Millaista on olla ilotyttö?

Useimmille tulee seksin myymisestä mieleen ällöttävä ja naisia alentava työ, jota tehdään vain vastentahtoisesti. Suomessa parituksen uhreja on kuitenkin hyvin vähän, joten suurin osa on itse valinnut työnsä vapaaehtoisesti. Tähän kohtaan joku voi todeta, että onko se vapaaehtoista, jos vaikkapa rahapulassaan joutuu itseään myymään, mutta moniko tekee mitään muutakaan työtä ihan vain huvikseen… Toki kyseisessä työssä on omat riskinsä – niin fyysiset kuin psyykkiset – joita varmasti kannattaa punnita tarkkaan ennen kuin mihinkään ryhtyy.

Suomessa seksin ostaminen ei ole laitonta (muuta kuin parituksen uhreilta) ja IL:n parin vuoden takaisen uutisen mukaan joka seitsemäs mies olisi joskus maksanut seksistä; naisista vain noin prosentti. Kyse ei siis loppujen lopuksi ole mistään kovin harvinaisesta asiasta miesten kohdalla.

Itse en voi vastata otsikon kysymykseen, kun ei kokemuksia ole, mutta aivan lähiaikoina olen törmännyt kahteen melko uuteen blogiin, joissa naiskirjoittaja kertoilee kyseisestä työstä: Kun vartalolla on hinta & Asiakaspalvelua. Kannattaa lukaista, jos aihepiiri kiinnostaa! Esimerkiksi ensimmäiseksi mainitussa blogissa on hyvä kirjoitus kyseisen työn riskeistä ja niiden hallinnasta ja siitä, että vaurioittaako hän kyseisellä työllä itseään. edit: Lisäksi kolmas uusi blogi, sillä toinen noista edellä mainituista on laitettu salaiseksi. Naapurintyttöä naidaan.

Näin pienenä sivuhuomautuksena: positiivinen yllätys oli tv-sarja Hung, jota YLE syksyllä näytti Suomessa. Siinä nimittäin päähenkilö päätti ryhtyä rahapulassaan miesprostituoiduksi.

Moniko blogin lukijoista on ostanut tai myynyt seksiä? Miksi? Millaisia kokemuksia siitä jäi? Muista, että voit kommentoida täysin anonyymisti.

Voit valita kyselyssä kaksi vaihtoehtoa, joten voit kertoa suhteesi seksin ostamiseen & sen myymiseen.

kirjoittanut: oceansoul

Kansanedustaja ostaa seksiä – voi kamala!

”Perheellinen kansanedustaja ostaa seksiä nuorelta opiskelijatytöltä! Pitäisikö nimi julkaista?” (IL)

Öh, ei? Pitäisiköhän myös julkaista kaikkien niiden kansanedustajien nimet, jotka 1) runkkaavat 2) ostavat seksileluja jne… Tällä hetkellä kuitenkin 80% IL:n kyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että nimi tulee julkaista.

”Alibi-lehden mukaan seksiä ostava mies ajaa prostituoidun luo eduskunnan taksikortilla.” Jos Alibi-lehti on oikeassa, niin tämä nyt on vähän kyseenalaista, mutta eiköhän niitä taksikortteja muutkin kansanedustajat käytä joskus muihinkin reissuihin kuin työmatkoihin… Mutta seksiin liittyvät jutut vain on aina niiiiin vakavia.

Varmasti nimi tulee vielä julki, mutta henkilökohtaisesti olen kyllä sitä mieltä, ettei kenenkään seksin ostamiset (tai myymiset) kuulu muille, kun kyse ei ole parituksesta.

Mitä mieltä blogin lukijat ovat asiasta?

(Prostituutiosta on ollut aiemmin puhetta myös mm. jutussa ”Prostituutio loukkaa naisten oikeuksia”.)

kirjoittanut: oceansoul

”Prostituutio loukkaa naisten oikeuksia”

Jälleen kerran joku naishenkilö keksii kertoa mielipiteensä prostituutiosta; tuosta kamalasta asiasta, joka loukkaa naispuolisten henkilöiden ihmisoikeuksia. Työstä, joka ”ei koskaan ole naisten vapaaehtoinen valinta ja unelma-ammatti, josta aikoinaan jäädään eläkkeelle”.

Tässä kohtaa moni muistaakin mm. Anna Kontulan väitöskirjan, jonka mukaan suomalaisista seksityöntekijöistä suurin osa on valinnut työnsä vapaaehtoisesti. Tämän Mirja Niemitalo kuitenkin kumoaa toteamalla, että kyseiset ”tutkimukset” ovat vääristeltyjä. Totta kai meidän kannattaakin uskoa Niemitalon henkilökohtaisia mielipiteitä tutkimuksia enemmän!

