noin 65% kertoo työntäneensä omaan peräaukkoonsa itsetyydytyksessä seksileluja ja yhtä moni kertoo, että ”kumppani on työntänyt minun peräaukkooni seksileluja”. Naisista 59% kertoo hyväilleensä seksikumppaninsa peräaukkoa sormellaan ja 38% on työntänyt kumppaninsa peräaukkoon seksileluja.
Puolet (52%) naisista on harrastanut rimmingiä vastaanottavana, mutta vain 21% antavana osapuolena. Muutama vastaaja (9%) kertoo heillä olevan kokemusta peggingistä antavana eli vastaaja on työntynyt kumppanin peräaukkoon sträpillä. Anaalifistausta on kokeillut pari naisvastaajaa.
^ Naisvastaajien anaaliseksikokemukset (kaikki)
Biseksuaaliksi itsensä määritteleviä naisvastaajia oli kyselyssä vain viisi kappaletta, joten tuloksien vertailu ei kovin mielekästä, mutta taulukot on kuitenkin laitettu tähän. Vastauksien mukaan biseksuaaleilla naisilla oli useammin kokemusta peräaukon hyväilystä sormilla itsetyydytyksessä ja siitä, että kumppani on hyväillyt omaa peräaukkoa (100%). Myös seksivälineiden käyttäminen yleisempää, mikä on tietenkin oletettavaakin, jos molemmat osapuolet naisia.
^ Heteroksi itsensä määrittelevien naisten anaaliseksikokemukset
^ Biseksuaaliksi itsensä määrittelevien naisvastaajien anaaliseksikokemukset
—
Edellä oli kerrottuna tulokset siitä, millaista anaaliseksiä vastaajat ovat jo kokeilleet.Mutta millaista anaaliseksiä vastaajien seksielämään voisi sisältyä tulevaisuudessakin, jos he saisivat vapaasti valita?
Tässä kysymyksessä vastaajia pyydettiin valitsemaan kaikki ne anaaliseksin muodot, joita he ajattelevat voivansa harrastaa (myös) tulevaisuudessa. Siis myös ne, joista oli jo kokemusta ja joita voisivat harrastaa uudelleen. Tarkoituksena ei ollut valita sellaisia muotoja, joita haluaa harrastaa vain fantasioissaan.
MIEHET
Miehistä lähes 90% voisi harrastaa anaaliyhdyntää antavana; kokemusta siitä oli jo 79%:lla kaikista miesvastaajista. Puolet miesvastaajista voisi harrastaa peggingiä (eli että kumppani työntyisi peräaukkoon strap-on-dildolla) vastaanottavana, kun kokemusta siitä oli vastaushetkellä vain 14%:lla. Rimmingiä voisi harrastaa miehistä vastaanottavana 57% (kokemusta on 31%:lla) ja antavana 63% (kokemusta on 57%:lla). Biseksuaaliksi itsensä määrittelevillä luvut olivat hieman isompia.
Anaaliyhdyntää vastaanottavana olisi halukkaita kokeilemaan lähes 30%; heidän joukossaan oli myös itsensä heteroseksuaaliksi määritteleviä henkilöitä, joten jäi epäselväksi, onko osa kuitenkin miettinyt asiaa fantasiatasollakin ohjeistuksesta huolimatta. Bimiehistä noin 43% oli ollut anaaliyhdynnässä vastaanottavana; 86% ajatteli voivansa harrastaa siten. (Homoseksuaaliksi itsensä määritteleviä miesvastaajia oli kolme kappaletta ja heistä kaikilla oli anaaliyhdynnästä kokemuksia molemmin puolin ja näin ajateltiin voivan tulevaisuudessakin olla.)
Myös anaalifistauksesta on vähemmän kokemuksia kuin mitä ilmeisesti halukkuutta olisi. Melkein 30% voisi ajatella harrastavansa anaalifistausta sekä antavana että vastaanottavana (anaalifistausta oli harrastanut vain muutama vastaaja: vastaanottavana 3% ja antavana 5%).
