Parisuhteen Oikeat säännöt

Kaikissa parisuhteissa tarvitaan sääntöjä, joiden mukaan eletään. En nyt tarkoita niitä hassunhauskoja ”mies on aina joko nälkäinen tai himokas” -sääntöjä, vaan ihan oikeita, aikuisten ihmisten välisiä sopimuksia. Ikävä kyllä suurin osa pariskunnista jättää säännöt kokonaan sopimatta.

Sääntöjen puuttuminen on yksi varmimmista tavoista saada aikaan parisuhderiitoja.

Parisuhteen säännöt voidaan jakaa kahteen ryhmään: sisä- ja ulkopuolelta tuleviin. Jako ei aina ole täysin selvä, eikä sen tarvikaan olla. Paljon tärkeämpää on se, mitä sanotaan ääneen ja mitä ei. Ulkopuolelta tulevia sääntöjä en lähde tässä sen enempää käsittelemään, koska pidän paljon mielenkiintoisempana sitä dynamiikkaa, jonka pariskunta itse luo välilleen.

Moni näyttää ajattelevan, ettei Sen Oikean Kumppanin kanssa tarvitse tehdä sääntöjä, koska rakkaus hoitaa ja lässynlässyn. Saahan sitä toivoa, mutta täällä oikeassa elämässä se ei vain mene niin. Ihmiset eivät lue ajatuksia.

Jaa että minkälaisia sääntöjä? Jokainen pariskunta tekee ne itse, mutta näistä voi aloittaa:

Miten määritellään pettäminen? Saako muiden kanssa jutella intensiivisesti, koskettaa käsivartta, halata, suudella, harrastaa seksiä, karata viikon panolomalle?

Onko asioita, joita saa tehdä, mutta joista kumppani ei halua tietää? Saako näitä asioita tehdä kotona vaikka silloin, kun toinen on matkoilla?

Kuinka paljon suhteen asioista puhutaan ulkopuolisille? Saako kumppanin mieltymyksistä puhua avoimesti vai ovatko ne yksityistä tietoa?

Mitä tehdään, jos seksuaaliset halut ovat erilaiset? Tasataanko tilannetta suuseksillä, käsiseksillä, itsetyydytyksellä, ulkopuolisilla suhteilla vai millä? Entä jos toinen haluaa kokeilla jotain, mihin toinen ei ole valmis?

Kaikkia sääntöjä ei voi eikä tarvikaan sopia etukäteen, vaan moniin voidaan palata sitten kun ne tulevat ajankohtaisiksi. Monista asioista voidaan myös sopia tapauskohtaisesti, mutta jonkinlainen yhteisymmärrys asioiden suunnasta kannattaa etsiä. Monesti tilaisuudet tulevat sellaisilla hetkillä, ettei kumppani ole maisemissa kertomaan mitä asiasta ajattelee.

Sääntöjä miettiessä on ensiarvoisen tärkeää, että molemmat ovat rehellisiä tunteistaan ja tarpeistaan. Yhtä tärkeää on kuunnella kumppania avoimesti ja tuomitsematta, sellaisena kuin hän on. Sääntöjä ei voi kumpikaan osapuoli sanella, vaan ne pitää tehdä oikeasti yhteisymmärryksessä ja avoimin kortein. Sääntöjä voi ja pitää myös jatkuvasti muokata, koska tilanteet ja ihmiset muuttuvat ajan myötä. Se, mikä ei ollut ok suhteen alussa, voi myöhemmässä vaiheessa päätyä sallittujen juttujen listalle.

Sopikaa, miten pyritte käyttäytymään suhteessa ja pitäkää säännöt ajan tasalla. Yhteiselo sujuu kun ei tarvitse arvailla.

kirjoittanut: hihaton

Seksiä varatun kanssa vai ei?

”Tuo vei mun naisen!” on niin klisee, että tuskin kukaan on sitä välttynyt jossain kuulemasta. Mutta mitä se nyt sitten oikein tarkoittaa? Eikö jokaisella ole oikeus olla sen kanssa, josta on eniten kiinnostunut? Voiko toisen omistaa ja siten kieltää panemasta muita?

