Mitä yhteistä on aivoilla, seksillä ja tieteellä? Ei ilmeisesti mitään, jos on uskominen juuri päättyneitä Tieteen päiviä. Viisi päivää hesalaisille on avattu tieteen sarkaa, mutta eipä paljoakaan elämän perusasiasta eli seksistä. Vielä vähemmän oli tarjolla tietoa aivoistamme, vaikka sieltä se seksikin pulppuaa. Päivien otsikkona oli Arjen arvoitus. Mikäpä sitä olisi paremmin avannut kuin aivotutkimus?
Seksistä puhuttiin vain yhdessä seminaarissa kolmen miehen voimin. Suomalainen seksitutkimus näyttää olevan kovasti yksipuolista, pelkkiä sosiologeja kyselyineen. Olisiko jo aika monipuolistaa tätäkin tutkimusalaa? Kaikkien tuntema Osmo Kontula lienee tunnetuin suomalainen alan tutkija maailmalla. Tämä Euroopan seksologiliiton pääsihteeri esitteli seksuaalisuuden ilmenemisen kansainvälisiä eroja sekä muutosta Suomessa 1970 -luvun alusta tähän päivään.
Muutama esimerkki Suomesta:
- Miesten ja naisten välinen merkittävä ero seksihaluissa on säilynyt ennallaan tasa-arvon lisääntymisestä huolimatta.
- Uskollisuusvaatimus parisuhteessa on tiukentunut erittäin merkittävästi. Aviomiehen syrjähypyn salli 1970 -luvulla puolet naisista, nyt vain muutama prosentti.
- Seksin monimuotoisuus ymmärretään aikaisempaa paremmin, mutta asenteiden sukupolvierot ovat valtavat. Esimerkiksi yhdynnän julkisella paikalla hyväksyy 56 prosenttia nuorista naisista ja 76 prosenttia nuorista miehistä, mutta vain 11 ja 22 prosenttia vanhuksista.
- Yhdyntäaktiivisuus on laskenut kaikenlaisissa suhteissa. Sen sijaan itsetyydytys on lisääntynyt huimasti.
Kansainvälisesti:
- Suomessa naidaan vähiten Euroopassa. Maailmanlaajuisesti toki löytyy surkeampiakin maita: tropiikissa seksi ei olekaan jokapäiväistä herkkua niin kuin saattaisi olettaa.
- Suomalaisnuoret aloittavat seksin nuorimpien joukossa Euroopassa.
- Aika ensimmäisestä yhdynnästä ensimmäiseen lapseen on Suomessa Euroopan pisin.
- Suomessa on toiseksi vähiten abortteja Euroopassa Hollannin jälkeen.
Kontulan mukaan nuorten suomalaisnaisten seksuaalisuus on kokenut voimakkaimmmat muutokset muihin maihin verrattuna. Hän nimesi sen suomalaisen seksin tuoreimmaksi trendiksi : haluttomuus, kostumisongelmat, orgasmiongelmat ja itsetyydytys lisääntyvät, yhdyntäkerrat vähenevät. Parisuhteiden ongelmat ovat lisääntyneet niin halussa, aktiivisuudessa kuin nautinnossakin. Samaan aikaan vuonna 2007 naisilla mitattiin korkeimmat henkiset paineet koskaan. Hän ihmetteli, tämäkö on se seksin malli, jota maailman ja tasa-arvon mallimaaksi rankattu Suomi on tarjoamassa muille. Miksi sosiaalinen hyvinvointi on johtanut tällaiseen seksuaaliseen kehitykseen?
Professori Kenneth Sandnabba kertoi homoseksuaalisuudesta ja parafilioista. Homoseksuaalisuuden mittaamiseen ei ole olemassa selkeää mittaria, ei ainakaan kyselytutkimusten perusteella. Riippuu kysymyksenasettelusta, millaisia tuloksia saadaan. Suomalaistutkimuksen mukaan prosentti naisista ja kolme prosenttia miehistä oli edeltävän vuoden aikana harrastanut seksiä saman sukupuolen kanssa. Elämänkaariluvut olivat naisilla 13 ja miehillä kahdeksan prosenttia. Homoseksuaalista mielenkiintoa oli kokenut seitsemän prosenttia naisista ja viisi prosenttia miehistä (33-43v). Nuoremmilla luvut olivat korkeampia.
