Voisinko ryhtyä avoimeen suhteeseen? Tuskin ainakaan kovin helposti, vaikka en kovin mustasukkainen olekaan ja pettämiseksi luokiteltavan toiminnan raja menee meillä melko korkealla. Yhteiset ryhmäseksijutut on ajatukseltaan jees, mutta varmasti miettisin liikaa sitä, mitä toinen puuhailee toisten kanssa, jos en itse ole lainkaan ollut paikalla. Pystyisinkö kuitenkin lopulta asian sallimaan / saisinko tunteen hallintaan, jos se olisi toiselle tärkeää? Tai jos itselleni tulisi halukkuutta avoimeen suhteeseen, miten lähtisin asiaa viemään eteenpäin?
Tällä hetkellä suhteessamme on hyvä vaihe, monipuolista kiihkeää seksiä on ollut riittävästi lähiaikoina. Aikaa eikä myöskään energiaa olisi juurikaan mihinkään ulkopuolisiin juttuihin – enkä sellaiselle koe tarvettakaan tällä hetkellä. Mutta jos suhteemme kestää loppuelämämme, riittääkö meille vain toisemme seksiasioissa? Tai jos esim. toinen ei pystyisi seksiin lainkaan pitkiin aikoihin, olisiko avoin suhde hyvä ratkaisu, jos sooloseksi ei tuntuisi riittävältä tavalla toteuttaa seksuaalisuutta? Tai jos toinen haluaisi palavasti harrastaa jotakin sellaista seksin muotoa, mitä ei itse voisi tarjota, mutta se olisi toiselle siis tärkeä fetissi? Tietenkin olisi ihanaa pystyä tarjoamaan rakastamallensa kumppanille nautinnollinen seksielämä, mutta todellisuudessa ulkopuolisten kumppanien salliminen ei välttämättä ole kovin helppoa.
Avointa suhdetta miettiessä tärkeää on keskustelu säännöistä. Ja jos molemmat osapuolet eivät vapaaehtoisesti ja aidosti suostu kyseisenlaiseen suhteeseen, se ei tietenkään oikeuta pettämistä.
Olen kirjoitellut ajatuksiani aiemmin mm. tässä merkinnässä. Vinkiksi myös mielenkiintoinen blogi aiheesta, vaikka ilmeisesti uusia päivityksiä ei ole enää sinne tulossa: Perheenisän ajatuksia avoimesta avioliitosta. (Myös toinen blogi ”Suhteellisen avointa” oli hyvin kirjoitettu, mutta ilmeisesti on yksityiseksi muutettu.)
Mitä mieltä avoimesta suhteesta?