Sitomishaaste annettiin jo luukussa 11, mutta jatketaan toisella BDSM-leikkeihin liittyvällä haasteella!
Haaste 15: Piiskaaminen ja muut keinot tuottaa kipua ovat monille tuttu juttu, mutta jos sinä et ole vielä sellaisia kokeillut, uskaltaisitko lähteä kokeilemaan? Vastaanottavana sekä antavana osapuolena. Jos esim. tavallinen piiskaus on tuttua, uskallatko kokeilla jotain erikoisempaa, esimerkiksi inkiväärillä intiimialueiden koskettelua (”figging”) tai kuuman vahan tiputtamista iholle? Vaikka pepun tai rintojen piiskaaminen punaiseksi ei kiehtoisikaan, jonkinlaiset toiset pienet kipuaistimukset voivat yllättäen tuoda uudenlaista nautintoa seksiin. Muista turvasanasta sopiminen ja keskustele kokemuksesta kumppanisi kanssa jälkikäteen. :)
Olen itse vastaanottanut erilaisia pientä (tai kohtuullista) kipua tuottavia leikkejä, ja koen ne nautinnollisena, mutta meillä niitä harrastetaan kuitenkin melko harvoin. Mainittakoon myös se, että olen kokeillut myös inkivääriä alapäähän, vaikka tuon wanhan vieraskirjoitusmerkinnän kommenteissa on vastaukseni, että polte ei kuulosta houkuttelevalta. Silloin kai pelkäsin jotain chilin kaltaista oikeasti kivuliasta poltetta, mutta minulle inkiväärin tuoma tuntemus olikin ihanan lämmin pieni kuumotus, joka toi nautintoa kuten monet muutkin kohtuulliset kivuntuottotavat. Tässäkin on toki varmasti eroja ihmisten välillä, miten sen kokee.
BDSM-artikkelimme jatkuu, tällä kertaa kivuntuottamisen perusteilla. Kirjoitus ei ole kaiken kattava selostus, vaan enemmänkin vilaus muutamaan mahdollisuuteen. Kirjoitan siis pääasiassa niistä, jotka tunnen hyvin.
Ennen kuin yksikään piiska viuhahtaa, tarvitaan suostumus. Se voi olla suhteeseen jo kauan sitten sovittu, mutta siltikin voidaan tarvita ennakkoneuvottelua. Tärkeintä on varmistua siitä, että jokainen osallistuja tietää mihin on alkamassa ja miten tilanne keskeytetään. Parempi neuvotella liikaa kuin liian vähän, jotta vahingoilta ja hankalilta jälkipyykeiltä voitaisiin välttyä.
Ja sitten itse aiheeseen. Minulle tutuimmat välineet ovat kepit ja neulat, joiden lisäksi listaan lyhyesti muutamia itselleni vähemmän tuttuja. Toivon mukaan lukijat osaavat kertoa niistä tarkemmin.
Kepit
Perinteinen selkäsauna puukepillä on helppo ja halpa tapa tutustua kivun maailmaan. Pyöreitä puukeppejä saa rautakaupasta metrihintaan, ja ainakin omassa lähi-Bauhausissani ne saa vielä mittaan katkaistuna. Suosittelen aloittamaan 8- tai 10-millisellä, 60-80 cm pitkällä kepillä ja muokkaamaan kokoa kokemusten perusteella. Ennen käyttöä kannattaa myös kastella kepit, jotta ne eivät halkea niin helposti. 10 sekuntia suihkun alla ja kevyt kuivaus riittävät yleensä hyvin.
Ensimmäisillä kerroilla on hyvä asettaa lyötävä vatsalleen sängylle, jotta paikallaan pysymiseen ei tarvitse erikseen käyttää energiaa. Lyöminen on luontevaa aloittaa pakaroista ja takareisistä, joissa on paljon lihasta ja/tai rasvaa luiden päällä. Pakaroiden ylälaidassa on syytä varoa ristiluuta, joka tuntuu selän alaosassa selkeänä luurakenteena suoraan ihon alla, ja reisissä puolestaan pitää varoa polviniveliä. Yleissääntönä isot lihakset ovat hyviä kohteita, kun taas niveliä, pinnassa olevia luita ja sisäelimiä on varottava. Näin:
(Kuva täältä: http://asibdsm.com/spanking_tips/, kannattaa lukea koko sivu)
Vihreät alueet ovat parhaita, keltaiset pääasiassa ok, punaisia tulee välttää ja ympyröidyt ovat oikeasti vaarallisia.