Kun sitten kysyttiin kuvitteellista mahdollisuutta homoseksuaaliseen toimintaan, naisista 65 ja miehistä 33 prosentin mukaan se ei olisi mahdotonta, jos hyvännäköinen ja mieluisa tyyppi ehdottaisi (salaisena pysyvää) homoseksiä. Kiintoisia lukuja. Samaa suuruusluokkaa olevia lukuja saataisiin varmaan melkein mihin tahansa saattaisitko kuvitella tekeväsi -kysymykseen. Luvut olivat täysin erilaisia kuin kokeissa, joissa kadulla viehättävä henkilö ehdottaa tuntemattomalle heteroseksiä. Niissähän miehet vastaavat lähes sataprosenttisen myöntävästi naisten yhtä todennäköisesti kieltäytyessä.
Parafilia on käyttäytymistä, jota ei yleisesti ajatella kuuluvan tavalliseen heteroseksuaaliseen aktiviteettiin. Näitä ovat muun muassa fetisismi, transvestismi, ekshibitionismi, voyerismi ja SM -seksi. Ne sisältyvät jopa WHO:n tautiluokitukseen! Kuten muutoinkin seksissä, myös näissä on merkittävä sukupuolinen esiintyvyysero. Suomalaistutkimuksen mukaan yleisin ”häiriö” miehillä on voyerismi (19 %) ja naisilla fyysinen masokismi (9 %). Psykologista ja fyysistä masokismia lukuun ottamatta kaikki parafiliat ovat miehillä yleisempiä kuin naisilla. Suurimmillaan ero on transvestismissa ja pienin fyysisessä sadismissa.
Sandnabban mukaan naisilla on enemmän liikkumavaraa elämässä kuin miehillä, joilla se on hyvin rajoitettua. Kävi ilmi, ettei parafilioiden geneettistä taustaa ole tutkittu ja muutenkin tietämys niistä on lastenkengissä. Johtuu varmaan siitä, ettei ”syntejä” ole katsottu tarpeen tonkia, tarttuvat pian? Transvestisuutta ja SM-seksiä ollaan poistamassa tautiluokituksesta. Miksiköhän vain näitä? Parafilioihin usein liittyvä masennus ja ahdistuneisuus kun näyttää johtuvan yksinomaan ympäristön paheksunnasta. Parafiliat ovat myös osa ”normaalia” seksiä, sillä ne voivat tuoda leikkiin lisämausteen ja siten jopa vähentää tarvetta kumppanin vaihtoon. Viime aikoina megajulkkis Sting on paljastanut omia ”parafilioitaan”, joilla hellii parisuhdettaan.
Kolmannen esiintyjän, seksualisti Tommi Paalasen jutustelusta ei ollut mitään opittavaa. Se oli pelkkää poliittista manifestointia ja mielipidediskurssia. Ei sillä ollut mitään tekemistä tieteen kanssa. Esityksen paikka olisi ollut jossain aivan muualla kuin Tieteen päivillä.
kirjoittanut: villiq
Housuitta 
Mielenkiintoisia tietoja, vaikka jotkut kyllä oli jo aiemminkin tiedossa. Kiitokset!
Moi!
Oliko mitään mielenkiintoista uutta biseksuaalisuudesta? Se tuntuu jotenkin aina jäävän jalkoihin, kun puhutaan seksuaalisuudesta.
