Sisäinen adoptio hyväksytty homopareille

Pitkästä aikaa jotain järkevääkin säädetty! Nimittäin eduskunta hyväksyi tänään perheen sisäisen adoption homopareille. Suomeksi siis rekisteröidyssä parisuhteessa elävä voi adoptoida kumppaninsa lapsen. Tämä parantaa lapsen asemaa, koska hän saa esimerkiksi oikeuden perintöön ja tapaamisiin eron sattuessa.

Välillä ei kyllä tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa lukiessa esimerkiksi HS:n keskustelufoorumia (seuraavat lainaukset tästä ketjusta). Tuntuu kuin suurin osa ei edes ymmärtäisi, mistä laissa on oikeasti kysymys.

”Kyllä täytyy olla sairas yhteiskunta jos tämä ehdotus menee läpi, no tulevaisuudessa sit korjataan näiden idiootien päättäjien satoa kovalla hinnalla. Surulista lasten kannalta. ”

Mikähän tässä tilanteessa nyt varsinaisesti muuttuu? Vaikka lakia ei olisi hyväksytty, nämä lapset asuisivat näissä perheissä silti. Ilman vain edellä mainittuja juridisia oikeuksia.

”Mikä suhde lapsella voi olla toiseen homo-lesbovanhempaan, jonka jälkeläinen hän ei ole?”

Öh.. Mikä suhde siis lapsella voi olla molempiin vanhempiin, joiden jälkeläinen hän ei ole? (Ulkoiset adoptiot)

”Lasta ei kyllä näissä asioissa ajatella olleenkaan. Niin… Mistäköhän johtuu koulukiusaaminen kun lapsi on kouluiässä?”

Nii-i. Kummallista, että minuakin on kiusattu tuhannesta asiasta, vaikka olen asunut ihan heterovanhempien kanssa!

”Lapsella on oikeus isään ja äitiin!”

Eli jos isä on vaikka kuollut, niin lapsi täytyy siirtää toiseen perheeseen, jossa on isä sekä äiti? :)

Kullervo Kalervonpoika lähtee kaiken lisäksi blogissaan väittämään, että laki aiheuttaa sen, että ”homoseksuaali varastaa lapsen hänen omalta vanhemmaltaan”.

Haloo! Nämä lapset asuu jo näissä perheissä. Toinen biologinen vanhempi ei ole osallistumassa arkeen (usein esim. jos kyseessä keinohedelmöityksen kautta syntynyt), joten keneltäkään ei olla mitään varastamassa. Jos toinen biologinen vanhempi on tiedossa, tarvitaan myös häneltä suostumus adoptioon (muuta kuin äärimmäisissä poikkeustapauksissa). Lailla siis vain turvataan lapsen juridista asemaa, kun toisen vanhemman sosiaalisesta vanhemmuudesta tulee myös juridinen.

Ei kukaan haloota nosta siitä, että heteroavioliitoissa sisäinen adoptio on ollut jo sallittua. Mutta sehän on niin kamalaa, kun ihan virallisesti hyväksytään se, että lapsella on vaikka kaksi äitiä!

Sori, mutta hankkikaa suvaitsevaisuutta. =( Se ei tarkoita sitä, että seuraavaksi täytyisi hyväksyä eläimiin sekaantuminen tai pedofilia. Ei ole millään tavalla niihin verrattava asia.

Paljastuksia

En esimerkiksi halua nöyryyttää kumppaniani; en pistää syömään koiran ruokakupista, käymään vessassa ovi auki, laittaa nuolemaan kenkiäni tai kovan piiskaamisen jälkeen käskeä lähtemään uimahalliin. En halua antaa rangaistusta, jos toinen sattuu masturboimaan tai on tehnyt jotain ”väärää”.

Sen sijaan esimerkiki pieni satuttaminen on kiihottavaa. Piiskaus, nännien pureminen,… Samalla kuunnella, kuinka toinen huokailee pienestä kivusta.

Myös sitominen on välillä kivaa vaihtelua. Lisää jännitystä leikkiin saattaa tuoda se, kun toiselle laittaa silmälaput. Vaikka käyttämistämme käsiraudoista pääsee itsekin pois (ja narut eivät koskaan kovin kireillä solmulla ole), voin silti kuvitella toisen olevan minun armoillani.

