”Raiskauksen” uhrin vastuu

Satuinpa surfaillessani sivulle, joka kertoo myyttejä seksuaalisesta kaltoinkohtelusta. Monta hyvää pointtia, mutta tähän yhteen haluan tarttua:

7. Suutelu, halailu tai hyväily on automaattisesti lupaus edetä yhdyntään.

Jokaisen ihmisen perusoikeuksiin kuuluu seksuaalinen itsemääräämisoikeus. Se tarkoittaa ehdotonta ja aukotonta oikeutta kieltäytyä seksistä koska tahansa ja missä tahansa läheisyyden vaiheessa. Kukaan ei saa painostaa eikä pakottaa ketään sellaiseen, mikä ei hänestä tunnu hyvältä tai oikealta. Ihmisellä on oikeus myös muuttaa mieltään ja esim. vetäytyä intiimistä läheisyydestä, ja tätäkin oikeutta toisen pitää kunnioittaa. On ymmärrettävää, että torjutuksi tuleminen tai toisen kieltäytyminen harmittaa ja turhauttaa, mutta se ei oikeuta painostamiseen tai pakottamiseen.

Kyllä, olen itsemääräämisoikeuden kannalla ja sitä mieltä, että jokaisen pitää voida sanoa ”ei” siinä kohtaa kun itsestä siltä tuntuu. Tähän asti kaikki hyvin. Vielä kun se ”ei” tulisi ulos selkeästi ja jättämättä tulkinnanvaraa.

Ongelma on siinä, että naisella on sosiaalinen paine olla sanomatta ”ei” jämäkästi ja selvästi, ja miehillä on vastaavasti sosiaalinen paine sivuuttaa puolihuolimaton ”ei”. Molemmat ovat jäänteitä 1800-luvulta, jolloin seksistä nauttiminen oli naisilta kiellettyä ja neitsyyttä piti säästää tulevaa aviomiestä varten, mutta siitä huolimatta ihmiset toistavat tätä kuviota vieläkin. Useimmat meistä haluavat, että asianlaita muuttuu, mutta katsokaa peiliin ja sanokaa, että olette itse tehneet jotain asian eteen.

Monet ovat vaatineet muutosta, mutta se ei ole sama kuin tehdä jotain itse. Lisäksi muutosta vaaditaan enimmäkseen miehiltä, joiden pitäisi ymmärtää jokainen ”ei”-suuntainen vihje ja ele. Toisesta suunnasta yhteiskunta vieläkin opettaa niille samoille miehille, että tietynasteinen vastustelu kuuluu asiaan. Miehet ovat yhtä lailla alttiita sosiaaliselle paineelle kuin naisetkin, joten molemmat joutuvat tekemään töitä tämänkaltaisten vanhojen tapojen rikkomiseksi.

Ahdistelun kohteeksi joutuva, samoin kuin jokainen muukin, on vastuussa itsestään ja viesteistä, joita lähettää. Jos viesti ei mene perille, se on syytä toistaa selkeämmin ja kuuluvammin. Tarvittaessa otetaan kädet käyttöön ja tehdään myös fyysisesti selväksi, mitä ”ei” tarkoitti.

Mutta mitä rajojen asettaminen auttaa kun raiskaaja on kuitenkin fyysisesti vahvempi?” huutaa yleisö.

No sitä, että kynnys nousee ja ainakin yksi tapa joutua pulaan eliminoituu. Hyvällä tuurilla ahdistelija perääntyy tajutessaan, ettei voi viedä tilannetta haluamaansa suuntaan ilman voimakeinoja. Siinä missä ”viettely” eli manipulointi ja painostus koetaan usein jopa hyväksyttävinä keinoina, voimankäyttöä ja suoraa pakottamista vierastetaan huomattavasti enemmän. Rajoja tarvitaan tekemään selvä ero suostumuksen ja suostumattomuuden välille.

Ja ennen kuin kirjoitatte megatavuittain vihaisia sähköposteja viattoman uhrin syyllistämisestä, muistakaa tämä: sama sosiaalinen paine, joka kieltää naisia sanomasta ei, ohjaa raiskaajia sivuuttamaan kaikki vähänkään tulkinnanvaraiset kieltäytymiset. Jos päämääränä on vähentää raiskauksia, siihen tarvitaan sekä selkeämpiä rajanvetoja että opportunistisen rajojen rikkomisen karsimista. Ihmisten väliset ongelmat vaativat aina molempien osapuolten panoksen ratkaisuun, eikä raiskaus ole poikkeus.