Noin puolet parisuhteessa elävistä pettää, kertovat meille lehdet. Pettämisen voi määritellä noin gaziljoonalla eri tavalla, mutta yleisimmät lienevät seksin harrastaminen toisen kanssa ja kumppanilta salattu suhde, vaikkei se olisikaan seksuaalinen. Neuroottisimmille näyttää riittävän vääränlainen katse, pornon katsominen tai pitkä keskustelu jonkun kanssa, skaalan toisessa päässä ovat avoimet suhteet sekä ne, jotka eivät edes halua kuulla kumppaninsa menemisistä. Useimmat sijoittuvat jonnekin välille, mutta pelottavan moni kohti ensin mainittua.

Okeiokei, uuteen suhteeseen suoraan hyppääminen on monesti vanhan kumppanin pettämistä tavalla tai toisella, mutta muuttaako se lopputulosta? Todennäköisesti pettänyt osapuoli olisi lähtenyt ennemmin tai myöhemmin, kunhan sopiva tyyppi olisi kävellyt vastaan jossain kadunkulmassa. Jos vanha suhde olisi ollut kunnossa, kumpaakaan ei olisi tapahtunut.

Ja entäs se uusi tyyppi joka ”vei” pettäjän mukanaan? Minä väitän, ettei häntä ole syyttäminen osallisuudestaan asiaan. Ulkopuolinen ei voi rikkoa parisuhdetta, joka ei ole valmiiksi rikki, eikä kenenkään aiemmin solmima suhde ole syy kieltää kahta ihmistä alkamasta suhteeseen niin halutessaan. Parisuhde hajoaa aina sisältä päin, ulkopuoliset enintään nopeuttavat sen hajoamista.

Joo, saahan sitä toivoa että hommat lutviintuisi noin rationaalisesti. Jos pelkää draamaa ja huutoa, ei kannata sekaantua varattuihin, mutta rohkea rokan syö ja uhkarohkea toisen vaimoa. Ei siihen kovin todennäköisesti kuole.

kirjoittanut: hihaton

Seksiä miehen tai naisen kanssa

Mieheni antoi minulle luvan harrastaa seksiä naisten kanssa (olen bi). Mutta hän sanoi, että jos olisin sängyssä toisen miehen kanssa, suhde häneen olisi ohi. Miksi näin? Olenhan viehtynyt kumpaankin sukupuoleen, ja näin ollen kyseessä ei olisi kokeilu vaan himo, josta kumppanini juuri sanoo olevansa mustasukkainen. Enkä ole ainoa tämän ongelman kanssa – miksi miehet usein jakavat naisensa mieluummin toisen naisen kuin miehen kanssa? Jos mieheni harrastaisi seksiä toisen ihmisen kanssa, olisi se minulle aivan sama mitä sukupuolta tämä kolmas osapuoli edustaisi.

Gwenn

Et mainitse asiasta mitään, joten oletan tässä, että miehesi on hetero. Miehen seksuaalisella suuntautumisella voi olla tai voi olla olematta vaikutusta asiaan.

Biseksuaalisuutta on montaa eri tasoa, ja karkeasti olen tavannut jakaa tasot kahteen luokkaan. Ensimmäinen luokka koostuu ihmisistä, jotka haluavat elinkumppaninsa olevan tiettyä sukupuolta, mutta kokevat seksuaalista vetoa molempiin. Jälkimmäinen, käsittääkseni selkeästi pienempi ryhmä, kokee sekä seksuaalista että romanttista viehätystä sekä miehiä että naisia kohtaan. Veikkaan, että kuulut jälkimmäiseen kategoriaan.

Miehesi, joka oletukseni mukaan ei tunne samalla tavalla, näkee naiset ja miehet erilaisina kumppaneina itselleen ja sinulle. Se, että harrastat seksiä jonkun kanssa, on aina lähtökohtaisesti uhka suhteelle. Kuulostaa ehkä ristiriitaiselta aiempien kirjoitusteni kanssa, mutta kannattaa lukea tarkkaan: ”lähtökohtaisesti” tarkoittaa tässä sitä, että asiasta ei ole neuvoteltu eikä sovittu etukäteen.

Koska miehesi todennäköisesti ajattelee pitkäaikaista kumppanuutta eri sukupuolta olevien välisenä asiana, hän näkee toiset miehet suurempana uhkana suhteellenne. Koska seurustelet miehen (hänen) kanssa, hänen on helppo olettaa sinun suosivan miehiä seurustelukumppaneina yleiselläkin tasolla.

