Mielenkiinnosta Housuitta-blogi kyselee tällä kertaa, moniko lukijoista on tietoinen jälkiehkäisystä ja siihen liittyvästä aikarajasta (kuinka nopeasti se on otettava yhdynnän jälkeen). Aiheesta on luvassa artikkeli myöhemmin.
(Kysely sulkeutunut.)
Mielenkiinnosta Housuitta-blogi kyselee tällä kertaa, moniko lukijoista on tietoinen jälkiehkäisystä ja siihen liittyvästä aikarajasta (kuinka nopeasti se on otettava yhdynnän jälkeen). Aiheesta on luvassa artikkeli myöhemmin.
(Kysely sulkeutunut.)
Jälleen kerran joku naishenkilö keksii kertoa mielipiteensä prostituutiosta; tuosta kamalasta asiasta, joka loukkaa naispuolisten henkilöiden ihmisoikeuksia. Työstä, joka ”ei koskaan ole naisten vapaaehtoinen valinta ja unelma-ammatti, josta aikoinaan jäädään eläkkeelle”.
Tässä kohtaa moni muistaakin mm. Anna Kontulan väitöskirjan, jonka mukaan suomalaisista seksityöntekijöistä suurin osa on valinnut työnsä vapaaehtoisesti. Tämän Mirja Niemitalo kuitenkin kumoaa toteamalla, että kyseiset ”tutkimukset” ovat vääristeltyjä. Totta kai meidän kannattaakin uskoa Niemitalon henkilökohtaisia mielipiteitä tutkimuksia enemmän!
Vaikka seksityöläisenä toimiminen ei olisikaan unelma-ammatti, voi se tuoda hyviä lisätuloja esimerkiksi opiskelijalle. Tuskinpa esimerkiksi Mäkkärissä työskentely on monien unelma-ammatti, missä tehdään töitä eläkeikään asti. Eiköhän tällöinkin syynä ole taloudellinen ahdinko, jota Niemitalo tarjoaa yhdeksi syyksi toimia prostituoituna. Jos joku vapaaehtoisesti haluaa ennemmin paneskella ihmisten kanssa kuin istua Siwan kassalla tai luututa portaita, niin kenelläkään ei pitäisi olla tähän mitään sanottavaa. Niemitalo tuntuu unohtavan kokonaan myös sen, että alalla toimii myös miehiä. Hän väittää, että ”tämä kaikki vain sen takia, että valkoinen mies ajattelee, että hänen on saatava seksiä halutessaan.”
Ratkaisuksi Niemitalo tarjoaa seksin oston ja myynnin kriminalisointia, joka kertoisi näkemystä siitä, ettei naisten riistoa hyväksytä. ”Prostituutio sen kaikissa muodoissaan loukkaa naisten ja tyttöjen ihmisoikeuksia. Se halventaa myös ihmisoikeuksia kunnioittavia miehiä. — Nyt ennen laman pahenemista on oikea hetki hoitaa kelvottomaksi jäänyt laki kuntoon ja kriminalisoida myös seksin osto ja myynti.” Kuitenkaan Niemitalo ei tule ajatelleeksi, että tämä voisi jopa pahentaa asioita. Tällaisen lain säätäminen olisi myös turhaa, koska on selvää, ettei prostituutio sen seurauksena kuitenkaan loppuisi. Parittaminen on asia erikseen, ja se ymmärrettävistä syistä onkin jo kiellettyä (kuten myös seksin ostaminen alaikäiseltä).
ps. Ihmisoikeuksiin (”Jokaisella on oikeus työhön, työpaikan vapaaseen valintaan, –”) vedoten haluan, että minulla on lupa myydä seksipalveluita, jos siltä tuntuu. Ja jos joku haluaa maksaa minulle siitä riittävästi rahaa, niin se ei teille muille kuulu. Niemitalokin voisi siis keskittyä vaikka asioihin, jotka oikeasti ovat ongelma.
On kummallista, kuinka suuri asia naisten rinnoista on tullut. Välillä tuntuu kuin koko itsetunto olisi kiinni joidenkin kohdalla kyseisistä ruumiinosista. Toiset valittavat liian pienistä (tai suurista) tisseistä, toiset taas itkevät riippuvista tai muuten epäkiinteistä. Jos koossa tai muodossa ei ole vikaa, niin ainakin valittamista löytyy nänneistä tai siitä, että rinnat tuntuvat olevan eri paria. Harvemmin kuulee, että joku olisi täysin tyytyväinen rintoihinsa.
En minäkään voi sanoa olevani täysin tyytyväinen rintoihini. Olisihan se tietysti kivaa, jos ne olisivat astetta isommat. Samaan aikaan kuitenkin kumppanini vakuuttaa, että tykkää niistä juuri tällaisena. Miksi siis niiden tarvitsisi olla isommat? Onhan nämäkin ihan mukavat! On paljon ihmisiä, joilla on vieläkin pienemmät. Eikä isot rinnat ole aina hyväksi, monet kärsivät niiden vuoksi mm. hartia- ja selkäkivuista.
Rinnat ovat osa seksuaalisuutta; ne koetaan usein kiihottavana ja toisaalta nännit kovettuvat kiihottumisen yhteydessä. Nykyaikana monien kauneusihanteeseen kuuluu melko isot rinnat, ja rintojen suurentaminen ei ole mitenkään harvinaista. Vaikka ne ovatkin vain yksi osa naisen kehoa, voi miellyttävämmät rinnat parantaa huomattavasti itsetuntoa ja antaa näin enemmän mielihyvää. Eihän kuitenkaan aleta yhtä hulluiksi kuin esimerkiksi jo edesmennyt Lolo Ferrari? Monesti pienet tissit ovat paljon kivemmat kuin silikonia täynnä olevat pallot – ainakin minun mielestäni. Eikä leikkaus ole koskaan täysin riskitön vaihtoehto.
