9/24 – Seksitoiveet ensi vuodelle?

Joulukalenterin yhdeksäs postaus! Eilen aiheena orgasmeihin liittyvä seksileikki, mutta mitä tänään? Ajattelin kertoa seksitoiveistani ensi vuodelle.

  1. Seksiä säännöllisemmin. Eli toivon sitä, että minulta löytyisi jaksamista ja halua useammin kuin mitä nyt on ollut. Miten se sitten onnistuisi? Minun olisi ainakin hyvä muistaa, että halut helposti heräävät, kun vain lähtee mukaan leikkiin eikä siis kieltäydy heti sen perusteella, ettei nyt varsinaisesti tee mieli.
  2. Seksiä taas monipuolisesti ja kokeilevaisemmin, siten kuin joskus ennen toista lasta vielä oli. Tällä hetkellä on tuntunut tärkeämmältä, että seksiä ylipäätään olisi, joten ne harvat kerrat ovat olleet lähinnä jotain suht lyhytaikaista tavallista suuseksiä + yhdyntää. Ihanaahan sellainenkin on, mutta jos seksiä olisi taas pian useammin, varmasti tulee molemmille halua monipuolistaa seksielämäämme siihen, millaista se on ollut jossain vaiheessa. Lue: esim. peppuseksiä ja bdsm-vivahteisia leikkejä.
    • Seksi toisten katsellessa. Pieni ekshibitionistin poikanen on ollut sisälläni niin pitkään, että eikö olisi jo aika toteuttaa tämä tavalla tai toisella? (No, siis olemme joskus vuosia sitten kokeilleet seksiä webkameran edessä, mutta ihan irl… Olisiko ratkaisuna esim. seksibileet? Miehelläni ei ole niin paljoa tähän liittyviä fantasioita, mutta ei ole siis kieltäytynytkään.)
    • Tämä ei taida olla ihan ensi vuoden juttu vielä, mutta jonkinlainen ryhmäseksi kiinnostaa edelleen, jos löytyisi sopiva henkilö/pari leikkeihin mukaan. Mutta olisiko se kuitenkaan sellainen miellyttävä kokemus kuin toivoisimme? Molemmilla on siis tähän liittyviä jonkinlaisia fantasioita, mutta kysymyksiä lienee vielä aika paljon.
    • Olen antanut joskus kultaisia suihkuja miehelle, mutta en ole koskaan ottanut itseni päälle. En oikein tiedä, mikä siinä on sitten tuntunut hieman vaikealta. Alistaminen ei häiritse ja eihän tässä mitään juomista ole ollut tarkoitus harrastaa. Ei me siis näitä leikkejä ole pitkiin aikoihin ylipäätään harrasteltu, mutta kenties pitäisi ainakin kokeilla toisinkin päin, kun sellaistakin toivetta olen kuullut… Ei tämä siis ole mikään pakollinen, mutta ”mahdollisesti kokeiltavien” -listalla.

Millaisia uusia asioita toivot ja uskot tapahtuvan seksirintamallasi seuraavan vuoden (tai vaikka kahden) aikana?

Seksinovelli: Lenkkeilijätyttö

Varoitus. Jos lukijalla on vaikeuksia erottaa fantasia todellisesta elämästä niin ÄLÄ LUE. Jos väkisinmakaaminen saa aikaan stressireaktion tai et aiheesta pidä niin ÄLÄ LUE. Muille toivotan mielenkiintoista lukuhetkeä.

Tänään oli erikoinen päivä.
Päivän tapahtumat risteilivät mielessäni ja tunsin alkavasta krapulasta ja päänsärystä huolimatta alkavani taas kiihottua. Pahus, vähän viinaa ja mä en pian muista mitään. Niinpä päätin kirjoittaa tarinan päivän tapahtumista, jotta on sit jotain mitä kavereiden kanssa muistella:

 Mulla ja mun kolmella kaverilla, Rapella, Peralla jaTurolla, oli liikaa aikaa. Oli mennyt vähän koulut ja intit poskelleen, edesmennyttä Juice Leskistä mukaillen. Kaikilta oli muijat lähtenyt kävelemään, kuka mistäkin syystä, mutta lopputulema oli, että naista ei kukaan meistä ollut aikoihin saanut, ainakaan selvin päin, niin että siitä jotain muistaisi. Vietimme usein aikaa pururadan metsikössä. Pururata alkoi asuntoalueen vierestä, tehden noin puolentoista kilometrin matkan suurehkon lammen luo ja sen rantaa seuraten takaisin.

Pururata kulki lammen editse ja paikka missä me oleilimme, oli tasaisempi ja harvempi paikka lampeen päin viettävässä metsäisessä rinteessä. Rinnettä oli siis sekä ylä että alapuolella. Koska maa oli harjupohjaista hiekkaa, rinteestä oli puolittain kaatuneena puita tuon tasaisen paikan päälle.

Puolittain kaatuneista puista muodostui kivat ”penkit”joiden päällä istua. Näiden penkkien väliin jäi vielä tilaa nuotiolle. Välillä paistoimme makkaraa, oluen juonnin lomassa. Rinteen tasanteelta oli hyvä näkyväisyys lammelle ja sen editse menevälle pururadalle. Oli mukava katsella lenkillä olevia naisia, varsinkin niitä, joilla oli päällään tiukat, kaikkia paikkoja nuolevat trikoot. Kuumana kesäpäivänä ei monellakaan ollut yläosana kuin pelkkä toppi.

 Yksi suosikeista oli pitkäsäärinen blondi, joka juoksi aina tukka poninhännällä hulmuten.  Hänen vakiovarusteisiinsa kuului hyvin, siis todella hyvin, istuvat tummapohjaiset kirjavat trikoot, jotka näyttivät kaikki muodot mitä kuvitella saattaa, aina jalkoväliä myöten sekä samaa sarjaa oleva toppi. Pystyn juoksijaperseen ohella tällä naisella oli huomattavan kookkaat rinnat eli keuhkot, joiksi me niitä leikkisästi kutsuimme. Muutaman kerran oli aina joku meistä mennyt ”kuselle”, kun kyseinen nainen oli aloittanut venyttelyt lammen rannalla. Rape kävi kusella muita useammin. Heputtaminen eli ravistelu oli Rapella hyvinkin huolellista, ainakin käden heilumisesta päätellen. Niin häntä kutsuttiin Rapeksi, ei nimensä vuoksi, vaan koska hänellä oli tapana tumputella pikku pöhnässä vähän turhankin estottomasti. Tästä syystä se oli hänen lempinimensä. Meidän rinnetasanne oli siinä mielessä just hyvällä paikalla, että vaikka sieltä näki hyvin pururadalleja lammelle. Sieltä katsoen ei meidän vakiopaikalle juuri näkynyt varjojen ja havu-ja lehtipuiden ansiosta, siis oikein täydellinen tarkkailupaikka.

Yhtenä iltana homma lähti vähän niin sanotusti lapasesta. Kaikki alkoi siitä, kun tulimme metsän läpi ajanviettopaikallemme tavallista myöhemmin. Aurinko paistoi vielä, mutta iltapäivä oli jo pitkällä. Kun tulimme nuotiopaikalle, huomasimme puun päälle heitetyt urheiluvaatteet ja pienen vyölaukun.