^ Kaikkien miesvastaajien vastaukset siihen, mitä anaaliseksin muotoja voisivat tulevaisuudessa(kin) harrastaa
^ Heteroksi itsensä määrittelevien miesten vastaukset siihen, mitä anaaliseksin muotoja voisivat tulevaisuudessa(kin) harrastaa
^ Biseksuaaliksi itsensä määrittelevien miesten vastaukset siihen, mitä anaaliseksin muotoja voisivat tulevaisuudessa(kin) harrastaa
NAISET
Naisista 91% on ollut sitä mieltä, että kumppani voi työntää minun peräaukkooni seksileluja (kokemusta siitä oli 64%:lla) ja 88% voisi olla anaaliyhdynnässä vastaanottavana. Kokemusta anaaliyhdynnästä vastaanottavana oli jo 82%:lla naisista ja kaksi vastaaja kyseisestä joukosta ei ajatellut haluavansa enää sitä harrastaa.
Noin 79% voisi ottaa rimmingiä vastaan (siitä kokemusta oli 53%:lla), mutta vain 32% voisi ajatella antavansa rimmingiä kumppanilleen. Anaalifistausta voisi naisista antavana osapuolena harrastaa n. 15% ja vastaanottavana 9%. Lähes puolet (47%) voisi yhtyä sträpillä kumppaninsa peräaukkoon; kokemusta siitä oli alle 10%:lla.
^ Naisten vastaukset siihen, mitä anaaliseksin muotoja voisivat tulevaisuudessa(kin) harrastaa
Alla taulukot naisvastaajien seksuaalinen suuntautuminen huomioiden.
^ Heteroksi itsensä määrittelevien naisten vastaukset siihen, mitä anaaliseksin muotoja voisivat tulevaisuudessa(kin) harrastaa
^ Biseksuaaliksi itsensä määrittelevien naisten vastaukset siihen, mitä anaaliseksin muotoja voisivat tulevaisuudessa(kin) harrastaa.
Ps. Kyselyyn vastasi myös yksi ”muu”-sukupuolen valinnut henkilö, jonka vastaukset eivät siis ole mukana niissä taulukoissa, joissa vastauksia on jaoteltu sukupuolen mukaan.
Toinen uusi ostos oli siis sähkölelu: Shock Therapy – Violet Wand Electro-Sex Starter Kit, jota Kaalimato myi aiemmin outletissa -70% eli hintaa jäi alle 40e, kun normaalisti hinta on siis toista sataa. Tämä on siis ostettu itse eli ei ole mikään kaupallinen yhteistyö. Välinettä löytyy vielä joistakin toisista kaupoista, esimerkiksi sexshop.fi:stä ja redlight.fi:stä, mutta myöhemmin asiasta kiinnostuvat joutunevat etsimään korvaavaa tuotetta esim. ulkomailta. Sähkölelut olivat itselleni kokonaan uusi alue ja mietin pitkään, millaisen lelun ostaisin. Lopulta päädyin tähän lähinnä sen vuoksi, että siihen törmäsin outletissä edullisesti (tuskin olisi enää myöhemmin tullut tilaisuutta niin halvalla saada!) ja ajattelin, että jos tämä ei ole oma juttu, voihan sitä aina myöhemmin kokeilla myös toisenlaista (tens) sähköstimulaatiovälinettä.
Mutta mistä siis on kyse Violet Wandissa? Tätä verkkovirtaan liitettävää sähköseksilelua ei pidetä ihossa kiinni, vaan siihen kiinnitettävää lasikärkeä = elektrodia (pakkauksessa on neljä erilaista) pidetään pienen matkan päässä ihosta ja tällöin tulee siis ”nipistäviä” tuntemuksia iholle. Lasikärki muuttuu violetiksi silloin, kun laitteen voimakkuus on säädetty tarpeeksi isolle. Varren päässä on säätöpyörä, josta voimakkuutta voi säätää helposti portaattomasti.
