Suihkuorgasmi

Tästähän muodostuukin varsinainen suihkuputki. Edellisen kirjoitukseni lopussa puhuttiin vesisuihkun käyttämisestä nautiskelun välineenä. Seuraavaksi Hihaton esitteli Kultaisen suihkun – mikä on kyllä omasta mielestäni turhan hieno nimitys pissaleikeille. Nyt on sitten aiheena naisten suihkuorgasmi – eikä se tällä kertaa tarkoita vesisuihkun avulla saavutettavaa orgasmia, vaan ihan jotain muuta.

Itse olen päässyt todistamaan tällaista tapahtumaa vain kerran. Se tapahtui alkukantaisella 80 -luvulla, jolloin ei ollut internettiä eikä paljon muutakaan. Se oli yllätys sekä silloiselle vaimolleni että minulle. Molemmat ihmettelimme, että mitä kummaa tapahtui. Asia selvisi vasta seuraavalla gynekologikäynnillä.

Tapahtuma ei ollut mikään epänormaali ilmiö, vaan naisilla tavattava ejakulaatio, jossa neste lentää parhaimmillaan kaarena ja kauaksi. Siitä on kirjallista materiaalia vuosituhansien takaa, mutta jostakin syystä aiheesta ei kovin paljon nykyään puhuta. Toki netistä löytää ”havaintomateriaalia” helposti, kun googlaa vaikkapa sanalla squirting. Aika komeita kaaria löytääkin. Välillä tulee miettineeksi, että ovatko nuo tosia ollenkaan, mutta kun on itse omin silmin nähnyt, niin on helpompi uskoa.

Kari Heusala on mainiossa kirjassaan Naisen Orgasmi käsitellyt tätäkin asiaa. Naisen ejakuloinnin ei aina tarvitse liittyä edes orgasmiin, sillä se voi tapahtua pelkän ”kiiman” aikaansaamana. Eläinkokeissa on havaittu, että naarailla on itse asiassa täysin samanlainen selkäytimen kautta ohjautuva ejakulaatiomekanismi kuin uroksillakin.

Ejakulaatiossa vapautuva neste tulee virtsaputkesta, mutta sillä ei ole mitään tekemistä virtsan kanssa. Se syntyy pääasiassa Skenen rauhasissa eli naisen eturauhasessa. Harva ehkä tietää, että siis myös naisilla on eturauhanen! Haastatelututkimuksissa ilmiön yleisyydestä on saatu todella erilaisia tuloksia. Ejakuloinnin kokeneiden määrä on vaihdellut viiden ja 70 prosentin välillä.

Varmaan tuloksiin on vaikuttanut kysymyksenasettelu ja ejakuloinnin kulloinenkin määritelmä. Ejakulointina kun voidaan pitää myös tavallisen oloista nesteen erittymistä ilman huomiota herättävän voimakkaita suihkuja – ja joillakin neste saattaa virrata kohti virtsarakkoa. Heusalan mukaan yleensä sellaiset naiset ejakuloivat, joilla on hyvät ja vahvat lantionpohjan lihakset.

Laitetaanpa tähän loppuun nyt housuttomillekin oma ejakulaatiokysely.

(Pieniä virheitä korjailtu muotoiluun liittyen. Valitettavasti äänet katosi jonkin virheen seurauksena; äänestäthän uusiksi, jos ehdit aiemmin vastata.)

kirjoittanut: villiq

14 kommenttia artikkeliin ”Suihkuorgasmi

  1. hihaton 12.03.09 / 19:00

    Kerran on sattunut omalle kohdalle ja sekin sen erityisemmin yrittämättä. Suu- ja sormiseksillä, erityisesti G-pisteen aluetta hieromalla se onnistui, muttei sitten jostain syystä tullut kokeiltua uudestaan. Pitääkin kysellä josko vaimo olisi kiinnostunut yrittämään…

  2. Helinä 12.03.09 / 21:19

    On sattunu omalle kohdalle, mutta ei se orgasmi ollut. Eikä kovin suuri kaarikaan, pieni vaa.

  3. oceansoul 12.03.09 / 21:23

    En ole luonnossa törmännyt (ainakaan vielä tähän mennessä), mutta tietoinen toki asiasta olen.

