19/24 – Unohda turha pimppi- tai tissihäpeä

Tämä on vuoden 2021 joulukalenterin 19. postaus.

***

Oletko sinä tuntenut häpeää jostakin kehonosastasi tai oletko jopa turvautunut kauneuskirurgiaan saadaksesi silmääsi miellyttävämmän lopputuloksen? Kerro kokemuksista!

Olen kirjoittanut viime vuonna merkinnän ”Oma pimppini on nätti, entä sinun?”, josta seuraava lainaus:

”Vaikka en ole pimppihäpeää koskaan tuntenut, tissihäpeästä olen kärsinyt teini-ikäisenä ja siksi voin samaistua toki pimppihäpeää tunteviin. Rinnat ovat selvemmin esillä muille ihmisille kuin pillu, mutta jos alastomana ollaan sängyssä, niin mikä tahansa kehonosa voi ulkonäköpaineita aiheuttaa. Teini-iässä minusta tuntui siltä, että olen varmaan ainut, jolla on näin pienet rinnat ja mahtaakohan kukaan tällaisista tykätä. No, sittemmin olen toki oppinut, että 1) osa tykkää pienistä rinnoista, 2) ei omat rinnat edes ole pienimmät ja 3) ne ovat oikeastaan ihan kivat ja niillä olen onnistuneesti täysimettänyt kaksi lasta. Tissiasiasta kirjoitin mm. jo vuonna 2009. Vasta kuitenkin raskauksien myötä olen oppinut saamaan rintojen hyväilystä suurta nautintoa ja ikuiseksi arvoitukseksi kai jää, onko syynä ollut se, että raskaudet ovat muuttaneet kehon aistimuksia vai/ja se, että olen vapautuneemmin innostunut myös rintojeni hyväilystä. Jos täysin vapaasti voisin valita, ehkä valitsisin rintojeni olevan ihan hieman isommat, koska se miellyttäisi eniten omia silmiäni (imetysaikana rintani olivat nykyistä isommat), mutta en todellakaan lähtisi rintoja suurentamaan leikkauksella sellaisesta syystä. Näinkin on hyvä!

Kymmenen vuotta sitten kirjoitin merkinnän ”Pimppi nätimmäksi”, jossa toivoin, että ihmiset muistaisivat pilluja olevan hyvin monenlaisia ja toivoin, ettei turhista kauneusleikkauksista tulisi mitään villitystä. Näin toivon edelleen, mutta kauneusleikkaukset ovat Suomessakin kyllä lisääntyneet. Jos olet nainen, joka kokee pillunsa olevan poikkeavan ruma ja mietit siksi leikkausta, niin mietipä kuitenkin vielä uudelleen. Suurella todennäköisyydellä pimppisi on aivan tavallisen näköinen, jonka katsominen ja koskettelu kiihottaa seksikumppaneitasi. Eli onko toive esim. sisempien häpyhuulten pienentämisestä täysin oma toiveesi vai seurausta siitä, mitä luulet muiden ihmisten ajattelevan? Leikkaukset eivät koskaan ole täysin vaarattomia.”

Ja kyllä, suosittelen sitä, että selailee netistä suuren määrän amatöörikuvia, niin todennäköisesti huomaa, ettei itse ole mitenkään erityisen poikkeava ja monenlaiset kehot ihmisiä kiihottavat. Omien eroottisten kuvien ottaminen ja julkaiseminen voi olla myös itsetuntoa kohottavaa. Jos rintasi eivät mielestäsi ole kehosi parhain osa, ehkä kuvaat peppuasi? Vaikka itse olen saanut positiivista palautetta pienistä rinnoistani ja olen ihan sinut niiden kanssa nykyään, kuvaan silti mieluiten kehoani takaapäin, koska mielestäni perseeni ja pitkät sääreni ovat oikein seksikkäitä. :)

Photo by Marina Ryazantseva on Pexels.com

Oma pimppini on nätti, entä sinun?

”Pimppihäpeästä” on tuntunut olevan viime aikoina paljon kirjoituksia. Esimerkiksi IL on julkaissut parikin juttua aiheeseen liittyen heinäkuussa: Pimppihäpeä haittaa elämää – ”Voi rajoittaa nautintoa” & Katja, 23, piirtää pimppikuvia kaikenlaisten kehojen puolesta – tällaisia ne ovat.