Ja kyllä, tiedän ettei se ”ei” aina riitä. Ei se riitä silloinkaan, kun joku nakkikioskin jonossa päättää muotoilla meikäläisen nenän uuteen uskoon, ja se on ihan yhtä väärin kuin raiskauskin. Aina on vaarana joutua fyysisesti vahvemman tai monilukuisemman runtelemaksi, sukupuolesta riippumatta. Niitä tilanteita ei vähennetä sillä, että vaaditaan kaikkien muiden muuttumista ja pidetään itsepintaisesti kiinni omasta oikeudesta tehdä kuten haluaa.

Naapuri vahtii naapuria

Netissä tuli vastaan aivan käsittämätön saitti, Potential Prostitutes. Jätän linkkaamatta, koska en halua arvovaltaisesta blogistamme viittauksia tuollaiseen sontaan. Löydätte sinne itsekin.

Toiminta-ajatus näillä kusipäillä on se, että kuka tahansa voi täysin nimettömästi ja ilmaiseksi ”ilmiantaa” kenet tahansa maksullista seksiä tarjoavaksi. Kuten vaikka ex-vaimon tai naapurin ärsyttävän nörttitytön. Jos ilmoitus sattuu osumaan omaan nilkkaan, siitä pääsee kätevästi eroon 100 dollarin maksulla. Etusivu kertoo seuraavaa:

Currently we operate based on the efforts from motivated members of their local community who have at one point or another come into contact with a potential prostitute online and feel they can be a threat. All of our offenders have been reported by local members who feel these offenders should be taught a lesson before their actions escalate.

Korneinta tässä on se, että Yhdysvalloissa on ilmeisesti voimassa laki, joka suojaa tällaisen saitin ylläpitäjiä. Koska kaikki sisältö on käyttäjien luomaa, ylläpito ei ole vastuussa loukkaavasta, valheellisesta tai muuten arveluttavasta sisällöstä. Kehtaavat vielä UKK-osastollaan väittää, että tuo sadan taalan maksu tulee työstä, jonka tietojen poistaminen käsin aiheuttaa. Olisivat edes rehellisesti kiristäjiä, mutta ei.

Gizmodo kirjoitti jo oman vastineensa asialle, enkä sitä juuri paremmin mene sanomaan. Muistuttaisin kuitenkin, että maksullinen seksi on todellinen uhka meille kaikille. Kuka tahansa saattaa milloin tahansa hyökätä kadunkulmasta ja pakottaa meidät maksamaan panemisesta. Olkaa varovaisia!

kirjoittanut: hihaton

Tantraa ja tuorekelmua

Yle esittää parhaillaan uusintana norjalaissarjaa Kimppakivaa. Kahdeksanosaisen kokonaisuuden eka jakso meni jo viime perjantaina, mutta seitsemän puolituntista on vielä tulossa. Itsekin satuin ohjelman pariin kanavasurffailun tuloksena, joten ohjelman alku meni ohi silmien.

Eihän se nyt täysin ainutlaatuista ole, että televisiosta tulee seksiä käsittelevä ohjelma, mutta julkisen palvelun Yle on ollut varsin kitsas aiheen käsittelyssä. Tämä on kummallista siksikin, että hyvän seksin tiedetään olevan jopa kansanterveyden kannalta olennainen asia. Jotain salamyhkäistä aiheeseen tuntuu edelleen liittyvän, sillä ohjelma on sijoitettu puolenyön tietämille!

Sarjassa kaksi parikymppistä kaunista tyttöä sekä yksi komea poika seikkailevat seksin ihmeellisessä maailmassa. Ensimmäisen jakson nimeksi oli annettu Hyvä sängyssä. Miten niin sängyssä, tuli mieleen ihmetellä – sänkyhän on nukkumista varten. Ainakin omat parhaat elämykseni ovat kaikkialta muualta kuin makuuhuoneesta. Ehkä kuulun vähemmistöön? Mielestäni seksille olisi hyvä löytää aikaa muulloinkin kuin petiin iltaisin puolikuolleena kaaduttaessa; päivät ensin hötkyillään jopa maksullisten elämysten perässä, vaikka seksi tarjoaisi ilmaista ja terveellistä nautintoa.

Eka jaksossa nuoret tutustuivat sukuelinten hyväilytekniikoihin sekä tantraseksiin. Kukin heistä kävi puhuttamassa eri asiantuntijaa ja lopuksi opettivat toinen toisiaan. Ohjelman vahvuus on asiallisuus sekä esiintyjien luonnollinen ja rento suhtautuminen seksiin. Ei tässä oikeastaan mitään uusia innovaatioita ollut tarjolla, mutta joskus on hyvä kerrata tärkeitä asioita tiiviissä muodossa. Hyvästä seksistä ei koskaan puhuta tarpeeksi.