Lyöminen on aloitettava kevyillä lämmittelylyönneillä ja kasvatettava intensiteettiä pikkuhiljaa. Kommunikaation on syytä olla kunnossa, jotta lyöjä ja lyötävä pysyvät koko ajan selvillä siitä, missä mennään. Kaikista varminta on käyttää selkokielisiä viestejä, kuten ”ei niin kovaa”, ”odota” ja niin edelleen. Kun siirrytään ihoalueelta toiselle, lämmittely on aloitettava alusta. Nämä ohjeet mielessä voidaan jatkaa niin kauan kuin molemmat sitä haluavat.
Siis, kepit pähkinänkuoressa:
Varmista osallistujien suostumus.
Aloita 8-10 mm paksuisella, 60-80 cm pitkällä kepillä. Lyhyempi on helpompi hallita, paksumpi ei rikkoudu niin helposti.
Suunnittele etukäteen iskualueet ja varmista, että ne ovat turvalliset.
Jatka, kunnes jompikumpi haluaa lopettaa. Lyöjän kannattaa harkita hansikkaan käyttöä rakkojen välttämiseksi.
Neulat
Neuloja pidetään (jossain määrin syystäkin) hardcore-harrastuksena, mutta oikein käsiteltynä nekin ovat suhteellisen turvallinen ja toimiva kivuntuottokeino. Ennen kuin ensimmäistäkään neulaa tökätään kehenkään, käykää yhdessä läpi seuraavat:
Suostumus. Ovathan molemmat tietoisia siitä, mihin ovat ryhtymässä?
Onko neulattavalla henkilöllä taipumusta verenvuotoon (verenohennuslääkitys, jokin krooninen veritauti tms.)?
Onko neulattava ihoalue ehjä ja terve?
Onko neulattava henkilö yleisterve (erityisesti kannattaa huomioida veriteitse tarttuvat taudit, kuten HIV ja hepatiitti)
Neulojen tulee olla steriloituja ja kertakäyttöisiä, ja ne maksavat apteekissa n. 10 euroa / 100 kpl. Niitä ei voi vain napata hyllystä, vaan ne tulee pyytää myyjältä (käyttötarkoitukseksi voi sanoa lävistyksen tekemisen). Oma suosikkini on 0,7 mm läpimittainen, 40 mm pitkä injektioneula (yleensä tummanharmaalla muoviosalla), mutta pienemmälläkin voi aloittaa. Alle 20 mm pitkiä neuloja en suosittele, koska ne eivät yllä kovin hyvin ihon läpi käyttämälläni tekniikalla.
Lisäksi tarvitaan puhdistusainetta (Septidin käy hyvin), vanulappuja puhdistusaineen levittämiseen ja verenvuodon tyrehdyttämiseen, muovi- tai lasiastia käytetyille neuloille, kumihanskat sekä riittävä määrä pyyhkeitä tai muovia suojaamaan alusta.
Neulausalue tulee valita siten, ettei välittömästi ihon alla ole suuria verisuonia, hermoja, niveliä tai muita herkkiä rakenteita. Omat suosikkialueeni ovat kyynärvarsien kämmenselän puoleiset pinnat, säärten etupinta ja rinnat. Kuten keppien kanssa, neuloillakin on varottava menemästä lähelle niveliä.
Kun kaikki edellämainittu on kunnossa, on aika laittaa neulattava istumaan tai makaamaan niin, että hän voi rentoutua ja pysyy silti paikallaan. Neulattavan käden tai jalan alle on hyvä laittaa pyyhe tai suojamuovi, jottei alusta tahriinnu. Veri on hankalaa poistaa tekstiilipinnoilta.
