Kynttiläleikkejä!

Kynttiläleikit (tai paremminkin vahaleikit) ovat yllättävän kiihottavia. Kuuman vahan tippuminen iholle kirpaisee hieman; juuri sopivasti ollakseen nautinnollista. Palovammat eivät kuitenkaan tunnu kivoilta, minkä vuoksi kannattaa noudattaa muutamaa ohjetta, joilla niiltä välttyy.

Ensinnäkin: millä tahansa kynttilöillä näitä leikkejä ei kannata harrastella. Monissa tavallisissa kynttilöissä käytetään (parafiinin lisäksi) steariinia, jolloin vahan sulamispiste on helposti liian korkea. Varsinkin mehiläisvahasta tehdyt kynttilät, tuoksukynttilät ja kaikki muut erikoisemmat on syytä jättää väliin! Turvallisin vaihtoehto on ostaa seksikaupoissa myytäviä kynttilöitä, joiden valmistusaineena käytetään parafiinia ja niiden vaha ei kuumene kuin noin 50 asteeseen.

Toiseksi: kynttilää ei kannata viedä aivan ihon viereen. Sulaa vahaa kannattaa alkaa tiputtamaan muutaman kymmenen senttimetrin korkeudelta (silloin se ehtii edes vähän jäähtyä matkalla) – ja jos siltä tuntuu, että iho kestää, voi siirtyä hieman lähemmäksikin.

Kolmanneksi: jälkien siivoominen ei ehkä olekaan niin nautinnollista.. Esimerkiksi hiuksista kylmää vahaa on ikävää yrittää saada pois, joten sitä on syytä varoa. Samasta syystä esimerkiksi sängyssä/sohvalla/yms. leikkiessä kannattaa laittaa alle jokin (muovinen) alusta; muuten voi olla vaikea siivousurakka edessä. Iholta vahan saa helposti pois ”raaputtamalla”. Jotkut suojaavat ihon ennen leikkejä esim. vauvaöljyllä.

Vaniljaihmisetkin voivat leikkiä kynttilöillä. ;) Joissakin kaupoissa (siis muissakin kuin seksikaupoissa) on myynnissä myös ”hierontakynttilöitä” (Esim. 1, Esim. 2), joissa vaha sulaa juoksevaksi – miellyttävän tuoksuiseksi – lämpöiseksi öljyksi, jolla on mukava hieroa kumppaniaan. Ne sopivat hyvin kaikille pareille romanttisiin iltoihin; niitä käytettäessä ei edes tarvitse pelätä palovammoja. :)

kirjoittanut: oceansoul