Tuhmat lelut – varsinkin hieman erikoisemmat – esimerkiksi anal hook (k18!) saa jo ajatuksena kiihottumaan (tuota ei vielä ainakaan kuitenkaan omisteta). Toki tavalliset anaalitapit ja muut ovat myös kivoja leluja, ja sellaisia laatikosta löytyykin jonkin verran…

Omassakin pepussani lelut ovat toki miellyttäviä, mutta hyvin paljon kiihottaa myös siis se, että ne löytävät tiensä kumppanini anaaliin.

Olen myös kokeillut olla itsekin sidottuna. Tässä (kuten monessa muussakin) asiassa olen kuitenkin aika kontrollifriikki, joten en koe sitä yhtä kiihottavana… En oikein ehkä pysty alistumaan kunnolla. Kuitenkin tykkään itsekin esimerkiksi kivusta, joten piiskaaminen (peppu saa alkaa punoittamaan kunnolla, mutta ei ihoa rikki) sopii hyvin!

Pienet S/M-leikit ovat kuitenkin vain pientä piristystä seksielämään. Todennäköisesti hohto menisi, jos ne olisivat jokaviikkoinen harrastus. Olen jo aikaisemmin ihmetellyt sellaisia bdsm-suhteita, joissa roolit ovat päällä 24/7. Sekin on hieman kummallista, jos ”vaniljaseksi” ei ollenkaan kiihota, vaan aina tarvitsee ottaa mukaan fyysistä ja/tai psyykkistä alistamista.

Kukin omalla tavallaan tietysti. Millainen on sinun tapasi? Kuuluuko sitomiset tai satuttamiset ollenkaan sinun makuuhuoneeseesi?

Löytyykö sinusta fetisisti?

Blogin teemaan liittyen kyse on siis seksuaalisesta fetisismistä, vaikka fetisismi voi toki olla esimerkiksi uskonnollistakin.

Fetissihän voi olla melkein mikä vaan – jokin ominaisuus ihmisessä, jokin esine tai materiaali,.. Fetisismissä tämä jokin asia tuottaa eroottista tai jopa kokonaisvaltaista mielihyvää.

”Fetissi herättää hyvin voimakkaita mielikuvia, assosiaatioita, joihin sen kiihottavuus perustuu. Fetissi voi liittyä fetisistin selkeisiin eroottisiin fantasioihin. Fetissin luomat mielikuvat voivat olla myös hyvin intensiivisiä, mutta hyvin vaikeasti kuvailtavia tai mahdottomia pukea sanalliseen asuun. Toisaalta myös fetissin kosketus voi tuntua kiihottavalta tai mielihyvää tuottavalta.” -Wikipedia

Onko sinulla jonkinlaisia fetissejä? Huomaa, että voit valita myös useita vaihtoehtoja.

–

Kommenteissa voi keskustella asiasta lisää. :)

Hakusanojen ihmeellinen maailma

Joskus hymyilyttää, joskus jotain ihan muuta.. Hakusanoja kyttäillessä törmää nimittäin melkein mihin vaan, kuten jo aiempi hakusana-artikkeli osoitti. Pieni katsaus siis muutamiin lähiaikoina käytettyihin hakusanoihin:

voiko neitsyellä olla sukupuolitauti

Sanoisin, että suurimmassa osassa tapauksista sinua on huijattu, jos olet neitsyeltä mennyt taudin saamaan. Toki jos tämä neitsyt on harrastellut suuseksiä, niin tauti on silläkin tavalla voinut tarttua. Ja esimerkiksi HIV:n voi saada muutenkin kuin panemalla.

helinän pillu

Helinä-keiju ei kyllä tainnut paljoa pilluaan esitellä Peter Pan -leffassa, vaikka hame niin lyhyt onkin. :(

voiko tulla raskaaksi suuseksissä

Tämä sitten jaksaa aina huvittaa.. Kyllä siittiöt täytyy ihan sinne pilluun päästää, jos niiden haluaa munasolun luokse löytävän. Ruokatorvi kun ei johda kohtuun, vaan mahalaukkuun.

