5/24 – Pepun kiusoittelu kielellä

Tämä on vuoden 2021 joulukalenterin viides postaus.

***

Vuonna 2016 kirjoittelin artikkelin rimmingistä ja sen yhteydessä oli lyhyt gallup-kysely lukijoille aiheesta. Tulokset eivät yllättäneet: miehet haaveilevat paljon rimmingin antamisesta mutta myös sen vastaanottamisesta. Naiset eivät yleisesti ottaen olleet niin kiinnostuneita peräaukon nuolemisesta kummassakaan roolissa.

Blogissa v. 2019 toteutetussa anaaliseksikyselyssä miesvastaajista 57% kertoi harrastaneensa rimmingiä niin, että itse on nuollut kumppanin peräaukkoa, mutta vastaanottavassa roolissa oli ollut vain 31% miehistä. Naisista taas puolet (52%) on harrastanut rimmingiä vastaanottavana, mutta vain 21% antavana osapuolena. On hyvä huomata, että ko. kyselyyn vastasivat helpommin varmasti anaaliseksistä kiinnostuneet henkilöt, joten koko väestöön nämä prosentit eivät tietenkään ole yleistettävissä.

Photo by freestocks.org on Pexels.com

Mutta mitä mieltä te tämänhetkiset lukijat olette, onko peräaukon nuoleminen kiihottavaa?

Kirjoitin vuoden 2016 artikkelissa: ”Keskusteluiden perusteella löytyy erityisesti miespuolisia henkilöitä, joista on superkiihottavaa päästä nuolemaan naisen peräaukkoa. On kuitenkin monia, joille rimming on jo ajatuksena epämiellyttävää ja ymmärrän tämän (bakteerikammoisena) hyvin. Olen silti antanut mieheni nuolla minua, koska hän on sen kiihottavaksi kokenut, mutta vain silloin, jos olen pessyt itseni erittäin huolellisesti.

Tähän ei sen enempää ole lisättävää nytkään. Miestäni kiihottaa rimming kovasti antavana osapuolena ja kyllähän se itsestäni nautinnolliselta tuntuu, joten sitä satunnaisesti harrastamme siten, että minä olen vastaanottavana.

4/24 – Seksimieltymyksistä keskustelu

Tämä on vuoden 2021 joulukalenterin neljäs postaus.

***

Monille tuleva itsenäisyyspäivä tekee tästä viikonlopusta hieman normaalia pidemmän, joten ehkä myös parisuhteelle löytyy enemmän aikaa? Jos niin, milloin viimeksi olet keskustellut seksistä kumppanisi kanssa?

Housuitta-seksiblogista löytyy yli 200 seksikysymyksen lista sekä seksuaalisten mieltymysten lomake, joita voi käyttää apuna mieltymyksistä keskusteluun.

Photo by Adam Kontor on Pexels.com

Me keskustelemme usein seksistä mieheni kanssa. Olemme keskustelleet seksistä paljon jo suhteen alkuaikoina ja sitä olemme jatkaneet edelleenkin, koska itselleni seksuaalisuus kaikelta osin on ollut aina tärkeä ja mielenkiintoinen aihe. Jotkin asiat saattavat myös muuttua vuosien varrella, joten siksi asioista kannattaa puhua säännöllisesti eikä vain olettaa, että kumppanin mieltymykset ja toiveet ovat samanlaisia.

3/24 – Koolla on väliä ja joskus pienempi on parempi

Tämä on vuoden 2021 joulukalenterin kolmas postaus.

***

Peniksen koko on klassikkoaihe seksikeskusteluissa ja tästäkin blogista löytyy vuodelta 2008 hyvä Hihattoman artikkeli ”Onko koolla väliä?”. Eiliseen postaukseeni liittyen (missä kirjoitin, ettei pelkkä hyvännäköinen kalu saa minua vielä kiinnostumaan), voisin todeta vielä lisäyksenä, että en valikoi seksikumppaneja siis myöskään kysymällä peniksen kokoa. Oikeastaan mieluummin sivuutan ne, jotka tulevat kommenttikentissä ärsyttävästi ylpeilemään isolla kalullaan.