– Mitä helvettiä? Kenen kamoja on meidän mestassa? kysyin.
– Joku on varmaan todennut, että mä en juokse enää metriäkkään, pitäkää tunkkinne. naureskeli Pera.
Sitten Turo teki havainnon.
– Kattokaa jätkät, kuka on uimassa! Se on se huippublondi! Turo intoili.
Minä katsoin lammelle, toden totta! Blondille oli tullut kuuma ja se oli päättänyt pulahtaa välillä. Katselin nautinnolla, kun hänen kiiltävä tukkansa kimalteli auringossa. Ja katsoin sitten ympärilleni, koska huomasin jotain epämääräistä toimintaa vieressäni.
– Ei vittu Rape! sähähdin. Tumputaks sä taas?
Rape hypisteli sen blondin trikoita, ja kuinkas muuten, liha kädessä. Trikoiden kangas oli hieman kiiltävää ja liukaspintaista. Ei mitään halppiskamaa.
Rape lopetti heti ja katseli vähän hämillään ympärilleen.
— On noi ihan vitun seksyt. Tehdääks sille jäynä? hän ehdotti.
Me muut olimme vähän kysymysmerkkinä, mutta pyysimme jatkamaan.
— Tehdään sen trikoiden haaraan reikä ja katotaan huomaako se sen, kun se vaihtaa vaatteet. Sitten nähtäis lähteekse pikkarit vilkkuen juokseen vai jopa ilman!
Pienessä kaljapöhnässä kun oltiin, niin se tuntu jännältä ajatukselta. Niinpä tuumasta toimeen ja linkkuveitsen terällä rips raps ja reikä oli valmis. Sitten menimme piiloon puiden taakse virnuilemaan.
Tähän asti homma oli suurin piirtein hallinnassa, kunnes se blondi tuli uimasta. Tämä pitkäsääri käveli meitä kohti rinnettä ylös, lantio keinuen ja rinnat bikineissä pomppien. Musta uima-asu kimalteli iltapäiväauringon paisteessa. Näky oli sen verran kiihottava, että jokaisella meistä kovettui ainakin jo jonkin verran. Blondi tuli vaatekasalleen ja katseli ympärilleen, ettei kukaan näe. Me olimme muutaman metrin päässä piilossa hiljaa kuin kusi sukassa huopatossutehtaalla. Tuijotimme suut auki, kun tuo blondi pudotti kiiltävänmustan bikinin yläosan pois. Täydellisen pyöreät rinnat heilahtivat vain vähän alaspäin.
 – Hitto mitkä hinkit ja ketunnenänännit, kuiskasin.
Blondi pujotti tiukan urheilutopin päälleen ja veti topin edestä vetoketjun kiinni. Niin toden totta, toppi oli edestä avattava, todella kiinnostavannäköinen vaate. Sitten blondi riisui bikinihousunsa. Katselimme jo kullit aika kovana, kun sieltä paljastui kauniisti kaareutuva häpykumpu, varustettuna sellaisella kapealla kiitoratakarvoituksella. Hän oli selin pururataa kohden, joten hänen sulonsa olivat suoraan meitä kohti. Katselimme hänen pitkiä sääriään, kauniistikaartuvia reisiä ja hänen kapeaa uumaansa. Ilmeisesti timanttinen, riippuva napakoru välkehti viekoittelevasti auringossa. Hän olisi laittanut myös stringinsä jalkaansa, jos olisi ne löytänyt. Hän pyöri ympyrää pitäen trikoitansa toisessa kädessään ja urheilusukkiaan toisessa, mutta pikkupöksyjään hän ei löytänyt. Sitten hän huomasi liikettä pusikossa. Pelästyneenä hän alkoi kiskoa trikoitansa kiireellä jalkaansa koittaen samalla peitellä itseään ja kerätä muita vaatteitaan.

– Kuka siellä?! blondi huusi.
– Ei kukaan. Rape sanoi puskasta. Tuuli on varmaan heittänyt sun pikkarit tänne.
Olin ihan hämmästynyt. Mitä helvettiä nyt tapahtuu? Blondi oli huomannut, niinkuin minäkin, kuinka puska heilui kuin myrskyssä, sillä erotuksella, että nyt ei tuullut. Tajusin että Rape oli ottanut blondin stringit ja ilmeisesti runkkasi niitä pyykkikuntoon. Rape, perkele, kohottautui pensaasta blondin stringejä ojentaen, mutta oli unohtanut kiimassaan ja pöhnässään nostaa omat housunsaylös. Niinpä hän paljasti blondinaiselle suorana törröttävän jormansa.
Blondi kirkaisi ja alkoi huutaa apua. Me ryntäsimme saman tien pusikosta blondia kohti. Tämä häkeltyi miesten määrästä ja yrittäessään paeta, hän kompastui, koska legginsit eivät olleet vielä kunnolla jalassa.

– Apua! Apua! Raiskaus! hän huusi, kun ryntäsimme blondinpäälle yrityksenä vain estää huutaminen ja kauhea sählinki. Blondi yrittihuutaa, mutta Turo painoi kätensä tiukasti tämän suulle.
– Älä huuda, älä huuda. Ei me sulle mitään pahaa tehdä, Turo sanoi. Mä pitelin kiinni blondi nilkoista ja samaan aikaan Pera ja Rape pyrkivät ottamaan hallinnan tämän kurvikuningattaren käsistä. Me koitettiin oikeasti rauhoitella sitä, mutta huonolla menestyksellä.
Blondi ei uskonut, vaan sätki ja tempoili yrittäen purra Turoa käteen.
– Ai! Saatana! Turo ärähti, kun blondin hampaat sattuivat kipeästi sormeen.
Selkeästi ärtyneenä Turo sieppasi blondin urheilusukan maasta ja tunki sen väkivaltaisesti blondin suuhun.
– Pure helvetti tota, hän kivahti.
Blondi mumisi ja yritti huutaa sukka suussaan. Mä pitelin sitä nilkoista, kunse yritti potkia mua ja samalla itseään vapaaksi. Se ilmeisesti luuli, ettäkoitan kiskoa sen housuja alas, koska kun se sai väännettyä toisen kätensä irti Rapen otteesta, se tarttui legginsiensä kaulukseen ja veti ne tiukasti ylös ja piti niistä kiinni kuin hukkava pelastusrenkaasta. Huomasin häpyhuulten tursuavan legginsien reiästä. Olin saman tien aivan kovana. Hommat etenivät omalla painollaan. Kun Rapella oli kädet nyt vapaana, se otti sen stringit ja kiepautti ne kapeaksi pötköksi. Samaan aikaa kuin yhteisestä sopimuksesta, Turo otti housuista kiinnipitävän käden hallintaansa. Sitten Rape vaan veti ne blondin suun eteen ja veti niskan takaa solmuun. Nyt blondilla oli omista stringeistään ja urheilusukasta tehty hyvä suukapula. Olimme painineet lähes keskellä pururataa.
– Nyt viedään tää sivummalle, sanoin. Nopeesti ennen kuin joku tulee.
Mä ja Turo otettiin kiinni sen nilkoista ja Pera ja Rape sen käsistä. Sitten kannoimme rimpuilevan tytön meidän notski paikalle.

Tyttö makasi maassa selällään ja me katselimme sitä. Sen blondin silmät olivat kuin pelästyneellä peuralla, sillä erotuksella, että tän silmät olivat syvän siniset, eivätkä ruskeat. Tytön pää pyöri kuin tutkapallo ja hän varmaankin näki pullotuksen miesten housuissa. Rimpuilu oli hellittänyt hetkeksi. Me pojat katsoimme toisiamme. Tajusimme sillä hetkellä tässä eivät enää selitykset auta. Lisäksi tajusimme, että näin lähelle näin kaunista naista ei kukaan meistä pääsisi enää ikinä, niinpä asiat etenivät tuon blondin kannalta huonoon suuntaan. Pera piteli nyt blondin ranteista kiinni. Rape, joka oli tissimiehiä, meni hajareisin blondin vatsan päälle. Sitten se hyväili sen tissejä topin läpi.
– Erm, Erm, ERM!! blondi örähteli stringisuustaa ja heilutteli päätään puolelta toiselle. Rape ei välittänyt. Hän avasi topin vetoketjua melkein auki asti. Sitten se pujotti molemmat kätensä topin sisään ja aloitti himokkaan rintojen puristelun.
– Ei mitään silikonia jätkät! Nää on saatana luomut! Rape mesosi kuola valuen. Yhtäkkiä se kaivoi sojottavan kyrpänsä uudestaan esiin ja pujotti sen topin alta noiden taivaallisten rintojen väliin. Nyt Rape aloitti rytmikkään nainnin noiden pumpulitissien väliseen solaan. Toppia kiinnipitävä kaistale painoikullia syvälle rintojen väliin ja varmasti teki hyvän tunteen kyrvälle. Katselin, kun Rapen karvainen perse liikkui blondin vatsan päällä edestakaisin. Blondi napakoru heilahteli edestakaisin työntöjen tahtiin, kuin vinkatakseen, että täällä on paljon nähtävää.
Turolla petti kontrolli.
– Pidä tiukasti sen jaloista. Turo opasti mua. Sitten se meni blondin jalkojen väliin ja painoi sormensa sen pillun päälle. Blondi sävähti kuin sähköiskusta, ja yllätti mutkin, kun puristi reitensä tiukasti yhteen.
– Tää on ihan kuiva. Vittu. Luulis olevan märkä, kun on sentään neljä komeaa miestä seurana. Turo mutisi.
Rape nousi nopeasti blondin päältä sarvensa tyvestä tiukasti kiinni pitäen. Mä pitelin edelleen kiinni sen blondin nilkoista.
– Sanotaan, että mitä kapeampi nilkka, sen tiukempi pimppa, Rape sanoi. Nyt saadaan siitäkin kohta selvyys.
Oli todella kiihottavaa katsella kun ylöskiskottujen legginsien reiästä pyrkivät pienet söpöt häpyhuulet näkyviin blondin kiemurrellessa. Vittu, mä olin kovana. Rape tuli blondin jalkojenväliin ja asetti legginsien reiästä kivikovan siittimensä blondi pillunhuulille. Blondi säpsähti ja pääsi nykäisemään itsensä puoli-istuvaan asentoon ja katsoi selvästi peloissaan jalkoväliään. Se ei selkeästikään tajunnut, että hänen urheiluhousuistaan ei ollut mitään suojaa sojottavia peniksiä vastaan, hänen hienoissa trikoissaan oli reikä ratkaisevassa kohdassa. Blondi katsoisilmät kauhusta suurina, kun paksu kyrpä aikoi työntyä hänen pyhimpäänsä. Blondin silmistä valui kyyneleitä ja se yritti tempoilla pitkillä jaloillaan, tukahdutettujen, ilmeisesti, Ei! Ei! Ei! huutojen saattelemana. Se taivutti selkäänsä kaarelle yrittäen saada pillunsa kauemmaksi kovasta kullista. Mä tiukensi otetta sen jaloista ja yritin levittää sen jalkoja. Ei ollut helppoa, kun se koko ajan potki ja sätki. Nykäisin blondia nilkoista lähemmäksi ja Rape sai terskansa blondin häpyhuulten väliin. Urahtaen Rape tökki siitintään sisään roiskien lastinsa osittain pillun sisään. Blondin jalat värisivät otteessani. Ilmeisesti tunsi sperman syöksyvän sisäänsä. Kiihottavaa!
– Hitto pojat, tää on tiukka! No nyt se ei ainakaan oo kuiva. Nyt teillä muillaon helpompi tulla sisään. Mukavampi kaikille. Rape sanoi ja pyyhkäisi hikeä otsaltaan, ja silitti blondin poskea hikisellä kädellään. Blondi käänsi päänsä terävästi pois. Meidän helpotukseksi blondin voimat alkoivat onneksi ehtyä ja sen vastustelu oli jo huomattavasti pienempää, kun nostimme sen vatsalleen yhden puoliksi kaatuneen puun eli meidän ”penkin” päälle. Tämä puu oli hyvällä korkeudella, sillä blondin ollessa vatsallaan poikittain puun päällä, sen perse oli juuri sopivalla korkeudella. Silti sen jalat olivat tukevasti maassa. Rape meni puun yli toiselle puolelle pitämään kiinni blondi käsistä ja nyt oli Turon vuoro. Turo läimäytti blondia perseelle.
– Nyt saat kunnon aisaa. Pidätkö enemmän edestä vai takaa? Nyt tulee takaa, Turo sanoi.
Mä varmistin vieressä kun Turo asetti siittimensä blondin pillun huulille ja aloitti naimisen legginsien läpi. Mä annoin käteni juosta pitkin blondin säärtä alhaalta ylös ja takaisin. Oli hieno tuntea kädessään liukas kangas ja sen alla värisevät kiinteät lihakset.
Blondi alkoi kakoa, onneksi Pera huomasi sen.
– Loppuuko sulta ilma, Pera kysyi, nostaen blondin leukaa ylemmäs.
Blondin katse kertoi että kyllä.
– Sitten et huuda tai se voi olla viimeinen huutosi, onko selvä? Pera sanoi ja irrotti suukapulan.
Blondi haukkoi raitista ilmaa keuhkoihinsa. Turokin oli vetäytynyt ulosblondista.
– Ei enää. Lopettakaa. Olkaa kilttejä. Blondi nyyhki.
– Vikinät pois, me ei olla valmiita vielä. Ei tässä enää kauaa mene. Olet kyllä semmoinen seksipakkaus, Turo sanoi ja survaisi siittimensä takaisin sisään.
– Apua! blondi kirkaisi.
– Kiitos, ei äänitehosteita, sillä joku voi kuulla ja keskeyttää kivan session, Pera sanoi.

