Tämä on vuoden 2021 joulukalenterin 22. postaus.
Tämä on vieraskirjoitus, jonka on kirjoittanut oma puolisoni.
***
Kirjoitin aikaisemmin tuntemuksistani liittyen seksiin toisten kanssa.
En osaa sanoa onko se juuri tämän ”maailmankatsomuksen” muuttaminen ja siitä muodostunut jonkinlainen vapautuneen helpottunut olo sekä voimistunut rakkauden tunne.
Mutta yllättäen myös se, miten koen fyysisen läheisyyden ja kosketuksen on muuttunut viimeaikoina merkittävästi.
Läheisyydestä ja pelkästä viattomastakin kosketuksesta saatu hyvänolontunne on tuottanut jopa täysin seksuaaliseen nautintoon rinnastettavaa, erittäin euforista oloa.
Ihan vain vaatteet päällä, toista silittäen ja hieroen.
Kyseisen tunteen purkaminen millään tavoin verbaalisesti vaikuttaa jossain määrin jopa hieman omituiselta. Kirjoitetussa muodossa saattaa vaikuttaa jopa liioitellulta.
Tai ainakin sellaiselta, jota itse en olisi ehkä edes aikaisemmin uskonut voivani kokea.
Ajatuksiin palautuu voimakkain ja mieleenpainuvin esimerkki tästä, joka tapahtui ilman sen kummempaa tavoitteellisuutta tai suunnittelua.
Se pelkästä koskettamisen ja halailun tarpeesta syntynyt olo johti siihen, että makoilimme vaimon kanssa sohvalla päällekkäin.
Hieman hektisen ja arkiselta tuntuvan hetken keskellä kaikki kuitenkin tuntui kiireettömän rauhalliselta, turvalliselta ja pysähtyneeltä.
Silittelin ja hieroin vaimon selkää ja hartioita hitaasti samalla halaillen. Jokainen kosketus ja käteni liike tuntui edellistä määrätietoisemmalta, tuoden hetki hetkeltä voimakkaamman tunteen itselle.
Jokainen hänen reagointinsa kosketukseen, kaikki pienetkin liikahdukset, muutokset hengityksessä ja äänähdykset hieronnan tuottamasta hyvästä olosta tai kivusta.
Ne kaikki saivat itselleni olon, jossa kihelmöivän lämmin ja hyvä tunne kulkee koko kehon läpi tuoden samalla voimakkaan kiihottumisen pinnalle.
Kiihottuneisuus oli kuitenkin hyvin erilainen. Sellainen, jossa tavoite yhdynnästä tai orgamista ei edes tuntunut mitenkään tarpeelliselta.
Sellaiselta jossa tuo koko kehon saavuttanut tunne oli se kaiken huippu.
Tuo olo ei muuttunut samanlaiseksi, mitä vaikka esileikissä. Siis sellaiseksi, jossa haluaisi siirtyä harrastamaan seksiä.
Vaan kiihottuneisuus laski ja jäljelle jäänyt olo oli kuin seksin harrastamisen jälkeen.
Jälkeen vastaavaa tunnetta on tullut vähemmän vahvana, mutta useammin ja aivan satunnaisissa hetkissä.

Yksi kommentti artikkeliin ”22/24 – Seksuaalista nautintoa ilman varsinaista seksiä”