Uuden vuoden haaveita

Haluaisin löytää uudelleen sen nuoremman itseni, joka oli erittäin seksuaalinen ja halusi sekä jaksoi harrastaa usein monipuolista seksiä. Ehkä voisin kaivaa esiin pitkän ajan jälkeen pillupumpun ja pumpata pillun hauskalla tavalla hieman turvonneeksi. Antaa mieheni laittaa monia sormia sisääni erittäin märkään pilluuni ja venyttää sen äärimmilleen. Hän voisi työntää sormensa myös pyllyyni ja pienen lämmittelyn jälkeen sinne voisi laittaa vaikkapa anaalitapin. Ehkä siirtyisimme siitä pieneen piiskaamiseen ja lopulta rajuun panoon takaapäin.

Haluaisin viettää rauhallisen illan kahdestaan panokaverini kanssa. Illan, jolloin kävisimme saunassa, joisimme ehkä hieman alkoholia ja kiusoittelisimme toisiamme seksuaalisesti pitkään. Minulle tehtäisiin monia orgasmeja, monilla eri tavoilla. Sormettamalla, nuolemalla, leluilla, panemalla. Tulisin vapaasti, ilman pelkoa siitä, että lapset saattaisivat olla kuulemassa seinän takana. Ottaisin pitkään suihin ja edgettäisin häntä monta kertaa aivan tulemisen rajoille. Myös hän tulisi lopulta aivan räjähtävästi ja jäisimme makoilemaan vierekkäin seksin jälkeen.

Haluaisin poseerata seksikkäissä vaatteissa lämpimässä kesäsäässä metsän keskellä, kun minusta otetaan valokuvia. Hyväilisin itseäni ja antaisin itseni tulla voimakkaasti squirtaten sammalmatolle. Haluaisin pitkästä aikaa innostua siitä ajatuksesta, että minua jopa katsellaan livenä ja voisin katsella toisten seksin harrastamista: osallistua esimerkiksi seksibileisiin.

Olen siis harrastanut näitä kaikkia edellä mainittuja asioita, monia ihan lähikuukausinakin, mutta jotain on silti muuttunut selvästi alle kahden vuoden sisällä. Terveysongelmat, kouluikäiset lapset, stressaavat työkuviot. Asioita, joita en nyt tässä blogissa sen tarkemmin avaa, mutta joilla toki on ollut vaikutuksensa siihen, ettei jaksamista ja aikaa ole enää samalla tavalla kuin ennen. Vaikka välillä on esim. lapsivapaita viikonloppuja, joskus ne ovat rehellisesti menneet ihan vain siihen, että on mieluummin vain nukkunut. Tai seksihetki on ollut vain ”puolipakollinen” nopea suihinotto ja perinteinen pano lähetyssaarnaajassa, vaikka toisaalta olisi halunnut jaksaa jotain paljon enemmän.

Tämä on toki nyt tällainen vaihe elämässä ja jossain kohtaa tilanne on kenties taas erilainen, mutta silti haluaisin kovasti löytää sen erilaisen, aiemman ilon ja kiinnostuksen seksiin. En tarkoita, etteikö seksi olisi edelleen kivaa ja ettenkö haluaisi sitä, mutta se ei saa ehkä niin voimakkaita kiihkeitä tuntemuksia aikaiseksi. Välillä mietin, olenko vain kyllästynyt ja puhkeaisinko kukkaan uudelleen, jos olisi joku uusi kumppani, joka saisi hormoneitani enemmän hyrräämään. Pari-kolme vuotta sitten minulla oli vielä aktiivisempi kausi, mutta nyt olen keskittynyt vain puolisooni ja yhteen vakituiseen seksikumppaniini. Osittain en ole kokenut tarvetta muuhun, osittain en ole vain edes jaksanut etsiä uutta seuraa. Näinkin on hyvä, mutta toki uusi on aina erilaista ja tietyllä tavalla helposti kiinnostavampaa.

Ehkä vuosi 2026 tekee taas muutoksen.

Mitä sinä toivot tältä vuodelta?

4/24 – Toteutumattomat fantasiat

Tämä on vuoden 2022 joulukalenteriin kuuluva postaus.

***

Minulla on aika vähän fantasioita, joita en olisi toteuttanut. Siis toki olen saattanut fantasioida jostakusta tietystä henkilöstä, jonka kanssa ei ole tullut oikeasti pantua ja siihen ei ehkä varsinaisesti olisi haluakaan, mutta jos siis puhutaan seksin eri muodoista, jotka haluaisin toteuttaa. Lähinnä vain ryhmäseksi tai seksi toisten katsellessa esim. seksibileissä sekä seksi naisen kanssa ovat jostain syystä edelleen kokeilematta. Tai eihän tässä muuta syytä kai oikeastaan ole kuin se, ettei vain ole aktiivisesti tullut edistettyä niiden toteuttamista eikä sitten satunnaisilla baarikerroilla ole kukaan tällaista ehdotellutkaan. Ja kuten jo kirjoittelin aiemmassa merkinnässä, minua ei kauheasti nappaa täysin satunnaiset yhdenillanjutut, vaan mieluummin panen sellaisten henkilöiden kanssa, joihin on tullut jo hieman tutustuttua. Mutta siihen tutustumiseen ei vain oikein löydy riittävästi vapaa-aikaa.