Kannattaa ehkä miettiä kahdesti, haluatko hänen pitävän oletuksensa, koska se helpottaa omaa elämääsi naispuolisten kumppanien suhteen. Lähtökohtaisesti toki kannattaa suosia rehellisyyttä, mutta tässä tapauksessa (siis kaikkien oletusten jälkeen) pieni valkoinen valhe on molemmille parempi kuin miehesi epävarmuuden lisääminen. Muista lähettää kuvia syrjähypyistäsi blogin toimitukselle!

kirjoittanut: hihaton

Suhteellisuuksia

Tarkkaillaanpa hetki kuvitteellisen pariskunnan, Mikon ja Jaanan suhdetta. Viisi vuotta yhdessäoloa, joista kaksi naimisissa, yhteinen asuntolaina ja kissa. Ei lapsia, mutta ehkä lähitulevaisuudessa. Seksiä pariskuntamme harrastaa kerran-kaksi viikossa, joskus vähän harvemmin.

Kaikki hyvin siis, mutta heitetäänpä soppaan vähän lisätietoa: Mikolla on suhde toisen naisen kanssa, ja hänellä on myös tapana käyttää escort-palveluja työmatkoillaan. Jaana puolestaan tapailee itseään paljon vanhempaa miestä sillä välin kun Mikko on matkoilla.

Ei liene vaikea arvata, mihin tämä johdattelu tähtää. Mikon ja Jaanan parisuhde ei vain ole sitä, miltä se ensin näyttää, koska molemmat tietävät missä mennään.

Siinä missä 98% pareista takertuu seksuaalisen poissulkevuuden kaavaan, Mikko ja Jaana ovat itse suunnitelleet parisuhteensa säännöt. Heille halu harrastaa seksiä monen ihmisen kanssa ei tarkoita kyvyttömyyttä sitoutumiseen tai välinpitämättömyyttä kumppania kohtaan, ainoastaan yhtä halua muiden joukossa. He jakavat yhteisen kodin, talouden, tulevaisuudensuunnitelmat ja arkipäivän rutiinit, mutta sen lisäksi molemmilla on muita intiimejä ihmissuhteita. He ovat toisilleen ensisijaisia kumppaneita ja muut suhteet järjestetään sen mukaan, miten Mikon ja Jaanan yhteiset aikataulut antavat myöten. Molemmat ovat tavanneet kumppaninsa muut partnerit ja antaneet siunauksensa sivusuhteille.

Ja kyllä, myös Mikko ja Jaana tuntevat mustasukkaisuutta. Se on olemassaoleva ja voimakas tunne, jonka käsitteleminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Mustasukkaisuuden tuntemisessa ei ole mitään väärää, mutta kuten muitakin tunteita, sitäkin voi hallita ja työstää niin ettei se häiritse elämää. Monille on pitkällä aikavälillä helpompaa kontrolloida mustasukkaisuuttaan kuin jatkuvasti yrittää tukahduttaa halujaan muita kohtaan.

Joku varmaan haluaisi luokitella molempien tekemiset pettämiseksi, mutta siitäkään ei ole kyse. Pettämiseen tarvitaan osapuoli, joka tekee jotain salaa toiselta, sekä osapuoli, joka ei hyväksy toisen tekemisiä. Mikon ja Jaanan suhteesta ei löydy kumpaakaan, vaan kyseessä on molemmille vapaaehtoinen järjestely. Kumpikin on kertonut toissijaisille kumppaneilleen, että ovat naimisissa ja aviosuhde on se ensisijainen.

Ja vieläkin joku lienee sitä mieltä, että Mikon ja Jaanan järjestely on vain Väärin, ja siihen liittyykin avoimen suhteen suurin vaikeus: sosiaalinen stigma. Yksiavioisuus ja seksuaalinen poissulkevuus ovat edelleenkin niin vahva standardi, että niistä poikkeamista katsotaan kieroon vähän samalla tavalla kuin homoseksuaaleja vielä parikymmentä vuotta sitten.

Tämä oli vain lyhyt ja sekava keskustelunavaus, pallo on nyt teillä: Mitä mieltä olet avoimista suhteista? Miksi? Oletko kokeillut? Piditkö? Tai tunnetko jonkun, jolla on avoin pari(kolmi-, neli-)suhde? Millaisia ihmisiä he ovat?

Sana on vapaa, keskustelkaa!

kirjoittanut: hihaton

Lapsen itsetyydytys

Aihetta on toivottu blogiin tulleessa palautteessa, joten kirjoitan jokusen ajatuksen ylös:

Lapset aloittavat itsetyydytyskokeilut hyvin eri-ikäisinä, mutta keskimäärin ensimmäiset kokeilut sijoittunevat murrosiän alkuun. Olisi tärkeää, että lapset saisivat totuudenmukaista tietoa masturboinnista, jotta seksuaalinen kasvu pääsisi alusta asti oikeille raiteille. Tiedon jakaminen on onneksi internetin aikoina helpottunut, mutta välillä informaatiotulvasta voi olla vaikea erotella jyvät akanoista.

