Tämä on vuoden 2021 joulukalenterin 23. postaus.
***
Joitakin aikoja sitten tapahtui nukkuessani jotain hämmentävää. Olin kuulemma napannut mieheni kädestä määrätietoisesti kiinni (mihin mies siis oli herännyt) ja olin ohjannut sen hyväilemään alapäätäni. Mies luuli, että olin normaalisti hereillä, mutta en siis ollut. Tuosta alusta en itse muista mitään, vaan jonkinlaiset muistikuvani alkavat siitä, kun olin siirtänyt miehen käden rinnoilleni ja mies oli sitten alkanut hyväillä nännejäni. Mies oli ollut kertomansa mukaan väsynyt, mutta tietenkin tunnollisesti oli ajatellut tyydyttää himokasta vaimoaan, kun kerran keskellä yötä olin sellaiseen häntä ohjannut. PMS-oireiden vuoksi rintani olivat oikeasti hieman kipeät, mutta unessa muistan siis ajatelleeni, että tämä nännien hyväily ei nyt tunnu lainkaan niin hyvältä kuin välillä oman mieheni kanssa. Tässäkään vaiheessa en siis ollut vielä havahtunut hereille asti, vaan olin jonkinlaisessa unitilassa ja unessani siis kuvittelin harrastavani seksiä erään toisen miehen kanssa. Loppujen lopuksi havahduin hereille vasta siinä vaiheessa, kun olin jälleen kuulemma ohjannut miehen käden jalkoväliini ja hän hyväili minua sen verran voimakkaasti, että aloin olla orgasmin reunalla ja olin itse vienyt myös oman käteni miehen penikselle. Pienen hetken olin hämmentynyt ja mietin, kenen kanssa oikein sängyssä oikeasti makoilen ja mitä ylipäätään oli tapahtunut. Onneksi sentään kyseessä oli oma mieheni ja tilanne oli lähinnä huvittava, kun kerroin, että havahduin oikeasti hereille vasta loppuvaiheessa.
Olen toki nähnyt paljon seksiunia elämäni aikana ja joitakin kertoja olen saanut unissani oikean orgasmin. Mutta tämä oli kyllä kokonaisuudessaan aika hämmentävä tilanne, vaikka onneksi mitään vahinkoa ei toki tapahtunut ja toivon mukaan tästä ei mitään toistuvaa ”unihäiriötä” tule. Googlettamalla toki tällekin ilmiölle löytyi nimi: seksomnia.

2 kommenttia artikkeliin ”23/24 – Seksiä unessa”