Vaikka seksityöläisenä toimiminen ei olisikaan unelma-ammatti, voi se tuoda hyviä lisätuloja esimerkiksi opiskelijalle. Tuskinpa esimerkiksi Mäkkärissä työskentely on monien unelma-ammatti, missä tehdään töitä eläkeikään asti. Eiköhän tällöinkin syynä ole taloudellinen ahdinko, jota Niemitalo tarjoaa yhdeksi syyksi toimia prostituoituna. Jos joku vapaaehtoisesti haluaa ennemmin paneskella ihmisten kanssa kuin istua Siwan kassalla tai luututa portaita, niin kenelläkään ei pitäisi olla tähän mitään sanottavaa. Niemitalo tuntuu unohtavan kokonaan myös sen, että alalla toimii myös miehiä. Hän väittää, ettätämä kaikki vain sen takia, että valkoinen mies ajattelee, että hänen on saatava seksiä halutessaan.”

Ratkaisuksi Niemitalo tarjoaa seksin oston ja myynnin kriminalisointia, joka kertoisi näkemystä siitä, ettei naisten riistoa hyväksytä. Prostituutio sen kaikissa muodoissaan loukkaa naisten ja tyttöjen ihmisoikeuksia. Se halventaa myös ihmisoikeuksia kunnioittavia miehiä.Nyt ennen laman pahenemista on oikea hetki hoitaa kelvottomaksi jäänyt laki kuntoon ja kriminalisoida myös seksin osto ja myynti.” Kuitenkaan Niemitalo ei tule ajatelleeksi, että tämä voisi jopa pahentaa asioita. Tällaisen lain säätäminen olisi myös turhaa, koska on selvää, ettei prostituutio sen seurauksena kuitenkaan loppuisi. Parittaminen on asia erikseen, ja se ymmärrettävistä syistä onkin jo kiellettyä (kuten myös seksin ostaminen alaikäiseltä).

ps. Ihmisoikeuksiin (”Jokaisella on oikeus työhön, työpaikan vapaaseen valintaan, –”) vedoten haluan, että minulla on lupa myydä seksipalveluita, jos siltä tuntuu. Ja jos joku haluaa maksaa minulle siitä riittävästi rahaa, niin se ei teille muille kuulu. Niemitalokin voisi siis keskittyä vaikka asioihin, jotka oikeasti ovat ongelma.

kirjoittanut: oceansoul

”Seksityöläiset eivät ole uhreja”

Anna Kontulan väitöskirjan mukaan Suomessa on paljon ihmisiä, jotka tekevät seksityötä vapaasta tahdostaan. Kimmoke työn aloittamiseen on yleensä raha: vähäisellä työmäärällä rahapussiin tipahtaa useampi satanen – ja verojakaan ei niistä pahemmin maksella. Yleensä kyseessä on vain väliaikainen ammatti. KRP:n mukaan Suomessa toimii päivittäin viitisensataa prostituoitua; Kontula on arvioinut vuosittaiseksi määräksi noin 8000. (Lähde.)

Eli tutkimus on todistanut todeksi sen, mitä jo monet ovat kauan aikaa sanoneet. Tietenkään jotkut ihmiset eivät siltikään halua uskoa, että joku oikeasti voisi kaupata itseään vapaaehtoisesti. Sehän nyt on aivan järjetöntä!

Olen seurannut monia keskusteluita prostituutiosta ja aina näkee samanlaisia perusteluita seksityötä vastaan: Se on moraalitonta, se on vaarallista, ”suosittelisitko sinä kyseistä ammattia lapsellesi?”, ”ei laillistaminen poista työn negatiivisia ongelmia”, jne. Laillistamisen puolesta äänestävät henkilöt hakevat esimerkkejä niistä Euroopan maista, joissa ilotalot ovat toiminnassa. Ja nimenomaan siitä, että jos haluaa itse omasta tahdostaan hankkia rahaa seksiä harrastamalla, niin mikä ongelma asiassa on.

Itse en ole oikein koskaan nähnyt asiassa mitään väärää. Enpä taitaisi itse kuitenkaan sellaiseen ryhtyä, mutta jokainen tekee mitä tahtoo, jos siitä ei aiheudu muille mitään haittaa. Ongelmia asiaan toki myös liittyy, mutta niiden perusteella koko alaa ei voi tuomita. Kontulaa lainaten:

”suomalaiset seksityöntekijät eivät ole uhreja, vaan useimmiten työnsä vapaaehtoisesti valinneita henkilöitä, joiden päätöstä pitäisi kunnioittaa.”

Mitä mieltä sinä olet? Oletko / voisitko kuvitella myyväsi itseäsi, jos rahantarve iskee? Entä voisitko / oletko joskus maksanut seksistä? Miten muuten suhtaudut asiaan? Olisiko hyvä, jos Suomeenkin tulisi ilotaloja?

kirjoittanut: oceansoul