Mietin asiaa varsin epätieteellisesti, mutta joihinkin lähteisiin kuitenkin nojaten blogissani. Tsekkaa: http://biworldofdaniel.blogspot.com/
:)
Ehkä biseksuaalisuus on jäänyt hieman julkisuudessa vellovan homokeskustelun varjoon. Biseksuaalisuustermihän kuvaa yksilöitä, jotka heiluvat heterojen ja homojen välimaastossa. Koko liukuman voi ymmärtää sikiönkehityksen valossa. Kohdussa sikiö altistuu monenlaiselle hormoniryöpytykselle. Kuten kaikessa tuotannossa, siinäkin sattuu ”virheitä”. Lopputulemaksi toki olisi tarkoitus saada pelkkiä heteroita, jotta lajin lisääntymistuottavuus olisi maksimissaan. Tavoite ei onnistu, vaan tuloksena on seksuaalisten variaatioiden portaaton valikoima ääriheterosta äärihomoon. Yksilötasolla mikään niistä ei tietysti voi olla muita parempi eikä ”paremmuutta” voi mitata ilmiön yleisyydellä.
Kyllä mää ainakin kovasti yritän sitä biseksuaalisuutta tutkia, Oulun yliopistossa, kulttuuriantropologian oppiaineessa. Mulla on aineistona suomalaisten biseksuaalien haastatteluja vuosiskaalalla 1999-2010 (samat haastateltavat on haastateltu useita kertoja), ja sitten media-aineistoa 1970-luvulta nykypäivään.
Tuntuu aika yksioikoiselta olettaa, että Osmo Kontula olisi joku suomalaisen seksin suuri guru. Sillä on pitkä ura ja isot aineistot, mutta ei se nyt todellakaan ainoa ole. Ja mitä tulee homoseksuaalisuuden tutkimukseen, niin vaikka käyttäytymisgeneetikolla voikin olla mielenkiintoista sanottavaa, niin homoseksuaalisten ihmiten arkeen ja kokemuksiin taitaa olla parempi pääsy sellaisilla tutkijoilla kuin vaikkapa Tuula Juvonen, Kati Mustola, Jukka Lehtonen, Antu Sorainen ja Olli Stålström. Näistä muuten Tuula Juvonen on jossain 90-luvun Sosiologi-lehdessä (sori etten näin yömyöhällä muista tarkempaa viitettä) on kritisoinut Kontulan lomakkeiden johdattelevaa kysymyksenasettelua, joka voi häivyttää homoseksuaalisuutta näkymättömiin.
Vaikka tutkijoilla olis paljon kivan kuuloisia numeroita, niin kannattas aina miettiä, että mistä ne numerot on saatu.
Sitten tuosta villiq:n kommentista, että ”olisi tarkoitus saada pelkkiä heteroita, jotta lajin lisääntymistuottavuus olisi maksimissaan”. Tämä ei pidä paikkaansa. Ihmisessä lajina yhdistyy a) pitkä yksilönkehitys ja b) vahva yhteisöllisyys ja sosiaalisuus. Seksuaalisuuden tehtävä ei yhteisöissä ole vain tuottaa jälkeläisiä, vaan myös purkaa aggressioita ja vahvistaa sosiaalisia sidoksia. Tästä näkökulmasta on lajin säilymisen kannalta edullista, että yksilö sukupuolesta riippumatta kokee mahdollisimman monet muut ihmiset seksuaalisesti puoleensavetäviksi, eli pystyy ottamaan käyttöönsä seksuaalisuuden sosiaalisia suhteita vahvistavan ja aggressiota purkavan potentiaalin. Ihminen on kuitenkin myös aggressiivinen eläin, mitään paratiisionnelassa eläviä seksibonoboita me emme ole, vaikka se kivaa olisikin. Jos seksuaalisuus olisi olemassa pelkästään jälkeläisten tuottamista varten, ihmiselle riittäisi kiima joka toinen vuosi niinkuin norsuilla.