päänsärky lähtee suihinotolla

Epäilemättä; varsinkin jos puhutaan siitä henkilöstä, joka hyväilyn kohteena on. Seksin aikana vapautuu mielihyvähormoneja – varsinkin orgasmin yhteydessä, jolloin muutkin kivut saattavat heikentyä.

seksi ennen kuukautisia

..ei kai ole mitenkään ihmeellisempää kuin muutenkaan. Riippuu tietysti, kuinka kauan ennen kuukautisia. Ovulaatio tapahtuu yleensä n. 14 päivää ennen kuukautisia, jos sitä tässä haettiin. Jos taas tässä on tarkoitettu, että seksiä ennen kuin kuukautiset ovat ollenkaan alkaneet.. niin kannattaa miettiä, onko henkilö silloin vielä valmis seksiin toisen ihmisen kanssa.

nännien hyväileminen sormilla

Joo, eiköhän tuo melko yleistä ole. Itse ainakin tykkään. Voithan kokeilla vaikkapa varpaillakin.

yhdyntäasentoja

Ei taida täältä paljoa löytää. Kaupasta voi onneksi ostaa Kamasutran (tai vaihtoehtoisesti katsella kuvia netistä) tai sitten vain käyttää mielikuvitustaan.

erikoiskondomit

Millaisia etsit? XXL-kokoisia, laukeamista hidastavia, makukondomeita, kiihotusnystyröillä varustettuja,.. Nettikaupoissa valinnanvaraa riittää, joten niistä etsimään sopivia. Voit tulla sitten kertomaan niistä mielipiteitäsi vaikkapa tänne.

raamattu kuukautiset

”Kun naisella on kuukautisvuoto, hän on epäpuhdas seitsemän päivää, ja se, joka sinä aikana koskettaa häntä, on epäpuhdas iltaan saakka. Kaikki, minkä päällä nainen kuukautistilansa aikana makaa tai istuu, tulee epäpuhtaaksi. — Kahdeksantena päivänä hän hankkikoon kaksi metsäkyyhkyä tai kaksi muuta kyyhkystä ja vieköön ne papille pyhäkköteltan oven luo. Pappi uhratkoon hänen puolestaan toisen syntiuhrina ja toisen polttouhrina ja toimittakoon näin vuodosta aiheutuvan epäpuhtauden sovitusmenot Herran edessä. ” (3. Moos. 15:20-21&29-30)

Nämähän säädökset eivät kyllä ole enää voimassa, mutta ehkä kannattaa silti olla varuillaan, ettei tavata Helvetissä. ;o

verenpaine ehkäisy seksi

Hyvä seksielämä (vähemmän stressiä) laskee verenpainetta, mutta valitettavasti joillakin hormonaalinen ehkäisy nostaa verenpainetta. Onneksi ehkäisymuotoja on muitakin.

voiko itsetyydytyksestä omaan suuhun saada taudin

Jos itse itseäsi runkkailet, niin ei siinä kyllä tauteja mistään ilmasta tule.

peniksen vertailu

Kenen penikseen omaasi haluaisit vertailla ja miksi? Mutta kyllähän niitä kikkelikuvia on netti täynnä, joten vertailukohteista ei liene pulaa.

fleshlight vertaa

Olenkin odottanut, että joku kertoisi meille kokemuksiaan miesten seksivälineistä. Hintoja vertailin aiemmassa postauksessa, mutta fleshlightejakin on tosiaan niin monenlaisia.

ikkunassa runkkaaminen

Mikseipä, kunhan katselijoina ei ole lapsia tai muita, jotka voisivat asiasta suuren metelin nostaa.

itsetyydytys housuitta

Täytyy kyllä sanoa, että ilman housuja itsetyydytys on mukavampaa.

miten seksissä edetään

Ihan miten itse haluatte. Ehkäisy kannattaa muistaa, jos ette pienokaisia halua.

yhdyntä opas

Lyhyesti: Erektiossa oleva penis (löytyy mieheltä) työnnetään naisen kostuneeseen emättimeen (tai anaaliyhdynnässä peräaukkoon; löytyy myös mieheltä) ja sitä liikutellaan siellä. Apuna voi käyttää liukuvoidetta, jos kosteutta ei muuten tarpeeksi ole.