Mitä sitten tehdä, kun oma kullannuppu tulee Siihen Ikään?

Todennäköisesti Se Ikä on paljon aikaisemmin kuin vanhemmat toivoisivat, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä ohjata nuorta oikeellisen tiedon lähteille. Esimerkiksi itsetyydytys.org sisältää samassa paketissa tietoa, vinkkejä ja materiaalia sooloseksiin liittyen. Sivun voi vaikka jättää huolimattomasti näkyviin ja toivoa, että jälkikasvu innostuu sitä selailemaan.

Kävelin paikalle kun lapseni masturboi, mitä nyt?

Vastaus riippuu lapsen iästä. Jos hän on erityisen nuori (alle 10-vuotias), voi lyhyt juttutuokio asiasta olla paikallaan. Kerro asiallisesti, että lapsi ei ole tehnyt mitään väärää, mutta hänen ei sovi harrastaa puuhiaan muiden nähden. Lupaa, että lapsi voi jatkaa tekemisiään omissa oloissaan, mutta säästä hänet kukka ja mehiläinen -tarinoilta. Niiden aika on myöhemmin.

Mikäli kyse on vähänkään vanhemmasta lapsesta, pyydä anteeksi tunkeiluasi ja hanki hänen huoneeseensa lukollinen ovi.

Voiko lapsen itsetyydytys mennä liiallisuuksiin?

Kohtuullisella määrällä itsetyydytystä ei ole haittavaikutuksia, mutta useita positiivisia puolia. Omaan kehoon tutustuminen on tärkeä ensiaskel seksuaalisuuden kehittymiselle ja välttämätön perusta vanhemman iän seksielämälle. Itsetyydytys tuo lisäksi fyysistä nautintoa, lievittää stressiä ja särkyjä, antaa turvallisuuden tunnetta muuttuvissa tilanteissa ja parantaa yöunen laatua. Yleisimmät liiallisen itsetyydytyksen aiheuttamat vaivat ovat hiertymiä ja ihoärsytystä, jotka menevät ohi nopeasti eivätkä aiheuta pysyviä haittoja. Olisi kuitenkin hyvä, jos lapsi oppisi alusta asti hyväilemään itseään useilla eri tavoilla, jotta keho oppisi vastaamaan monenlaisiin ärsykkeisiin.

Mikäli lapsen itsetyydytys ei vie kaikkea vapaa-aikaa, siitä ei tarvitse olla huolissaan.

Milloin ja miten kertoa lapselle seksistä ja sen seurauksista?

Seksuaalivalistus on varmasti yksi vaikeimmista asioista, joita vanhemmat kohtaavat lastensa kasvaessa. Jotkut vanhemmat ovat ratkaisseet asian siten, että harjoittelevat seksistä kertomista lapselleen siitä lähtien, kun he ovat vielä vauvaiässä. Tällöin lapsi kasvaa tarpeellinen tieto käytettävissään ja ymmärtää sitä vähä vähältä tullessaan vanhemmaksi. Vanhempien vastuulla on kertoa asioista sellaisella tavalla, että lapsi ymmärtää mistä on kyse.

Toinen lähestymistapa on jättää oma itsensä pois kuviosta ja varmistaa muilla keinoin, että lapsi saa tarvittavan tiedon ennen seksisuhteiden aloittamista. Kirjat, nettisivut ja lehdet tarjoavat kaikki oikeaa tietoa, kunhan sitä malttaa hieman metsästää ja tarjoilla jälkikasvulle huomaamattomasti. Kondomien huolimaton heitteillejättö voi myös herättää mielenkiintoa, mutta niiden kanssa kannattaa itse pysyä pois kuvasta. Kukaan ei halua ajatella vanhempiaan käyttäessään ehkäisyvälineitä.

Tämä kaikki sitten sillä varauksella, että kirjoittajalla ei ole minkäänlaista koulutusta aiheeseen tai omaa jälkikasvua. Olisi mielenkiintoista kuulla kommentteja niiltä, joilla on omia lapsia.

Lue lisää blogin kirjoituksia itsetyydytyksestä.

kirjoittanut: hihaton