Onko kulttuuriantropologia kehittynyt jo niin pitkälle, että kieltää seksuaalisuuden ja lisääntymisen yhteyden? On aika kummallista, jos kommentistani ”olisi tarkoitus saada pelkkiä heteroita, jotta lajin lisääntymistuottavuus olisi maksimissaan” saa väännetyksi johtopäätöksen, että seksuaalisuus olisi olemassa vain jälkeläisten tuottamista varten. Ikään kuin heteroseksuaalisuus olisi pelkkää lisääntymistä. Moisen ajattelun pohjalla lienee kuvitelma, että vain homo- ja biseksuaalisuus tuovat ihmisen seksuaalisuuteen ne muut ulottuvuudet.
Vaikka kaikki ihmiset olisivat perusheteroja, kaikki nykyiset seksuaalisuuden perusfunktiot olisivat olemassa nykyisessä runsaudessaan. Homo- tai biseksuaalisuus eivät tee ihmislajia paremmaksi, vaikka sellainen ajatus monia ehkä kiehtookin. Toki, eivät ne tee lajia huonommaksikaan.
”Juvonen on kritisoinut Kontulan lomakkeiden johdattelevaa kysymyksenasettelua, joka voi häivyttää homoseksuaalisuutta näkymättömiin”. Tämä on yksi kyselytutkimusten heikko kohta. Ihmisiä on helppo manipuloida eikä omaa käyttäytymistä pysty luotettavasti analysoimaan, kun suuri osa siitä on tiedostamatonta kemiaa. Mutta jos Kontulan kysymyksenasettelu on virheellinen Juvosen mielestä, joku muu kysymyksensasettelu on virheellinen jonkun muun mielestä. Kuka tässä nyt sitten on pätevä sanomaan, mikä tuloksista on oikea?
Kirjoitin pitkän kommentin, mutta en ole varma tallentuiko se. Niinpä halusin vain kertoa, että teen Oulun yliopistossa väikkäriä suomalaisesta biseksuaalisuudesta. Tsekkaa kotisivultani lisensiaatintyöni, joka perustuu 40 suomalaisen biseksuaalin haastatteluihin.
Ainoastaan Kontula on sosiologi. Sandnabba on psykologi ja allekirjoittanut filosofi.
Kirjoittajalla lienee varsin kapea käsitys tieteestä, jos filosofiaa ja kulttuurintutkimusta ei lasketa tieteeksi. Pyrin esityksessäni nimenomaan selvittelemään seksuaalisuuden tutkimusta kulttuurintutkimuksen näkökulmasta siivoten alaa vaivaavan poliittisuuden taka-alalle. Kritisoidessani kulttuurista näkökulmaa esitin, että poliittisuus on yksi tutkimusalan ongelmista. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että seksuaalisuuden tutkimuksessa tarvitaan lukuisten tieteenalojen yhteispanosta, jos halutaan saada kokonaiskuva ilmiöstä.
Olenkin erittäin kiinnostunut kuulemaan perustellun näkemyksen siitä, miksi esitykseni oli ”pelkkää poliittista manifestointia ja mielipidediskurssia”, ja miksi sillä ei ollut ”mitään tekemistä tieteen kanssa”.
– Tommi Paalanen
Seksualistin puheenvuorosta Tieteen päivillä ei vissiin ole taltiointia? Olisi mielenkiintoista nähdä ja kuulla mitä esitelmä piti sisällään.
Tuossahan samassa villiq:n linkittämässä videossa ne kaikki puheenvuorot on. :)
Oho, olinpa puusilmä. Laitetaanpa siihen ”muista katsoa”-jonoon.
Tsekkasin Tommin puheenvuoron tuolta linkin takaa ja sain vähän erilaisen kuvan kuin jutun kirjoittaja. Yritin nimenomaan löytää poliittista manifestointia ja mielipidediskurssia, mutta ilmeisesti jotain meni ohi kun en niitä esityksestä löytänyt.
Sen sijaan sain jonkinlaista yleiskuvaa siitä, kuinka laaja-alainen ja monimutkainen tutkimusala seksi ja seksuaalisuus ovat – asia, jonka olin kyllä jollain tapaa sisäistänyt aiemminkin, mutten näin systemaattisesta näkökulmasta. Vaikka oma taustani onkin hyvin vahvasti teknillistieteellinen, olen myöhemmin alkanut nähdä näiden ns. pehmotieteidenkin tarpeellisuuden. Itse en niitä kovin hyvin ymmärrä, minkä vuoksi olen kiitollinen teille jotka tuota tutkimustyötä teette.
