20/24 – Pumppaa paikat turvonneiksi

Joulukalenterin 20. postaus! Eilen esittelyssä muutama muu seksiblogi, mutta tänään aiheena eräs seksivälinekategoria eli erilaiset pumput. Olen kirjoittanut pumpuista kyllä aiemminkin, mutta nyt hieman uudestaan.

Onko sinulla seksivälineenä nänni-, rinta-, penis-, klitoris- tai vaginapumppua? Millaisissa leikeissä niitä käytät ja miltä ne tuntuvat? Onko lisääntynyt verenkierto kyseisellä alueella tuonut nautinnollisemman seksikokemuksen?

Minulla on tavalliset silikoniset nännipumput ja ihan kivaahan niillä on nännit tehdä turvonneiksi ennen hyväilemistä. Rintojenhan hyväilemisestä kirjoitinkin jo erikseen luukussa 13. Sen sijaan vaginapumppua en omista ja joskus katsomassani pornoleffapätkässä supersuuriksi turvonneet häpyhuulet eivät näyttäneet oikein kiihottavilta mielestäni… o_O Tokihan tunne voi olla miellyttävä. Klitorispumppuakaan en omista, joskin nännipumpulla on sitäkin tullut kokeiltua ihan positiivisin tuloksin. Penispumppua ei myöskään talostamme löydy.


PS. Pillupumppujen kohdalla kuulemma ostamista kannattaa miettiä tarkkaan, sillä joillekin kupit ovat olleet liian isoja eikä alipainetta ole saanut aikaiseksi. Mutta niitäkin on siis montaa erilaisia mallia eli jos asia kiinnosta, niin varmasti jokin sopiva löytyy.

Seksileikkeihin vaihtelua pumpuilla?

Monet ovat varmasti kuulleet penispumpuista, mutta moniko on kuullut vagina-, klitoris- ja nännipumpuista? Ja onko ketään, joka olisi kokeillut näitä leluja?

Joissakin blogeissa ja esimerkiksi foorumeilla on ollut muutamia kertomuksia esimerkiksi ns. pillupumppuihin liittyen. Kokemuksia on tietenkin monenlaisia: Toiset kertovat saaneensa niitä käyttämällä suurta mielihyvää, kun pumppaaminen on tehnyt joksikin aikaa alapäästä turvonneen ja sen vuoksi alapäästä on tullut todella orgasmiherkkä ja märkä. Toiset taas kertovat, ettei vaginapumppu ole ollut edes sopivan kokoinen, eikä siksi alipainetta ole saanut muodostetuksi. Miehistä jotkut mainitsevat, että naisen emätin on tuntunut sillä kertaa yhdynnässäkin erilaiselta. (Esim. Seksitreffien keskustelu.)

Kokeilijoiden postauksesta eksyin joskus katsomaan aiheesta pornovideota (k18!), jossa naisen alapää oli pumpattu hyvin turvonneeksi (ja jossa sitä pumpattiin vielä lisääkin…). Täytyy kyllä sanoa, ettei lopputulos omasta mielestäni ollut lainkaan kiihottava; luonnottomasti turvonneet häpyhuulet saisi itseni ennemminkin pelästymään. :D Ehkäpä alipaineen tuoma tunne on kiihottava ja veren kerääntyminen alueelle aiheuttaisi normaalia suurempaa mielihyvää, mutta eipä ainakaan omaan ostoskoriini taida koskaan pillupumppua eksyä.

Koko alapään pumppaamiseen tarkoitettujen vaginapumppujen sijaan on toki myös välineitä, joilla saa vaikkapa klitoriksen tai nännit turvonneeksi. Semmoisiakaan ei omasta lelulaatikostani löydy, mutta voisin kuvitella, että nämä voisivat olla ihan hauskoja välineitä joskus käytettynä. Mutta jos klitoriksen pumppaa aivan turvonneeksi, pystyykö sitä enää edes sen jälkeen hyväilemään vai onko se sen seurauksena liian kosketusherkkä…? edit: Tulipa sitten ostettua kaksi ihan tavallista nännipumppua. Ihan hauskaahan niillä on nännit tehdä turvonneiksi, mutta enpä niistä itse kuitenkaan suuria kiksejä saanut.

Miesten penispumput ovat hieman yleisemmin tunnettu asia. Usein ihmiset käyttävät niitä siinä toiveessa, että penis pidentyisi, mutta kuten vaikkapa pillupumpun kohdalla, tulos on vain väliaikainen. Kuitenkin yhdyntäkohtaista apua pumpuista saattaa saada: ”Penispumppu on laite, jonka avulla voi parantaa ja vilkastuttaa verenkiertoa peniksen verisuonistossa. Sen toiminta perustuu alipaineeseen, joka muodostuu sylinterin sisälle joko käsikäyttöisesti, mekaanisesti tai elektronisesti. Alipaineen ansiosta veri virtaa peniksen paisuvaiskudoksiin ja aiheuttaa erektion. Tämä parantaa erektioherkkyyttä ja erektioaika saattaa pidentyä.” (Kaalimato.com: Mikä on penispumppu?)

Jos omistat jonkinlaisen pumpun, kerro kokemuksistasi! Tai jos aihe alkoi kiinnostamaan, tässä muutama linkki, joiden takaa kyseisiä välineitä voi alkaa vertailemaan. Vaihtoehtojahan nimittäin riittää…

Pillupumppujen kohdalla ainakin kannattaa ilmeisesti miettiä vaihtoehtoja tarkkaan, sillä monet kertovat ”kuppien” kokojen olleen liian isoja omalle alapäälle!

En saa linkkien klikkaamisesta mitään rahaa, vaan nämä ovat vain satunnaisen googlettelujen tuloksella valittu.

*LoveHoney.co.uk: Doc Johnson Pussy Pump (n. £25 eli n. 35e), Crystal Clear Clitoris and Nipple Pump Set (n. £17 eli n. 24e), Clitoral Pussy Pump n. £13 eli n. 18e. Erilaisia penispumppuja suuri valikoima.
*Sinful.fi: Pump Worx Aloittelijan Penispumppu (n. 20e), Fetish Fantasy Pussy Pump (n. 33e), Pump Worx -setti (n. 54e), Pump Worx: Penispumppu Painemittarilla (n. 50e), Fetish Fantasy Nännipumput (n. 16e), You2Toys Klitorispumppu (n. 27e).
*Kaalimato.com: Vibrating Clit Massager (n. 25e), Klit Kit – imukuppi intiimialueille (n. 22e), Mini Pussy Pump (n. 57e), Clit Sucker (n. 27e), Augment penispumppu (n. 34e).
*Ihmeellinenhuone.fi: Max Twist Nännipumppu (n. 18e), XL Sucker Automatic moottoripenispumppu (n. 49e).
*Pikkutuhma.com: Advanced Clitoral Pump (n. 39e), Clitoral Vibrating Pump (n. 25e), Easy Grow -rintapumput (n. 36e).
*SexShop.fi: Sensational Nipple -pumppu (n. 15e), Nipple Sucker (n.10e). Vagina Cup (n. 29e).
*Lempilelu.fi: Beginner’s Power Pump -penispumppu (n. 25e), Automatic Rock Hard Pump -penispumppu (n. 80e), Max Twist Nipplesucker (n. 20e), Vibrating Nipple Suckers (n. 40e).

EDIT 3/2015: Linkkejä päivitetty, sillä monet eivät enää toimineet.