Voi kun joku keksisi hyvän ehkäisykeinon

Seksiin – tarkemmin sanottuna yhdyntään – olennaisesti liittyvä riski näin hedelmällisessä iässä olevalle naiselle: raskauden mahdollisuus. Lapsilukumme on (tämänhetkisten tuntemusten mukaan) täynnä, joten ehkäisyn olisi oltava mahdollisimman varma. Meille sopivia vaihtohtoja vain on niin huonosti.

Olen kirjoittanut ehkäisy”pulmasta” jo aiemminkin. Olen edelleen samoilla linjoilla: ei enää hormoniehkäisyä. Ennen tätä toista lasta tilanne ei ollut niin kriittinen. Käytimme aluksi huolellisesti kondomia, sitten jätimme sen pois ja käytimme lähinnä vain keskeytettyä yhdyntää (sillä raskaus ei olisi ollut katastrofi, koska se muutenkin oli lähitulevaisuudessa suunnitelmissa). Ovulaatiot olivat minulla säännöllisiä ja selkeitä, joten ”varmat päivät” oli myös helppoa tietää enkä raskautunut kuin vasta sen jälkeen, kun sitä tarkoituksella yritimme. Silti en koskaan jättäisi ehkäisyä vain esimerkiksi keskeytetyn yhdynnän varaan, jos/kun lapsia ei toiveissa ole enempää.

Mutta kun se kondomi pitkässä turvallisessa parisuhteessa… Ei se vaan oikein ole mukavaa kummallekaan. Kunnolliseksi vaihtoehdoksi jää lähinnä kuparikierukka, jota hieman vierastan, koska vuoto on muutenkin suht runsasta. Ehkäisytietokoneet ja ehkäisysovellukset (ks. Natural Cycles) lupaavat hyvää tehoa, mutta en sellaisiin uskalla luottaa – ja siltikin silloin ihanimpaan ovulaatioaikaan sitten joutuisi kortsua käyttämään.

Blaah. Jos olisin varma, ettei mieli muutu enää, hankkiutuisin sterilisaatiojonoon heti 30v-syntymäpäivänä. Tai oikeastaan siis mies saisi mennä, koska se on miehille pienempi/helpompi toimenpide; naisille ilman nukutusta tehtävä Essure-sterilisaatiomenetelmäkin kun on haittojen takia Suomen markkinoilta jo pois. Mutta toistaiseksi sekään ei siis ole vaihtoehto. Vasalgel eli miesten ehkäisygeelikään ei vielä ole valmiina. Ei ole helppoa ei.

Miten teillä ehkäistään ja miksi juuri se on valittu?

t. eipä kai auta kuin sitä kumia huolellisesti käyttää