oceansoul testaa: Kaalimato G3

Seksikauppa Lempilelu pyysi minulta välinetestausraportin Kaalimato-dildon uusimmasta G3-versiosta – tuosta monien tuntemasta hieromasauvasta, jota toiset rakastavat ja toiset taas pitävät yliarvostettuna. Itsekin olen ollut hieman epäilevällä kannalla. Suurin osa aiemmista hieromasauvoistani on ollut suunnilleen reilun kympin hintaisia, eikä niissä juurikaan ole ollut mitään valittamista; eivät ole hajonneet ja värinä on ollut miellyttävä. Antaisiko Kaalimadon uusin versio jonkin niin ihanan kokemuksen, että siitä kannattaa maksaa yli 50 euroa? Vai onko suosion takana vain pelkkä ahkera mainostaminen?

Kaalimato G3

Kaalimato on saksalaisen Fun Factoryn valmistama tuote, joten pisteitä voi ainakin antaa siitä, ettei tuote ole valmistettu Kiinassa. Toinen plussa tulee siitä, että pintamateriaalina on käytetty turvallista silikonia, joka on helppo pitää puhtaana eikä se ole allergisoiva. Pituutta tällä sauvalla on reilut 20 cm ja halkaisija on noin 4 cm, joten mitat lienevät suurimmalle osalle mieluisat. Myös ulkonäkö on mukava poikkeus tekopeniksien maailmassa, mutta miten sauva selviytyy tärkeimmästä kriteeristä eli tyydytyksen tuomisesta? ;)

Ensinnäkin lelun moottori on hyvin voimakas. Jos siis sinusta on joskus tuntunut siltä, että jossain toisessa vibrassa ei ole tarpeeksi tehoa, niin tämän kanssa kyseistä ongelmaa ei varmaankaan tule. Itse tykkään portaattomasta säädöstä, jota Kaalimadossa ei ole, mutta eipä sen kanssa tarvitse sentään tyytyä on/off-meininkiin: tavallista värinää saa usealla eri voimakkuudella ja sen lisäksi sauvasta löytyy erilaisia pulssitoimintoja. Lisäksi Kaalimato G3:sta löytyy turboboost-nappi, jolla saa lisää voimakkuutta jokaiseen toimintoon (nappia täytyy kuitenkin painaa koko ajan tuolloin pohjassa). Värinät ovat kivoja, mutta mielestäni sauvan värinä tuntuu käsiin joskus vähän liiankin voimakkaalta.

Kuten yleensäkin seksilelujen kanssa, Kaalimadon kanssa suositellaan käytettäväksi vesiliukoista liukuvoidetta. Jotkut ovat kuulemma sanoneet, että silikonilelut vaatisivat pintamateriaalinsa takia suuremman määrän liukkaria, mutta itse en ainakaan tämän lelun kohdalla sellaista huomannut.

Kaalimato G3 mainostaa olevansa hiljainen, mutta eipä mikään muukaan leluistani sen kovaäänisempi ole. Toki on huomattava, että Kaalimadon moottori on hyvin voimakas, joten siihen suhteutettuna ääni on melko hiljainen. Varoituksen sanaksi haluan sanoa, että värinää ei saa sekunnissa hiljaiseksi – jos vaikka äiti tulee oven taakse ;) – vaan miinusnappia saa painaa useamman kerran (riippuen siis siitä, kuinka voimakkaalla värinällä sauva on).

Jossain aiemmassa artikkelissani valitin, kuinka ”G-pistesauvat” ovat yleensä melko olemattomia. Kaalimadon ylöspäin kaartuva pää tekee siitä hyvän hieromasauvan tähän tarkoitukseen ja onnistuukin siinä muita tämänhetkisiä seksilelujani paremmin.