Violet Wand Electro-Sex Starter Kit
Ensimmäistä kertaa aloittaessani laitteen testaamisen, minua hieman jännitti. Olisiko sähköiskutuntemukset miellyttävän tuntuisia vai kenties niin ikävän tuntuisia, että tämä lelu soveltuisi vain bdsm-leikkeihin kivun tuottamistarkoituksessa? Ensimmäinen kampamainen lasipää sauvaan paikoilleen, johto seinään ja laite päälle melkeinpä pienimmällä voimakkuudella. Mihin uskaltaisin koskea… vien laitteen reiden päälle ja tuntemus on aika pieni, lähinnä kutitteleva. Käytettäessä kuulee rätisevää ääntä, kun sähkövirta osuu iholle. Lisään voimakkuutta. Laite pitää melko voimakasta ääntä ja tuo huoneeseen jännän otsonin hajun. Voimakkaammat sähköimpulssit tekevät pistelevää/nipistävää tunnetta iholleni, mutta ei liian ikävää kuitenkaan. Kampamainen pää antaa isoimmallakin teholla suhteellisen kevyttä sähköstimulaatiota, joten kokeilen myös toisia. Pieni kaareva pyöreäpäinen antaa voimakkaimpia tuntemuksia. Kokeilen lelua tietenkin myös intiimialueille sekä varovasti myös nänneille, joissa sähkövirta tuntuu tietenkin kiusoittelevammalta. Laitteen käyttö on ihan hauskaa, tuntemukset ovat kivoja, mutta en suuremmin kiihottunut. Mietin, missä tilanteessa tätä testaisin kumppanin kanssa. Osana alistamista esim. rangaistuksena vai kenties muuten vain erilaisten tuntemuksien tuottamiseksi iholle… Totean, että aluksi ehkä vain uusien erilaisten aistimusten antamiseksi, vaikka suurella teholla sähköimpulssit ovatkin pienesti kivuliaita. On tietenkin ihmisestä riippuvaa, kuinka voimakkaalta ne tuntuvat.
Tarkempaa kuvaa lasikärjistä. Kampamainen pää antaa kevyimpiä tuntemuksia, koska sähkö jakautuu useampiin piikkeihin. Pitkä kaareva pää antaa voimakkaimman stimulaation. Lasipää muuttuu violetiksi silloin, kun sähkövirta voimistuu.
Jos jonkinlaista sähkölelua etsii uudenlaisten – ehkä pienesti satuttavien – tuntemuksien saavuttamiseksi makuuhuoneessa, tämä on hyvä väline aloittelijallekin. Sähköimpulssien voimakkuutta on mahdollisuutta säätää portaattomasti kevyestä voimakkaampaan ja erilaisilla lasikärjillä saa hieman erilaisia tuntemuksia aikaiseksi – joko pientä nipistelyä tai sitten intensiivisempää. (Se onkin sitten aivan ihmisestä kiinni, onko kyseisenlainen stimulaatio seksuaalisesti virittävää vai ei.) Suositus on, että sähkölelua käytetään vain vyötärön alapuolella, mutta järkeä käyttäen voi toki muuallekin.
Miinuksena on todettava, että laitteen ääni on melko (ärsyttävän) voimakas ja käytössä tulee tietynlaista hajua (otsoni, minkä turvallisuus mietitytti, mutta ei pitäisi olla huolta siitä*). Tätä ei tietenkään verkkokauppojen kuvauksissa kerrota enkä itse tutustunut aiheeseen niin tarkasti ennen tilauksen tekemistä. Ja koska laite toimii vain verkkovirralla, pistorasian on oltava myös aina tarpeeksi lähellä, mutta onneksi tämä ei meidän tapauksessa ole mikään ongelma.
Normaalihinnalla tämä on melko kallis laite, jos pelkällä kokeilumielellä on liikkeellä, mutta halpoja sähköleluja ei oikein löydykään. (Tai löytyyhän niitä toki halpojakin, jos suoraan Kiinasta itse tilaisi, mutta en välttämättä suosittele niiden kaikkien turvallisuuteen luottamaan…) Tämä vaikuttaisi näiden ensimmäisten käyttökokeiluiden perusteella suht laadukkaalta välineeltä, joten toivon mukaan on pitkäikäinen.