Pistokohdat pyyhitään desinfiointiaineella ennen neulojen laittamista. Perustekniikka on nipistää ihoa sormien väliin ja lävistää iho neulalla niin, että ihopoimun toiselta puolen työnnetään neulaa vähintään sentin verran näkyviin. Kärki siis menee ensin ihon sisään ja takaisin ulos, neulan päälle ihopoimua jää muutamasta millimetristä vajaaseen senttiin. Kun ihosta päästää irti, se peittää neulasta noin 25-50% pistosyvyydestä riippuen. Näin:
Videosta poiketen ihoa ei kannata pyyhkiä samalla lapulla kuin kerran, lisäpyyhkimiset vain levittävät vanulappuun tarttunutta likaa takaisin. Videossa puhutaan oman ihon lävistämisestä, mutta samat periaatteet pätevät kumppanin neuloittamiseen.
Neuloja laittaessa on erityisen tärkeää seurata neulattavan reaktioita ja varmistella, että kaikki on kunnossa. Erityisesti alussa on syytä muistuttaa neulattavaa hengittämään, koska yllättävän moni pidättää hengitystä jännittäessään ja seurauksena voi olla pyörtyminen. Tätäkin silmälläpitäen neulaus kannattaa tehdä paikassa, jossa neulattava voi istua tai maata. Lisäksi neulattavan on syytä tarkkailla tuntemuksiaan jokaisen neulan kohdalla erikseen ja kertoa, missä mennään. Vaikkei alueella olisikaan isoja hermoja, pieniä on joka puolella ihoa ja sellaiseen osuminen tuottaa terävän, säteilevän kivun. Tällöin neula kannattaa ottaa pois saman tien, ihan vain varmuuden vuoksi.
Neulaus kannattaa suunnitella siten, että aiemmin laitetut neulat eivät tule eteen seuraavia pistäessä. Hanskoista huolimatta neulaajalla on riski pistää itseään, jolloin joudutaan suoraan verikontaktiin ja tarttuvat taudit kulkevat ihmisestä toiseen helposti. Neulojen kärjet voi halutessaan peittää jonkinlaisilla tulpilla, mutta oman kokemukseni mukaan huolellinen ja hyvin suunniteltu neulaaminen riittää turvatoimeksi.
Kun on aika ottaa neulat pois, ne voi joko yksinkertaisesti vetää ulos tai vaihtoehtoisesti nipistää ihon uudestaan poimulle ennen neulan poistoa. Käytetyt neulat laitetaan suljettavaan, kovamuoviseen tai lasiaan astiaan ja palautetaan apteekkiin hävitettäväksi. Pistorei’istä vuotaa joskus runsaasti verta, joskus ei lainkaan, mutta joka tapauksessa pistokohtaa kannattaa painaa muutama hetki mustelmien ja verenvuodon välttämiseksi. Henkilöstä, ihoalueesta ja joskus myös tähtien asennosta riippuen mustelmia voi tulla paljon tai ei ollenkaan, mutta niihinkin on hyvä varautua henkisesti.
Tämä oli hyvin lyhyt, suppea avaus neulojen maailmaan, tarkempia ohjeita löytyy englanniksi esimerkiksi täältä ja täältä. Edistyneemmille suosittelen kunnollista anatomian opaskirjaa, kuten Netterin tai Grayn kirjoja, joita käytetään laajalti mm. suomalaisessa lääkärikoulutuksessa. Itse olen ottanut tavaksi tutustua Netterin piirroksiin ennen kuin alan neulata uutta ihoaluetta.
Piiskat, ruoskat ja floggerit
Nämä ovat samaa kategoriaa kuin kepit, mutta jokaisella on oma tekniikkansa ja käyttötapansa. En ole näitä juurikaan käyttänyt, mutta perusperiaatteet ovat samanlaiset kuin kepeilläkin: tiedä mihin lyöt, aloita kevyesti lämmittelemällä ja tarkkaile kumppanisi reaktioita. Joku kokeneempi voisi kertoa näistä enemmän?
Sähkö
Markkinoilla on liuta erilaisia sähkölaitteita, joista tunnetuin lienee TENS. En ole itse kokeillut, mutta lisätietoa löytyy ainakin täältä.