Rape piti kiinni blondin toisesta kädestä ja Pera toisesta. Sitten muitta mutkitta Pera alkoi tunkea kulliaan blondin suuhun.
– Nyt imet! Pera sanoi. Mutta blondi piti tiukasti huulensa yhdessä.
– Sitten taidan tunkea tämän tiukkaan perseeseesi, jos ei muna maita. Hänjatkoi.
– Blondi yritti kiemurrella ja riuhtoa irti tilanteesta, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Pera ja Turo katsoivat toisiaan yhteisymmärryksen merkiksi. Turo teki rajun työnnön aivan blondin pillun pohjaan saakka. Bondin kirkaisu juuttui kurkkuun, kun Pera tunki oman kivikovan kullinsa samaan aikaan tämän suuhun. Turo vetäytyi taas ulos blondista, sillä on kiihottava katsoa toisen naintia.
– Mumm, ei, ei, muuummm, mmummm, ei mmmm!, blondi mumisi kulli suussaan. Meinasin laueta, kun näin blondin posken rytmikkäästi pullistelevan kullintökkiessä posken sisäpintaa. Ilmeisesti tällä seksilelulla oli blow job hallussa, sillä se näemmä osasi ohjata kyrvän poskeen eikä syvälle kurkkuun. Pera lähestyi huippua. Blondin täydelliset huulet paksun kyrvän ympärillä näyttivätja tuntuivat varmasti hyvältä.

– Aaaah, aaah, nieletkö sä, nieletkö sä, nyt tuleeeeaaahhhhrg. Pera mörisi.
Pera pumppasi ähkien kyrpäänsä vielä blondin suuhun vaikka spermaa valui jo blondin suupielestä maahan ja sen omille hiuksille. Saamaan aikaan Rape runkkasi toisella kädellään ja jälleen roiskaisi mällinsä myös blondin naamalle ja hiuksille.
– Et sitten näemmä niellyt, Pera huohotti, blondin yskiessä ja sylkiessä limaista siemennestettä suustaan. Blondin spermaiset hiukset liimaantuivat tämän kasvoille.
Pera levitti blondin stringit ja katseli niitä hetken himokkaasti, sitten hän pyöräytti ne uudelleen rullalle. Vaikka blondi heilutti päätään pitkät hiukset, siitäkin huolimatta, että ne olivat sekaisin, spermassa ja roskissa, heiluivat seksikkäästi, Pera sai ne sidottua uudelleen suun eteen Rapen vähän avustaessa. Turo sujautti kullinsa jälleen blondin märkään pilluun. Blondi yritti pohkeillaan ja perseellään töniä Turoa ja saada tämän pois sisältään. Mä varmistin, että se ei onnistu pitämällä kiinni kiinteästä reidestä ja kapeasta nilkasta. Mutta täydellisen takapuolen pyöriessä miehen edessä samalla kun tämä on syvällä naisen sisällä, niin lopputulos on arvattavissa. Karjaisten Turo työntyi syvään blondin vaginaan ja antoi spermansa syöksyä nytkähdellen blondin uumeniin.

– EEEEEIIIIIIII!!! sai blondi vaimeasti huudettua stringien tukkimasta suustaan.

Blondi ei jaksanut enää vastustella, kun nostimme sen ylös ja korjasimme sen pöksyt ihan ylös asti housunkauluksesta nykäisemällä. Sitten laskimme sen takaisin maahan selälleen. Nyt olisi mun vuoroni. Blondi oli sperman tahrima. Ilta-aurinko sai sen legginsit kuitenkin kiiltämään viekoittelevasti, muotoja korostaen. Heikko tuulenvire toi sieraimiin vienon sperman makeahkon tuoksun.
Yritin levittää blondin jalkoja, mutta se potkaisi heikosti ja onnistui laittamaan reitensä ristiin. Mitään se ei enää sanonut.
– Tarviitko apua, Turo kysyi ja tarttui blondin jalkoihin.
– En tarvitse, sanoin. Nosta vaan niitä ylemmäs ja anna sen pitää ne sitten yhdessä, itse asiassa pidä ne vaan tiukasti yhdessä.

Rapen ja Turon varmistaessa, ettei blondi pystynyt tekemään käsillään mitään tyhmää, mä asetin paksun kovan kullini naisen haaroihin. Pyöreät lantionkaaret näyttivät hyvältä kireissä pöksyissä. Yhdessä olevien reisien kanssa ne muodostivat maalin, jonka keskelle ampua. Pillun ihoa ja spermaa tursui näkyviin legginsien reiästä. Asetin kullini reiän kohdalle ja työnsin. Kullini ohjautui helposti sisään liukkaaseen vaginaan. Katselin lumoutuneena, kuinka kyrpäni upposi yhä uudestaan ja uudestaan liukkaiden legginsien sisään.
Annoin käsieni sivellä reisien takapintaa ylös alas samalla kun työntelin rauhallisesti sisään ja ulos tiukassa vaginassa. Tunsin pillun puristuksen koko siittimeni matkalta. Tunne oli taivaallinen. Toisen käden hyväillessä liukaspintaista jalkaa, toisella kädellä aloin painella ja hieroa kohtaa, jossa ajattelin naisen klitoriksen olevan. Lisäsin hieman tahtia ja kovensin klitoriskohdan hyväilyä. Tunsin naisen jalkojen jännittyvän entisestään. Blondi ynisi jotain epämääräistä. Tunsi hänen vartalonsa värisevän ja yhteenpuristuvat reidet piukensivat jo ennestään tiukkaa pillua.

– Et kai kulta pieni vain saa orgasmia, ehdin kysyä juuri kun suorastaan räjähdin blondin sisään. Kullini nytkähteli ja sytkähteli naisen sisällä, samaan aikaan, kun vagina kiristyi kyrpäni ympärillä ja suorastaan imi ja lypsi musta joka ainoan pisaran sisäänsä.

