Panokoulu

”Hei beibit, en tiedä mille kohderyhmälle tämä on suunnattu, mutta tavara meni aika seksuaalivalistuksen piikkiin. Nuorien aikuisten naisten tekstit aiheesta ovat sinällään ihan kiinnostavaa tavaraa (jossain mielessä ihan sosiaalipornona), mutta tällaista kädestäpitävää asennetta löytyy jo ihan seksuaaliterapeuteilta ja muilta alan ihmisiltä. Ei siinä että tuolla mitään hälyttävää olisi ollut, mutta pelkkä empaattinen ja tasapainoinen asenne seksiin ei ihan riitä siihen, että muita (mitä ilmeisimmin nuoria) passaisi ohjata suoraa.

Elkää ottako nokkiinne, jos olette sitten alan ammattilaisia (ja en vihjaa tällä että runkkaisitte villisti) sekä itsenäistä että riippumatonta materiaalia on aina mukava löytää, mutta on aika kova temppu pitää seksuaalisuuteen tutustuttavaa blogia verrattain kevyellä kädellä – ei sillä että epäilisin teidän olevan kovinkin leekkereitä aiheesta. Olihan tämä mukavampi kuin vaihtoehto, jossa miehen peniksen tulisi olla noin 25 senttinen ja opetettaisiin että jokainen pitää omasta tyydytyksestään huolen ”Työntö ja puhallus” -periaatteella. Kiittänen.”

Nimetön

Hei sinullekin, mussukka, ja kiitos kommentistasi minunkin puolestani. En ole ihan varma, mitä halusit loppujen lopuksi sanoa, mutta jäin käsitykseen että olisit kaivannut jämäkämpää ja ammattimaisempaa otetta aiheen käsittelyyn. Kuten itsekin totesit, vakavampaa tekstiä löytyy jo seksuaaliterapeuteilta, eikä sellaista pätevyyttä ole meillä kummallakaan (paitsi jos villi runkkaaminen riittää terapeutin arvonimeen asti), joten tyylilaji pysyy jatkossakin kevyenä.

Näitä tekstejä kirjoitetaan harrastuspohjalta ja omiin kokemuksiin perustuen, emmekä pyri toitottamaan lopullista totuutta tai antamaan Ainoita Oikeita neuvoja. Kirjoituksemme asettuvat samalle viivalle Raakelin ja Lassin panokoulun kanssa, eikä niillä ole sen enempää ammattipohjaa kuin oma käytännön kautta opittu tieto. Jokaisen omalla vastuulla on päätellä ja kokeilla, sopiiko meidän esittämämme näkemys itselle vai ei. Toivottavasti joku muukin omaksuu tasapainoisia ja empaattisia asenteita lukemalla kirjoituksiamme.

Ainakin omalta osaltani kohderyhmään kuuluvat kaikki, jotka etsivät erilaisia näkökulmia ja lähestymistapoja seksiin. Yritän jatkossa muistuttaa riittävän ahkerasti, että kirjoitukseni ovat vain yksi näkemys asioihin ja jokainen muodostaa oman käsityksensä kuulemansa, näkemänsä ja kokemansa pohjalta.

kirjoittanut: hihaton

Kysy meiltä seksistä!

Blogi tarjoaa nyt lukijoilleen mahdollisuuden kysyä nimettömänä mieltä painavista asioista, jotka liittyvät blogin teemaan eli esimerkiksi seksiin ja seksuaalisuuteen.

Kerro siis meille, mikä mieltäsi painaa tai muuten vain mietityttää, ja me yritämme vastata parhaamme mukaan. Klikkaa siis seuraavaa linkkiä ja jätä kysymyksesi jo tänään; joko maililla tai palautelomakkeella!

Klikkaa tästä.

