Tämän tarinan on lähettänyt meille julkaistavaksi nimimerkki ”Irkku” ja kyseessä on jatkonovelli aiempaan tarinaan ”Opintomatka Pariisiin”.
Novelli on melko pitkä, joten se on jaettu kahteen osaan. :)
***
Paluu keväiseen Pariisiin
Koneeni laskeutui ajallaan Charles De Gaullen kentälle. Oli kevät ja aurinko jo lämmitti. Seisoin taksijonossa ja poltin savukettani. Tuuli heilutti kokopitkää hamettani jäähdyttäen kierroksilla käyvää kehoani. Jännitin tulevaa. Oliko sittenkin väärin tulla mitään ilmoittamatta? Pitikö hän yllätyksistä?
Heitin savukkeeni maahan ja sammutin sen korkealla korollani edestakaisin hieroen.
Oli minun vuoroni nousta taksiin. Kuljettaja avasi takaoven ja nousin autoon.
– Place Jean Baptiste Clement, sanoin kuljettajalle.
Hän vastasi jotain ranskaksi, mutta minä vain hymyilin. Pariisi oli edelleen kaunis. Kevät oli täällä jo pitkällä. Autoradiossa soi kaunisäänisen ranskattaren laulu, suljin silmäni ja loin mielikuvaa kohta tapaamani miehen kanssa. Kuinka kaipasinkaan häntä ja hänen läheisyyttään. Avasin silmäni ja yritin pysyä nahoissani. Ihollani kulkivat hennot vilunväreet lämpimästä ilmasta huolimatta.
Taksikuski kysyi jotain ranskaksi perille saavuttuamme. Ilmeisesti hän halusi tietää tarkemman kohteen aukiolta. Osoitin hänelle taloa ja hän pysähtyi, maksoin ja nousin autosta. Suoristin hamettani, katsoin kattohuoneistoa ja jännitin. Meni portaisiin ja kiipesin niitä ylös muistaen, kuinka hengästyttävät ne olivat, naurahdin.
Seisoin oven takana ja odotin hetken saadakseni hengitykseni tasaantumaan. Otin peilin laukustani, punasin huuleni ja haroin hiuksiani. Koputin oveen. Oli hiljaista. Kuulin sydämeni lyönnit. Askeleet oven toisella puolella. Ovi avautui. Mr.Gray seisoi edessäni yllään aamutakki ja katsoi minua, hän ei sanonut sanaakaan. Hetken jo luulin, että oli virhe tulla ilmoittamatta matkalaukkuineni hänen luokseen.
– Sinä, hän sanoi.
– Minä, vastasin.
– Tule sisälle, hän pyysi.
-Menin ja laskin laukkuni lattialle.
– Anna kun katselen sinua, Mr.Gray sanoi.
Levitin käteni ja pyörähdin ympäri hänen katsellessa minua päästä jalkoihin. Pysäytin liikkeen ja siirryin lähemmäksi häntä. Tunsin hänen tuoksunsa, otin kasvot käsiini ja suutelin häntä. Hän vastasi suudelmaani. Hänen kätensä kulkivat vartalollani saaden pidättämäni kiihkon heräämään. Tunsin, että haluan hänet heti. Hän riisui mekkoni. Minä avasin hänen aamutakkinsa vyön ja tunsin hänen kalunsa paisuneen. Hän avasi rintaliivini ja heitti ne lattialle. Pudotin pikkuhousuni. Tartuin häneen tiukemmin ja hieroin itseäni hänen jäykistynyttä kaluaan vasten. Hän kantoi minut vielä lämpimään vuoteeseensa. Makasin selälläni edessäni Mr.Gray ja hänen kalunsa, joka osoitti minua. Hän otti nilkastani kiinni ja aloitti märkien ja kiihottavien suudelmien sarjan nilkasta kohti reisieni sisäpintaa. Hän on niin hyvä tuossa, ajattelin. Kävin niin kuumana, että halusin hänet heti, mutta Mr.Gray oli päättänyt nauttia.
Hän suuteli häpyäni ja klitoristani, huusin. Halusin hänet heti sisääni, mutta hän ei päästänyt minua helpolla. Hän imi minua ja suuteli rajusti kieltään käyttäen. Pakotin itseni pois hänen altansa ja nousin hänen päälleen. Otin kiinni hänen sykkivästä ja kiihkeästä kalustaan. Liu`utin molempia käsiäni edestakaisin päästä tyveen asti. Suutelin märkää kalua pyöritellen kieltäni sen herkässä silkinpehmeässä päässä. Mr.Gray kävi kuumana. Hän laski minut selälleni ja painoi jäykän ja kostean kalunsa kuumaan ja kosteaan vaginaani. Hän painoi sen syvälle ja veti hitaasti ulos, hän todellakin nautti. Hän suuteli rintojani. Painoin kynteni hänen selkäänsä ja vedin hiljaa saaden hänet voihkimaan. Hän syttyi ja painoi kaluaan voimalla sisääni, ja minä huusin laueten hänen kalunsa syleillessä vaginani seinämiä. Tunsin, kuinka Mr.Gray sykki ja laukesi. Hän huohotti päälläni, suutelin häntä ja hivelin hänen reisiensä sisäpintaa hänen värähdellessä päälläni ja voihkiessa edelleen. Kalu halusi pois vaginastani valuen märkänä häpyni päällä. Mr.Gray heittäytyi viereeni, nostin toisen jalkani hänen päälleen, suutelin hänen vieläkin kiihottuneita huuliaan.