Oma mieheni on suht hyvin varusteltu, mutta olen siis pannut tässä lähiaikoina toisen miehen kanssa, jonka penis on ihan normaalikokoinen, mutta mieheni penistä pienempi. Ja tiedättekö – sekä suuseksi (fellaatio) että anaaliyhdyntä on helpompaa hänen kanssaan. Minusta anaaliseksi on ihanaa, mutta oman mieheni kanssa anaaliyhdyntä on ollut aina harvinainen seksimuoto, koska se vaatii niin paljon lämmittelyä tuntuakseen hyvältä. Sen sijaan hurjasti kiihottuneena kyseisen vieraan miehen kanssa anaaliyhdyntään siirtyminen sujui vain lyhyehkön peppuun sormettamisen jälkeen tuosta vain ja valehtelematta se peppuseksikerta tuntui superhyvältä. Toki varmasti siinä mukana oli psyykkinenkin puoli, mikä sai tilanteen tuntumaan oikein hyvältä, mutta ihan siis fyysisestikin. (Onneksi anaaliseksiä voi harrastaa monella tavalla, joten peppunautintoja saa helposti silti omankin miehen kanssa aikaiseksi. Ja toisaalta taas kyseisen vieraan pienempi penis tuntuu pilluunikin hyvältä, joten ei ongelmaa senkään asian suhteen.)

Photo by Deon Black on Pexels.com

Koolla on siis toki väliä, mutta seksin muotoja on niin monenlaisia, että mielessä ei kannata pitää vain perinteistä yhdyntää.

2/24 – Ei ole helppoa löytää kiinnostavaa seksiseuraa

Tämä on vuoden 2021 joulukalenterin toinen postaus.

***

Olen jo aiemminkin kertonut, että olen esitellyt alastonkuviani netissä. (Nimimerkkini ei ole sama kuin täällä, joten ei kannata tällä nimellä etsiä tunnusta.) Ensimmäisen kerran toteutin ekshibitionismia alastonsuomessa jo 10v+ sitten, mutta nyt sen käyttäminen on ollut taas aktiivisempaa, koska sitä kautta on tietysti ollut helppoa myös bongailla mahdollista seksiseuraa. Saan paljon kommentteja, mutta vain harva niistä johtaa edes mihinkään muutaman kommentin vastavuoroiseen keskusteluun, mikä olisi oikeasti minusta kiinnostavaa.

Tuntuu tietenkin mukavalta, että vartaloni ja pilluni ulkonäöstä pidetään, mutta minua itseäni ei innosta tutustumaan vielä se, että joku näyttää kuvissa hyvältä. Alastonsuomen profiilissa voi kirjoitella tekstiä ”omaan sanaan” ja on suorastaan rasittavaa, että minulle suoraan tapaamista ehdottelevat henkilöt eivät vaivaudu lukemaan edes sitä – ja toisaalta myöskään heillä itsellä ei välttämättä ole profiilissa kuin yksi kullikuva ilman mitään tekstiä. Ei kai joku oikeasti kuvittele, että pelkän peniksen ulkonäön perusteella miettisin seksitapaamista? Noh, onneksi joukosta sentään jokunen kiinnostavakin on tullut bongattua ja sitä kautta on siirrytty keskustelemaan enemmänkin ja miettimään tapaamista. Ja tapaamisia on toki ollutkin, mutta miellyttävin juttu on silti löytynyt ihan muuta kautta. En itse etsi niinkään mitään yhden illan satunnaispanoa, vaan enemmänkin melkeinpä fwb-suhdetta (mutta silti siis vain lisänä omalle vakituiselle parisuhteelle), mikä toki tekee hausta melko vaikeaa. Saan seksiä riittävästi omassa suhteessani enkä siis koe mitenkään kiinnostavana pelkästään sitä, että jonkun hyväkullisen kanssa tulisi pantua kerran ihan vain panemisen ilosta. Kiihottavuus ja kiinnostavuus vieraisiin syntyy minulla ihan muuta kautta; jonkinlainen tietynlainen tunneside on oltava, vaikka en mitään ihastumista tai muuten mitään romanttisia tunteita näihin juttuihin halua.

