Silloin kun syyhyttää

Blogin tavoista poiketen kirjoitan välillä henkilökohtaisia tuntoja, jollaisista harvoin saa lukea. Nämä ovat juuri niitä asioita, joiden perusteella pieni mutta äänekäs joukko naisasiahenkilöitä tuomitsee Y-kromosomilliset seksihulluiksi ja pervoiksi. Mutta se on toisen kerran asia se, tällä hetkellä haluan vain purkaa tätä tunnetilaa.

Olen ihan satavarma, etten ole ainoa, joka kokee joskus asioita näin. En tiedä, mistä ja miksi se milloinkin kumpuaa, mutta joinain päivinä on ihan pirun vaikeaa olla kuin ei olisikaan ja kätkeä se kaikki sisälleen. Minä pidän naisista, naisellisista muodoista, kauniista kasvoista, lyhyistä hameista ja niin edelleen. Sillä, mistä muusta pidän, ei ole tämän tarinan kannalta merkitystä, eikä päivittäinen tykkäämiseni ole mitään verrattuna siihen, mistä kerron nyt.

Aina silloin tällöin, yleensä kun sitä vähiten odottaa, sitä herää aamulla himoiten nuorta lihaa, eläimellistä seksiä ja hetken huumaa. Ympärillä kulkeva ihmismassa on yhtä tissiä, persettä ja vartalon kaarta, ja tekisi mieli pokata ensimmäinen vastaantuleva nuori nainen, juosta lähimpään vessaan ja naida molemmilta taju kankaalle. Mitä kurvikkaampi, nuorempi ja vieraampi nainen, sen parempi. Keskittymisestä ei tule mitään, kun mielessä pyörivät exän kertakaikkisen upeat tissit tai fantasiat siitä, mitä lähietäisyydellä istuvan blondin kanssa haluaisikaan tehdä.

Jossain määrin tätä tapahtuu päivittäin, mutta yleensä se ei pääse häiritsemään arkielämää. Sitten, kun se hormonimyrsky tai mikälie iskee, aivoihin ei mahdu mitään muuta kuin seksi. Se on kielletty intohimo, kutina jota ei yllä raapimaan, mielentila jossa mikään ei riitä. Pelkkä mielihalujensa ääneen sanominen aiheuttaa jo sen tason paheksuntaa, että toteuttamista ei tule edes mietittyä.

Susi naisen vaatteissa

Mitä tehdä, mieheni kiihottuu ja kykenee yhdyntään vain saadessaan pukeutua naisten alusvaatteisiin? Tämä on jatkunut jo vuosia, mutta nyt alkaa mitta olla täysi. En pysty enään yhtään sietämään miestäni pukeutuneena pitkiin rintaliiveihin toppauksineen ja muihin vastaaviin varusteisiin.
Erota en halua, enkä lopettaa seksiä, mutta tilanne on umpikujassa. Haluan seksiä miehen kanssa en jonkun liiveihin pukeutuneen miehenkuvatuksen kanssa. Auttakaa, neuvokaa, olen täysin pihalla mitä pitäisi tehdä!!!

-Mitä Odottaa

Okei, miehelläsi on naistenvaatefetissi ja sinä autat häntä toteuttamaan sitä. Pisteet sinulle kinky-positiivisuudesta!

Tämä tulee todennäköisesti myöhässä, MO, mutta kaikesta päätellen ongelmanne ei ole niinkään miehesi fetissi, vaan sama kuin alkoholisteilla ja muilla addikteilla: kohtuuden puute. Ihan mikä tahansa alkaa kyllästyttää ja tympiä liian suurina annoksina, puhumattakaan jostain mitä teet toisen iloksi.

Jos jäi siis epäselväksi, olen ehdottomasti sitä mieltä että kumppanin mieltymyksiä pitää kuunnella ja toteuttaa mahdollisuuksien mukaan. Mutta – ja tämä on iso mutta – se toimii toiseenkin suuntaan ja kuulostaa siltä, että sinun tarpeesi ovat jääneet tyydyttämättä.

Jatka vaatefetissin toteuttamista miehesi kanssa, mutta yhdellä ehdolla: jokaista liivikertaa kohti pitää olla vähintään kaksi, mielellään kolme kertaa ilman naistenvaatteita. Niin kauan kuin sinun tarpeesi eivät tule täytetyiksi, rintaliivit ja sukkanauhat pysyvät kaapissa ja seksihanat kiinni.