Makasimme hikisinä vierekkäin. Avonaisesta ikkunasta tulvi viileä kevät ilma kiihkeille ja hikisille vartaloillemme.
– Tämä oli ihanaa, Mr.Gray sanoi.
– Niin oli, vastasin.
– Olen kaivannut sinua. Mr.Gray sanoi ja suuteli minua intohimoisesti.
Nukahdimme toistemme syliin.
Oli iltapäivä, kun heräsin ja tunsin Mr.Grayn painautuneen selkääni vasten lusikkaan. Hänen hengityksensä oli rauhallista. Kuuntelin hiljaisuutta ja suljin silmäni uudelleen. Taivutin jalkani hänen päälleen ja vedin häntä itseäni vasten. Hän heräsi, suuteli kaulaani ja niskaani. Hänen kätensä kulkivat vartalollani. Halusin hänet uudelleen. Hänen kalunsa reagoi haluuni. Pyöritin pakaroitani kalua vasten ja hän liikutteli käsiään vartalollani ja rinnoillani. Märkä vaginani huusi hänen kaluaan. Hän kosketteli häpyäni ja painoi kalunsa sisääni. Miten ihana se olikaan, ajattelin. Hän liikkui sisälläni rytmikkäästi toisella kädellään klitoristani hieroen ja puri niskaani huohottaen. Hän lisäsi työntöihin voimaa ja laukesin. Mr.Gray jatkoi ja jaksoi vielä hetken, kunnes laukesi sisääni.
Käännyin ja suutelin häntä. Makasimme raukeina.
– Tunnut niin hyvältä, Mr.Gray sanoi hengityksensä tasaannuttua.
– En voi olla sinustakaan erimieltä, vastasin.
– Menen suihkuun, sanoin.
Avasin hanan ja astuin sen alle. Lämmin vesi huuhteli äsken niin kiihkeää vartaloani. Tunsin kädet selässäni. Mr.Gray pesi minua suurella sienellä, joka vaahtosi ja tuoksui hennosti. Hän pyöritti sientä ympäri vartaloani ja rintojani. Hän suuteli kaulaani ja suutani. Lämmin vesi valui ylitsemme. Vaahtoava sieni kulki reisilläni ja niiden sisäpinnalla hellästi. Mitenkä tämä mies osasikaan koskettaa naista? mietin.
Istuin ammeen reunalle. Hän otti shampoon ja valutti siitä hiuksiini ja aloitti sen levittämisen käsillään hiljaa vetäen hiuksiani pitkin. Hän painoi sormet hiuksieni sisään päänahkaani ja liikutteli niitä hitaasti kuin antaen minulle intialaista päähierontaa. Hän nosti minut ylös ja suuteli suutani edelleen hiuksiani pesten. Istuin takaisin ammeen reunalle ja näin hänen jäykistyneen kalunsa edessäni. Otin shampoovaahtoa hiuksistani ja laskin sitä hänen jäykistyneen kalunsa päälle. Hieroin vaahtoa ympäri kalua ja reisien sisäpintoja, Mr.Gray voihki ja hänen kätensä olivat rajummat hiuksissani. Nousin ja menimme suihkuun. Vesi valui vieden vaahdon mennessään. Polvistuin ja otin kalun suuhuni imien rajummin saaden Mr.Grayn laukeamaan rinnoilleni. Nousin ja huuhtelin iloliemen pois rinnoiltani hänen niitä samalla hieroen. Hän seisoi nyt takanani ja painoi kätensä kalua huutavaan vaginaani ja liikutteli sitä saaden minutkin taas laukeamaan.
Kiedoin pyyhkeen ylleni ja hän pukeutui kylpytakkiinsa. Menimme keittiöön. Laitoin meille cappuccinot. Istuimme, joimme kahvia ja katselimme maalauksellista näkymää suurista ikkunoista. Olimme todellakin tyytyväisiä.
Mr.Gray ehdotti, että lähtisimme katselemaan Pariisia muutakin kuin hänen kattohuoneistostaan. Puin ylleni mekon ja matalat kengät kokemuksesta oppineena. Ehostin kasvoni ja punasin huuleni. Annoin hajuveden laskeutua ylleni tasaisesti. Otin pikkulaukun ja aurinkolasit. Mr.Gray pukeutui pellavaan ja huiviin. Päässään edelleen uskollisesti baskeri vinosti aseteltuna.