    Joskus joissakin pornoleffoissa kyllä nestettä tulee siihen malliin, että tulee mieleen, mitä vettä ovat menneet tunkemaan emättimeen juuri sitä ennen.. :p

  4. Seksualisti 13.03.09 / 14:19

    Aikas jänniä varmaan ovat olleet nuo eläinkokeet, joilla asiaa on tutkittu… ;o)

  5. villiq 13.03.09 / 15:41

    Hihaton: erityisesti G-pisteen aluetta hieromalla se onnistui

    Noinhan sen teoriatasolla pitäisikin mennä, että G -pisteen kiihottaminen auttaa asiaa. Mutta teoriatasolla tiedetään sekin, että vain 10 prosenttia naisista itsekään tunnistaa G -pisteensä sijainnin eli siis olemassaolon…

    Seksualisti: jänniä varmaan ovat olleet nuo eläinkokeet

    Kyllähän etologi olisi unelma-ammatti… tosin nämä kokeet oli tehty rotilla :)

  6. Nimetön 30.04.09 / 00:34

    Olen sanut kokea kyseistä riemua elmäni 50+ aikana kna muutaman kertan.. Ensimäisen kerran naisystävättäreni kanssa lempiässämme ulkona puistossa, kovan kiihoittavan ”kiinnijäämisen” jännitteen vallitessa, ja suuren nautinnontunteen keskellä tuli hänelle mahtava suihku ja hetken päästä valtava orggu.
    Nykyinen aasialainen tyttöystäväni kanssa olemme saneet kokea suihkuttelua silloin tällöin. Yleensä se tulee, jos kiihotan häntä käsin pimpasta ja samalla imeskelen huolellisesti klitoriksesta. Asiaa autta, eli nautintoa lisää jos pitää toista kättä hänen alavatsan, kohdun päällä. Varttitunti tällaista saapi hänet laukeamaan ja spruittaamaan, niin ettei siitä tahdo loppua tulla. Sitä jatkuvaa orguttelua saattaa kestää puolikin tuntia, jonka jälkeen hän on aivan poikki. Toipumiseen menee yleensä puoli tai koko vuorokausi. On mahtavaa ja nautinnollista saada tuottaa toiselle moinen riemu ja rakkaus. Ja saanhan minäkin siinä maistella makeaa hunajaista lemmennestettä.

  7. Nimetön 30.04.09 / 00:43

    Sorry äskeisen viestin alussa olleet kirjoitusvirheet, mutta nyt vaihdoin näppiksen, ja se auttoi ongelmassa .
    Vielä äskeisestä; toinen asento jossa hän spruttaa usein on kun hän ikäänkuin istuu kasvoillani ja minä nuolen oikein antaumuksella. silloinkin auttaa mieni samanaikainen sormileikki.
    Nautinnollisia yhdessäolon hetkiä kaikille, kannattaa kokeilla.

  8. xantippa 23.05.09 / 15:44

    Minä olen viimeisen vuoden aikana muuttunut varsinaiseksi suihkukaivoksi.
    Aluksi ejakulointia tapahtui silloin, kun seksiä harjoitettiin tavallista pidempään ja hartaammin.
    Nykyään roiskin kirkasta nestettä aina seksin yhteydessä, pelkästä klitoriksen kiihottamisestakin.
    Se on kivaa sekä hyvin tyydyttävää. Lakanoita ja petauspatjaa saa tosin aina olla pesemässä.

  9. -- 20.11.10 / 23:04

    Ei ole koskaan minulle tapahtunut, mutta yksi kaverini on kertoillut, että hän ejakuloi lähes aina. Hänen kumppaninsa ovat sitä välillä ihmetelleet, mutta useimmat ovat kuitenkin olleet innostuneita siitä. Olisihan se varmaan aika hauskaa, vaikka taitaa siinä petivaatteet olla aika märkiä sitten…

  10. iina 04.07.11 / 14:17

    Kun kerran saat suihkuorgasmin, ei lakanat enää kuivina pysy… Joskus siitä on vähän haittaakin. :-D Tälläisen sivun löysin joskus, jos miehet miettii, miten saisi naiselle aikaiseksi: http://www.howtomakeagirlsquirt.org/

  11. villiq 05.07.11 / 18:46

    Mielenkiintoinen linkki, kiitos siitä. Sieltä nyt viimeistään selviää, ettei todella hyvä seksi ole pikaruokaa. Mahtoiko nästä sivuista olla apua iinan suihkuorgasmin löytymiseen? Sivuilla on myös linkki kahden tytön opetusvideosivulle. Sadalla dollarilla saisi seitsemän dvd:n verran opetusta. Jos lupauksista edes kymmenesosa pitäisi paikkansa, jokamiehen kannattaisi moinen paketti hankkia… tuskin kukaan kuitenkaan on ehtinyt testata?

Kerrohan sinäkin ajatuksesi! (Sähköpostiosoite ei ole pakollinen.)

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.