Ja entä jos homma ei onnistu? Sanot ettet halua erota, MO, joten voit myös antaa miehellesi luvan harrastaa naistenvaateseksiä jonkun toisen kanssa. Fetissit ovat ja elävät, eikä niitä voi toivoa tai eheyttää pois. Ehkä olisi aika siirtää pitkiin rintaliiveihin (minkälaisia lienevätkin) pukeutuneen miehen hoitaminen jonkun muun harteille ja jatkaa muuten toimivaa parisuhdetta ilman keskinäistä seksiä?

Kysy meiltä: hihaton@housuitta.com

Kukko parisuhdetunkiolla

Kävin kaivelemassa ellit.fi:n keskustelupalstaa ja poimin sieltä muutamia kysymyksiä. Kieliasua ja -oppia jouduin vähän viilailemaan, muuten nämä ovat suoraan ko. palstalta.

Minulla on uskomattoman komea, seksikäs ja ihana poikaystävä, jota itseni lisäksi todella monet naiset haluavat. Koenkin mustasukkaisuuttakin hänestä aika ajoin… siksi onkin niin outoa, että minulle on tullut fantasia, jossa ajattelen häntä harrastamassa seksiä toisten naisten kanssa. Katsoin kerran yhden nettipornovideon jossa oli kaksi naista, kuvittelin samalla kuinka poikaystäväni katselisi näitä naisia kiihottuneena, runkkaisi ja sitten naisi heitä. Lisäksi huomasin kerran miten hän salaa kiihottui toisesta naisesta eräässä tilanteessa, ja siitä lähtien, mustasukkaisuudesta huolimatta minua kiihotti valtavasti ajatus siitä miten hän harrastaisi seksiä tämän naisen kanssa ja ajattelin sitä kun harrastimme seksiä.

Olenko yksin asian kanssa? Oikeassa elämässä EN haluaisi että hän on toisten kanssa, päinvastoin. Mutta ajatuksessa on jotakin tuskaisaa ja silti niin seksikästä. Onko psykologeja paikalla? Mistä tämä kertoo? Olenko bi-seksuaali?

-Tuhma

Et ole biseksuaali.

Biseksuaali on mies-nainen -jaon mukainen seksuaalinen suuntautuminen, joka tarkoittaa kiinnostusta molempiin sukupuoliin. Jos laajennetaan sukupuoli käsittämään kaikki ne harmaan sävyt miehen ja naisen välissä, panseksuaali on parempi termi.

Fantasiallasi on kyllä nimi, ja se on cuckquean. Sen maskuliininen esiintymismuoto on nimeltään cuckold ja molemmissa on kyse fantasiasta, jossa puoliso on uskoton ja harrastaa seksiä muiden ihmisten kanssa.  Tavallisin muoto on aisankannattajafantasia, jossa mies toivoo vaimoltaan uskottomuutta, mutta käänteinenkään asetelma ei ole ennenkuulumaton.

Mitä sille sitten pitäisi tehdä? Kerro fantasiastasi miehellesi, kerro ettet halua hänen silti käyvän vieraissa ja miettikää yhdessä miten edetä. Miehesi voi vaikka kertoa seksin aikana, miten hän panisi toista naista, tai katsokaa tuo video yhdessä ja pyydä häntä runkkaamaan samalla. Jos ajatus edelleen kiehtoo, etsikää yhdessä sopivia kandidaatteja rakastajattariksi. Puhukaa ja fantasioikaa, tavatkaa naisehdokkaita yhdessä ja edetkää pienin askelin niin pitkälle kuin molemmista hyvältä tuntuu. Pettymyksiä, mustasukkaisuutta ja takapakkia tulee todennäköisesti jossain vaiheessa, mutta sen ei saa antaa lannistaa.

Ja että mistäkö kaikki kertoo? Olet jossain määrin pervo, mutta älä huoli, niin on moni muukin. Ainakin tiedät mistä kiihotut, nauti siitä.

kirjoittanut: hihaton

Linkkivinkit: seksinovelleja

Huom! Myös tässä blogissa voimme julkaista lukijoidemme novelleja. Ne ilmestyvät Seksinovelleja-kategorian alle. Löydät listauksen blogissa jo julkaistuista seksinovelleista täältä.

Tämän sivun listausta on päivitetty viimeksi 30.12.2024. // Monilta seuraavaksi linkitetyiltä sivustoilta löydät myös paljon muuta seksiin liittyvää, mutta nämä linkit vievät siis suoraan seksitarinoihin.

