*Joulukalenteripostaukset ovat lyhyitä artikkeleita, jotka antavat esim. vinkkejä seksiin liittyvistä asioista tai ne ovat keskustelunavauksia blogin lukijoille.*
Luukku 21
Vuosia sitten kirjoittelin, miten ”rakkaalla lapsella on monta nimeä” eli että naisen alapäälle löytyy paljon nimiä, mutta yksikään niistä ei omasta mielestäni ole oikein hyvä. Olen edelleen samoilla linjoilla kuin silloin: ”Vaikka nimiä on paljon, en ole itse(kään) löytänyt mitään oikeasti hyvää nimitystä. Siksi käytän vain monia nimityksiä sekaisin (pillu, häpy,…). –– Miehen elimelle löytyy toki myös kymmeniä nimityksiä (kulli, kyrpä, muna, kalu,..), mutta tavallinen ”penis” on mielestäni ihan hyvä. Miksei mikään naisen sukupuolielimistä käytetty sana olisi yhtä sopiva (minun mielestäni)?”
Eli arkikielessä miehen elin on puheissani penis (lasten kanssa puhuessa pippeli), mutta kiihottavissa yhteyksissä käytän yleensä muita. Naisen sukupuolielimistä sen sijaan käytän monia eri sanoja (lapsille puhun silti aina pimpasta), koska juuri mikään ei tunnu istuvan suuhuni kunnolla. Pillu kuulostaa jotenkin ikävältä, vaikka sitä käytänkin välillä; vagina taas lääketieteelliseltä eikä se edes viittaa ulkoisiin elimiin.
Mutta entä sitten muut sanat seksiin liittyen? Mitä sanaa sinä käytät esimerkiksi seksin harrastamisesta ja miksi (missä yhteyksissä)? Esimerkkeinähän voisi mainita harrastaa seksiä, panna, nussia, sekstailla, …
EDIT: Nämä olivat ajastettuja postauksia ja nyt vasta huomasin, että aiheesta on juuri kirjoiteltu myös Tarinoita alakerrasta -blogissa! Lisätäänpä linkki siis sinnekin. :)
PS. Jos nyt joku eksyi tänne etsien nimenomaan seksisanastoa eli sanakirjamaisia selityksiä seksiin liittyville sanoille, niin tässäpä muutama: Villi-Iran seksisanasto, Seksuaaliterveyden peruskäsitteiden sanasto, BDSM-sanastoa.
Pillu sana on mieletäni kiihottava