Photo by cottonbro on Pexels.com

Mikäs kokemus teillä, millaista on seksiseuran hakeminen AS:n tai vastaavien kautta?

1/24 – Panisinko varattua?

Tästä alkaa tämän vuoden joulukalenteri! Tänä vuonna Housuitta-blogin seksijoulukalenterissa tulee toki paljon uusia postauksia, mutta välillä myös nostetaan esille mielenkiintoisia wanhoja artikkeleita. :) Kommentointi on sallittua ja toivottavaa kuten kaikissa muissakin blogin jutuissa.

***

Avoimen suhteen myötä olen joutunut itse pohtimaan tiettyä moraalikysymystä jo useampaankin otteeseen: Onko ok panna tietoisesti pettäjän kanssa?

Tähän olisi tietenkin helppoa vastata joko 1) Ei tietenkään ole ok, koska en halua olla mitenkään osallisena pettämistouhuissa, tai vaihtoehtoisesti 2) En ole vastuussa toisen harrastamasta pettämisestä eli minun ei tarvitse potea tilanteessa tunnontuskia. Mutta kumpi näistä sitten on se oma vastaukseni?

Todennäköisesti saan tästä p*skaa niskaani, mutta minä en ole valinnut linjakseni sitä, että panisin vain sinkkuja tai toisia avoimessa suhteessa eläviä. Oikeastaan on ikävästi ollut vähän niin, että minua kiinnostavat miehet ovat olleet yleensä varattuja ja he eivät ole siis olleet luvallisesti liikenteessä. En ole itse ollut aktiivinen aloitteentekijä varattujen miesten suuntaan, mutta eihän se sinänsä muuta asiaa.

Minulla on tällä hetkellä yksi kaveri, jonka kanssa seksiä on tullut satunnaisesti muutaman kerran harrastettua, kun tilaisuus on tehnyt niin sanotusti varkaan. Tiedän hänen vaimonsa ja vaikkei tämä vaimo mitenkään minun omaan kaveripiiriini kuulukaan, tilanne aiheuttaa minulle välillä pientä mietiskelyä ja onhan tämä vähän tulella leikkimistä. En missään nimessä halua, että oma kaverini jäisi kiinni ja heidän parisuhteeseensa tulisi vaikeuksia. Silti ajattelen, että kaverini on itse lähtenyt leikkiin ja on siitä itse vastuussa kumppanilleen. En myöskään ole tietääkseni ensimmäinen, jonka kanssa hän on seksiä harrastanut suhteensa ulkopuolella.

Jokaiselta varatulta olen aina varmistanut sitä, onko hän todella miettinyt asiaa kunnolla ja onko hän siis valmis kantamaan mahdollisesti raskaan salailun ilman mitään morkkista. En halua osalliseksi yhteenkään draamaan, jos pettäminen paljastuisi jostain syystä. Tämän myötä pari juttua on peruuntunut ennen kuin mihinkään seksiin on edetty. Yksi jäi oma-aloitteisesti miettimään, onko hän valmis kantamaan salaisuuden taakkaa. Toinen väitti minulle olevansa tietynlaisessa avoimessa suhteessa, jossa vaimo ei vain halua tietää hänen seikkailuistaan, mutta se tarinointi ei kuulostanut mielestäni hänen kohdallaan totuudelta ja lopulta tuli olo, että parempi jättää hänet välistä.

Photo by cottonbro on Pexels.com

Olen siis kyllä sinänsä tietyltä osin pahoillani, jos olen pannut miehesi kanssa. Minä todella toivoisin, että pettämisen sijaan ihmiset keskustelisivat ja miettisivät muita mahdollisuuksia toteuttaa halujaan. Vaikka kumppani ei saisi koskaan tietää pettämisestä ja pettäminen ei siten aiheuttaisi hänelle suoraan satuttamista, eihän se tietenkään ole mitenkään oikein. Olenkin kertonut varatulle seksikumppanille tilanteen aiheuttavan minulle ristiriitaisia fiiliksiä, mutta toisaalta itse olen vastuussa vain omalle parisuhteelleni, missä nämä jutut ovat täysin sallittuja.

(Kuka haluaa heittää ensimmäisen kiven minua kohti?)