Seksiä kuukautisten aikaan

Näin taukoviikon takia tuli mieleeni tästä aiheesta kirjoitella, sillä monilla tuntuu olevan aiheeseen liittyen kysyttävää…

Erilaisilla palstoilla olen nähnyt usein kysymyksiä esimerkiksi siitä, voiko kuukautisten aikana tulla raskaaksi. Vastaus on tietystikin kyllä, vaikka se harvinaisempaa onkin. (Tämä siis sillä oletuksella, ettei käytä mitään hormonaalista ehkäisyä. Esimerkiksi näin e-pillereitä käyttäessä teho säilyy myös koko taukoviikon ajan, kunhan vain tosiaan muistaa, että taukoviikko on sen 7 päivää eikä yhtään enempää.)

Toinen kysymys, joka näyttäisi ihmisiä mietityttävän, on tulehdukset. Vaan eipä niitä sen enempää kannata pelätä kuin muutenkaan, koska riski on vain vähän suurempi. Ja sitten tietysti yleisesti mietitään sitä, että ollako vai eikö olla kuukautisten aikaan yhdynnässä… Siihen ei voi antaa tietenkään mitään yksiselitteistä vastausta, koska jokainen toimikoon omien ja kumppaninsa halujen mukaan. Mitään varsinaista estettä seksiin ja yhdyntään kuukautisten aikana ole. Jos veritahrat petivaatteissa pelottavat, niin kannattaa kokeilla suihkussa ollessa. Lisäksi luin juuri joskus ”soft tamponeista”, joita voi käyttää yhdynnänkin yhteydessä. Omaa kokemusta niiden käytöstä ei kyllä ole.

Keskustelujen perusteella monet pidättäytyvät yhdynnästä tai jopa kokonaan seksistä menkkojen aikana. Liekö syy sitten siinä, että verta pidetään ällöttävänä vai jossain ihan muussa? Omalla kohdallani vuoto kestää pillereiden ansiosta noin 5 päivää (yh, ennen niiden käyttöä 7-8 päivää), että sinänsä sen ehkä juuri ja juuri kestäisi olla ilman. Vaan välillä juuri menkkojen aikaan tuntuu haluttavan enemmän kuin normaalisti, joten miksipä sitä sitten selibaatissa eläisi. Muutamana ensimmäisenä päivänä kyllä, kun vuoto on melko runsasta, niin yhdyntä ei pahemmin jaksa innostaa. Sen sijaan muuta seksiä (suulla tai käsillä) tulee harrasteltua joskus niin, että tamponi on käytössä. Viimeisinä päivinä sitä sitten yhdyntöjäkin tulee taas harrasteltua esimerkiksi suihkussa ollessa tai joku suoja alla.

Ennen naisia pidettiin kuukautisten aikaan saastaisina ja epäiltiin, että tällaisen naisen koskeminen saattaisi johtaa jopa kuolemaan. Pohjaa tälle uskomukselle löytyi Raamatusta, mutta tietenkin nykytiedon valossa koko juttu on täyttä sontaa. Mutta harrastatko sinä siltikään seksiä kuukautisten aikana? Onko joku jopa kokeillut noita soft tamponeita?

kirjoittanut: oceansoul

Seksi ja vallankäyttö parisuhteessa

Miesten ja naisten erilaiset seksuaaliset tarpeet

Kyllästyykö mies jos seksiä on liikaa?

Kersantti Karoliinat

Nämä ja turhan moni muu esimerkki ovat vain pintaraapaisu siitä ikävästä käytösmallista, jota meille seksuaali- ja välillä muunkin käyttäytymisen normina työnnetään mediassa. Miestä täytyy koko ajan pitää löysässä hirressä, ettei hänelle vain pääsisi kasvamaan itsetuntoa dumpata itsestään epävarma, kontrolloiva nainen. Helpoiten se onnistuu pihtaamalla seksiä, sitähän kaikki miehet jatkuvasti haluavat.

Aivan varmasti.

Jos unohdetaan se, etteivät miehet ole aina valmiita seksikoneita sen enempää kuin naisetkaan, tuollainen arvomaailma on silti kaikkea muuta kuin sitä, mitä parisuhteen ja seksin pitäisi olla: valtataistelua, jossa nainen kiristää miestä tekemään asioita, joita ei halua. Jos samaa harrastettaisiin vaikka rahalla, sanktiona olisi vähintäänkin sakkoa tai vankeutta. Tämä kirjoitus keskittyy lähinnä yhdessä asuvien pariskuntien välisiin asioihin, koska ilmiö on näkyvimmillään niissä.