Kyllä se vaan aika söpö on! ;)

Kyllä, en voi siis kiistää, ettenkö olisi saanut tämän kanssa hyviä orgasmeja! Jos haluaa satsata hieromasauvaansa hieman enemmän kuin vain kymmenen euroa, niin Kaalimato G3 on epäilemättä hintansa arvoinen ostos ja varmasti kiinalaisia leluja turvallisempi. (Olettaen, ettei tämän käyttöikä ole lyhyt.) Lempilelussa Kaalimato G3:n hinta on 54,90€.

Mitä kokemuksia blogin lukijoilla on Kaalimato G3:sta tai sen aiemmista versioista? Entä muista Fun Factoryn tuotteista? Eihän sitä tiedä, vaikka innostuisi jotain muita heidän tuotteitaan hankkimaan, kun olen tässä lähiaikoina Saksaankin matkustamassa… ;o

EDIT: Kaalimato-linkit vanhentuneet. Patchy Paul G3 (59e) lienee sama tuote, vaikka alaosan väritys on hieman erilainen.

kirjoittanut: oceansoul

Lempiseksileluni

Uhkailin tässä hiljattain Nannan kommenttiboksissa kirjoittavani itsekin lempiseksilelu(i)stani.

Lelulaatikostani löytyy monenlaisia leluja ja niitä on ehkä hieman vaikeaa vertailla toisiinsa. Tässä kuitenkin muutama suosikki:

1. Pumpattava anaalitappi, jossa on myös vibra (suomalaisissa kaupoissa tappi kulkee nimellä Fanny Hill’s Anal Pleasure). Peppuorgasmien tuoja ja muutenkin mukava väline. ;) Tappi on ollut esittelyssä myös Anaalileluja-artikkelissa. Materiaali ei paras mahdollinen, mutta käytän lelua kortsun kanssa.

2. Lasinen anaalitappi. Olen lähiaikoina innostunut lasisista seksileluista, sillä ne on helppo pitää puhtaana & ovat todella kestäviä. Lisäksi ne ovat mielestäni nätimpiä kuin esimerkiksi monet muut materiaalit. Lasi voi kuulostaa epämiellyttävältä materiaalilta seksileluihin, mutta sitä ne eivät kuitenkaan ole. Lelun voi halutessaan lämmittää lämpimän veden alla ennen leikkejä… tai vaikka kylmentää.. ;) Vibraahan tässä ei ole, mutta miksipä kaikissa tarvitsikaan olla. Oma tappini on LoveHoneysta, jota suosittelen muillekin, sillä valikoima on lasisten lelujen osalta hyvä.

3. Vanhin (ja melkeinpä halvin, hah) seksileluni, mutta yhä uskollisesti palveleva pinkki vibrallinen dildoni. En kovin usein välitä työnnellä hieromasauvoja sisääni – siihen tarkoitukseen oikea penis on paaaljon parempi – mutta klitoriksen kiihottamisessa ne ovat mukavia (en jostain syystä ole kovinkaan innostunut perhosista tai muista vastaavanlaisista klitoriskiihottimista)! Tässä vibrassa on mukava värinä, jonka voimakkuutta voi säätää portaattomasti.

Toki mukavia leluja on muitakin, mutta nämä ovat tällä hetkellä eniten käytössä – varsinkin itsetyydytystä harrastaessa…

Heitän haasteen myös blogin muille kirjoittajille ja lukijoille; kerro omat suosikkilelusi!

Lue myös muita blogin kirjoituksia seksileluihin liittyen.

kirjoittanut: oceansoul

Seksileluja osa 2: vibrat ym.

Edit 1/2016: Tämä on wanha merkintä. Seuraile blogia, uusi tulossa jossain kohtaa. :)

Tämä on siis toinen artikkeli testaamistani seksileluista. (Osan 1 eli anaalileluista kertovan artikkelin löydät täältä. BDSM-leikkeihin sopivia leluja on esitelty täällä. )

SAUVAT JA MUUT KIIHOTTIMET

Vasemmalla perhonen; varmasti monille tuttu klitoriskiihotin. Ostin tämän ihan vain huvikseni, sillä halusin tietää, miksi tämä tuntuu olevan niin suosittu klitoriskiihotin.

