G-pisteen olemassaolosta ollaan jo pitkän aikaa kiistelty. Löydätkö sinä (nainen) itseltäsi g-”pisteen” eli kiihottumisherkän alueen emättimen etuseinämästä?
Alueen pitäisi löytyä helpoiten silloin, kun nainen on kiihottunut. Voit yrittää löytää alueen niin, että laitat esimerkiksi kaksi sormea sisääsi (ei kovin syvälle) ja koukistat niitä ylöspäin niin, että sormenpäät osuvat emättimen seinämään.
–
Mistään varsinaisesta g-pisteestä en tiedä, mutta ainakin itselläni kyseisen alueen hyväileminen saa aikaan hyvin mukavia tuntemuksia (ja orgasmi tuntuu paremmalta, jos aluetta painelee klitoriksen hyväilyn yhteydessä). Pelkkää emätinorgasmia vielä kuitenkin odottelen…
Blogin teemaan liittyen kyse on siis seksuaalisesta fetisismistä, vaikka fetisismi voi toki olla esimerkiksi uskonnollistakin.
Fetissihän voi olla melkein mikä vaan – jokin ominaisuus ihmisessä, jokin esine tai materiaali,.. Fetisismissä tämä jokin asia tuottaa eroottista tai jopa kokonaisvaltaista mielihyvää.
”Fetissi herättää hyvin voimakkaita mielikuvia, assosiaatioita, joihin sen kiihottavuus perustuu. Fetissi voi liittyä fetisistin selkeisiin eroottisiin fantasioihin. Fetissin luomat mielikuvat voivat olla myös hyvin intensiivisiä, mutta hyvin vaikeasti kuvailtavia tai mahdottomia pukea sanalliseen asuun. Toisaalta myös fetissin kosketus voi tuntua kiihottavalta tai mielihyvää tuottavalta.” -Wikipedia
Onko sinulla jonkinlaisia fetissejä? Huomaa, että voit valita myös useita vaihtoehtoja.
Tästähän muodostuukin varsinainen suihkuputki. Edellisen kirjoitukseni lopussa puhuttiin vesisuihkun käyttämisestä nautiskelun välineenä. Seuraavaksi Hihaton esitteli Kultaisen suihkun – mikä on kyllä omasta mielestäni turhan hieno nimitys pissaleikeille. Nyt on sitten aiheena naisten suihkuorgasmi – eikä se tällä kertaa tarkoita vesisuihkun avulla saavutettavaa orgasmia, vaan ihan jotain muuta.
Itse olen päässyt todistamaan tällaista tapahtumaa vain kerran. Se tapahtui alkukantaisella 80 -luvulla, jolloin ei ollut internettiä eikä paljon muutakaan. Se oli yllätys sekä silloiselle vaimolleni että minulle. Molemmat ihmettelimme, että mitä kummaa tapahtui. Asia selvisi vasta seuraavalla gynekologikäynnillä.
Tapahtuma ei ollut mikään epänormaali ilmiö, vaan naisilla tavattava ejakulaatio, jossa neste lentää parhaimmillaan kaarena ja kauaksi. Siitä on kirjallista materiaalia vuosituhansien takaa, mutta jostakin syystä aiheesta ei kovin paljon nykyään puhuta. Toki netistä löytää ”havaintomateriaalia” helposti, kun googlaa vaikkapa sanalla squirting. Aika komeita kaaria löytääkin. Välillä tulee miettineeksi, että ovatko nuo tosia ollenkaan, mutta kun on itse omin silmin nähnyt, niin on helpompi uskoa.
Kari Heusala on mainiossa kirjassaan Naisen Orgasmi käsitellyt tätäkin asiaa. Naisen ejakuloinnin ei aina tarvitse liittyä edes orgasmiin, sillä se voi tapahtua pelkän ”kiiman” aikaansaamana. Eläinkokeissa on havaittu, että naarailla on itse asiassa täysin samanlainen selkäytimen kautta ohjautuva ejakulaatiomekanismi kuin uroksillakin.
Ejakulaatiossa vapautuva neste tulee virtsaputkesta, mutta sillä ei ole mitään tekemistä virtsan kanssa. Se syntyy pääasiassa Skenen rauhasissa eli naisen eturauhasessa. Harva ehkä tietää, että siis myös naisilla on eturauhanen! Haastatelututkimuksissa ilmiön yleisyydestä on saatu todella erilaisia tuloksia. Ejakuloinnin kokeneiden määrä on vaihdellut viiden ja 70 prosentin välillä.
Varmaan tuloksiin on vaikuttanut kysymyksenasettelu ja ejakuloinnin kulloinenkin määritelmä. Ejakulointina kun voidaan pitää myös tavallisen oloista nesteen erittymistä ilman huomiota herättävän voimakkaita suihkuja – ja joillakin neste saattaa virrata kohti virtsarakkoa. Heusalan mukaan yleensä sellaiset naiset ejakuloivat, joilla on hyvät ja vahvat lantionpohjan lihakset.