Onko sinulla toteutumattomia seksifantasioita? Sellaisia siis, jotka oikeasti haluaisit vielä päästä tosielämässä kokemaan.

Photo by Angel Renee on Pexels.com

22/24 – Jaa kumppanillesi salaiset haaveesi

Fantasiointi on mukavaa – omissa seksifantasioissaan kun voi harrastaa ihan minkälaisia juttuja vain. Kaikkia ei ehkä uskalla kertoa vakituiselle kumppanillekaan, koska toisen reaktio saattaa mietityttää, mutta toisaalta taas fantasioiden jakaminen voi tuottaa paljon positiivista seksielämään.

Haaste 22: Kerro kumppanillesi jokin sellainen seksifantasia, mitä et ole hänelle aiemmin paljastanut (jos luotat, että kumppanisi osaa suhtautua toisen kertomiin seksifantasioihin hyvin). Fantasia voi hyvin olla sellainenkin, mitä et haluaisi oikeassa elämässä koskaan toteuttaa. Vaihtoehtoisesti voit jakaa salaisen seksisalaisuutesi nimettömästi tässä Housuitta-blogin merkinnässä.

Tiedättekö kaikki toistenne fantasiat eikä salaisuuksiakaan löydy jaettavaksi? Sitten voitte kokeilla varmistukseksi, tiedättekö hyvin toistenne vastaukset erilaisiin seksikysymyksiin. ;)

Kaikki Joulukalenteri 2020 -postaukset löydät täältä.

Suuseksiä ja mahtavia orgasmeja (vieraskirjoitus)

Tämä vieraskirjoitus on Rouva Ooh:n kirjoittama teksti, jonka hän on julkaissut aiemmin omassa blogissaan, mutta jonka hän halusi jakaa myös tämän blogin lukijoille. Jos haluat lukea lisää hänen kirjoituksiaan, käy ihmeessä tutustumassa blogiin ja Instagrammiin. 🙂

”Olen päälle 40-vuotias nainen ja kolmen lapsen äiti. Olen löytänyt seksuaalisuuden ja mahtavat orgasmit ihan uudella tavalla keväällä 2020. Haluan jakaa tätä ihanaa asiaa kaikille naisille ja miksei miehillekin.” / Rouva Ooh

Jätä palautetta kirjoittajalle kommenttikentässä!

***

”Vihdoin ja viimein kunnon nussimista ja munaa parin ”huonon” kerran jälkeen. Muutama yö, ei sentään peräkkäiset, oli mennyt valvoessa, vitutuksessa ja keskustellessa. Välillä meille tulee ongelmia, johtuen näistä minun kovista seksihaluista. Varsinkin jos olen kovasti odottanut, että illalla saan oikein kunnolla pitkän kaavan kautta, monen orgasmin kera. Tai että kestää ehkä liian vähän aikaa, tai ei ihan ehkä mene kuten olin toivonut tai ajatellut, niin saattaa tulla kovakin vitutus. Tämän asian kanssa täytyy vielä tehdä töitä. Yleensä näihin kertoihin on aina liittynyt liika alkoholi, jolloin Herra X:llä ei seiso. Kyllähän minä saan orgasmeja muutenkin, suuseksillä, käsillä klitorikselta, g-pisteeltä tai ristiluulta. Mutta aina tämä ei riitä. Kyllä haluan myös ihan nussia ja munaa. Näin sanoin myös Herra X:lle, kun hän sanoi, että saithan jo monta kertaa. Sanoin, että ei riitä, haluan ”Nussia ja munaa.” Minä sitten jo fantasioin seksistä neljän miehen kanssa. Istun tuolilla meidän olohuoneessa, kädet sidottuina ja side silmillä. Yksi nuoli pillua, pari siveli käsillä rintoja ja vartaloa ja yksi hiveli ja läiski kevyesti piiskalla reisiä. Ja sen jälkeen jokainen nussia minua vuorotellen. Yhden kanssa keittiön pöydällä, toisen kanssa työtasolla, kolmannen kanssa takaapäin ja neljännen kanssa keittiön nurkassa toinen jalka nostettuna miehen käsivarsille. Sitten istun takaisin tuolille, ja kaikki neljä vetää käteen ja laukeaa päälleni. Kerroin tämän myös Herra X:lle, että kyllä minä jo nussin ja sain munaa neljän miehen kanssa. En kertonut noita yksityiskohtia, mutta eipä sillä väliä, kun hän nämä tekstit kuitenkin lukee myöhemmin. Kannattaa miettiä, että mitä fantasioita kertoo, ja mitä ei, vai kertooko mitään. Ne suosittelen kertomaan, mitä toivoisi miehen tekevän tai mitä haluaisi, että ehkä yhdessä kokeilisitte tai tekisitte. Toki siitä voi tulla ongelmia, jos vaikka omat fantasiat tai toiveet ovat esim. sitomis- ym. ”ota minut väkisin” – tyyppisiä, ja toinen on ihan eri aaltopituudella tässä asiassa. Aika moni naisista haaveilee välillä vähän rajummasta seksistä, sitomisesta, esim. huivilla tai ihan käsiraudoilla sänkyyn tai ns. ”ota minut väkisin”.