Koska yksiavioinen parisuhde on lupaus seksuaalisesta sitoutumisesta ja uskollisuudesta, siihen on kuuluttava myös oletus kumppanin seksuaalisten tarpeiden huomioonottamisesta. Jos potentiaalisen kumppanin mieltymyksiä ei tunne riittävän hyvin, on turha myöskään kuvitella osaavansa ne tyydyttää. Siinä vaiheessa kun muutetaan yhteen, olisi syytä olla jonkinlainen aavistus kumppanin haluista ja omasta kyvystä kohdata ne. Jos halut ja antamiset eivät kohtaa, parempi sanoa kiitos ja hei ennen kuin siirtyy tarkastamaan seuraavaa potentiaalista kumppania. Seksi on niin suuri osa parisuhdetta, että tarpeiden on parempi kohdata tai suhteelle ei voi ennustaa kovinkaan valoisaa tulevaisuutta.

Yhteen muuttaminen ei nykyään ole onneksi mikään vaatimus seksielämälle, joten kumppanin mieltymyksiin on helppo tutustua ennen kuin tarvitsee tehdä suuria päätöksiä. Seurusteluvaiheessa molempien pitää uskaltaa kertoa avoimesti, mitä haluaa ja minkälaisilla ehdoilla. Tässä kohtaa siis pitäisi jo olla selvillä esimerkiksi vaatimus tahrattomasta kodista ennen seksiä, jolloin kumppani voi arvioida halunsa ja kykynsä tyydyttää tätä tarvetta osaltaan. Vaatimusten yhtäkkinen ja radikaali muuttaminen jälkeenpäin on pettämiseen verrattavaa epärehellisyyttä, jos moiselle ei löydy aivan hiton hyviä perusteita.

Mikäli jompikumpi osapuoli ei halua tyydyttää toisen tarpeita, pariskunnan ei kannata jatkaa suhdetta kovin vakavalla pohjalla, yhteen muuttamisesta puhumattakaan. Media ja stereotypiat saattavat työntää meitä kaikenlaisiin muotteihin, mutta ainoa oikea määritelmä omille seksuaalisille tarpeille on se, miltä itsestä tuntuu. Jos kumppani yrittää niitä haluja kahlita, hän ei ole oikea ihminen tyydyttämään seksuaalisia tarpeitasi. Sopivampia löytyy kyllä, kun jaksaa etsiä.

Surullisinta tuossa aiemmin mainitussa muotissa on se, että se leimaa puoli kansakuntaa vehkeillään ajatteleviksi seksihulluiksi ja toisen puolet pihtaaviksi, psykoottisiksi hyväksikäyttäjiksi. Seksi on valjastettu rajalliseksi hyödykkeeksi, jonka määrää säätelemällä naiset kyykyttävät miehiä, välittämättä pätkääkään heidän tunteistaan ja tarpeistaan. Nämä miehet puolestaan ovat niin huolissaan seksielämästään, että suostuvat mitä hulluimpiin uhrauksiin säilyttääkseen edes teoreettiset mahdollisuudet kahdenkeskiseen seksiin.

Jos edellinen kappale kolahti, kannattaa oikeasti miettiä olisiko se ruoho sittenkin vihreämpää aidan toisella puolella. Yhteensopimattomat seksihalut eivät vain ole sellainen asia, josta pitäisi kärsiä millään tavalla, eikä varsinkaan siten että toinen käyttää tilannetta häikäilemättä hyväkseen. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi sellaisiin kumppaneihin, jotka eivät voi tai halua tyydyttää omia tarpeitasi.

kirjoittanut: hihaton

Masturbaatiovinkkejä miehille

Tätä aihetta on jo naisten osalta käsitelty, joten lienee paikallaan muistaa myös meitä lihaksikkaamman sukupuolen edustajia. Tämän artikkelin puitteissa aion käsitellä perusasioita, joista on toivottavasti hyvä jatkaa omatoimisesti kokeilemalla eteenpäin. Pohjatietona on hyvä varmistaa vaikka wikipediasta, että termit ovat muistissa :)

