Peppuleikit tuntuvat aina herättävän vähän voimakkaita mielipiteitä. Välillä olen saanut palautetta, että tässä blogissa hehkutetaan liikaa anaaliseksiä ja yritetään tuputtaa sitä kaikille – ja toisaalta osa taas pitää peppuseksiä todella kiihottavana ja haluaisi siitä kiinnostavia kirjoituksia.
Noh, kuten kaikkien tässä blogissa kirjoitettujen juttujen kohdalla, en tarkoita, että kaikkien tulisi tykätä jostakin asiasta tai pakolla jotakin kokeilla, jos se ei kiinnosta. Sen sijaan kannustan kuitenkin leikkimielisyyteen ja avoimuuteen kokeiluissa.
Haaste 13: Jos peppuseksi ei ole sinulle tuttu asia, uskaltaisitko lähteä kokeilemaan sitä? Huomaa, että peppuseksi ei missään nimessä ole vain anaaliyhdyntää, vaan se voi olla kaikkea rimmingistä (peppureiän nuolemisesta) yhdellä sormella hyväilyyn tai anaalilelujen käyttämisestä koko kädellä fistaamiseen. Ja sitä voi harrastaa yksin tai kumppanin kanssa eikä peppuseksi tarkoita vain naisen peräaukkoon kohdistuvaa toimintaa, vaan ihan yhtä hyvin myös miesten peppua hyväilemällä voi löytää ihania tuntemuksia. Lisähaasteeksi asetankin strap-on-seksin kokeilun eli että nainen pukee päällensä vyödildon ja työntää sen lämmittelyjen jälkeen miehen peräaukkoon.
Jos haluat tutustua anaaliseksin alkeisiin, saatat olla kiinnostunut seuraavista merkinnöistä:
– Anna peppuseksille mahdollisuus!
– Rimming (ällöttävää vai kiihottavaa?)
– Strap-onilla paneminen
– Miehen eturauhasen hierominen
Blogissa on toteutettu myös kysely anaaliseksistä.
Strap-onia en ottaisi vastaan mistään hinnasta. On viimeisimpiä asioita mihin suostuisin. Todennäköisesti ottaisin ennemmin kiehuvaa vettä päälleni, jos kahdesta pitäisi valita. Nuorempana minulle laitettiin kerran peräpuikko sairaalassa erääseen toimenpiteeseen liittyen. Tunne oli hirvittävä! Myöhemmällä iällä on meinannut tulla parisen kertaa liukastettua kumihanskaa lääkärissä. Olen kieltäytynyt jyrkästi niillä kerroilla. Esim. eturauhasen tutkimus onnistuisi vain, jos laitettaisiin lääkkeillä taju kankaalle.
Tykkään kyllä hyvinkin monista jutuista, mutta vastaanottavana anaalijutut ei ole minua varten.
Parisuhteessa anaalipanot antavana puolena on jääneet taka-alalle. Turhan työlästä valmisteluineen. Keskivertoa paksumman kullin omaavana sisäänmenokaan ei ole aina läpihuutojuttu. On ollut kertoja, kun ei vain kertakaikkiaan mene. Nainen on toki saanut kieltä ja sormea sopivan fiiliksen iskiessä päälle. Tässä tapauksessa pitää kohdallani harvinaisen hyvin paikkansa se, että on autuaampaa antaa kuin ottaa :D
Siis onko nimenomaan se peräpuikon laittaminen itsessään tuntunut hirveältä, vaikka ne kai on pieniä? :o Ikävää kuitenkin, jos siitä on aiheutunut jonkinlaisia traumoja tms. Jos ei pysty lainkaan rentoutumaan, vaan väkisin jotain sisään työnnetään, niin varmasti sattuukin.
Mutta juu ei meilläkään pahemmin anaaliyhdyntöjä harrasteta, kun oman miehen peniksen sisään saaminen ja yhdynnän sujuminen kivuttomasti vaatisi paaljon lämmittelyä. Muut anaalileikit mukavampia. :)
Peräpuikkoja on erikokoisia. Se joka laitettiin oli jotain magnum sizeä. Laitettiin paikoilleen runttaustyylillä. Terveydenhuollon ammattilainen ei ollut sillä kerralla mikään silkkihanskainen tapaus. Kipua ei tuntunut, mutta tunne oli äärimmäisen inhottava.
Puikkojen käyttö lienee vähentynyt esilääkityksessä.
Okei, aika oudolta kuulostaa. o_O