Chili ja inkivääri
Yllättävän usein kipuleikeissä unohdetaan luonnontuotteet, jotka polttavat limakalvoilla. Chilejä löytyy monenvahvuisia, ja niitä voi kokeilla sekä suun että alapään alueille. Neutraloimiseen on hyvä varata maustamatonta, rasvaista jogurttia, jotta poltteen saa myös loppumaan kohtuullisessa ajassa. Inkivääri on poltteeltaan miedompi, ja siitä on kirjoitettu jo aiemmin blogissamme.
Oma keho
Ja kaiken tämän välineurheilun jälkeen palataan alkupisteeseen, jossa ei tarvita minkäänlaisia apuvälineitä. Paljain käsin lyöminen voi olla yksinkertaisuudessaan erityisen tyydyttävää, ja puremalla saa ihoon komeita jälkiä vähällä vaivalla. Kynsillä voi raapia, hiuksista voi vetää. Käsillä voi läimiä hieman vapaammin kuin apuvälineillä, mutta edelleen välttäisin kovia iskuja luihin, sisäelinten alueelle tai suurten hermojen ja verisuonien läheisyyteen. Ihoa voi purra lähes mistä vaan, riippuen omista ja kumppanin mieltymyksistä, mutta esimerkiksi kasvoihin voi jäädä ikävät jäljet pitkäksi aikaa.
Sen sijaan kasvoille voi lyödä avokämmenellä, kun muistaa tukea päätä toisella kädellä (ettei niska ota osumaa) ja – jälleen kerran – tietää mihin kohtaan lyö. Ainoa pehmytkudosta enemmän sisältävä kasvojen osa on poski, ja senkin alla on poskiluun kaari, jonka saa murtumaan liian kovalla lyönnillä. Varovaisuus on tässäkin valttia, vaikka tarkoitus onkin satuttaa.
Jäikö jotain vielä puuttumaan? Kerro meille kommenteissa!
Tämä teksti on lukijaltamme (nimimerkki Annalia), joka halusi jakaa vinkkejä aiheesta, mistä ei ole itse aikanaan suomeksi tietoa löytänyt. Kiitokset hänelle (opinpa itsekin uuden sanan!) – ja jos joku muu haluaa jostain aiheesta kertoa enemmänkin kuin vain kommenttina, niin viestiä voi laittaa palautelomakkeella tai maililla. Julkaisemme kaikki asialliset kirjoitukset. //
Figgingillä tarkoitetaan inkiväärin juuren palan laittamista esimerkiksi anukseen, pilluun tai vaikka virtsaputkeen. BDSM:n harrastajien keskuudessa tämä keino on melko yleisesti tiedossa, sillä kuorittuna inkivääri aiheuttaa lämpimää poltteen tunnetta ja erityisesti genitaalialueilla tunne on jopa kiduttava.
Joitakin vinkkejä inkiväärin käyttöön:
Anaalitappi: Kuori inkivääri ja muotoile se niin, että tappiin jää iso stoppari kuten muissakin anaalitapeissa (ellet halua kaivaa inkiväärin palaa syvältä suolestasi*). Älä käytä liukuvoidetta, vaan huuhtele tappisi vedellä ja aseta anaaliin. Polte ei ala välittömästi, joten odota hetken aikaa. Kun et enää kestä poltetta, poista tappi. Kuumottava tunne häviää reilun 10 min. kuluttua. * Behind Kink -sivustolla hyvä video. ;-)
Virtsaputkeen: Leikkaa kuoritusta inkivääristä sopivan pitkä ja ohut tikku ja aseta se miehen virtsaputkeen. Voin kuvitella, että tämä ei todellakaan ole mukavaa. Omia kokemuksia ei ole. Tulehdusvaarakin on olemassa, että miettisin pariin kertaan.
Klitorikselle polttava tunne: Leikkaa inkivääristä suikaleita ja levitä ne pillun päälle. Jätä vaikuttamaan. Pillun sisälle voit työntää inkiväärin juuresta muotoilemasi dildon – huuhtele vedellä, älä käytä liukuvoidetta.
– Pese kätesi sen jälkeen kun olet käsitellyt inkivääriä, polte ei ole kivaa vaikka silmissä!
– Joku voi olla inkiväärille allerginen, joten kannattaa kokeilla ensin muualle ihoon hetken aikaa…