Harmittaa ajatella, että monet naiset saattavat tuntea jonkinlaista häpeää jalkovälinsä ulkonäöstä, vaikka siihen ei mitään syytä olisi. En ole itse koskaan kai ajatellut, että oma alapääni olisi mitenkään ruma. Olen lähinnä ajatellut sitä aivan tavallisena / ihan nättinä enkä sen enempää ole vertaillut sitä muiden naisten alastonkuviin. En tiedä, mitä suuri yleisö ajattelee alapääni ulkonäöstä, mutta eipä sillä minulle mitään merkitystä olisikaan. Minä ja kumppanini saamme nautintoa sen avulla – mitäpä muuta tarvitsisi edes miettiä, kun en pornomallina elantoa tienaa. (Onhan pillukuviani toki ollut joskus esim. alastonsuomessa eikä siellä mitään negatiivisia kommentteja ole koskaan tullut [päinvastoin], mutta typeräähän se olisikin tuommoisessa paikassa lähteä kenellekään kommentoimaan negatiivisesti asioista, joihin ei ole voinut vaikuttaa. Jos ei miellytä, voi vain klikata kiinni.)

Vaikka en ole pimppihäpeää koskaan tuntenut, tissihäpeästä olen kärsinyt teini-ikäisenä ja siksi voin samaistua toki pimppihäpeää tunteviin. Rinnat ovat selvemmin esillä muille ihmisille kuin pillu, mutta jos alastomana ollaan sängyssä, niin mikä tahansa kehonosa voi ulkonäköpaineita aiheuttaa. Teini-iässä minusta tuntui siltä, että olen varmaan ainut, jolla on näin pienet rinnat ja mahtaakohan kukaan tällaisista tykätä. No, sittemmin olen toki oppinut, että 1) osa tykkää pienistä rinnoista, 2) ei omat rinnat edes ole pienimmät ja 3) ne ovat oikeastaan ihan kivat ja niillä olen onnistuneesti täysimettänyt kaksi lasta. Tissiasiasta kirjoitin mm. jo vuonna 2009. Vasta kuitenkin raskauksien myötä olen oppinut saamaan rintojen hyväilystä suurta nautintoa ja ikuiseksi arvoitukseksi kai jää, onko syynä ollut se, että raskaudet ovat muuttaneet kehon aistimuksia vai/ja se, että olen vapautuneemmin innostunut myös rintojeni hyväilystä. Jos täysin vapaasti voisin valita, ehkä valitsisin rintojeni olevan ihan hieman isommat, koska se miellyttäisi eniten omia silmiäni (imetysaikana rintani olivat nykyistä isommat), mutta en todellakaan lähtisi rintoja suurentamaan leikkauksella sellaisesta syystä. Näinkin on hyvä!

Kymmenen vuotta sitten kirjoitin merkinnän ”Pimppi nätimmäksi”, jossa toivoin, että ihmiset muistaisivat pilluja olevan hyvin monenlaisia ja toivoin, ettei turhista kauneusleikkauksista tulisi mitään villitystä. Näin toivon edelleen, mutta kauneusleikkaukset ovat Suomessakin kyllä lisääntyneet. Jos olet nainen, joka kokee pillunsa olevan poikkeavan ruma ja mietit siksi leikkausta, niin mietipä kuitenkin vielä uudelleen. Suurella todennäköisyydellä pimppisi on aivan tavallisen näköinen, jonka katsominen ja koskettelu kiihottaa seksikumppaneitasi. Eli onko toive esim. sisempien häpyhuulten pienentämisestä täysin oma toiveesi vai seurausta siitä, mitä luulet muiden ihmisten ajattelevan? Leikkaukset eivät koskaan ole täysin vaarattomia.

Photo by Cliff Booth on Pexels.com

Jos haluat saada enemmän vakuutusta siitä, että pimppisi on aivan normaali, tässä joitakin vinkkejä. :)

  • Joskus oli sivusto gynodiversity, joka ei kuitenkaan tällä hetkellä näytä toimivan, mutta ainakin tältä sivulta ja pinterestistä löytyy muutama esimerkki ko. projektista.
  • Katso dokumentti ”100 vaginaa” (jonka parempi nimi olisi 100 vulvaa), mikä on syntynyt taiteilija Laura Dodsworthin projektin vuoksi.
  • Katso valokuvia/videoita amatöörisivustoilta kuten alastonsuomi (k18) tai kuumasuomi (k18). Ehkäpä myös kuvaat oman pillusi ja huomaatkin sen olevan muiden mielestä kaunis ja lopulta opit sitä myös itse kauniina pitämään?