Ihan ensimmäiseksi kannattaa hakeutua rauhalliseen paikkaan, jossa ei tarvitse kiirehtiä tai pelätä keskeytyksiä. Vaikka se tuntuisikin itsestäänselvyydeltä, kannattaa uhrata hetki miettiäkseen, missä voi mukavasti tutustua kehoonsa ilman häiriöitä. Luontevin paikka on varmastikin oma sänky tai hyvä nojatuoli, jossa voi ottaa mukavan asennon ja välttyä keskeytyksiltä. Lisäksi kannattaa varata lähettyville muutama pala talous- tai vessapaperia, jottei siemensyöksy pääse sotkemaan ympäristöä.

Kun paikka on löydetty, voi koskettamisen aloittaa oikeastaan mistä tahansa kohtaa kehoa. Vain kokeilemalla voi selvittää, mistä itse pitää, ja jokaisella on omat herkät pisteensä. Ei ole väliä, löytyykö se oma suosikki nännistä, polvitaipeesta vai kiveksistä, kunhan yllät siihen vaivatta valitsemassasi asennossa. Kokeile erilaisia tapoja koskettaa vartaloasi, peniksen vartta ja päätä, kiveksiäsi ja peppureikääsi. Ota kiinni peniksestä reilusti koko kädellä ja liikuta esinahkaa edestakaisin terskan päällä. Kokeile tiukempaa ja löysempää otetta, ota kiinni eri kohdista ja eri sormilla. Jos kitka tuntuu liian suurelta, kokeile käyttää sylkeä liukasteena. Toisille on helpompi synnyttää kiihottavia mielikuvia silmät kiinni ja toiset käyttävät materiaalia, kuten lehtiä, kuvia tai videoita. Internet on ehtymätön masturbaatiomateriaalin lähde, sieltä vain etsimään.

Kun itselle sopiva tyyli peniksen koskettamiseen on löytynyt, voi sitä jatkaa periaatteessa niin kauan kuin haluaa. Samalla voi kokeilla, miltä tuntuu esimerkiksi ottaa kivekset toiseen käteen tai hieroa peppureiän suuta sormenpäillä. Ei ole oikeita tai vääriä tapoja koskettaa itseään, eli kannattaa avoimin mielin ja rauhassa kuulostella, mistä oma kroppa pitää. Kenenkään ei tarvitse tietää, mitä itseksesi puuhailet, joten voit turvallisin mielin koskettaa itseäsi juuri siten kuin hyvältä tuntuu. Kun huomaat orgasmin lähestyvän (usko pois, huomaat kyllä), muista pitää paperi valmiina, ettet joudu selittelemään lakanasta löytyneitä tahroja kenellekään.

Tärkeintä on olla kokeilunhaluinen ja avaramielinen, kuunnella omaa kehoaan ja muistaa, ettei ole oikeita ja vääriä itsetyydytyskeinoja. Kaikki mikä tuntuu hyvältä eikä aiheuta harmia muille on sallittua ja suotavaa. Esimerkiksi peppureiän ympärillä on suuret määrät kosketusherkkiä hermopäitä, joiden stimulointia kannattaa kokeilla vaikka jonkin liukasteen auttamana. Muun muassa kosteusvoide, margariini ja rypsiöljy ovat varsin toimivia, jos kynnys varsinaisen seksiliukasteen ostamiseen on liian korkea. Jos sormet eivät tahdo riittää, erilaisista esineistä ja vihanneksista voi olla apua. Kondomin käyttö esineiden päällä on yleensä hyvä idea.

Masturbaatio on yksi parhaita keinoja mielihyvän tuottamiseen itselle: se on (ainakin itsessään) ilmaista, ei lihota, eikä siihen tarvitse muuta kuin itsensä ja hetken rauhallista aikaa. Suosittelen lämpimästi.

kirjoittanut: hihaton