Vetäydyin ulos naisesta. Kuului sellainen ääni kuin saapas olisi vedetty suosta. Rojahdin puoli pyörryksissä selälleni ja vedin ilmaa keuhkoihini. Orgasmin pyörteissä oli meinannut hengittäminen unohtua.

 Blondi jäi itkua tihertäen maahan makaamaan. Spermaa valui jalkovälistä maahan ja sen housuille. Jätkien huomio oli jo kiinnittynyt pois blondista. Muiden etsiessä lisää kaljaa, Turo jo availi omaa kaljaansa ja katseli ”pikkuveljeään” lähinnä kai ylpeänä siitä mihin se oli päässyt.

Haukoin edelleen henkeäni. Katsoin sivulleni ja huomasin, että spermaa valuva blondi oli onnistunut vaivihkaa konttaamaan vähän matkan päähän. Horjuen senousi ylös ja laittoi käden haaravälinsä.

– EEIIII!!! YYYHYYYYYÄÄÄÄ EIII!!!, se yllättäen  huusi ja alkoi horjuen juosta pois. Samalla ravistaen haaroissa ollutta kättään, niin kuin siinä olisi ollut muurahaisia.

Nousin ylös ja meinasin lähteä perään, mutta samassa huomasin jonkun lenkkeilijä porukan tulevan mutkan takaa.

– Ei saatana! Huusin jätkille. Tuolta tulee varmaan se paikallinen palomieskerhon porukka! Lähdetään äkkiä helvettiin täältä!

Juostessani pois, näin blondin huitovan ja selittävän jotain tuolle palolaitoksen porukalle. Turo, Rape ja Pera tulevat varmaan perässä.

JÄLKIKIRJOITUS:
Otteita poliisin tutkintapöytäkirjasta:
… xx.xx.2018 neiti xxxx teki ilmoituksen törkeästä raiskauksesta…
…DNA näytettä ei uhrilta saatu, koskatämä oli ehtinyt peseytymään läheisessä lammessa.
…Herra xxxx, raiskauksesta epäilty, löytyi kotoaan hirttäytyneenä. Mikään ei suoraan viittaa rikokseen. …Epäillyltä löytyi keittiön pöydältä novellinmuotoon tehty kertomus eilen iltapäivällä tapahtuneesta törkeästä raiskauksesta, joka sopii melko hyvin yhteen uhrin kertomuksen kanssa.
Selvitystä jatketaan normaalina kuolemansyyn tutkintana, vaikka kirjoitettu kertomus päättyy sanoihin:
”Nyt joku jyskyttää ovella, Pera, Turo ja Rape tulevat varmaan kylään. Jatkan kirjoittamista kohta…”

…palolaitoksen henkilökunnasta kukaan ei ole nähnyt mainittuja henkilöitä eikä heitä ole tavoitettu.

Suoraa palautetta ja/tai tarinavinkkejä, mielellään pienellä juonijohdatuksella tai valmiilla juonella, voi laittaa: mrhydestories(at)gmail.com


Housuitta-blogi kysyi seksifantasioista (osa 1)

Loppukesästä tein kyselyn blogin lukijoille seksifantasioista, mutta valitettavasti en ole aiemmin ehtinyt vastauksiin perehtyä. Nyt siis kuitenkin tuloksia, joissa ei mielestäni ollut oikein mitään kovinkaan yllättävää. Vai yllättääkö sinua suuresti, että naisvastaajista 80% on fantasioinut joskus alistettuna olemisesta ja lähes yhtä moni sitomisesta? Tai että miesten yleisimmät fantasiat liittyvät suu- ja anaaliseksiin? Entä arvaatko monellako naisella on ollut raiskausfantasioita ja moniko mies on fantasioinut pissaleikeistä tai seksistä transsukupuolisen kanssa? Lue tuloksia alempaa tarkemmin! Ja muista, ettei kyseessä ole mikään kunnollinen tutkimus, vaan pelkkä lukijoille suunnattu kysely eli nämä eivät ole sen enempää yleistettäviä tuloksia. :P

Liian vähän aikaa lukea? Voit lukea myös tiivistelmän. Tai jos olet vain kiinnostunut fantasioista ilman muita analyysejä, voit katsoa listan naisten seksifantasioista ja listan miesten seksifantasioista. Kommentoi ajatuksiasi kommenttiosiossa! (PS. Listoissa näkyvä kohta ”seksi vastakkaista sukupuolta olevan henkilön kanssa” ei ole saanut varsinkaan miehillä kovin suurta prosenttilukua, mutta oletan tämän johtuvan siitä, etteivät kaikki heterot olleet ymmärtäneet sitä valita listalta itsestäänselvyyden vuoksi.)

Vastaukset on jaettu kahteen eri merkintään. Tässä osassa on kerrottu vastaajien taustatiedot sekä fantasiat, joita vastaajilla on ollut. Samoin käydään läpi sitä, mitä eroja vastauksissa on sukupuolen, iän ja seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Osassa kaksi on kerrottu mm. siitä, ovatko vastaajat kokeneet joistakin fantasioistaan häpeää sekä siitä, onko fantasioita toteutettu irl. Lisäksi erikseen on julkaistu postaus vastaajien lähettämistä seksifantasiatarinoista.

I Taustatiedot

Sukupuoli. Vastaajia oli 112, joista miehiä noin 64% (72 vastaajaa) ja naisia noin 35% (39 vastaajaa). Yksi vastaaja ilmoitti sukupuolekseen vastauksen ”muu”. Tämä jakauma on suhteellisen sama kuin blogin lukijoissa muutenkin.

Kyselyyn vastanneiden sukupuoli
Kyselyyn vastanneiden sukupuoli

Ikä. Vastaajia oli kaikista ikäluokista. Eniten oli 25–35-vuotiaita, joita oli hieman yli neljäsosa kaikista vastaajista. 19–24-vuotiaita oli n. 20%, kuten myös 36–45-vuotiaita. Noin kymmenesosa vastaajista oli 46–55-vuotiaita. Osa vastaajista ei ilmoittanut ikäänsä. (Housuitta-blogin lukijoissa on aiempien galluppienkin mukaan eniten nuoria.)

Kyselyyn vastanneiden ikäjakauma (11 vastaajaa jätti kertomatta ikänsä)
Kyselyyn vastanneiden ikäjakauma (11 vastaajaa jätti kertomatta ikänsä)

Naisvastaajista noin 75% oli alle 35-vuotiaita ja heistä suurin osa oli 19–24-vuotiaita. Miesvastaajista vain hieman alle puolet oli alle 35-vuotiaita ja heistä vain pieni osa oli alle 25-vuotiaita. Miesvastaajista 12% oli jättänyt ikänsä ilmoittamatta.

Vastaajien ikä sukupuolen mukaan
Vastaajien ikä sukupuolen mukaan – nuoria naisvastaajia oli paljon, keski-ikäisiä ja vanhempia naisia vain vähän

Seksuaalinen suuntautuminen. Miehistä heteroseksuaaleja ilmoitti olevansa 75% ja biseksuaaleja noin 20%. Kaksi miesvastaajaa kertoi olevansa homoseksuaaleja ja yksi ilmoitti olevansa ”joku muu”. Naisista taas alle 60% ilmoitti olevansa heteroseksuaaleja ja noin 30% ilmoitti olevansa biseksuaaleja. Yksi naisvastaaja kertoi olevansa homoseksuaali. Pari naisvastaajaa ei osannut määritellä suuntautumistaan, yksi määritteli olevansa ”heteroflex” ja kaksi kertoi olevansa panseksuaaleja. Muu-sukupuolen valinnut henkilö myös määritteli olevansa panseksuaali.

Biseksuaalisuus oli prosentuaalisesti yleisintä 19–35-vuotiailla, näin oli sekä nais- että miesvastaajien kohdalla.

seksuaalinen-suuntautuminen-vastaajilla-fantasiakyselyssa
Vastaajien seksuaalinen suuntautuminen sukupuolen mukaan.

 

II Seksifantasiat

Millaisia fantasioita (seksuaalista mielihyvää tuottavia ajatuksia) ihmiset miettivät päänsä sisällä esimerkiksi itsetyydytystä harrastaessaan? Tätä halusin lähteä lukijoilta kyselemään. Fantasiat voivat olla sellaisia, joita haluaa toteuttaa ja on ehkä jo toteuttanutkin – tai sitten ne voivat olla sellaisia, joiden on aina tarkoitus olla vain fantasioita.

Kaikista yleisin / tavallisin fantasia oli suuseksi (sekä antajana että vastaanottavana), josta kertoi fantasioineensa yli 60% kaikista vastaajista. Lähes yhtä yleisiä fantasioita olivat seksi muun kuin oman kumppanin kanssa ja anaaliseksi vastaanottavana. Yli puolet oli fantasioinut myös alistettavana olemisesta, ryhmäseksistä ja anaaliseksistä niin, että kumppani on vastaanottava. Mutta miten käy, kun vastauksia tarkastellaan sukupuolen perusteella? Entä jos sukupuolen lisäksi tarkastelussa on ikä tai seksuaalinen suuntautuminen?