Harmillista, että esitysaikaa oli niin vähän, ainakin itselle jäi sellainen olo että luennoitavaa olisi riittänyt vaikka koko päiväksi.
Käytin sosiologi -nimitystä yleisnimityksenä vanhoihin kaavoihin kangistuneista tieteentekijöistä, jotka tyytyvät tekemään kyselyjä tai tutkimaan entisten starojen tekstejä. Olen pahoillani, jos filosofina koit sosiologitermin loukkaavana.
Mikä esityksessäsi oli mielipiteitä? Kaikki. Kaikki, jos tarkoitus oli puhua seksuaalisuudesta. Jos tarkoitus oli pitää historialuento, esityksesi saattoi olla hyväkin. Mutta päivän aihe oli ”Seksi meillä ja muualla”. Filosofia jo sinänsä on pelkkiä mielipiteitä ja luentosi sisältö oli esitellä kahden filosofin (Foucault ja Butler) ajatuksia aikana, jolloin meillä olisi jo oikeaakin tietoa tarjolla. Toinen osa esityksestäsi oli tämän oikean tiedon mollaamista, mikä oli sekin pelkkä mielipide.
Jospa lainaisin itseäni viisaampaa psykologia eli Liisa Keltikangas-Järvistä. Hänen mukaansa psykologia on mullistunut perusteellisesti viimeisten viiden vuoden aikana molekyyligenetiikan ja aivokuvantamisen ansiosta. Hän on myös pohtinut, miksi tämä uusi tieto kohtaa niin suurta vastustusta yhteiskuntatasolla. Hänen mukaansa tietoon suhtautuminen riippuu siitä, kuinka hyvin se soveltuu vallitseviin uskomuksiin. Pelkkä tieto ei riitä muuttamaan vanhoja käytänteitä vaan havahtuminen tapahtuu vasta ongelmien kärjistyessä kestämättömälle tasolle. Lisäisin vastahangan syihin myös vanhojen ja vakiintuneiden reviirien puolustamisen eli yksilötason itsekkyyden.
Viime maanantaisen Prisma-ohjelman (TV1) aiheena oli ihmislajin puhekyky. Siinä kerrottiin kuinka vielä parikymmentä vuotta sitten aivojen ei katsottu millään tavalla liittyvän puheentutkimukseen. Nyt ollaan tietysti aivan päinvastaista mieltä. Puhe sentään tulee kehityshistoriassa paljon seksin keksimisen jälkeen. Jos puhe on biologiaa, ehkä seksikin on.
Jos nyt hieman kärjistää (kovin paljon ei tarvitse) niin filosofia on mielipiteitä, biologia tiedettä.
Tieteen kehitykseen voi suhtautua kahdella tavalla: lähteä siihen mukaan tai jämähtää vanhaan. Liisa on valinnut edellisen tien, Sinä esityksesi perusteella jälkimmäisen. Esityksesi huokui muutosvastarintaa, lyttäsit uudet ajatukset ja mainostit vanhoja pieruja. Liisa selittää, miksi näin tapahtuu ja miksi tapasi jopa saa osakseen lauman enemmistön taputukset.
Käsittämätöntä, että fetisismi ja SM kuuluvat vielä tautiluokitukseen. En taatusti ole sairas, vaikka kyseisistä asioista olenkin kiinnostunut – päinvastoin pidän itseäni hyvinkin tervehenkisenä ja suvaitsevana. On surullista huomata kerta toisensa jälkeen, miten paljon nuo asiat pelottavat ihmisiä. Onhan tietysti hardcorea, josta minäkään en ole kiinnostunut, mutta monilla tuntuu olevan se käsitys, että kaikki SM on silkkaa kidutusta.