50 Shades of Grey kinkyn silmin

Otetaan ensimmäisenä varmat pois: minähän olen ihan hiton kinky, jos se ei ole vielä jollekulle selvinnyt. Minun kinkyyteni ei kuitenkaan ole tämän postauksen aihe.

Sen sijaan kävin tänään näkemässä kahden tunnin vilauksen siihen, mitä Pentti Perustöttöröö saattaa käsittää sanalla kinky, eli kävin katsomassa 50 Shadesin. Kirjat luin jo aiemmin, mutta pakkohan tämäkin oli lähteä katsomaan.

En ollut ihan 100% vakuuttunut. Seuraa lievän lieviä spoilereita.

Ensimmäisenä silmään pisti leffan nimihenkilön Christian Greyn karisman ja luonteen puute. Sen, mitä dominoivia sadisteja tunnen, jokaisella on ollut noin miljoona kertaa enemmän presenssiä ja vakuuttavuutta, vaikka olisivat maanneet krapulassa sohvalla raapimassa itseään Batman-kalsareiden alta. Kun hahmon ympäriltä riisutaan raha, autot, lentokoneet ja niin edelleen, jäljelle jää puhaltamalla kaatuva pikkupoika. Erityisesti leffan loppupuolella, Greyn antaessa tiukkoja komentoja alaisilleen, ensimmäinen reaktio on tarjota tikkari ja taputtaa päälaelle kun pikku Jaana-Petterillä on niin paha mieli.

Leffan toinen päähahmo, Anastasia Steele, ei jätä sen vakuuttavampaa mielikuvaa. Typykällä ei ole minkäänlaista itsesuojeluvaistoa tai omien rajojen tajua, vaan Grey voi stalkata tätä mielin määrin ilman mainittavaa vastareaktiota. Loppua kohden Ana vähän elävöityy, mutta fiilis oli suunnilleen sama kuin jos juhannusfestareilla joisi koko illan muumilimsaa ja juuri ennen nukkumaanmenoa saisi kulauksen pilsneriä. Ei lämmittänyt enää siinä vaiheessa.

Kun tarinasta poimii pois kaikki viisi varsinaista kinkykohtausta, jäljelle jää ällöromanttinen kliseetykitys, jossa hahmot vuorotellen katsovat toistensa perään pää kallellaan huokaillen. Grey on kontrollifriikki, joka ei malta laskeaa Anastasiaa silmistään päiväksikään, ja dialogi on välillä todella kökköä. Meinasi naama sulaa muutamassakin kohtaa, mutta suurin pettymys oli silti se ah niin ihanan kinky seksi. Tai ennemminkin sen puute.

Greyn ”leikkihuoneessa” on kyllä kaikenlaista lelua ja piiskausvälinettä, mutta kahta lukuunottamatta niitä ei koko leffassa käytetä. Telineissä komeilevat kepit ovat toki pelottavan näköisiä, mutta ainakin omassa käytössä niitä menee rikki sellaista tahtia ettei niitä noin koristeellisiksi kannattaisi vaivautua tekemään. Ratsupiiskaa vähän vilautetaan ja muutaman kerran se viuhahtaa, mutta todella, todella kesysti. Avokämmen ja hapsupiiska eivät nekään vakuuta, kun lyöminen vastaa lähinnä pientä lämmittelyä omiin kokemuksiin verrattuna. Ilmankos Anan ääntely on sitä vaniljakohtauksista tuttua voihkintaa, kun läpsyttely on tuollaista tasoa.

Kaikista suurin ongelma on kuitenkin se, että Greyn sadismi ja dominoivuus laitetaan elokuvassa lapsuuden traumojen ja käsittelemättömän menneisyyden syyksi. Ei pienintäkään elettä siihen suuntaan, että vallalla ja kivulla voisivat leikkiä myös tasapainoiset, tolkut ihmiset, koska hyihyikamalaa. En edes halua kuvitella, millaista olisi selittää omia mieltymyksiään sellaiselle ihmiselle, jonka ainoa kosketus aihepiiriin on 50 Shades of Grey.

