Tutkimusten mukaan naiset pettävät herkimmin ovulaation aikaan. Sitä en kyllä ihmettele, sillä olenhan aiemminkin kirjoittanut, miten ovulaationi aikoihin ”Haluttaa ja haluttaa ja vielä kerran haluttaa. Seksi on usein mielessä, ja uniinkin halut tulevat. Ja ne limat… eipä todellakaan ole tarvetta liukuvoiteelle niihin aikoihin!” (Ks. Ihana (kamala) ovulaatio. Tähän törmäsin vasta aikoinaan ensimmäisen raskauden ja imetyksen jälkeen ja vaikka nyt lapsilukumme tuntuisi olevan täynnä, en aio hormoniehkäisyä käyttää, joten täysin luonnollisella kierrolla tässä nytkin mennään.)
En ole koskaan pettänyt enkä sellaista ole suunnitellutkaan, mutta sen siis tosiaan huomaa, miten keskivälissä kiertoa ajatukset ovat seksiasioissa aivan eri tavalla. Mietin paljon enemmän fantasioitani (mm. parinvaihto/ryhmäseksi, julkiset paikat) ja välillä on vähän levoton olo, sillä tekisi mieli tehdä vaikka mitä. Fantasiat ovat toki samoja muussakin kohtaa kiertoa, mutta ovulaatioaikaan niitä huomaa miettivänsä paljon enemmän.
Minä en toki ole ainut, sillä olen lukenut muidenkin naisten kertomuksia siitä, miten ovulaatio tekee ”seksihulluksi” / kyltymättömäksi ja silloin kuulemma helposti haaveilee toisistakin miehistä, joista ei ehkä normaalisti ole kiinnostunut. Pikkarit ovat märkänä ja voi olla vaikeaa keskittyä kunnolla, kun mielessä pyörivät seksiasiat. Ja usein tämä on alkanut nimenomaan 1. raskauden jälkeen. (Esim. Kaksplussan sivuilla oleva keskustelu ”Seksuaalinen sekoaminen ovulaation aikaan”.)
Miten siis teillä naispuoliset lukijat? Panettaako kovasti ovulaatioaikaan? Harmi, ettei pahin ovispanetus kestä kuin pari-kolme päivää…
Tuttuja tuntemuksia… sitkeitä limoja valuu ja ajatukset pyörivät seksissä, kun ovulaation kohdilla ollaan kierrossa.
Joo, tuttu juttu. Mutta entäs sitten, kun tuntemukset ovat tuollaisia ihan jatkuvasti? Kun kiimalta ei saa hetkeäkään rauhaa.
Joku voisi ajatella, että koko ajan halukas olisi unelmien kumppani, mutta pidemmän päälla on kurja olla, kun on jatkuvasti niin levoton ja rauhaton olo, eikä voi keskittyä muuhun kuin panetukseen.
Käänteistä Viagraa naisille kun ei liene toistaiseksi keksitty.
Juuri tämän vuoksi varmaan on maailmalla keksitty nämä swingerklubit. Kuka hyvänsä voi mennä purkamaan paineitaan ja toteuttamaan seksuaalisuuttaan turvallisissa ja siisteissä tiloissa täydelliseen vapaaehtoisuuteen perustuen. Näistä olemme täälläkin kirjoittaneet. Stef&Chris&Paula
”Käänteistä Viagraa naisille kun ei liene toistaiseksi keksitty”.
No ei tuolla nimellä mutta mielialalääkkeet joita annetaan masennukseen ja ahdistukseen leikkaavat usein seksihaluja minimiin ja saattavat jopa kokonaan estää orgasmin saannin. Nim.”Kokemusta on”
Tosiaan tietyt lääkkeet (myös e-pillerit) voivat haluttomuutta aiheuttaa. :/
Ovulaatio aiheuttaa hieman halujen lisääntymistä ja normaalia isompia määriä limoja sekä minulla myös ovulaatiokipuja. En ole kuitenkaan kokenut sekoavani eli ei ajatukset vain seksissä liiku eikä ole tehnyt mieli lähteä vieraisiin. 😁