Sileä vai karvainen?

Pornoa katsellessa ei voi nykyään välttyä trendiltä, että häpykarvoituksessa vähempi on parempi. Useimmat näyttelijättäret ovat jo täysin karvattomia, eikä lopuillakaan ole kuin minimalistiset hitlerviikset siinä, missä 70-luvulla oli vielä ryteikköä muutamankin sorsaparven pesimistarpeiksi asti. Sama ilmiö näyttää levinneen myös ihmisten arkielämään, ja yhä useampi vähintäänkin trimmaa alapään karvoitustaan säännöllisesti. Karvanpoisto kuuluu useimpien naisten tapoihin muutenkin, joten häpykarvoituksen siistiminen on luonnollinen jatke, mutta viime aikoina myös miehet tuntuvat tarttuneen toimeen yhä aktiivisemmin.

Omasta puolestani kannatan ajelua ehdottomasti, ja syyt ovat puhtaasti mukavuuslähtöiset. Karvatonta pimppiä on noin sata kertaa mukavampi nuolla kuin karvaista, eikä tuo siistiminen vie montaa minuuttia silloin tällöin. Peppureiän ympäristön ajeleminen taas tekee puhtaanapidosta selvästi helpompaa.

Höylän aiheuttamaan ihoärsytykseen voi kokeilla kosteusvoidetta tai hydrokortisonia, mutta useimmiten iho tottuu ajeluun muutaman kerran jälkeen. Varovaisuutta on silti syytä noudattaa, koska sukuelinten alueen iho on herkkää ja epätasaista, eli haavoja syntyy helposti.

Mikä on sinun kantasi häpykarvoitukseen? Annatko sen kasvaa vapaasti, siistitkö silloin tällöin vai pidätkö jalkovälin kokonaan sileänä? Millaisia karvanpoistomenetelmiä olet kokeillut ja minkälaisin tuloksin? Pyydätkö kumppaniasi siistimään omaa karvoitustaan, jos sitä on mielestäsi liikaa?

kirjoittanut: hihaton