Kaiken kaikkiaan elokuvan kantava teema, kinkyys ja vallalla leikkiminen, on aikamoinen kupla. Pahin antikliimaksi on kohtaus, jossa selkäänsä saanut Anastasia tuhertaa kyyneliä ja tivaa Christianilta, miksi tämä haluaa nähdä kumppaninsa itkevänä ja nujerrettuna. Oman kokemukseni mukaan juuri nuo tilanteet ovat niitä kauneimpia, syvällisimpiä ja yhdistävimpiä hetkiä, mutta leffassa asia esitetään täsmälleen päinvastoin. Anastasia vetäytyy, kieltää Greytä koskettamasta itseään ja pakenee. Aftercare loistaa poissaolollaan koko kaksituntisen ajan, mikä on omiaan luomaan mielikuvaa BDSM-harrastuksen haitallisuudesta.

Jotain positiivistakin löytyi: Grey käyttää kumia tunnollisesti uuden kumppanin kanssa, ja turvasanat mainitaan kahteenkin otteeseen. Ihan hakoteillä ei siis olla.

Kokonaisuutena 50 Shades jättää käteen hyvin vähän. Minkäänlaisena johdatuksena BDSM-harrastukseen se ei toimi, koska aihetta käsitellään traumojen purkamiskanavana ja sairauteen verrattavana tilana. Kevyenä viihteenä leffa on köykäinen paperinohuiden hahmojen ja kökön dialogin vuoksi. Ehkä ainoa meriitti on tapa, jolla kinkyseksiä on onnistuttu käsittelemään valtavirran hyväksymällä tavalla kauhistellen ja hupsuina fantasioina. Pikkusisko kirjoitti tästä niin osuvasti, etten ala hänen sanojaan toistamaan.

Jos menette katsomaan, muistakaa Oh Joy Sex Toyn vinkit. Älkää sekoittako fiktiota siihen, miten asioita kannattaa oikeassa elämässä tehdä.

Ohittamaton ohitettu

Tämä oli jo niin kipeää kamaa, että pakko kommentoida:

Kirjailija: Nuoret naiset pakotettava ilotaloihin

Nykypäivän tosimies näyttää, mistä kana kusee:

[Kirjailija Timo] Hännikäinen ehdottaa, että naisille säädettäisiin asevelvollisuuden kaltainen pakollinen seksipalvelus valtion ylläpitämissä ilotaloissa.

Perustelu on aivan yhtä briljantti kuin väite:

Hän kirjoitti seksuaalipoliittisen pamflettinsa oltuaan neljä vuotta pakkoselibaatissa.

Ikävä kyllä ihmisten välinen seksi ei ole mikään kansalaisoikeus, joka valtion (tai kenenkään) pitäisi turvata. Se pitää ansaita. Timo saattaa olla niin epätoivoinen, että panisi ketä tahansa, mutta noin keskimäärin ihmisillä on jonkinlaiset kriteerit seksikumppaneilleen. Jotenkin koko kitinä muistuttaa taannoin pinnalla kellunutta prekariaattitouhua, jossa joukko veteliä laiskimuksia halusi palkkaa bilettämisestä ja laiskottelusta. Äiti mä en halua/viitti/pääse pukille, valtion pitää kustantaa!

Timo voisi opetella vetämään käteen ja lopettaa ruikuttamisen, aikuinen mies. Tiedä vaikka muutaman lisävuoden jälkeen herra kirjailija-runoilijaakin alkaisi kiinnostaa tehdä puutteelleen jotain.

Vinkiksi kerrottakoon jo tässä vaiheessa, että se ”jotain” ei tarkoita itkuvinkuparkukirjoja tai kärsivä taiteilija -poseerausta Iltiksessä. Aloittaisi vaikka maksullisilla naisilla, jos rahkeet eivät muuhun riitä.

kirjoittanut: hihaton

Seksi ja vallankäyttö parisuhteessa

Miesten ja naisten erilaiset seksuaaliset tarpeet

Kyllästyykö mies jos seksiä on liikaa?

Kersantti Karoliinat

Nämä ja turhan moni muu esimerkki ovat vain pintaraapaisu siitä ikävästä käytösmallista, jota meille seksuaali- ja välillä muunkin käyttäytymisen normina työnnetään mediassa. Miestä täytyy koko ajan pitää löysässä hirressä, ettei hänelle vain pääsisi kasvamaan itsetuntoa dumpata itsestään epävarma, kontrolloiva nainen. Helpoiten se onnistuu pihtaamalla seksiä, sitähän kaikki miehet jatkuvasti haluavat.