Kävelin katuja katsellen ihmisiä ja rakennuksia palauttaen mieleeni Pariisin kauniin arkkitehtuurin. Mr.Gray poltti sikariaan savun leijaillessa suurina pilvinä ylitsemme. Hän ehdotti, että menisimme Rue Chaptelin varrella sijaitsevaan Musee de la vie romantiqueen, romanttisen elämän museoon. Siellä voisimme juoda virvokkeita ja syödä jotain pientä. Suostuin tietysti.
Museo sijaitsi kadun varrella vihreiden takorautaisten porttien takana. Käytävämäinen tie ruusuineen ja pensaineen johti kauniin vihreän kaksikerroksisen talon pihaan. Kasvillisuus oli runsasta ja kukkivat pensaat loivat tunnelmaa ympäri aluetta. Sireeneiden tuoksu huumasi. Talo oli vanha, mutta kaunis. Talon vieressä oli ravintola ja sen edustalla metalliset pöydät ja tuolit odottivat kulkijaa istumaan.
Menimme ostamaan pullon valkoviiniä ja parsapiirakat salaatilla. Istuimme nauttien viinistä ja toisistamme. Tunne oli epätodellinen, jälleen kerran. Ravintolassa oli pariskuntia nauttimassa iltapäivän myöhäistä lounastaan.
Menimme katsomaan mitä vihreä talo kätki sisäänsä. Se portaille johtavassa kaiteessa kasvoivat viinirypäleet vasta kukintavaiheessa. Talon kaikki ikkunaluukut olivat auki. Kaunis ja lämmin ilma virtasi tulvien sisälle.
Mr.Gray piti minua kädestä kiinni noustessamme vihreän talon toiseen kerrokseen. Vanhojen ja kuluneiden portaiden päällä oli punainen matto askelmien suojana.
Seinillä oli useita maalauksia selityksineen, ketä tai mitä maalaus esitti, tietysti ranskaksi.
Yhden huoneen seinällä suuri peili ja sen alla poiskäytöstä otettu takka verhoiltuna, ei poistettuna. Peilin edessä oli kaksi monihaaraista kynttelikköä. Seisoin peilin edessä katsellen itseäni, kun Mr.Gray tuli taakseni ja kietoi kätensä lanteideni ympärille. Hän suuteli kaulaani ja liu`utti käsiään vartalollani ja rinnoillani.
– Lopeta! joku voi tulla, sanoin.
– Ei tänne ketään tule, Mr.Gray vastasi.
Hän jatkoi ja jatkoi. Tunsin hänen kovan kalunsa selässäni. Hän istui antiikkiselle tuolille ja veti minut lähelleen. Hän nosti hameeni ylös ja istutti minut hajareisin syliinsä. Suutelin häntä ja hän minua. Vanhempi pariskunta tuli huoneeseen italiaa puhuen, mutta emme antaneet heidän häiritä romanttista hetkeämme. Huomasin miehen katsovan taakseen heidän poistuessa seuraavaan huoneeseen. Mr.Grayn kalu pyrki ulos pellavista. Autoin kalun ulos ja sitten sisälleni. Hän veti pakaroitani lähemmäksi itseään ja liikkui sisälläni. Nuori nainen ja mies kulkivat ohitsemme naurahtaen. Ajattelivat kai meidän kuuluvan romanttisen elämän museoon. Mr.Gray painoi kaluaan voimalla sisääni, kiihottuneina melkein huusimme, mutta suutelin Mr.Grayn hiljaiseksi hänen lauetessa. Nousin pois hänen kalunsa päältä, mutta jäin syliin vielä hetkeksi, että kalu rauhoittuisi ja mahtuisi takasin pellavien suojiin.
Nousimme ja jatkoimme taiteen ihastelua kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vanhemman pariskunnan ilmeet olivat ihmettelevät, mutta minä hymyilin miehelle ja nuolaisin huuliani ja annoin ilmapusun hänelle, nauroimme molemmat.
Lähdimme pois museosta saatuamme tarpeeksi romantiikkaa iltapäiväämme.
Jatkoimme Pariisin kierrostamme. Kadun varrella oli myyntikoju, jossa myytiin hedelmiä. Ostin paperipussiin päärynöitä, persikoita ja pari omenaa. Menimme läheiselle puiston penkille istumaan ja nauttimaan hedelmien raikkaudesta. Poltin savukkeen ja Mr.Gray sikarin. Keskustelimme ajasta, jolloin emme olleet yhdessä. Kerroin ravintolastani ja hän uudesta kirjastaan. Viihdyimme yhdessä.
– Mennään illalla syömään hyvin, Mr.Gray ehdotti.
– Mennään, ihanaa, vastasin.
– Pitäisikö palata jo takaisin kotiini? Mr.Gray kysyi suudellen minua.
Nousimme ja lähdimme hiljalleen kävelemään kohti kattohuoneistoa.
2 kommenttia artikkeliin ”Seksinovelli: Paluu keväiseen Pariisiin (vieraskirjoitus) / osa 1”