Tekemälläni listalla ei ollut yhtään sellaista fantasiaa, josta kukaan ei olisi fantasioinut. Vain muutamassa avoimessa vastauksessa mainittiin jokin lisäfantasia, jota listalta ei ollut löytynyt, mutta mahdollisesti muitakin fantasioita joillakin vastaajilla olisi voinut olla.

Suuseksi nousi suosituimmaksi fantasiassa
Kaikkien vastaajien yleisimmät fantasiat. Suuseksi nousi kärkeen. * Huom. (Vain) 60% oli valinnut fantasioineensa seksistä vastakkaista sukupuolta olevan henkilön kanssa, mutta oletan tämän johtuvan siitä, etteivät kaikki olleet ymmärtäneet sitä valita itsestäänselvyyden vuoksi. Esimerkiksi heteroseksuaaleiksi itsensä määritelleissä vastaajista vain puolet oli valinnut tämän kohdan. Tuota vastausvaihtoehtoa ei ole siis sen enempää huomioitu tässä raportissa.

Naisten seksifantasiat. Naisilla yleisimmät fantasiat olivat melko kinkyjä: alistettavana olemisesta on fantasioinut lähes 80% naisvastaajista & sidottuna olemisesta on fantasioinut hieman yli 70% naisvastaajista. (Housuitta-blogilla taitaa olla keskimääräistä kinkympiä nuoria naislukijoita, mutta myös mm. Quebecin yliopiston psykologian laitoksella tehdyssä tutkimuksessa huomattiin, että alistamisfantasiat olivat naisilla yleisiä, vaikka oikeasti niitä ei haluakaan useimmat toteuttaa. Ks. esim. IL tai HS.)

Kuitenkin myös monet muut seksiaktiviteetit olivat naisten ajatuksissa yleisiä. Noin 70% vastanneista naisista on fantasioinut seksistä samaa sukupuolta olevan kanssa, ryhmäseksistä sekä anaaliseksistä vastaanottavana. Seksistä muun kuin oman kumppanin kanssa oli fantasioinut hieman yli 60%.

Noin 60% naisista kertoi fantasioineensa myös seuraavista asioista: seksin harrastaminen julkisella paikalla, suuseksi antajana ja piiskattavana oleminen. Lisäksi yli puolet oli fantasioinut seuraavista asioista: kaksoispenetraatio, suuseksi vastaanottavana, raiskausfantasiat (itse raiskattavana), joku katselee seksin harrastamistani, roolileikit ja sperman nieleminen.

Naisten harvinaisimmat fantasiat annetulla listalla olivat seksi eläimen kanssa, raiskausfantasiat siten että itse raiskaajana, fistaaminen (kumppanin anaaliin tai omaan anaaliin), siveysvyö (itselle tai kumppanille). Näistä oli fantasioinut alle 10% naisvastaajista.

Klikkaa tästä nähdäksesi koko listan naisten seksifantasioista.

Naisten yleisimmät seksifantasiat
Naisten yleisimmät seksifantasiat top 7

 

Miesten seksifantasiat. Miesvastaajista yli 65% on fantasioinut suuseksistä sekä antajana että vastaanottavana. Miesten top 3 -fantasioihin lukeutui myös anaaliseksi, jossa kumppani on vastaanottavana. Yli puolet miesvastaajista oli fantasioinut myös seksistä muun kuin oman kumppanin kanssa. Lähes 50% on fantasioinut anaaliseksistä vastaanottavana ja noin 45% ryhmäseksistä. 43% on fantasioinut rimmingistä niin, että kumppani on nuolemisessa vastaanottava.

Miesten harvinaisimmat fantasiat annetulla listalla olivat bukkake (niin että useita miehiä ejakuloi omille kasvoille), siveysvyön laittaminen kumppanille ja seksi eläimen kanssa. Niistä fantasioi alle 10%. Raiskausfantasioista (niin että itse raiskaajana tai itse raiskattavana) fantasioi hieman yli 10%. Yksi mies ilmoitti, ettei hänellä ole ollut seksifantasioita.

Klikkaa tästä nähdäksesi koko listan miesten seksifantasioista.

Miesten yleisimmät fantasiat top 7

 

Eroja ja yhtäläisyyksiä (naiset vs. miehet)

Jo aiemmin mainitun Quebecin yliopiston psykologian laitoksella tehdyn tutkimuksen mukaan miehillä on enemmän fantasioita kuin naisilla ja he kuvailevat niitä yksityiskohtaisemmin. Tässä kyselyssä naiset valitsivat keskimäärin miehiä useampia vastauksia siihen, mistä asioista he ovat fantasioineet. Joukossa oli kuitenkin toki myös miehiä, jotka olivat valinneet fantasioineensa lähes kaikesta listalla mainitusta. Naisten vastauksissa oli usein monia sellaisia fantasioita, joista yli puolet naisista on fantasioinut, kun taas miesten vastaukset vaihtelivat enemmän.

Osa fantasioista oli molemmilla sukupuolilla yhtä yleisiä. Esimerkiksi suuseksistä ja seksistä muun kuin oman kumppanin kanssa fantasioineita oli sekä miehissä että naisissa noin 60%.

Ryhmäseksiä oli esiintynyt 70%:lla naisvastaajien fantasioissa, miehistä noin puolella. Tämä ehkä hieman yllätti, sillä olisin voinut ajatella useiden miesten fantasioivan kahdesta naisesta. Seksistä samaa sukupuolta olevan kanssa fantasioi naisista jopa 70% ja miehistä 30%. Juurikaan kukaan heteroksi itsensä määrittelevä mies ei ollut fantasioinut seksistä miehen kanssa, mutta sen sijaan puolet heteronaisista kertoi fantasioivansa seksistä myös samaa sukupuolta olevan kanssa. (Lue lisää alempaa siitä, miten seksuaalinen suuntautuminen vaikutti vastauksiin.)

Miehistä yli 60% oli fantasioinut anaaliseksistä niin, että kumppani on vastaanottava. Naisista taas yli 60% oli fantasioinut siitä, että on itse anaaliseksissä vastaanottava. Eroa sen sijaan oli siinä, että miehistä lähes puolet fantasioi anaaliseksistä myös vastaanottavana. Naisista vain vähän yli 20% oli fantasioinut siitä, että kumppani olisi anaaliseksissä vastaanottava.

Naisilla alistettuna oleminen oli todella yleistä (80%) fantasioissa, kun taas miehistä niin oli fantasioinut vain 40%. Sekä miehistä että naisista dominoivana olemisesta oli fantasioinut alle 30%. Piiskattavana olemisesta oli fantasioinut naisista yli 60%, miehistä vähän yli 20%. Sidottuna oleminen oli kuulunut naisilla noin 70%:n fantasioihin, miehillä luku oli alle 40%. Olisi mielenkiintoista tietää, vaikuttaako Fifty Shades -buumi edelleen naisiin vai olisiko luku ollut suunnilleen sama jo ennen sitä.

Pissaleikkifantasiat ovat miehillä hieman yleisimpiä. Miehistä hieman yli 30% on fantasioinut siitä, että kumppani olisi pissaajana & hieman yli 20% niin, että itse pissaisi. Naisista alle 20% oli fantasioinut kumppanin pissaajana olosta ja 15% siitä, että itse pissaisi.

Julkisella paikalla seksistä oli fantasioinut noin 60% naisista; miehistä hieman alle 40%. Naisista yli 50%:lla on ollut fantasia siitä, että joku katselee hänen seksin harrastamistaan, kun taas miehistä alle 30%:lla on ollut sellainen fantasia. Miehistä yli 30% on fantasioinut siitä, että puoliso harrastaa seksiä jonkun toisen kanssa – naisista näin oli vain 15%:lla.

Miehistä kolmasosa oli fantasioinut seksistä huomattavasti nuoremman henkilön kanssa, kun taas naisilla luku oli vain vähän yli 10%. Naisista yli 40% oli fantasioinut seksistä huomattavasti vanhemman henkilön kanssa ja miehistä 25%.

Eroja ja yhtäläisyyksiä (seksuaalisen suuntautumisen mukaan)

Miehistä 75% ilmoitti tässä kyselyssä olevansa heteroseksuaaleja, kun taas naisista heteroiksi itsensä määritteli 56%.

Biseksuaalit miehet (15 vastaajaa). Seksi samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa oli fantasioissa tavallista, sillä sitä oli esiintynyt yli 90%:n bimiehen fantasiassa. Seksiaktiviteeteista suu- ja anaaliseksi (myös rimming) olivat lähes 90%:n miespuolisen biseksuaalin fantasioissa. Huomattavaa siis on, että biseksuaalit miehet ovat fantasioineet anaali- ja suuseksistä molemmissa rooleissa. Esimerkiksi anaaliseksistä vastaanottavana osapuolena fantasioi heteromiehistä alle 40%. Lisäksi biseksuaaleiksi itsensä lukevista miehistä jopa 60% oli fantasioinut seksistä transsukupuolisen kanssa ja niin myös alistettavana olemisesta. Heteromiehistä alle 15% on fantasioinut seksistä transsukupuolisen kanssa ja alistettavana olemisesta noin 35%. Sen sijaan esimerkiksi ryhmäseksifantasioiden yleisyydessä ei ollut merkittävää eroa heteroiden ja biseksuaalien välillä.