Seksistä ja fantasioista pitäisi kuitenkin pystyä puhumaan. Orgasmeja ja tyydyttävää seksiä vaatia, ja olla niiden suhteen vähän itsekäskin. Hyvässä hengessä keskustella, että voisitko joskus tehdä näin…, voisimme yhdessä kokeilla tällaista…, jne. Ei syytellen, että et koskaan tee näin, tai aina vaan teemme näin. Ja jos omista toiveista ei ole koskaan kertonut kunnolla, ei mies voi tietää, että mitähän nainen ehkä haluaa. Miehet nauttivat, kun näkevät naisen saavan orgasmin. Tai kun saavat naisen squirttaamaan. Ekalla kerralla se voi toki hämmentää kumpaakin, ellei tiedä mitä se on. Minä tosiaan squirttaan melkein joka kerta kun g-pistettä sormet koukistettuina stimuloi voimakkaasti. Miehet ovat hyvin visuaalisia seksin aikana. Sen takia monien lempiasento on takaapäin, kun siinä näkee hyvin pyllyn, ja kun penis työntyy vaginaan.

No, niin, sitten vasta päästään asiaan. Pitkän odotuksen jälkeen, no ehkä viisi päivää mennyt, että kunnon nussimista ja munaa sain. Aluksi suutelua, rintojen hivelyä, ristiluun ja selän sivelyä. Sitten voimakkaammin ristiluulta ja orgasmi. Sen jälkeen lähti huulet alaspäin, häpykumulle, reisille, ohimennen klitoriksen päältä jne. Minä jo ajattelin, että voi vittu, saanko suuseksiä heti alkuun. En kyllä odottanut, mutta paras bonus ikinä. Ja Herra X kyllä osaa tämän homman. Ei tarvitse opastaa. Kiertelyä, pyörittelyä, lipaisuja, nuolaisuja, imemistä, näykkimistä, nopeasti, hitaasti, kevyesti ja voimakkaasti. Jonkun ajan kuluttua mahtava orgasmi, jolloin taas kehoni tärisi kauttaaltaan. Kesti taas sen noin 20-40 sekuntia, ja sen jälkeen samaan tien ohjasin Herra X:n sormet pilluun ja heti perään g-pisteestä orgasmi ja squirttaus. Tämän” kaksoisorgasmin” voimakkuus oli ehkä 9. Tämä asteikko varmaan tässä matkan varrella muuttuu, kun oppii saamaan vielä parempia ja pitkäkestoisempia orgasmeja. Herra X olisi saanut jatkaa klitoriksen stimulointia vähän pidempään, nyt hän lopetti vähän niin kuin kesken orgasmin. Nykyään vaan klitorisorgasmin kesto on pidentynyt. Olisi ehkä pitänyt sanoa, että Jatka. Pää, on kyllä helppo kevyesti työntää sivuun, kun ei tarvitse enää tehdä. Mutta, g-pisteorgasmi heti perään oli loistava. Tämän jälkeen jo kovasti odotin kyrpää ja nussimista. Aluksi Herra X oli päällä. Sitten vaihdettiin konttausasentoon, ja laitettiin liukkaria takapuolelle ja selälle, ja rinnoille ja vatsalle. Ai, vittu että tuntui hyvälle, kun kädet liukuvat vartaloa pitkin. Jossain vaiheessa makasin vatsallani ja Herra X päällä, ja hän painautui tiukasti minuun kiinni, niin tämä asento varmaan jotenkin painoi ristiluuta. Ja penis pääsi työntymään syvälle, joten saattoi osua ps-pisteeseen tai kohdunsuulle. Tuntui sikahyvälle. Pikkaisen se oli ahdistavaa, koska siinä oli vaikea hengittää. Jossain vaiheessa minä olin päällä. Tämä on kyllä myös hyvä asento. Stimuloi samalla hyvin klitorista ja g-pistettä. Raskasta, kesäkuumalla, hiki tuli. Taisi lopuksi olla ihan lusikka-asennossa kun Herra X laukesi sisääni. Sitten Herra X vielä stimuloi g-pistettä, ja orgasmi. Sanoin, että yhden kerran vielä, sitten riittää. Kyllä oli pyyhe märkänä näiden kaikkien ruiskuorgasmien jälkeen. Mahtava, tyydytetty olo ja sanoin, että KIITOS! Sanon näin useinkin. Ja vittu, seuraavana päivänä alkoi taas menkat. Vain 11:sta päivän väli. Vituttaa, ei voi harrastaa seksiä. Vitun menkat.”

