Minä ajelen säännöllisesti karvojani pois. Kainaloista, sääristä ja alapäästä. Paitsi silloin kun on sattunut laiskottamaan liikaa. En siis todellakaan sheivaa esim. muutaman päivän välein, vaan joskus menee kolmekin viikkoa näin talviaikaan. Kesällä käytän paljon hameita ja hihattomia/lyhythihaisia paitoja, joten karvojen poistaminen tulee tehtyä useammin, koska noh… tummat kainalo- ja säärikarvani eivät miellytä silmääni. Ja myönnettäköön, että sitä muidenkin mielipiteitä asiassa tulee mietittyä eli en vain itse halua esiintyä kainalokarvaisena. Vaikka olenkin sitä mieltä, että jokainen olkoon karvallinen tai karvaton – ihan siten kuin itse haluaa. En edes itse kiinnittäisi huomiota, näkyykö jollakin naisella vaikka rannalla säärikarvoja tai ei.
Omaa puolisoani ei kuulemma mitenkään haittaa, vaikka joskus karvani ovatkin päässeet (omasta mielestäni) vähän liikaa kasvamaan – ja toisaalta minuakaan ei haittaa hänen karvansa. Miehellä karvat on siis mielestäni ihan jees, mutta minä en siis vain itse tykkää, jos esimerkiksi omassa alapäässä karvat olisivat luonnontilassa. En kuitenkaan pidä posliiniakaan kovin nättinä, vaan mieluummin naisella pieni siisti karvoitus (pieni kolmio) häpykummulla ja sellaisen siis jätän aina itselleni.
Karvanpoistoon käytän ihan höylää ja hajusteetonta sheivausgeeliä. Sheivauksen jälkeen suihkutan desinfiointiainetta (esim. septidin) ja sen jälkeen sivelen alueelle luontaistuotekaupasta ostettua aloe vera -geeliä. Geeliä laitan parina seuraavanakin päivänä. Tämän olen huomannut parhaimmaksi tavaksi itselleni eli siis siten iho ei ärsyynny pahasti eikä punaisia kutisevia näppylöitä juurikaan tule. Sääret kyllä kestävät ajelun ilman näitä toimenpiteitä, mutta alapää ei.
Viime aikoina karvallisuus on tullut ehkä uudelleen hieman muotiin (ja karvojenpoiston haittapuolia on tuotu julkisuudessa esiin), kun aiemmin täysi karvattomuus on ollut enemmän hot. Mutta mitä mieltä sinä olet? Posliini, siistitty vai täysin luonnontilassa oleva alapää? Entä haittaako esim. kainalokarvat naisella tai miehellä?
Karvoista on kirjoittanut myös mm. Hihaton (tässä blogissa), Impi Sukkamieli ja Teekutsuilla-blogin Larissa.
Sääri ja kainalokarvattomuus on suositeltavaa. Jos suuseksiä ajattelee, niin posliini on siinä huomattavasti mukavampi ja kiihottavampi.
Näistä asioista kun keskustelee, niin aina joku ottaa esille alapään karvattomuudesta tuon pedofilia puolen. Itse olen sitä mieltä, että jos ei ilman karvoja erota, onko kyseessä aikuinen vai ei, niin sitten on viisaampi pysyä kaukana kaikista naisista :-D
En kyllä ymmärrä mäkään, miten jotkut jaksavat tuohon asiaan vedota, jos posliinista puhutaan.
Meillä naisella on haarojen väli täysin naturelli. Muualta kehosta nainen on täysin sileä. Jalka- tai säärikarvat ei viehätä millään lailla. Mikään karvafriikki en tunnusta olevani, mutta karvainen pillu näyttää vain paremmalta ja himoittavammalta kuin täysin posliini. Mielestäni ei ole myöskään epäseksikästä, jos karvat tulee vähän bikinirajan yli. Häpyhuulien lähellä oleville karvoille joutuu joskus vähän saksia näyttämään nuolemisen helpottamiseksi. Muutoin sheivailu on täysin poissa ohjelmistosta.
Omasta mielestä on mukava jos naisella on pimppakarvoja mutta muut karvat saisi ajaa. :)
Minua kiihottaa karvaton pimpsa kaiken ikäisillä naisilla. Mutta ketään en painostaisi posliiniksi, puolisolla on karvat tallessa. Kerran olen hänet melkein posliiniksi ajellut ja ilmoitin siitä pitäväni, mutta sen koommin en ole maininnut.