Bi- ja panseksuaalit naiset (14 vastaajaa; mukana myös ”heteroflex”-vastauksen antanut). Ei-heteroksi itsensä määrittäneillä (myöh. vain biseksuaali) naisilla yleisin fantasia oli seksi samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa, josta oli fantasioinut yli 90%. Heteronaisilla on ollut fantasioita samasta sukupuolesta vain puolella. Biseksuaaleista naisista n. 85% oli haaveillut ryhmäseksistä; heteronaisilla luku oli 60%. Heteronaisilla yleisin seksifantasia oli alistettavana oleminen (yli 85%), mutta biseksuaaleista naisista vain noin 60%:lla oli ollut siitä fantasioita. Esimerkiksi sidottuna olemisesta, suuseksistä antajana, roolileikeistä tai seksi muun kuin oman kumppanin kanssa -fantasioissa ei ollut merkittävää eroa hetero- ja biseksuaalinaisten välillä.

Eroja ja yhtäläisyyksiä (iän mukaan)

On huomattava, että kyselyyn vastanneet naiset olivat keskimäärin miehiä nuorempia. Selittäisikö ikäero joitakin eroja tässä kyselyssä miesten ja naisten välillä?

Nuoret vs. vanhemmat naiset. Naisilla alistaminen oli yleisin fantasia, mutta erityisen yleistä se oli 19–24-vuotiaiden naisten joukossa: heistä 100% oli fantasioinut alistettuna olemisesta ja 25–35-vuotiaistakin naisista 90%. Alistettuna olosta oli fantasioinut lisäksi 36–45-vuotiaista naisista 75% ja 15-18-vuotiaista 67%. Sen sijaan tähän kyselyyn vastanneet yli 45-vuotiaat naiset (4 vastaajaa) eivät ole yhtä lukuun ottamatta fantasioineet alistettuna olemisesta, vaan heillä yleisimpiä fantasioita ovat mm. ryhmäseksi ja seksi muun kuin oman kumppanin kanssa. 46–55-vuotiaiden naisten joukossa yleisimpiin fantasioihin kuului ”Isojen dildojen tms. käyttäminen (omaan emättimeen)”, joka ei missään muussa ikäryhmässä noussut kärkeen. Huom. Vastaajien lukumäärä ei suuri, joten nämä voivat olla täysin sattumaakin.

Ryhmäseksistä sen sijaan olivat kiinnostuneita erityisesti vanhemmat naiset. 36–55-vuotiaista naisvastaajista 100% oli fantasioinut ryhmäseksistä, kun taas alle 25-vuotiaista siitä oli fantasioinut vain noin puolet. 19–24-vuotiaista ryhmäseksistä oli fantasioinut vähän yli puolet.

Nuoret vs. vanhemmat miehet. Yli 35-vuotiailla miehillä yleisin fantasia oli seksi muun kuin oman kumppanin kanssa, kun taas alle 35-vuotiailla yleisin fantasia oli suuseksi (sekä vastaanottajana että antajana). Suuseksi antajana tuli silti hyvänä kakkosena yli 35-vuotiaillakin ja kolmantena anaaliseksi (jossa kumppani vastaanottajana). Alle 35-vuotiaista vain puolet oli fantasioinut seksistä muun kuin oman kumppanin kanssa ja alle 25-vuotiailla luku oli alle puolet. Huom. Tässä kyselyssä ei kysytty parisuhdestatusta, jolla saattaisi olla vaikutusta. Nuorilla ei välttämättä ole edes ollut vakituista kumppania, jolloin he eivät ole voineetkaan fantasioida seksistä jonkun muun kanssa.

Alistettuna olemisesta oli haaveillut lähinnä nuoret miehet; yli 46-vuotiaista vain harvat olivat siitä kiinnostuneita. Sama oli dominoivana olemisen kohdalla. On huomattava, että nuorissa oli enemmän biseksuaaleja ja juuri he näyttivät olevan alistettuna olemisesta kiinnostuneita.

>> Jatka osaan kaksi!

[Toivon mukaan vastauksien käsittelyssä ei ole tapahtunut virheitä, mutta koska tämä ei ole mikään opiskeluun tai työhön liittyvä juttu, niin ei – en ole taulukointeja tarkistanut toiseen kertaan. Tässäkin jo työtä riitti. :)]

Housuitta-blogi kysyi seksifantasioista (osa 2)

Seksifantasiakyselyn vastaukset on jaettu kahteen eri merkintään. Tässä osassa on kerrottu mm. siitä, ovatko vastaajat kokeneet joistakin fantasioistaan häpeää ja ovatko he toteuttaneet joitakin fantasioitaan oikeassa elämässä.

Ykkösosassa on kerrottu vastaajien taustatiedot sekä fantasiat, joita vastaajilla on ollut, joten aloita lukeminen siitä. Liian vähän aikaa lukea? Voit lukea myös tiivistelmän.

III Häpeä

Epätavallisia fantasioita?

Suurin osa kaikista vastaajista oli sitä mieltä, ettei heillä ole ollut mitään epätavallisia seksifantasioita. Vain noin 15% kaikista koki ainakin jonkun fantasiansa jollain tavalla normaalista poikkeavaksi. Naiset olivat miehiä useammin sitä mieltä, että jokin heidän fantasioistaan on epätavallinen.

Epätavallisiksi fantasioiksi vastaajat kokivat seuraavanlaisia: seksitautien tahallinen tartuttaminen ja niiden saaminen (mies, alle 25v), raiskaus (mies, alle 18v), vaimon seksi toisen kanssa (mies, 36-45v), pissaleikit (mies, 25-35v ja nainen, alle 25v), pakkomielle peniksen lävistykseen (mies, ei ilmoittanut ikää), eläimet (mies, alle 25v ja nainen, alle 25v), keskiaikaiset kidutusmenetelmät (nainen, alle 25v), anaalifistaus (nainen, alle 25v), anaalin nuoleminen (nainen, alle 25v). Kaikki eivät tarkentaneet, mitä fantasiaansa he pitävät epätavallisena.

Miehet ja naiset – epätavallisia fantasioita?
Miehet ja naiset – epätavallisia fantasioita?

On mielenkiintoista, että esimerkiksi anaalin nuoleminen tai pissajutut koettiin tavallisesta poikkeavana fantasiana. Tässäkin kyselyssä kun tuli ilmi, että rimming on suht yleinen fantasia: naisista 35% on fantasioinut rimmingistä vastaanottavana ja 20% siten, että kumppani olisi vastaanottava. Miehistä taas yli 40% on fantasioinut siitä niin, että kumppani on vastaanottava & yli 30% niin, että siinä olisi itse vastaanottavana. Pissajutuistakin on fantasioinut monet, lue tarkemmin osasta yksi.

Häpeä?

Osa vastaajista on tuntenut häpeää seksifantasioistaan. Naisista noin kolmasosa on tuntenut joskus häpeää; miehistä vain hieman yli 10%. Avoimessa vastauksessa oli mahdollista tarkentaa, mistä ja miksi on tuntenut häpeää.

Jotkut naiset ovat tunteneet häpeää jopa ylipäätään siitä, että ovat fantasioineet. Eräs nuori nainen kertoi tunteneensa häpeää ”kaikista fantasioista”, ja samoin yksi 36–45-vuotias nainen kertoi, että ”jossain vaiheessa häpesin, että yleensä fantasioin.” Lisäksi eräs 19–24-vuotias nainen kirjoitti, että ”Välillä tunnen itseni yleisesti ottaen liian irstaaksi naiseksi”. Samaan ikäluokkaan kuuluva toinen nainen taas oli kommentoinut seuraavasti: ”joskus ollut hieman estynyt omien seksuaalisten asioiden suhteen, mutta nyt alan olemaan aika avoin.”

Näiden lisäksi muutama nainen (kaikki alle 25v) mainitsi tietyn fantasia-aiheen, joka on aiheuttanut häpeää. Pissaleikit saivat kaksi mainintaa, age play yhden.

Miehillä häpeän tunnetta oli aiheuttanut mm. itseen kohdistuvat peppujutut. Eräs 36–45-vuotias mies kommentoi ”oman anaalin fistaus” -fantasian aiheuttaneen häpeän tunnetta. Myös 25–35-vuotias mies kertoi, että omaan anaaliin liittyvät fantasiat ovat aiheuttaneet häpeää, koska hänellä on pelko asian tulemisesta yleisesti julki. Anaaliseksi on aiheuttanut häpeää myös muulla tavoin, sillä eräs 25–35-vuotias mies kommentoi seuraavasti: ”Anaaliseksi ja ATM, lähinnä siksi että ne ovat ”kliseisiä” ja ”ennalta-arvattavia” miehen fantasioita”. Eräs nuori mies kertoi sellaisten fantasioiden aiheuttaneen häpeää, jotka ovat oikeasti toteutettuina laittomia.