Aivan varmasti.

Jos unohdetaan se, etteivät miehet ole aina valmiita seksikoneita sen enempää kuin naisetkaan, tuollainen arvomaailma on silti kaikkea muuta kuin sitä, mitä parisuhteen ja seksin pitäisi olla: valtataistelua, jossa nainen kiristää miestä tekemään asioita, joita ei halua. Jos samaa harrastettaisiin vaikka rahalla, sanktiona olisi vähintäänkin sakkoa tai vankeutta. Tämä kirjoitus keskittyy lähinnä yhdessä asuvien pariskuntien välisiin asioihin, koska ilmiö on näkyvimmillään niissä.

Koska yksiavioinen parisuhde on lupaus seksuaalisesta sitoutumisesta ja uskollisuudesta, siihen on kuuluttava myös oletus kumppanin seksuaalisten tarpeiden huomioonottamisesta. Jos potentiaalisen kumppanin mieltymyksiä ei tunne riittävän hyvin, on turha myöskään kuvitella osaavansa ne tyydyttää. Siinä vaiheessa kun muutetaan yhteen, olisi syytä olla jonkinlainen aavistus kumppanin haluista ja omasta kyvystä kohdata ne. Jos halut ja antamiset eivät kohtaa, parempi sanoa kiitos ja hei ennen kuin siirtyy tarkastamaan seuraavaa potentiaalista kumppania. Seksi on niin suuri osa parisuhdetta, että tarpeiden on parempi kohdata tai suhteelle ei voi ennustaa kovinkaan valoisaa tulevaisuutta.

Yhteen muuttaminen ei nykyään ole onneksi mikään vaatimus seksielämälle, joten kumppanin mieltymyksiin on helppo tutustua ennen kuin tarvitsee tehdä suuria päätöksiä. Seurusteluvaiheessa molempien pitää uskaltaa kertoa avoimesti, mitä haluaa ja minkälaisilla ehdoilla. Tässä kohtaa siis pitäisi jo olla selvillä esimerkiksi vaatimus tahrattomasta kodista ennen seksiä, jolloin kumppani voi arvioida halunsa ja kykynsä tyydyttää tätä tarvetta osaltaan. Vaatimusten yhtäkkinen ja radikaali muuttaminen jälkeenpäin on pettämiseen verrattavaa epärehellisyyttä, jos moiselle ei löydy aivan hiton hyviä perusteita.

Mikäli jompikumpi osapuoli ei halua tyydyttää toisen tarpeita, pariskunnan ei kannata jatkaa suhdetta kovin vakavalla pohjalla, yhteen muuttamisesta puhumattakaan. Media ja stereotypiat saattavat työntää meitä kaikenlaisiin muotteihin, mutta ainoa oikea määritelmä omille seksuaalisille tarpeille on se, miltä itsestä tuntuu. Jos kumppani yrittää niitä haluja kahlita, hän ei ole oikea ihminen tyydyttämään seksuaalisia tarpeitasi. Sopivampia löytyy kyllä, kun jaksaa etsiä.

Surullisinta tuossa aiemmin mainitussa muotissa on se, että se leimaa puoli kansakuntaa vehkeillään ajatteleviksi seksihulluiksi ja toisen puolet pihtaaviksi, psykoottisiksi hyväksikäyttäjiksi. Seksi on valjastettu rajalliseksi hyödykkeeksi, jonka määrää säätelemällä naiset kyykyttävät miehiä, välittämättä pätkääkään heidän tunteistaan ja tarpeistaan. Nämä miehet puolestaan ovat niin huolissaan seksielämästään, että suostuvat mitä hulluimpiin uhrauksiin säilyttääkseen edes teoreettiset mahdollisuudet kahdenkeskiseen seksiin.

Jos edellinen kappale kolahti, kannattaa oikeasti miettiä olisiko se ruoho sittenkin vihreämpää aidan toisella puolella. Yhteensopimattomat seksihalut eivät vain ole sellainen asia, josta pitäisi kärsiä millään tavalla, eikä varsinkaan siten että toinen käyttää tilannetta häikäilemättä hyväkseen. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi sellaisiin kumppaneihin, jotka eivät voi tai halua tyydyttää omia tarpeitasi.

kirjoittanut: hihaton