Mainittakoon vielä, että lasiset kärjet muuttuvat siis violetiksi, kun laite on säädetty riittävän voimakkaalle, ja tämä on siis pimeässä huoneessa hienon näköistä! Pakkauksen mukana tulee kuitenkin myös silmälaput, jos kumppanin silmät haluaa peittää ja antaa hänen keskittyä vain sähköimpulssien aiheuttamiin tuntemuksiin…
Näin yhteenvetona jälkikäteen, ostaisinko tämän lelun vai jonkinlaisen muun lihasstimulaatiolaitteen (TENS/EMS-keskusyksikön), johon voisi siis liittää erilaisia sähköseksivälineitä? Esimerkiksi siis mystim tai e-stim. Luulenpa, että olisi miellyttävämpää käyttää äänetöntä laitetta, johon saisi kiinni tavallisten lappuelektrodien lisäksi esim. (nänni)nipistimet, anaalitapin tai muita leluja, jolloin voisi saada monenlaisia erilaisia sähköseksikokemuksia. Sellaisten välineiden avulla voisi mahdollisesti myös saada jopa orgasmin, kun taas tämän avulla voi lähinnä saada kiihottumista aikaan. Violet Wand on kyllä kiva kinky väline violetin värisillä lasipäillä ja joillekin laitteen ääni on tietenkin osa sen viehättävyyttä. Eiköhän tätä tule meilläkin siis myöhemmin käytettyä satunnaisesti bdsm-seksiä harrastaessa, vaikka tästä ei nyt mitään uutta lempilelua tullut. Eikä lelu tietenkään siis vaadi varsinaista bdsm-mieltymystä, vaan sitä voi käyttää muutenkin ”vaniljaseksin” osana uusien aistimusten saavuttamiseksi.
Violet Wandia voi tietenkin käyttää masturboidessa, mutta enemmän sopiva siis se on parien yhteisiin leikkeihin. Koska tätä lelua ei työnnellä sisälle (tai ylipäätään ihoa ei sillä kosketella), se sopii tarvittaessa myös useamman ihmisen käyttöön. Lasikärjet on helppoa puhdistaa saippuavedellä, mutta itse sauvaa ei tietenkään sovi veteen kastaa.
HUOM. Älä käytä tätä (tai muutakaan sähköseksilelua), jos sinulla on esim. sydämentahdistin tai sinulla on rytmihäiriöitä, epilepsia tai jos olet raskaana tai sinulla on kuparikierukka.
Violet Wandin saa säilytettyä hyvin omassa paketissaan
(*)”A violet wand does not produce UV light though they produce a very small, almost unable to be measured, amount of UV as part of a full-spectrum light at the point of spark. But it is so little, that it can not be measured except with highly sensitive scientific equipment and is of no concern.
A violet wand produces some ozone which breaks down rapidly, and the amount produced is under OSHA safety guidelines. You should not however, run a violet wand for hours at a time in a small (less than 10×10) space without ventilation.” (violetwands.com / violet wand safety)
Blogissa toteutettuun anaaliseksikyselyyn vastasi 136 henkilöä (lue taustatiedot). Kyselyn tulokset anaaliseksin muodoista löytyvät täältä ja ajatukset anaaliseksiväitteistä täältä, mutta tässä merkinnässä käydään läpi sanalliset avovastaukset. Lisäksi yksi kyselyyn annettu vastaus onkin jo julkaistu omana merkintänään: ”Anaaliseksifantasia, jota ei uskalla toteuttaa kumppanin kanssa”. Kyseisessä merkinnässä on ollut jo hyvää keskustelua, mutta käykää toki muutkin kertomassa ajatuksianne ”anaalispekulan” käytöstä sekä erityisesti siitä, miten fantasioita voisi uskaltaa lähteä kertomaan ja toteuttamaan kumppaninsa kanssa.
Koska avovastauksia annettiin melko vähän (ei ollut pakollista) ja ne olivat keskenään melko erilaisia, minkäänlaista ryhmittelyä ei juurikaan ole tehty. Yhteenvetona on kuitenkin todettava, että avovastauksissa esiintyi yllättävän paljon anaalifistaukseen liittyviä mainintoja. Lisäksi useampi vastaus toi esille naisen fantasian tuplapenetraatiosta, vaikka todellisuudessa sitä ei oltaisikaan toteuttamassa.
IHANAA MONENLAISTA ANAALISEKSIÄ
Kyselyn viimeisessä osassa oli mahdollisuus kertoa vapaamuotoisesti anaaliseksiin liittyviä ajatuksiaan, esim. mistä anaaliseksin muodosta pitää eniten. Tähän liittyviä vastauksia oli kuusi kappaletta ja mieltymysten monipuolisuus tulee hyvin esille: osa pitää anaaliyhdyntää parhaimpana anaaliseksin muotona, toinen taas nauttii erityisesti esimerkiksi peräaukon nuolemisesta.