IV Fantasioiden jakaminen kumppanin kanssa & toteuttaminen

Avoimessa vastauksessa oli mahdollista kertoa siitä, onko jakanut fantasioitaan kumppaninsa kanssa ja onko fantasioita toteuttanut oikeassa elämässä.

Onko toteuttanut fantasioitaan?

Miehistä noin kolmasosa vastasi jotain tähän kysymykseen ja suurin osa vastauksista kuului kategoriaan ”osan olen toteuttanut, osaa en”. Vain pari kertoi, ettei ole toteuttanut / päässyt toteuttamaan yhtään fantasioistaan. Tässä joitakin esimerkkejä vastauksista.

Mies (36–45v): ”Anaaliseksiä harrastamme säännöllisesti. Olen nuollut puolison anaalia ja anaalifistannut rystysiä myöten, puoliso on sormettanut minun anaaliani. Pissaleikit tuskin koskaan toteutuvat.”

Eräs mies (ei ikätietoa) kertoo seuraavasti: ”Suuri osa todellisuutta eli ei fantasiaa sanan varsinaisessa mielessä. Tiedän kuitenkin että raiskatuksi tulemisen haluan pitää vain fantasiana enkä koskaan oikeasti kokea sitä. Pitkään myös luulin seksin oman sukupuoleni kanssa olevan vain fantasiaa sillä sopivaa partneria ei ole helppo löytää enkä pidä kaikista homoseksin muodoista lainkaan.”

Naisista tähän kysymykseen jätti jonkinlainen vastauksen yli 40%. Useimmat kertoivat siitä, mitä fantasioita ovat muun muassa toteuttaneet. Useat huomauttivat erityisesti raiskausfantasiasta, että kyseessä on todellakin vain fantasia. Tässä joitakin esimerkkejä vastauksista.

Nainen (36–45v) vastasi seuraavasti: ”Olen toteuttanut kaikki fantasiani, paitsi raiskausfantasiaa. Kumma kyllä, minut on nuorena oikeasti raiskattu, mutta silti fantasia raiskatuksi tulemisesta kiihottaa. Mutta on siis pelkkä fantasia, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miltä raiskaus oikeasti tuntuu. Fantasiassa miehet (kyllä, heitä on kaksi – nuori ja vanha), ottavat minut siten, että nautin siitä.”

Toinen samaan ikäluokkaan kuuluva nainen kertoo näin: ”Fantasioissani on usein aineksia tapahtuneista asioista, ihmisistä, paikoista, tilanteista. Niistä on vain suodatettu osa pois, esim. luonnossa harrastetusta seksistä hyttyset ja muut ötökät tai epämukavan asennon aiheuttama lihaskramppi. Olen päässyt toteuttamaan sekä itseni että kumppanin fantasioita ja pääsääntöisesti kokemukset ovat olleet oikein mukavia. Muutama asia on tuntunut ajatuksissa kiihottavammalle kuin toteutuksessa. Joitakin ajatuksia on olemassa, joita haluaisin päästä oikeasti toteuttamaan. On myös joitakin, esim joku raiskausfantasia, jota en haluaisi oikeasti kokea. Jotkut koetut asiat ovat olleet varsin onnistuneita, kuten kolmen kimppa, mutta eivät kaikkien kanssa toimisi tai ovat osoittautuneet jälkeenpäin vähän hankaliksi asioiksi.”

19–24-vuotias nainen taas kertoi näin: ”Osa fantasioista on toteutettu, osaa ei ja osaa en edes halua. Ryhmäseksiä ja/tai parinvaihtoa varten suhteen täytyy olla siinä vaiheessa todella lujalla pohjalla, että ehkä joskus.. Kaksoispenetraatio jäänee myös fantasian asteelle, oikeassa elämässä menisi varmaan vaan kauheaksi säheltämiseksi enkä varmaan siitä loppuunsa edes nauttisi. Seksi naisen kanssa ja pissaleikit menee taas kategoriaan en ole varma asiasta. Ajatuksen tasolla aivan äärettömän kiihottavia, mutta en sitten tiedä. Roolileikeistä taas ei tule mitään kun ei yksinkertaisesti vaan pidä pokka!”

Eräs nainen kertoo seuraavasti: ”Olen aika monia fantasioitani jossain määrin päässyt toteuttamaan. Esim. julkisiin paikkoihin liittyvien fantasioiden toteuttamista en uskalla alkaa edes harkitsemaan.”

Joku muu -sukupuolen valinnut nuori kertoi näin: ”Olen toteuttanut osan ja kaikki haluaisin ehdottomaksi osaksi aktiivista seksielämää. Osa on syntynyt mielenkiinnosta tai sitten vain tämän kieron ajatusmaailman kanssa.”

Oletko kertonut seurustelukumppanillesi fantasioistasi?

Joku muu -sukupuolen valinnut vastasi kysymykseen seuraavasti: ”Olen joistakin kertonut ja hän on suhtautunut varovaisen hyvin. Itseppä tuo ei niin omia ajatuksiaan jaa, ellen niitä koita kaivella.”

Miehistä alle kolmasosa oli vastannut jotain tähän kysymykseen. Suurimmaksi osaksi näissä vastauksissa tuotiin ilmi, että fantasioita on kerrottu kumppanille ja vastaanotto on ollut positiivista. Jotkut kuitenkin pitivät fantasiat vain oman päänsä sisällä.

Mies (ei ikätietoa): ”Olen kertonut ja tiedän myös kumppanini toiveet.”

Mies (ei ikätietoa): ”Toteuttamiskelposet seksitoiveet on jaettu puolin ja toisin. Fantastiset fantasiat jäävät oman pään sisään.”

Mies (36–45v): ”Olen ja minulla on kerrottu. Jo pelkkä kertominen voi olla kiihottavaa, ja on kiihottavaa tietää toisen fantasioista vaikkeivät täysin kohtaisikaan omia. Kannattaa ehdottomasti kertoa sitten kun partneri on tutumpi!”

Mies (36–45v): ”Kyllä – olen kertonut omistani ja vastaanotto suhteellisen avointa ja hyvää, pienellä kummastelulla.”

Mies (25–35v): ”Olen kertonut kumppanilleni lähes kaikista fantasioistani, osan suoraan, osan mutkien kautta. Hän on kuunnellut tuomitsematta ja ollut valmis kokeilemaan kaikkea kohtuuden rajoissa. Sama on toiminut myös toisin päin, enkä muista että kumppanini (toteutuskelpoisista) fantasioista kovin moni olisi jäänyt kokeilematta.”

Mies (25–35v): ”Olen mutta ei hän ota tosissaan”

Mies (36–45v): ”En ole uskaltanut kertoa fantasiastani puolisolle.”

Naisista lähes 40% vastasi jotain kysymykseen siitä, ovatko he kertoneet fantasioistaan kumppanilleen. Yli puolet oli kertonut ainakin joistain fantasioistaan, mutta pieni osa ei ollut kertonut fantasioistaan lainkaan esimerkiksi kumppanin reaktioita peläten.

Nainen (19–24v): ”Olen kertonut omista fantasioistani. Puolisoni on kiinnostunut anaaliseksistä, eipä siinä ollut mitään sen kummempaa kun asiasta kertoi kun kiinnosti minuakin (vastaanottavana).”

Nainen (19–24v): ”Kyllä, jaamme fantasioitamme aktiivisesti ja avoimesti ja pyrimme niitä mahdollisuuksien mukaan yhdessä myös toteuttamaan. ”

Nainen (19–24v): ”seurustelukumppanini on kertonut minulle fantasioitaan,itse olen kerran kertonut. Mutta omasta mielestäni olen arka kertomaan omia fantasioitani.”

Nainen (36–45v): ”Seurustelukumppanini on liian konservatiivinen, jotta voisin edes ajatella kertovani edes kesympiä.”

V Fantasiakertomukset

Kertomukset löytyvät erillisestä postauksesta, jonne saa myös jättää lisää kertomuksia fantasioistaan. :)

Lukijoiden seksifantasioita

Seksifantasiakyselyn lopussa oli mahdollisuus kertoa lyhyesti jokin omista fantasioistaan. Vain pieni osa oli kyseiseen kohtaan kommentoinut, mutta kyseiset tarinat siis julkaisen kuitenkin näin omana merkintänään. Suuri kiitos kaikille vastaajille. :) Ps. Kyselyn tulokset julkaisen blogissa pian – pysykää siis kuulolla! Ja muistakaahan vastata tämänhetkiseen seksielämäkyselyyn.

Ja hei, kommenteissa saa jättää lisää lyhyitä fantasiakertomuksia!