Tantraseksin avulla nuoret, pelkästään siirtelemällä energiavirtoja, joko saavuttivat kokokehon aivo-orgasmin tai sitten eivät. Itse en ole oikein päässyt tantran sisälle, vaikka olen ollut kuvaamassa ensimmäistä suomalaista tantra-videota Tantran Salaisuudet. Ehkä minulla ei ole ollut tarpeeksi aikaa tai uskoa asiaan. Orgasmi  ilman erektiota ja fyysistä kosketusta onnistuu kyllä ilman tantraakin…

Ohjelman heikkous oli alastomuuden pelko. Vaatteet pysyivät tiukasti nuorten sankareiden päällä ja hyväilyn kohteeksi joutui – banaani! Asiat jätettiin myös hieman kesken. Kun suuseksin suojana neuvottiin käyttämään tuorekelmua, niin olisi ollut mukava nähdä, miten se käytännössä hoidetaan. Pariskunta kiihkonsa keskellä marssimassa keittiöön repimään siistiä liuskaa tuorekelmurullasta? Vai olisiko fiksumpaa kehittää uusi iskurepliikki: lähdetkö tutustumaan tuorekelmukokoelmaani!

***

Kimppakivaa toinen jakso TV2 juhannusaattona 22.6. kello 22:45. Ohjelmaa ei voi katsoa Areenasta eikä sitä esitetä pikauusintana.

kirjoittanut: villiq

Kannanotto ympärileikkausten kieltämiseksi

Seksualistin kautta törmäsin kannanottoon, jonka allekirjoitan vahvasti. Kannanoton takaa löytyy mm. Sexpo-säätiö.

Kansalaisjärjestöt vaativat lapsille ei-lääketieteellisin perustein tehtävien ympärileikkausten kieltämistä erillisellä lailla. Pojalle tehtävä ympärileikkaus on pahoinpitelyn tuntomerkit täyttävä teko, jossa pojalta poistetaan siittimen tuntoherkimmät alueet ja lisäksi vaurioitetaan sukupuolielimen toimintamekanismia.

Vastasyntyneiden on todettu kokevan ympärileikkauksen aikana suurta kipua, kauhua ja turvattomuutta sekä saavan post-traumaattisia häiriöitä. Tanskassa tehdyssä väestötason tutkimuksessa on todettu ympärileikkauksen voivan aiheuttaa seksuaalisia ongelmia sekä ympärileikatulle että hänen kumppanilleen.

Ympärileikkauksella loukataan lapselle kuuluvaa suojaa fyysiseltä väkivallalta sekä riistetään häneltä oikeus päättää hänen kehoonsa kohdistuvasta peruuttamattomasta toimenpiteestä, joka uskonnollisin perustein tehtynä loukkaa lapsen uskonnonvapautta ja myös hänen päätösvaltaansa aikuisena. Jos ympärileikattu henkilö päättää aikuisena luopua uskonnostaan tai vaihtaa sitä, ei hän voi peruuttaa tehtyä leikkausta.

Vihreä miesliike ry., Profeministimiehet ry., Sexpo-säätiö, Vasemmistoliiton miespoliittinen työryhmä, Suomen Humanistiliitto sekä Miesten tasa-arvo ry. ovat hyväksyneet tämän kannanoton ei-lääketieteellisin perustein tehtävien lasten ympärileikkausten kieltämiseksi.

Aiemmin mm. Lääkäriliitto, Lastensuojelun keskusliitto ja Profeministit ry. ovat tuominneet lasten ympärileikkaukset. Taloustutkimuksen kyselyn mukaan 80 % suomalaisista vastustaa niitä.

Olin jo kirjoittamassa, että esinahan poisto ei ole sama kuin peniksen tuntoherkimmän osan poisto, mutta ilmeisesti olin väärässä (lausunto (PDF), sivu 7). Yhden lisäyksen kuitenkin haluaisin tehdä:

Ei-lääketieteellisten ympärileikkausten totaalikielto ei mielestäni ole tarpeen, vaan riittää, ettei niitä tehdä lapsille tai muille vajaavaltaisille. Sitten, kun ihminen katsotaan täysivaltaiseksi mm. ajoneuvon kuljettamiseen ja viinanjuontiin, hän voi halutessaan myös ottaa ympärileikkauksen.

kirjoittanut: hihaton