Jotenkin en saanut tätä istumaan vartalooni täydellisesti, mutta toki välineen värinä asiansa mallikkaasti hoitaa. Värinä on miellyttävä, eikä kovin äänekäs. Mitäpä muuta siitä sitten sanoisi… onhan se kiva, että voi kädet vapaana olla! Mutta kunpa lelu vain pysyisi paremmin paikoillaan klitoriksen päällä. ;) Lelu on uusimpia ostoksia, joten ehkä myöhemmin löytyy jotain muutakin sanottavaa.

Perhosia on monenlaisia (omani LoveHoneysta, tämä malli n. 17€). Tässä kuitenkin linkki muutaman seksikaupan sivuille: Venus Butterfly HotLipsissä 19,95€ ja My Secret Butterfly HotLipsissä 29,95€; Mini Butterfly Keltaisessa Ruusussa 24,95€ –  Sincityssä 29,95€.

Ps. Lue erilliset artikkelit etäohjattavan perhosvibran (Realov Lydia) ja Kaalimato G3 -hieromasauvan testauksesta.

Oikeastaan perinteisiä hieromasauvoja löytyy itseltäni vain pari kappaletta. Ensimmäinen seksileluni – ja yhä edelleen täysissä voimissaan (samat paristotkin vielä näin kolmen vuoden jälkeen :p) – oleva jellysauva portaattomalla vibralla. Värinä on melko hiljainen ja muutenkin olen tykännyt tästä, vaikka aika pieni onkin – maksoinkin siitä vain alle 10 euroa! Vastaavanlaisia löytyy jokaisesta seksikaupasta, joten en viitsi linkitellä sen enempää. Materiaalina jelly ei ole turvallisinta, joten päälle pistän yleensä kortsun.

Täytyy kyllä sanoa, että väri ei nyt välttämättä ole miellyttävin ja sisällä olevat kimalteet ovat kaiken huippu, mutta.. :) Ja ehkä en vain osannut, mutta paristokotelon ”kansi” oli todella vaikea saada kohdalleen. Aluksi jo ehdin luulemaan, että lelu olisi rikkinäinen, mutta ei sentään. Tästä ei siis tuota koko päätyä irroteta, vaan pelkästään tuo punainen osa, jolla värinän voimakkuuttakin sitten säädetään.

Minulla on myös toinen perinteinen vibrallinen sauva. H2O:n sauva, mutta sitä en nyt jaksa esitellä tässä, sillä siitä ei ole mitään ihmeellisempää sanottavaa. Hyvä vibra, mutta senkään materiaali ei ole turvallista silikonia.

Klassikkosauva LadyFinger – itselläni valkoisena – on ihan ookoo tuote. Minä sain kyseisen sauvan ilmaiseksi Seksipankista tilauksen yhteydessä; montaa euroa en tästä itse maksaisikaan. Useat kaupat tätä myyvätkin melko halpaan hintaan: mm. Makkari.fi 5,95€ ja Kaalimato 6,9€.

En tiedä, onko kotelon sisälle päässyt kosteutta joskus (vai mikä on vialla), mutta oma sauvani pitää nykyään niin kamalaa ääntä väristessään, ettei sitä kyllä tee mieli käyttää. Eipä silti haittaa; ei alun perinkään suosikikseni noussut. Kuitenkin pienen kokonsa ansiosta sauvan voi sujauttaa vaikka käsilaukkunsa pohjalle… ;)

En muista, mistä tämä lelu on (oikealla oleva kuva), mutta kyseessähän on siis G-piste -sauva. Vibrassa on vain yksi teho, joka on aika voimakas. Itse ainakin kaipaisin portaatonta säätöä. Muutenkaan en tästä lelusta tykkäile, joten on jäänyt lähes käyttämättä. Hyväilen g-pistettäni mieluummin vaikka sormella. ;) Kaupoissa myydään monenlaisia erilaisia g-piste -sauvoja, joten jos joku on löytänyt jonkun oikeasti hyvän, niin voipi kommenteissa kertoa.