***

Nainen 36–45v kertoi raiskausfantasiansa:
”Olen Venäjän miehittämässä kylässä, ja minut on juuri otettu vangiksi, vartijoina kaksi venäläistä upseeria; ensimmäinen vanha ja lihava, toinen nuori ja hyväkroppainen. Vanha ja lihava raiskaa minut ensin, mikä tuntuu erittäin vastenmieliseltä. Sitten on nuoren vuoro; hän on ujo ja hyvin nuori, ehkä vasta 18, ja kaikesta näkee, että hän on ensi kertaa asialla. Hän ei edes halua raiskata minua, vaikka olen lattialla likaisen patjan päällä levälläni häntä varten samalla, kun vanhempi upseeri pitelee minua aloillaan. Näen, että nuoren miehen penis jäykistyy, ja kiihotun siitä. Lopulta nuorempi mies ”raiskaa” minut, ja pidän siitä niin paljon, että saan itsekin orgasmin kun hän syöksee spermansa minuun. ”

Mies 25-35v kuvaili fantasiaansa haaremista ja peppupanoista:
”Useimmiten fantasioin pienestä haaremista kauniita, nuoria naisia, jotka kaikki haluavat seksiä minun kanssani. Heistä jokainen, kuten minäkin, rakastaa anaaliseksiä ja se kuuluu olennaisena osana ryhmäorgioihimme. Sineplexin Reverse Gangbangit ovat aika lähellä sitä, minkä haluaisin vielä joskus toteuttaa itselleni.”

Nainen 19-24v kertoi ekshibitionismia sisältävästä fantasiastaan:
”Olisin baarissa miehen kanssa. Minulla ei olisi pikkuhousuja hameeni alla. Mies koskettelisi minua välillä salaa ja jossain kohtaa joku toinen mies huomaisi sen. Hän tulisi juttelemaan meille ja kysyisi mieheltäni, saako hänkin koskea. Minulta ei edes kysyttäisi lupaa, kun tunnen jo vieraan miehen viileät sormet kokeilemassa märkyyttäni. Lähdemme baarista hotelliin ja harrastamme ryhmäseksiä, jossa toinen panee minua perseeseen ja toinen pilluun. Tässä näin lyhyesti.”

Nainen 25-35v kertoi hieman kiltimmän seksifantasian:
”Usein fantasioin seksistä oman seurustelukumppanini kanssa. Paljon rakkautta sisältävää intohimoista seksiä. Saan monia orgasmeja (oikeassa elämässä en saa) joiden aikana lähes pyörryn. Mies imee täydellisesti klitoristani ja samalla sormettaa minua peppuun. Rakastelemme pitkiä aikoja.”

Nimimerkki ’Hannu94’ jätti novellimuotoisen tekstin, joka sisältää bdsm:ää

”Oli kirkas tammikuinen päivä. Olin ollut pilkillä aamupäivän ja läksin hiljalleen kulkemaan mökkiäni kohti jonka olin vuokrannut päivää aikaisemmin tähän tarkoitukseen. Nousin mökin kuistille ja rupesin avaamaan ovea. Samassa silmissäni pimeni ja vaivuin tiedottomana kuistille.
Heräsin hyytävään kylmyyteen ja huomasin olevani sidottuna mökin kaiteeseen kädet ja jalat levitettynä x-asentoon. Kirosin hiljaa kovaa kohtaloani joka oli minut tähän tuonut.

Samassa mökin ovi avautui ja nuori nainen tai oikeastaan tyttö tuli kuistille pukeutuneena farkkuihin ja ihastuttavaan kaulanauhaan. Kädessään hän kantoi kannua ja ennen kuin ehdin edes kirota hän kaatoi kuumaa vettä iholleni. Se lämmitti hetkeksi minua ja sain kirotuksi mitä vittua sinä oikein teet. Siihen kiroiluni loppuikin sillä sain pallon suuhuni. Vannoin että jos tästä hengissä selviän tapan tuon nartun hitaasti, hyvin hitaasti.

Katsoin tarkemmin nuorta naista, jonka punaiset hiukset laskeutuivat alas hoikkaan selkään. Huomasin hänen ottavan partaveitsen taskustaan ja samassa jo tunsin kuinka terä viilsi matalan haavan kylmettyneeseen vartalooni.  Lämmin veri tihkui haavasta ja tyttö nauroi ja viilsi lisää haavoja eri puolelle kehoani. Nuoli haavoja ja kaatoi niihin kynsilakan poistoainetta iloisesti nauraen. Kiemurtelin tuskissani, sillä helvetin tuli korvensi ihoani saaden minut kiemurtelemaan ja tempomaan köysiä, joilla minut oli sidottu. Tämä huvitti suuresti nuorta naista, joka räpsi kuvia minusta. Nauraen hän painui sisälle ja jätti minut yksin hämärtyvään iltaan.

Näin hänen menevän rantaan ja laittavan saunan lämpenemään. Alkoi olla kylmä ja käteni olivat jo melkein tunnottomat hänen palatessa kuistille. Mitenkäs täällä voidaan, hän kysyi ja potkaisi munilleni saaden kyyneleet silmiini. Hän irroitti köydet ja lysähdin lähes tiedottomana kuistille. Hän kytki minut koiran talutuspantaan ja otti sähköpiiskan käteensä, lataasi virtaa munille ja sanoi, että alahan kontata kohti saunaa. Niin lähdin kiitollisena liikunnasta, joka helpotti kylmää vartaloani saaden veren kiertämään tuskallisesti pistellen kehossani. Välillä hypähdin ilmaan sähkön purkautuessa kiveksiini. Lopulta pääsimme saunalle ja hän sitoi minut lauteen kaiteeseen samalla kun itse meni ylälauteelle. Ohimennen hän hieroi sähköpiiskallaan vartaloani, joka alkoi pikkuhiljaa lämmetä.”

Mies 36-45v kertoi lyhyesti fantasiastaan:
”Silloisen paremmanpuoliskon riisuminen yllättäen kesken tunnin täydessä luokassa.”

Nainen 19-24v kertoi seuraavasti alistusfantasiastaan:
”Yksi fantasiani on alistaa miestä toisen naisen kanssa. Niin, että käyttäisimme häntä pelkkänä panoleluna, mies olisi sidottuna.”

Mies 15-18v kuvaili erästä fantasiaansa seuraavasti (sis. eriteleikkejä):
”Semmonen neitsyt, kiltti tyttö, tulis meille. Ottaa kengät pois ja alkaisin heti pussaan ja kouriin sitä. Se pistäis vähä vastaa, mut kantasin sen sängylle ja panisin sitä. Sit se sanois, et sen pitää mennä vessaan. Veisin sen ja jäisin kattoo ku se kakkaa ja pissaa siinä. Sit mentäs suihkuun ja pesisin sen pyllyn, minkä jälkeen panisin sitä sinne. Se yrittäs pistää vastaan mut pitäsin sitä vaa paikallaan. Myöhemmin panisin sitä vielä rajusti suuhun.”

Mies 25-35v kertoi lyhyesti fantasiastaan:
”yksi fantasia olisi vaimo ja joku toinen nainen. Ja se, että saisin käydä vieraissa.”

Mies 36-45v kertoo nahkafetissistään:
”Ehkä enemmän fetissi mutta seksin harrastaminen nahka-asuissa (sekä itsellä että kumppanilla) on yksi fantasiani ja osittain sitä on toteutettukin.”

Mies 56-65v kertoo fantasiastaan muun kuin oman kumppanin kanssa:
”harrastaa seksiä toisen vaimon kanssa ilman ehkäisyä ja laukaista spermat sisään”

Mies 19-24v kertoo bdsm-fantasiastaan:
”Kiihottavissa asusteissa oleminen ja niissä kulkeminen metsässä. Kaulapanta missä on talutusnaru, sillä olisi kiva olla talutettavana tai taluttaa jota kuta. Pitkiä kiihottavia sessioita. Itse tykkään kovasti olla ”puutteessa” eli yritän olla laukeamatta pitkään jos yksinään sessioin.”

Mies 36-45v kertoo cuckold-fantasiastaan:
”Haluaisin että puolisoni harrastaisi seksiä mustan miehen kanssa säännöllisesti ja lukitsisi minut siveysvyöhön.”

Nainen 46-55v kertoo ryhmäseksiin liittyvästä fantasiastaan:
”Ryhmäseksi kahden bi-miehen kanssa sekä gangbang, johon sitten taas yhdistyy tuo bukkake. Paljon monen miehen spermaa kasvoilleni.
Ei niinkään isot dildot vaan yleensäkin vaan mikä vaan iso emättimeeni. Raiskausfantasia kai on melkein jokaisen naisen salainen fantasia.”

Mies 56-65v kertoo spermaan liittyvästä fantasiastaan:
”Haluaisin nuolla spermat pillusta ja kullista naimisen jälkeen, joko omat tai mieluummin vieraan spermat.”

Kiihottikos joku fantasia muitakin kuin sen kirjoittanutta henkilöä?

edit: Fantasiakyselyn tulokset löytyvät täältä.