Millaiset rinnat miellyttävät sinun silmiäsi eniten? Oletko sinä tyytyväinen omiin rintoihisi?
Blogin osoite on tästä eteenpäin: http://housuitta.com
Blogimme kirjoittaja ”hihaton” halusi muistaa lukijoitamme ja lähetti seuraavanlaisen postikortin:

”Terveisiä blogin lukijoille Intian auringon alta! Harmillisesti Intia on seksin suhteen todella kielteinen maa, vaikka onnistuin jopa etsimättäkin törmäämään ilotyttöihin. Onneksi ei ole ollut tarvista palveluilleen tällä kertaa… t. Hihaton”
Tämä harmittava ongelma on yleinen ja sitä esiintyy kaikenikäisillä – niin naisilla kuin miehillä. Ongelmaksi se muodostuu varsinkin parisuhteessa, jossa halujen määrä on hyvin erilainen. Kaikille seksi ei ole yhtä tärkeää, eikä vähäinen seksin määrä ole aina varsinaista haluttomuutta. Mutta jos seksi on ennen maistunut, kannattaa miettiä, mistä oma haluttomuus voisi johtua. Suhteen toiselle osapuolelle voi olla hyvinkin turhauttavaa, jos kumppani kieltäytyy kerrasta toiseen.
Naisilla haluttomuutta voivat aiheuttaa erilaiset huolet, lääkkeet (esim. e-pillerit), väsymys, stressi, parisuhdeongelmat, sairaudet jne. Varsinkin raskauden jälkeen äiti on usein väsynyt, limakalvot ovat kuivat ja lapset vievät aikaa. Silti kannattaisi muistaa hoitaa parisuhdettaan ja koittaa järjestää aikaa seksillekin. Liukuvoide auttaa kuivuusongelmiin, ja varmasti vanhemmat jaksavat hoitaa paremmin lapsiaan, kun ovat tyytyväisiä.
Samanlaisia syitä haluttomuuteen on toki miehelläkin; stressi, parisuhdeongelmat, sairaudet, jne.
Suhteen aluksi intohimoa yleensä riittää vaikka muille jaettavaksi. Kun rakastumisen huuma laantuu, seksinkin määrä yleensä vähenee. Pahimmassa tapauksessa suhde arkiintuu niin, ettei seksi enää kiinnosta juuri ollenkaan. Tämä on vaarana varsinkin silloin, kun seksiä harrastetaan joka kerta samalla tavalla. Siksi yllätykset; mielikuvituksen käyttäminen ja uusien asioiden kokeileminen ovat monesti hyväksi, että hehku säilyy vuodesta toiseen. Joillekin haluttomuutta voi aiheuttaa myös orgasmivaikeudet, joista on kirjoitettu tässä blogissa jo aiemmin.
Ikääntymisen myötä seksuaalinen halu yleensä myös vähenee, mutta tämä johtunee enemmänkin sairauksista ja parisuhteen arkistumisesta kuin itse iästä. Jostain syystä vanhojen ihmisten seksiin suhtaudutaan välillä kovin halventavasti. Esimerkiksi bl4ckwh1t3 kirjoitti joskus blogissaan: ”Minä jäin vain miettimään mihin yli 70-vuotias herrashenkilö tarvitsee kondomeja. Minusta on pelottavaa ajatella, että sen ikäinen harrastaa satunnaista seksiä jonkun kanssa. Luulisi, että vietit ovat pikkuhiljaa lakanneet.” Mutta tiedoksi kaikille hassuille nuorille; myös isovanhempasi saattavat harrastaa seksiä ihan yhtä lailla kuin sinäkin. ;) Ja sehän on vaan hyvä juttu, koska seksillä on positiivisia vaikutuksia niin fyysiseen kuin psyykkiseenkin terveyteen.
Erilaiset huolet ja kriisit parisuhteessa tai elämässä muuten aiheuttavat helposti haluttomuutta. Jos ongelmia ei pysty omin voimin selvittämään, kannattaa hakea apua esimerkiksi terapiasta. Vakavat sairaudet ja vammautumiset aiheuttavat lähes poikkeuksetta haluttomuutta, jolloin terveen kumppanin onkin annettava toiselle aikaa ja turvauduttava vaikkapa omaan käteen. Jos ongelmat ovat alkaneet esimerkiksi hormonaalisen ehkäisyn jälkeen, kannattaa kokeilla toisia ehkäisykeinoja. Jos taas yhdyntäkipujen takia seksi ei innosta, eikä liukuvoide tuo helpotusta asiaan, kannattaa suunnata lääkärin vastaanotolle; erilaiset tulehdukset voivat esimerkiksi aiheuttaa kipua yhdynnässä.
Tämä alustukseksi sille, että lainasin vihdoin viime vuoden varmaankin puhutuimman kirjan eli Härkösen ”Ei kiitos”. Tänään varmaankin aloitan sitä lukemaan, joten lukublogistani löytynee ensi viikon aikana siitä arvostelu. Mutta nyt kaikilla on mahdollisuus kertoa omia kokemuksiaan haluttomuuteen liittyen, vaikkapa anonyyminä, jos siltä tuntuu. :)