Pimpeistä/vulvista/alapäästä/pillusta puhuessa minulla on aina ongelmana se, että mitä nimitystä käyttäisin! Pimppi tuntuu lapselliselta, vulva kuulostaa siltä kuin teksti olisi anatomian oppikirjasta, pillu on vähän raju sana,… Tästä on kuitenkin tullut kirjoitettua omassa merkinnässään, joten ehkä tässä kohtaa en jatka tätä tekstiä enempää.

Pimppi nätimmäksi

4D:t eivät useinkaan ole kovin katsomisen arvoisia, mutta viime viikolla tuli katseltua ”Tahdon täydellisen alapään” -dokumentti. Ohjelmassa käsiteltiin sitä, kuinka vaginan kauneusleikkaukset kasvattavat koko ajan suosiotaan Britanniassa. Kaikista huolestuttavinta on se, että leikkauksiin eivät pyri vain aikuiset – esim. synnytyksen läpikäyneet – naiset, vaan myös nuoret teinitytöt. Pääasiassa dokumentti käsitteli (sisempien) häpyhuulten pienentämistä.

Tutkijan haastattelema lääkäri perusteli leikkauksia sillä, että niihin ei ketään pakoteta, vaan jokaisella on halutessaan oikeus leikellä itsestään ylimääräistä ihoa, jos se parantaa henkistä hyvinvointia. Totta – mutta ovatko teinitytöt murrosiän epävarmuudessa täysin kykeneviä päättämään tällaisesta asiasta? Kun pahimmat angstit menevät ohi, saattaa alapäänsä hyväksyä sellaisena kuin se on. Ilman mitään kalliita (eikä edes täysin vaarattomia) leikkauksia.

Varmasti on tilanteita, joissa esim. ylisuuret häpyhuulet aiheuttavat ongelmia, jolloin niiden pienentäminen on täysin perusteltua. Tämä lienee kuitenkin melko harvinaista. Ihmisten kannattaisi muistaa, että pilluja on hyvin paljon erilaisia – pornokuvat ja muut eivät tässäkään kerro edes puolta totuutta: esim. sisemmät häpyhuulet eivät todellakaan aina ole piilossa.

Dokumentissa käsiteltiin myös immenkalvojen korjausleikkauksia. Musliminaisten on perinteen mukaan oltava neitsyitä naimisiin mentäessä, mikä todistetaan sillä, että vuotaa verta ensimmäisessä yhdynnässä. Kaikkihan toki tietävät –  myös tutkijan haastattelemat muslimitytöt – että immenkalvo voi puhjeta muutenkin kuin yhdynnässä. Tämän vuoksi (toki myös vaikka aiemmin tapahtuneen yhdynnän vuoksi) jotkut naiset joutuvat turvautumaan immenkalvon korjausleikkaukseen. Eikä vain esim. Lähi-Idässä, vaan myös Britanniassa näitä leikkauksia tehdään.

Dokumentissa haastateltiin myös muslimipoikia, jotka tietysti kertoivat olettavansa, että vaimo on neitsyt. ”Ei kokenutta tyttöä voi naida. Mitä jos joku ohikulkija olisi ollut hänen kanssaan?” Nii-in, ajatella! Tutkijan kysyessä, että entä jos haastateltava itse olisi ollut jonkun ohikulkevan tytön kanssa aiemmin, vastaus ei ollut yllättävä: ”Mitä sellaisesta tarvitsee välittää?” Niinpä niin, itse saa panna vaikka hevosen kanssa, mutta vaimon immenkalvo on päästävä puhkaisemaan. Surullista.

En tiedä, kuinka yleisiä Suomessa vaginan kauneusleikkaukset oikein ovat, mutta todella toivon, ettei niistä ole tulossa mitään villitystä. Jos jonkun kumppanille ei kelpaa hieman roikkuvat häpyhuulet (tai vaikka pienet rinnat), niin lähteköön sitten etsimään vaikkapa pornoleffojen tähtiä panokavereikseen. Moniko nainen vain itsensä vuoksi mukama tällaisiin leikkauksiin menisi? (Jos ei sitten lasketa mukaan tilanteita, joista jo aiemmin mainitsin.)

kirjoittanut: oceansoul