haluan runkata

Hyvä, niin minäkin välillä. Toivottavasti kukaan ei ole sinua estämässä.

naisten mietteitä peniksestä

No kyllä minä ainakin tykkään peniksistä! Tai riippuu tietenkin aina… en kaikista tykkää. =)

eturauhasen kiihotus ejakulaatio, peräaukon koskettelu sormella

Joo. Kyllä sitä anaalia hyväilemällä mies voi saada orgasmin, jolloin tuo ejakulaatiokin yleensä tapahtuu. (Toki se voi tapahtua ilman orgasmiakin.) Ja peräaukon koskettelu tuntuu monista hyvältä, joten siitä vain, jos tykkää!

siveysvyö miehelle

Mutta kysyhän kuitenkin ensin mieheltä lupa. ;)

seksi kuukautisten aikana ehkäisy

Kyllä se ehkäisy täytyy kuukautistenkin aikana muistaa. Pillereitä tmv. käyttäessä teho säilyy kyllä taukoviikolla, älä siitä huoli.

karvainen alapää, porno karvaiset naiset, karvainen pillu, ..

Pornossa karvattomuus on nykyisin suosittua, mutta nähtävästi karvaisillekin olisi kysyntää! Sitä tarjoilee vaikkapa Madonna vuodelta -79.

ps. 15.4.09 blogi täyttää yhden vuoden!

Vertailu seksikaupoista

— HUOM! Tämä on wanha vertailu. Uusi tulossa vuonna 2016.

Netti on täynnä seksikauppoja. Siksi halusin tehdä pienen vertailun eri nettikauppojen hinnoista (kaupat valittu ihan sattumanvaraisesti).

Näiden hintoja vertailtiin: AquaGlide-liukuvoide (50ml), Lady Finger -sauva, Thai-anaalihelmet, Geishapallot, Nahkaruoska, Perhonen-klitoriskiihotin, Penisrengas säätömahdollisuudella, Fleshlight Vagina, Käsiraudat, Hieromasauva (Big Boss tai vastaava: kimmoisaa materiaalia, pituus reilut 20cm, Ø 4-5 cm, ihonvärinen, portaaton vibraattori). Lisäksi tiedot postikuluista.

Kaikissa kaupoissa ei ollut samoja tuotteita tarjolla, joten joissakin olen vain valinnut mahdollisimman samanlaisen tuotteen. Jos jostakin tuotteesta ei löytynyt ollenkaan vastaavaa, taulukossa lukee ”ei”. Vertailun hinnat perustuvat tämän päiväisiin (19.03.2009), joten hinnat voivat olla jo täysin erilaiset muutaman päivän päästä! Joissakin hinnat ovat tarjoushintoja.

Nämä kaupat ovat vertailussa mukana: Seksipankki.com (edit 26.8.2010: linkki otettu pois, sillä kuluttajavirasto on varoittanut kaupasta), Intiimi.fi, Lempilelu.fi, Sincity.fi, Seksikauppa.fi, Kaalimato.com, Keltainenruusu.fi, Makkari.fi, Ihmeellinenhuone.fi, Seksiverkkokauppa.com

Kuten taulukosta näkee, hinnat ovat melko samanlaisia joka kaupassa; jos tuote A sattuukin olemaan halvempi, tuote B taas on kalliimpi. Eli riippuu lähinnä tuotteesta, mistä kannattaa milloinkin tilata. Kannattaa myös huomata, että joissakin kaupoissa ei ole postikuluja, jolloin summa saattaa jäädä pienemmäksi kuin jostakin toisesta kaupasta tilattuna.

KLIKKAA KUVAA, NIIN SE AVAUTUU SUUREMPANA.

os ei vastaa virheistä, jos sellaisia joukkoon on päässyt. ;) Yhteishintaa kaikille tuotteille en ole laskenut, koska kaikista kaupoista ei löytynyt jokaista tuotetta (ja kaikki tuotteet eivät ole aivan samoja).

Mistä nettikaupoista sinä olet tilannut seksivälineitä? Mitä niistä suosittelisit? Onko kauppoja, joista et aio enää ollenkaan tilata?