Avovastauksissa tuotiin esille erilaisia anaaliseksimieltymyksiä.
Lisäksi muutama vastaaja kertoi yksityiskohtaisemmin anaaliseksifantasioistaan, joita siis mitä ilmeisemminkin haluaisivat myös toteuttaa. Näistä kolmessa mainittiin fistaaminen. Omana merkintänään on julkaistu erään naisen vastaus anaalispekulan käyttämiseen liittyvästä fantasiasta ja sen toteuttamisesta.
Miehistä muutama kertoi anaaliseksifantasioistaan, joita mitä ilmeisemminkin voisivat tilaisuuden tullen toteuttaa. Anaalifistaus tuotiin esille kolmessa vastauksessa.
Lisäksi ”vapaa sana” -kohdassa oli muutama yleisluontoisempi kommentti anaaliseksimieltymyksistä. Kaksi sivumainintaa oli myös siihen liittyen, mitä anaaliseksissä koetaan epäkiihottavaksi (toisen mieliksi anaaliseksin antaminen ja ’anal prolapse’).
^ Myös tällaisia vastauksia tuli anaaliseksimieltymyksiin liittyen.
ANAALISEKSIFANTASIAT, joita ei haluaisi oikeasti toteuttaa
Kyselyn seitsemäs kysymys kuului seuraavasti: ”Monilla on seksifantasioita, joiden ajatteleminen kiihottaa, mutta joita ei haluaisi kuitenkaan harrastaa oikeassa elämässä. Onko sinulla tällaisia fantasioita anaaliseksiin liittyen? Millaisia?”
Kysymykseen ei ollut pakollista vastata ja vain alle 30 vastaajaa vastasi jotain tähän kohtaan. On siis hyvin mahdollista, etteivät kaikki kertoneet tällaisista fantasioistaan (tai vastaushetkellä niitä ei tullut mieleen), vaikka sellaisia olisikin. Lisäksi parin miesvastaajan vastaus oli selvästi kuvauksia sellaisista fantasioista, joita haluaisivat toteuttaa oikeasti, joten kyseisiä vastauksia ei ole huomioitu tämän kohdan alla.
Muutama anaaliseksiin liittyvä fantasia mainittiin useammassa kuin yhdessä vastauksessa.
Anaalifistaus mainittiin neljässä vastauksessa, näistä kolme oli naisten vastauksia.
Tuplapenetraatio mainittiin kuudessa vastauksessa, näistä viisi oli naisvastaajien. Yksi miesvastaaja kertoi fantasioivansa siitä, että hänen vaimonsa pääsisi tuplapanon kohteeksi.
Ass to mouth eli peniksen (tai lelun) vienti suoraan anaalista suuhun sai kaksi mainintaa, molemmat miesvastaajilta.
Miesten vastauksissa neljässä oli fantasioita anaaliseksistä miehen kanssa, vaikka kyseisistä vastaajista kolme koki olevansa heteroita.
Kaksi miesvastaajaa mainitsi fantasian, johon liittyi naisen päällä oleva strap-on.
Naisista kaksi mainitsi ”rajun” anaaliseksin.
Lisäksi yksittäisinä mainittiin naisten vastauksissa peräaukon levittäminen/venyttäminen, peräruiskeleikit, kaupungilla kulkeminen anaalilelu pepussa ja tietynlaisten lelujen laittaminen peräsuoleen (pallot ja joustavat pitkät dildot). Miesten vastauksissa mainittiin yksittäisinä anaalibondage ja eturauhasen hierominen.
^ Anaaliseksifantasiat, joita ei haluaisi oikeassa elämässä toteuttaa.
Seuraavissa merkinnöissä kerrotaan kyselyyn vastanneiden taustatiedot ja tilastoja muun muassa siitä, millaista anaaliseksiä vastaajat ovat harrastaneet ja millaista he vielä voisivat harrastaa.
Tähän merkintään voit jättää kommentteja siitä, mitä ajatuksia muiden vastaukset sinussa herättävät.