Photo by Valeria Boltneva on Pexels.com

Paljastelua fantasioissa

Mies Espoosta kirjoitteli esimiehensä (naisen) kanssa tapahtuneista tilanteista ja mietti, ovatko ne voineet olla vain vahinkoja vai olisiko niissä takana jotain muutakin. Olin kirjoittamassa kommenttia kyseiseen merkintään, mutta päätin kuitenkin julkaista tämän erikseen omana juttunaan. Joku myös kyseli minun paljastuksiani, joten tässä yksi, vaikka tässä mennäänkin toistaiseksi vain fantasiatasolla eikä kokemuksissa.

Olen aiemminkin kirjoitellut ekshibitionismiin liittyvistä fantasioistani. En siis voi olla ajattelematta nimettömän kommentoijan tavoin sitä, että ehkä tämä vieraskirjoittajan kuvailema nainen on vain halunnut tarkoituksella hieman flirttailla ja vilautella tissejään, koska nauttii paljastelun tuomasta huomiosta. Ilman, että hänellä on siis välttämättä ollut minkäänlaista toivetta siitä, että tilanne etenisi koskaan esimerkiksi panemiseen.

Itse olen fantasioinut samanlaisista tilanteista, siis että voisin vaikka vilautella julkisella/puolijulkisella paikalla jollekulle minua kiinnostuneesti katselevalle. Esimerkiksi siten, että minulla ei olisi hameen alla alushousuja. Ehkä vain paljastelisin kehoani tai sitten voisin pienesti kosketella itseäni… ehkä voisin vaikka maistaa sormella märän pilluni nesteitä. Olisi kiehtova ajatus saada ulkopuolinen henkilö kiihottuneeseen tilaan, mutta tilanne olisi hänelle ehkä kuitenkin vain ”katsoa saa, mutta ei koskea”. Liitän vielä tuohon fantasiaan sen, että oma mieheni tietäisi, mitä teen ja tilanne häntäkin kiihottaisi, joten viimeistään kotona harrastaisimme kiihkeää seksiä. Sitten on toki paljon myös niitä fantasioita, joissa homma etenee ryhmäseksiin eli ei jää vain tuommoiseen kiusoittelevaan toimintaan, mutta se on sitten taas oma juttunsa. Toisaalta ryhmäseksissäkin kiehtoo paljon ajatus siis siitä, että ulkopuolinen katselisi minua ja miestäni tai oma mieheni katselisi minua, kun panen toisen kanssa (ei siten, että se olisi nöyryyttävää, vaan että olisi kaikille kiihottavaa).

Noh, todellisuudessa en tietenkään halua antaa virheellisiä viestejä, jotka voisi siis ymmärtää helposti siten, että olisin ehdottomasti halukas menemään pidemmälle. Enkä voi tietää, haluaako kohteena oleva henkilö nähdä mun tissien tai jalkovälin vilauttamista enkä ketään halua sellaiseen tilanteeseen tahtomattaan saattaa. Ja aina joku voi ehtiä napata kännykällään kuvia, mikä olisi epätoivottavaa. Julkaisen kyllä mielelläni eroottisia kuvia itsestäni netissä, mutta teen sen vain kasvottomana (ja sellaisella nimimerkillä, mitä en muualla käytä). Mutta ehkä koronaepidemia-ajan loputtua pitäisi vihdoin lähteä testaamaan seksibileitä tai -klubeja, ettei aina olisi vain tällaista pelkkää fantasiointia? ;)

Photo by Daria Rem on Pexels.com

***
PS. Nyt on muuten itsetyydytyskuukausi (masturbation month)! Ja varsinainen ”International Masturbation Day” on 28.5. Fantasioikaa siis rohkeasti ja hyväilkää itseänne erilaisilla tavoilla. Itsetyydytysvinkkejä naisille ja miehille on annettu blogissa jo yli kymmenen vuotta sitten! Tai jos sooloseksi ei tunnu omalta jutulta, älä masturboi, mutta älä kuitenkaan esimerkiksi kiellä sitä kumppaniltasi (paitsi jos se kieltäminen liittyy vaikka yhteisesti sovittuun alistusleikkiin). :)