Seksinovelleja / eroottisia tarinoita löydät esimerkiksi näiltä sivustoilta:

Englanniksi:

Tiedätkö vielä muita suomalaisia (tai englanninkielisiä) novellisivustoja? Millä sivustolla on tällä hetkellä parhaimmat suomenkieliset seksinovellit? Kerro kommenteissa. :) Ja vaikka tämä blogi ei seksinovelliblogi olekaan, niin halutessasi voit meillekin oman hyvän tarinan lähettää julkaistavaksi.

(Photo by Lisa on Pexels.com)

Poistettu alusta seuraava teksti, koska ei enää olennaista. 2011: Itsetyydytys.org on ollut jo useita viikkoja kiinni tuntemattomasta syystä johtuen (joojoo, huoltokatko, jonka kerrottiin aikoinaan kestävän vain pari päivää). Samoin BDSM-ystävien sivusto Leikkikehä on ollut poissa jo pitkän aikaa. Muualla netissä on käytykin lähiviikkoina kiivaasti keskustelua, missä nyt voisi novelleja lukea ja avoimesti keskustella seksistä. Linkkilistoiltamme löytyy linkkejä muutamiin paikkoihin, mutta tässä myös pieni listaus erityisesti novelleihin liittyen.

2021: Myös kuumasuomi.fi on lopettanut toimintansa.

3/2021: Myöskin seksinovellit.com on lakannut toimimasta. EDIT: 12/21 sivustosta tullut jokin spämmisivusto?

5/2021: Seksinovellit.fi-sivuston etusivulla jonkinlaisia spämmipostauksia.

3/2024: Seksinovellit.org ei näytä enää toimivan, mutta sama sivusto löytyy osoitteesta sexnovel.org. Myöskin esimerkiksi asstr.org, seksimaa.com ja itorg69-sivusto ovat kadonneet netistä.

–> Katso myös ”Parhaimmat seksinovellit” -sivu, jonne olisi tarkoitus linkitellä lukijoidemme suosikkinovelleja! Kerro siis omat suosikkinovellisi sinne.

”Häpeän fantasioitani!”

Moni on saattanut tuntea jonkinlaista häpeää tai jopa syyllisyyttä jonkin seksuaalisen toiminnan jälkeen. Kenties sitä on aiheuttanut pelkkä itsetyydytyksen harrastaminen tai esimerkiksi jonkin fetissin toteuttaminen – tai edes sen pelkkä ajatteleminen. Häpeän lisäksi joku saattaa jopa kokea pelkoa, jos fantasiat ovat kovin outoja.

Fantasiat ovat usein salattuja, eikä niistä tarvitsekaan kertoa kenellekään. Fantasioihin liittyy usein asioita, jotka koetaan kielletyiksi, joten ne voivat tosiaan helposti saada aikaan häpeää. ”Miksi minua kiihottaa tällainen sairas asia?”

Häpeän tunne saattaa johtua esimerkiksi siitä, että ajattelee olevansa ainut henkilö, joka fantasioi asiasta x. On tietenkin selvää, että toiset fantasiat ovat harvinaisempia kuin toiset. Siltikin on hyvin epätodennäköistä, että haaveilisi jostain sellaisesta, mistä kukaan muu ei. Hyvin todennäköisesti monet jopa harrastavat kyseistä asiaa ihan todellisuudessakin. Niin kauan kun kaikki osapuolet ovat aikuisia ihmisiä ja mukana täysin vapaaehtoisesti, ei asiassa ole mitään pahaa.

On myös hyvä muistaa, että monet seksifantasiat eivät edes kerro mitään todellisista haluista. Vaikka seksifantasioissaan harrastaisi hurjiakin juttuja, voi erittäin hyvin olla, ettei niitä todellisuudessa olisi koskaan valmis harrastamaan. Fantasioita ei siis tarvitse millään tapaa yrittää estellä, vaan niissä voi antaa itselleen luvan tehdä aivan kaikkea.

Jos tuntuu siltä, että haluaisi löytää ihmisiä, jotka haaveilevat samanlaisista asioista, netti on oiva apu.

Tässä muutamia esimerkkejä joistakin fantasioista, joista olen kuullut ihmisten tuntevan helposti häpeää:

Sadomasokismi ja BDSM -foorumi

Olemmeko sairaita ja onko pissaleikit vaarallisia?

Kiinnostuksesta vaippoihin

Enema-/suolihuuhtelutarinoita (englanniksi)

Naisten raiskausfantasiat

Onko sinulla fantasioita, joita häpeät tai olet hävennyt? (Miten pääsit yli kyseisestä tunteesta?)

kirjoittanut: oceansoul