Vasemmalla on jälleen kerran ilmaiseksi (kaupan päälle) saamani kiihotin. Tuotetta – ”Powerful Pocket Vibrator” – myydään LoveHoneyssa noin 5,5€:n hintaan. En ole tätä juurikaan (vielä?) käyttänyt, mutta tuskinpa tällaista itse ostaisin. Voimakkuuden säätöä kaipailisin ja muutenkaan lelu ei mitenkään kovin miellyttävä ole.

Kommenteissa voit nyt kertoa niistä hieromasauvoista, klitoriskiihottimista, yms., joihin itse olet tutustunut! Varmasti monen aikuisenkin paketista saattaa jouluna löytyä jokin lelu… ;) Hyvää joulua kaikille blogin lukijoille!

kirjoittanut: oceansoul

Miehille ei hyviä seksileluja?

Pari päivää sitten uutisoitiin, kuinka kaksi miestä on Ruotsissa valittanut tasa-arvovaltuutetulle siitä, että apteekeissa myydään vain naisille suunnattuja seksileluja. Heidän mielestään myös tekovaginat ansaitsisivat paikkansa apteekin hyllyillä. Tänään Iltalehti kertoi myös, että vibraattoreista on tullut Ruotsissa apteekkien hittituote.

Miksi naiset ovat nyt innokkaasti juosseet apteekkeihin ostamaan vibroja? Eivätkö he ennen ole kehdanneet hankkia näitä leluja (mukama)likaisista seksikaupoista vai mikä on syynä? Ovatko apteekkien vibrat ja geishapallot sitten niin paljon laadukkaampia tai muuten vaan parempia? Ja onhan se toki hienoa saada valittaa joka asiasta, mutta jos miehet ovat ennenkin seksilelunsa pystyneet seksikaupoista hankkimaan, niin miksi niitä yhtäkkiä pitäisi saada apteekista? Noh, tasa-arvoa toki olla pitää, mutta… Toisaalta voi kyllä kysyä, että mikseipä sitten apteekit voisikin hankkia hyllyilleen leluja myös miehiä varten? ”Ei ole olemassa tarpeeksi laadukkaita/hyviä.” Hmm? Eikö? Ettei syy olisi kuitenkin jossain muualla, esimerkiksi siinä, että tekopillut eivät ole yhtä sallittuja leluja?

Seksualisti onkin tarttunut blogissaan ”tekopimpsaan” liittyviin asenteisiin:

Joskus pulpahtaa esiin sellaisia asenteita, joiden mukaan tekopimperon kanssa puuhava mies olisi jonkin sortin luuseri. Ainakin sellaisella miehellä on ongelmia saada Oikeaa Naista. Vastaavasti vibrasauvojen tai kumijortikoiden kanssa puuhaava nainen on vapautunut ja vahva. Naiselle seksivälineet ovat osa hyvää ja aktiivista seksuaalisuutta.”

En oikeasti ole koskaan ymmärtänyt, miksi niin monilla ihmisillä on oudonlaisia asenteita eri seksiasioita kohtaan. Milloin itsetyydytys on aivan kamalaa, jos se tapahtuu parisuhteessa; milloin pornon katsominen on syntiä tai ainakin pettämistä; milloin miesten seksilelut ovat jotenkin nolompia kuin naisten. Ja miksi usein näiden asenteiden takana ovat juuri naiset. =(

Moniko mies uskaltaisi/haluaisi/viitsisi runkata naisen katsoessa tekovaginan kanssa? Epäilen, ettei kovinkaan moni. Moniko nainen kuitenkin uskaltaisi hyväillä itseään vibran kanssa? Moniko nainen pitäisi omia touhujaan aivan sallittavina (niin kuin ne tietysti ovatkin), mutta silti katsoisi miehen tehneen jotain kamalaa – jopa ällöttävää? Epäilen, että aivan liian moni.

kirjoittanut: oceansoul