Laitetaanpa tähän loppuun nyt housuttomillekin oma ejakulaatiokysely.
(Pieniä virheitä korjailtu muotoiluun liittyen. Valitettavasti äänet katosi jonkin virheen seurauksena; äänestäthän uusiksi, jos ehdit aiemmin vastata.)
Mielenkiinnosta Housuitta-blogi kyselee tällä kertaa, moniko lukijoista on tietoinen jälkiehkäisystä ja siihen liittyvästä aikarajasta (kuinka nopeasti se on otettava yhdynnän jälkeen). Aiheesta on luvassa artikkeli myöhemmin.
”– Miehet on sikoja. Ei ne halua kuin sitä yhtä, vastaa Marika, 19, kysymykseen mitä eroa on miehen ja naisen seksuaalisuudella.” [Helmikaupan artikkelista]
Hohhoijaa.. Toki on totta, että miehet haluavat keskimäärin enemmän seksiä ja useampien henkilöiden kanssa kuin naiset. (Evoluutiopsykologia selittää asiaa sillä, että miehen kannattaa tehdä mahdollisimman paljon lapsia eri naisten kanssa, jolloin perimä jatkaa varmemmin elämää. Naisen taas kannattaa pitää pieni määrä lapsia hengissä ja sitoa mies elättämään heitä.) Mutta silti on myös naisia, jotka haluavat suhteiltaan vain seksiä – ja hyvin monia miehiä, jotka haluavat myös sitoutua.
”Neitsyestä jakorasiaksi on näemmä yllättävän lyhyt matka…” [kommentti erääseen blogikirjoitukseen]
Vielä nykyisinkin naisten seksuaalisuuteen suhtaudutaan helposti nihkeämmin kuin miesten.
Kautta aikojen seksuaalisen halun on ajateltu kuuluvan miehille luonnostaan; tämä voimakas tarve on ollut pakko tyydyttää aika ajoin. Siinä ei siis nähdä mitään ihmeellistä, jos mies nyt paneskelee kymmenien naisten kanssa – joidenkin mielestä kyseinen henkilö on siinä tapauksessa oikein tosimies. Jos taas nainen juoksee sängystä toiseen, on hän helposti monien silmissä huora tai jakorasia. Naisten nautintoa onkin aikoinaan kahlittu ja kontrolloitu jopa väkivaltaisin keinoin.
Huora/madonna-jako juontaa juurensa juutalaiskristillisyydestä, jossa hyvä äiti oli epäseksuaalinen ja huono äiti taas oli yliseksuaalinen = huora. Naisen tehtävä oli lähinnä saattaa maailmaan lapsia ja tyydyttää mies. Viktoriaanisella ajalla tilanne kärjistyi ja ihanteena pidettiin ”sukupuoletonta” naista. Tuolloin kyllä ajateltiin seksuaalisuuden olevan molempien sukupuolten kannalta haitallista; esimerkiksi sperman purkautumisen kuviteltiin heikentävän miestä, joten yhdynnästä kannatti pidättäytyä myös avioliitossa.
Nykyisin toki asenteet ovat paljon muuttuneet, vaikka aina välillä näitä ”jakorasia-juttuja” kuuleekin. Osmo Kontulan kirjan mukaan naisten seksikumppaneiden määrä on noussut räjähdysmäisesti 1970-luvulta. (”Koko elämän aikaisten kumppaneiden määrä oli lisääntynyt naisilla keskiarvolla mitaten 2,6:sta vuonna 1971 10,4:ään vuonna 2007. Vuonna 1971 keskiluku vaihteli eri-ikäisillä naisilla yhdestä kahteen ja vuonna 2007 se oli viisi. Joka toisella naisella oli ollut viisi tai vähemmän kumppaneita ja joka toisella tätä enemmän.”) Miestenkin kumppaneiden määrän kohdalla muutosta suurempaan on tapahtunut, mutta ei samalla tavalla.
DailyMail:kin juuri uutisoi, kuinka naiset suhtautuvat avoimesti yhden illan juttuihin. Esimerkiksi eräs nainen kertoo näin: ’It’s all about sexual confidence,’ she says. ’Women like sex just as much as men – and we don’t have to hide the fact any more. Like most women, I am looking for a long-term relationship and children eventually, but certainly not for a while. It isn’t on my radar at the moment.
Miten sinä suhtaudut yhden illan juttuihin? Mitä mieltä olisit siitä, että jollakin olisi ollut vaikkapa yli 20 kumppania? Vaikuttaako vastaukseesi se, että onko henkilö mies vai nainen? Millaisia eroja sinä olet huomannut miesten ja naisten seksuaalisuudessa?